Sisko haukkui veljeni ja minut

Tomaatti4

Itsekeskeisiä kuulemma olemme, sanoi vihaavansa meitä. En tiedä mistä hän tuon itsekeskeisen keksi ja millä perusteella olemme sellaisia. Välitän esimerkiksi politiikasta ja yhteiskunnallisista asioista ja pyrin keskustelemalla vaikuttamaan ihmisiin ja olen esim. hunger sitessä maksanut köyhille afrikkalaisille ja muille puita ja vuohia yms. Välitän myös globaalissa mittakaavassa ihmisten elämistä ja yritän osallistua varojeni/kykyjeni mukaan.
Joitakin vuosia sitten olin itse todella huonossa kunnossa fyysisesti ja psyykkisesti ja myöhemmin minulla todettiin skitsofrenia. Psykoedukaatiossa korostettiin aina arkielämän ja rutiinien tärkeyttä hyvinvoinnin kannalta ja nyt minulla menee aika hyvin. Paremmin kuin pitkiin aikoihin, laitan asioitani kuntoon ja huolehdin itsestäni.
Siskoni on aina pitänyt minua jotenkin itsekkäänä. Voi olla, että introverttina ja erityisherkkänä en pidä kauheasti ihmissuhteiden aiheuttamista ongelmista ja draamasta, ne väsyttävät emotionaalisesti ja henkisesti. En kauheasti halua olla henkilökohtaisesti ihmisten kanssa tekemisissä: autan mieluummin etäältä tai anonyyminä. Olen yleensä kyllä ystävällinen ja kohtelias kaikille, mutta en välttämättä halua olla kauhean läheisissä tekemisissä ihmisten kanssa. En halua hullujen tai traumaattisten ihmisten sotkevan omia arkikuvioitani ja elämääni. Olen aika ujo, vaikka pidänkin sosiaalisuudesta jossain määrin.
Onko tämä sitten itsekeskeisyyttä? Itselläni on ollut kyllä huonojakin ihmissuhteita, eräs joka vain lyttäsi minua ja kärsi ainaismasennuksesta. Lopulta lopetin tuon suhteen, koska se vain toi minulle huonoa oloa. Ja luulen, että tunnistaisin narsistinkin.
Siskoni taas samaistuu kaikkien muiden ongelmiin ja antaa lempipaitansakin, kenkänsä ja kulkee itse rikkinäisissä talvipakkasella ja oman sänkynsä ja nukkuu sitten patjalla lattialla. Tuntuu, että hänen ympärillään on tällaisia hyväksikäyttäviä ihmisiä. Hän suuttuu, jos tätä taipumusta kyseenalaistaa. Niin hänet tuntien, tulkitsen, että tällaisten emotionaalisten loisten kerääminen olisi sitä epäitsekkyyttä ja ei-itsekeskeisyyttä: että pitäisi uhrata omat voimansa kaikkien muiden auttamiseen ja johonkin maailmanparannukseen. Ja itse en todella halua hyysätä kaikenmaailman tyyppejä, jotka eivät osaa elää itse tai käyttävät vain hyväkseen tai vaativat jatkuvaa läsnäoloa. Olen sitä mieltä, että huumetyypit ja alkoholistit paranevat vasta, kun heillä on se oma tahto parantua, ei heidän tai henkisten hyväksikäyttäjien hyysääminen paranna heitä yhtään.
Ja haluan suojella itseäni ja omaa vointiani olemalla hankkimatta tällaisia ihmisiä. Onko se sitten itsekkyyttä vai tervettä itsesuojeluvaistoa…
•••
Muuten suhteestani siskooni vielä: hän ei kerro osoitettaan, ei vastaa viesteihin, ei halua mailia. Hankala hoitaa välejä. Hänellä on kyllä ollut vaikeuksia, nyt hän on sanonut rahatilanteensa olevan hyvä ja olevansa ok. Mutta emme tiedä oikein mitään hänen elämästään. Ja auttaisimme jos hän tarvitsisi jotakin. En tiedä onko hän sitten katkera menneestä, kun hänellä oli vaikeaa ja samanaikaisesti meidän perheellämme oli vaikeaa. Ei hän mitään apua pyytänyt eikä kertonut ongelmistaan, enkä vieläkään tiedä niistä. Mutta meidän perheemme oli todella köyhä siihen aikaan, piti miettiä ostaako leipää vai saippuaa kaupasta. Ja meillä oli todella hankalaa muutoinkin, meillä hädin tuskin oli voimia itsellemmekään, emme varmaan olisi pystyneetkään auttamaan silloin. Hän vain joskus on sanonut, että hänellä on ollut aivan kamalaa, mutta minulla ei ole aavistustakaan mitä.
Viime vuonna hänellä oli psykoosi, joten olemme hieman huolissamme mitä hänelle kuuluu ja haluaisimme olla tukena, mutta hän ei halua olla tekemisissä.

1

1368

    Vastaukset 1

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • vapaaelämää

      Anna siskosi tehdä mielensä mukaan. Turhaan stressaat. Ikävää, jos hän ei halua jakaa asioitaan mutta se on hänen elämänsä. Hänelläkin on oikeus elää oman tahtonsa mukaan niinkuin sinullakin.
      Mikäli hän sitten joskus haluaa ottaa yhteyttä niin ainakin hän haluaa sitä omasta tahdostaan eikä pakotettuna.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      120
      2452
    2. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      40
      1622
    3. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      653
      1066
    4. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      106
      993
    5. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      71
      972
    6. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      98
      926
    7. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      48
      885
    8. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      81
      749
    9. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      33
      736
    10. Kai sä olet

      Luovuttanut mun suhteen.
      Ikävä
      71
      718
    Aihe