Kannatatteko kansalaispalkkaa?

KilttiMies89-

Yritin puhua täällä asian puolesta niin sensuuri iski välittömästi ja minut vaiennettiin. Mielestäni on todella kammottava tilanne että Suomessa ei ole enää sananvapautta ja hallitus pyrkii kaikin mahdollisin keinoin vaientamaan heikoimmassa asemassa olevat ihmiset. En kuitenkaan suostu antamaan periksi vaan kirjoitan tämän saman asian tänne vaikka satoja kertoja uudelleen.

Käykää ilman muuta allekirjoittamassa tuo aloite ja jakakaa sitä sosiaalisessa mediassa ja netin keskustelupalstoilla jotta mahdollisimman moni saisi asian tietoonsa. Tuo reilu 500 allekirjoitusta ei riitä vielä alkuunsakkaan.

https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/2884

20

410

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • yumtrevw

      Toi aloite on kirjoitettu väärin että se vetoaisi ihmisiin, jo se että heti otsikossa huudetaan antaa väärän kuvan.

    • EdesUnissa

      Kävin kannattamassa tätä aloitetta ja tietysti myös luin sen. Osaisin tehdä paremman ja perustellumman aloitteen itse, mutta annoin kannatukseni koska näen että aiheesta on syytä keskustella järjestelmän yksinkertaistamiseksi.

    • Rumasinkkumies-

      Ei se kannata koska e ole tarpeeksi työpaikkoja. Ihan sama mikä perustulo on tai muu niin ei ei ole töitä tarpeeksi eikä yrittäjät palkkaa pitkään työttömänä olleita, eivät ota edes ilmaiseksi töihin jos olet ollut yli 3 vuotta työtön.

    • Joku tällainen tukimalli olisi varmasti paikallaan, mutta sen olisi tietenkin viisainta olla kannustava.

      En kannata missään nimessä järjestelmiä jotka takaavat ihmisille täyden ylöspidän ilman vastiketta. Joku negatiivinen tuloverokin voisi toimia, siitä on käsittääkseni Israelista hyviä kokemuksia.

      • Mä en oo kerennyt tutustumaan, mutta nykyistä järjestelmää haluisin purkaa kyllä. Ja lisätä mahdollisuuden menestyä, vaikka ois heikot lähtökohdat.

        Innovatiivisuus menestyä nykyään jumiutuu liian usein järjestelmän jäykkyyteen. Ja liian monimutkainen järjestelmä kuormittaa yhteiskuntaa. Tää nykyinen systeemi hyödyttää vaan kynnenviilaajia virastoissa.

      • Dissident kirjoitti:

        Mä en oo kerennyt tutustumaan, mutta nykyistä järjestelmää haluisin purkaa kyllä. Ja lisätä mahdollisuuden menestyä, vaikka ois heikot lähtökohdat.

        Innovatiivisuus menestyä nykyään jumiutuu liian usein järjestelmän jäykkyyteen. Ja liian monimutkainen järjestelmä kuormittaa yhteiskuntaa. Tää nykyinen systeemi hyödyttää vaan kynnenviilaajia virastoissa.

        Kyllä tuo sosiaaliturvauudistus on meilläkin pakollinen jossain vaiheessa, nykyinen malli on liian avokätinen ja mahdollistaa tietyissä olosuhteissa jopa tuen varaan heittäytymisen ilman mitään tavoitteita tehdä asialle jotakin.

        En tunne hirveän tarkasti erilaisia malleja, eikä niitä kai hirveän yksityiskohtaisesti ole meillä käsiteltykään. Tuo negatiivinen tulovero vaikuttaisi silti pintapuolisen tarkastelun perusteella mielenkiintoiselta, sillä siinähän kokonaisveroaste pysyisi matalana ainakin verrattuna nykyiseen järjestelmään.

        Ymmärtääkseni tuossa mallissa olisi minimiraja jonka alle jäävää tuloa ei verotettaisi, vaan päinvastoin, valtio maksaisi "veroa" asiakkaalle päin. Tällä varmistettaisiin että kaikki saavat tuon minimin. Tuloveroa sitten perittäisiin vain tuon rajan ylittävältä osalta ja vero voisi olla tasavero jolloin se kannustaisi myös kasvattamaan tuloja joista jäisi verojen jälkeenkin jotain näppiin.

        Tuo malli kannustaisi myös matalapalkkatyöhön jotka nyt jäävät tekemättä.

      • A.Palstamäki kirjoitti:

        Joo. Siis minua ainskin härnää se, että on tukia ja tukia, mutta ei kannata tehdä mitään, tsi jää puille paljaille.

        On hiton monta väliinputoajaa. Vaikkapa opiskelijat. Tai yksinhuoltajat. Köyhät työkykyiset eläkeläiset. Täällä on hitosti töitä. Mutta rahaa ei tunnu olevan... no kumma, että veroja maksetaan niin että perse kohta repee...

        Tää systeemin pyörittäminen vie liikaa rahaa ja jotkut lorvailijat etsii porsaanreikiä aina.

        Js näitä samoja etuuksiahan maahan tulevat "pakolaisetkin" halajaa.

        En romuuttas kaikkea, kyllä joskus voi käydä paska tuuri kaikessa. Tuki pitäisi konkretisoida. Nyt se menee liian monen mutkan kautta. Heikkoa pompotellaan...vaan vahva jaksaa läpi kaiken protokollan. Ja kuka sitä spua tarvitseekaan?

        Varmaan selkeyttä tuo tukiviidakko kaipaa, nythän se suosii vain peruslaiskoja sosialisteja jotka työkseen hakevat tukia.

      • A.Palstamäki kirjoitti:

        Varmaan selkeyttä tuo tukiviidakko kaipaa, nythän se suosii vain peruslaiskoja sosialisteja jotka työkseen hakevat tukia.

        Niin. Sehän on jo julkisestikin nähty.

        Mutta minua kiinnostaa vaan ne oikeasti heikot.

        Tässä pähkinänkuoressa näkökulmat: nostatko heikot, vai kitketkö lusmut?
        Miten erotat lailla nämä? Ei mitenkään...

        Tarvitaan väliin ihminen, ei laki tai säännös. Se laki tai säännös ohjaa korkeintaan ihmistä. Ja missä me suomalaiset ollaan pirun hyviä??? Tekemään työ hyvin kun tiedetään mitä tehdä.

        Mistä heikoista puhut? Onko tiedossasi joku ryhmä jolla olisi laskennallisesti oikeus tukiin mutta he eivät saa niitä jostakin syystä?

      • A.Palstamäki kirjoitti:

        Mistä heikoista puhut? Onko tiedossasi joku ryhmä jolla olisi laskennallisesti oikeus tukiin mutta he eivät saa niitä jostakin syystä?

        En näe ryhminä...vaan yksilöinä.

        Itse ainakin oon kulkenut elämässä ristiinrastiin erilaisten ihmisten välillä...ja se muuttaa ymmärrystä.

        Hiton vaikea kirjallisesti selvittää...

        Noh...ehkä joskus keksin sanatkin ja tavan kertoa...tosin se pitäisi itse kokea.

        Oisin halunnut gnukin kestävän mukana pitempään...se ois voinut löytää mua paremmin tapoja kertoo. Ehkä mä tahtomatta sitä kopsin otsekin otsaan kun vitutti...ärsyynnyn mäkin...en tee poikkeusta. Pitäis joltain Nainen39veeltä imee hermojen viileys...

      • EdesUnissa
        A.Palstamäki kirjoitti:

        Kyllä tuo sosiaaliturvauudistus on meilläkin pakollinen jossain vaiheessa, nykyinen malli on liian avokätinen ja mahdollistaa tietyissä olosuhteissa jopa tuen varaan heittäytymisen ilman mitään tavoitteita tehdä asialle jotakin.

        En tunne hirveän tarkasti erilaisia malleja, eikä niitä kai hirveän yksityiskohtaisesti ole meillä käsiteltykään. Tuo negatiivinen tulovero vaikuttaisi silti pintapuolisen tarkastelun perusteella mielenkiintoiselta, sillä siinähän kokonaisveroaste pysyisi matalana ainakin verrattuna nykyiseen järjestelmään.

        Ymmärtääkseni tuossa mallissa olisi minimiraja jonka alle jäävää tuloa ei verotettaisi, vaan päinvastoin, valtio maksaisi "veroa" asiakkaalle päin. Tällä varmistettaisiin että kaikki saavat tuon minimin. Tuloveroa sitten perittäisiin vain tuon rajan ylittävältä osalta ja vero voisi olla tasavero jolloin se kannustaisi myös kasvattamaan tuloja joista jäisi verojen jälkeenkin jotain näppiin.

        Tuo malli kannustaisi myös matalapalkkatyöhön jotka nyt jäävät tekemättä.

        Tuo nykymalli mahdollistaa tuen varaan jäämisen kuten sanoit mutta se ei ole edes pahin asia nykyjärjestelmässä. Mielestäni nyky systeemi jopa kannustaa pysymään tuen varassa.
        Jos joku on nyt työtön ja haluaisi tehdä työtä vaikkapa kaksi päivää viikossa tämä nykysysteemi ei oikein siihen kannusta, koska henkilö ei hyödy taloudellisesti työstään.

        Tuo Nainen39vee taisi olla aika hyvähermoinen kertaaja.😁

        Aika vähän me kirjoiteltiin samoihin ketjuihin, meillä on erilaiset kiinnostuksen kohteet. Pirun hyvä tyyppi kuitenkin kyseessä, viimeisen päälle fiksua ja asiallista tekstiä.

        Gnukia en oikein ymmärrä. Mikä tarve haastaa riitaa? Olen vähän erilainen keskustelija kun moni muu, minä haluan että keskustelukumppani perehtyy itsekin aiheeseen josta puhuu. Nää palstan salaliittoteoreetikot ruikuttavat alituiseen ongelmista, mutta eivät osaa kertoa mikä on tarkalleen ottaen ongelma, ja mikä on parempi ratkaisumalli.

        Suomessa on hyvä sosiaaliturva, en näe että sitä tarvisi parantaa. Ihmisten tulisi korjata omia asenteitaan.

      • EdesUnissa kirjoitti:

        Tuo on musiikkia korvilleni (silmilleni), kritisoit sellaista ominaisuutta järjestelmässä mikä on oikeasti ongelma.

        Järjestelmän pitäisi kannustaa tekemään työtä kaikissa olosuhteissa. Jokainen tehty työtunti on kannattavaa, niinhän sen pitäisi mennä.

      • A.Palstamäki kirjoitti:

        Tuo Nainen39vee taisi olla aika hyvähermoinen kertaaja.😁

        Aika vähän me kirjoiteltiin samoihin ketjuihin, meillä on erilaiset kiinnostuksen kohteet. Pirun hyvä tyyppi kuitenkin kyseessä, viimeisen päälle fiksua ja asiallista tekstiä.

        Gnukia en oikein ymmärrä. Mikä tarve haastaa riitaa? Olen vähän erilainen keskustelija kun moni muu, minä haluan että keskustelukumppani perehtyy itsekin aiheeseen josta puhuu. Nää palstan salaliittoteoreetikot ruikuttavat alituiseen ongelmista, mutta eivät osaa kertoa mikä on tarkalleen ottaen ongelma, ja mikä on parempi ratkaisumalli.

        Suomessa on hyvä sosiaaliturva, en näe että sitä tarvisi parantaa. Ihmisten tulisi korjata omia asenteitaan.

        No eiköhän hän vielä tule sieltä, kunhan kerää voimiaan. Hän kiinnostuu erilaisista asioista kun me...en mäkään niihin keskusteluin vastannut kuin hän...mutta ehdottoman hieno keskustelija..

        Gnukkia vaivaa minusta nokkimisjärjestys. Hän on joko ykkönen tai sitten hän katoaa. Vaikea täällä tajuta...mutta ois niin hyvä saada sitä muuta näkökulmaa... mutta en mäkään ymmärrä, miks pitäis olla joku ovimatto hälle???

        Asenteita on vaikea muuttaa jos ei näe syitä miksi. Kaikki syyt ei näy kaikille samoin kuin sinulle tai minulle..

        Ja Edes unissa sai peukun multakin....

        Toivotaan että naikkonen39 tulee palstalle takaisin, hänen tarjoamansa näkökulma kaipaa näkyvyyttä jottei palsta muuttuisi liian tylsäksi.

        Pakko kyllä myöntää että olin vähällä jo kirjoitella Gnukille sellaiseen ystävälliseen sävyyn, mutta sitten huomasin että kaverihan on edelleen halukas ottamaan mittaa kanssani. En minä pidä häntä minään ongelmana, mutta en toisaalta halua mitään vihanpitoakaan anonyymipalstalla.

        EdesUnissa osui kommentissaan napakymppiin. Meillä on kertakaikkiaan loistava sosiaaliturva, mutta liian passivoiva. Pitäisi olla vähän enemmän keppiä ja samalla maistuvammat porkkanat.

      • rsdvsdvsvevsdvsdvsvvs
        A.Palstamäki kirjoitti:

        Kyllä tuo sosiaaliturvauudistus on meilläkin pakollinen jossain vaiheessa, nykyinen malli on liian avokätinen ja mahdollistaa tietyissä olosuhteissa jopa tuen varaan heittäytymisen ilman mitään tavoitteita tehdä asialle jotakin.

        En tunne hirveän tarkasti erilaisia malleja, eikä niitä kai hirveän yksityiskohtaisesti ole meillä käsiteltykään. Tuo negatiivinen tulovero vaikuttaisi silti pintapuolisen tarkastelun perusteella mielenkiintoiselta, sillä siinähän kokonaisveroaste pysyisi matalana ainakin verrattuna nykyiseen järjestelmään.

        Ymmärtääkseni tuossa mallissa olisi minimiraja jonka alle jäävää tuloa ei verotettaisi, vaan päinvastoin, valtio maksaisi "veroa" asiakkaalle päin. Tällä varmistettaisiin että kaikki saavat tuon minimin. Tuloveroa sitten perittäisiin vain tuon rajan ylittävältä osalta ja vero voisi olla tasavero jolloin se kannustaisi myös kasvattamaan tuloja joista jäisi verojen jälkeenkin jotain näppiin.

        Tuo malli kannustaisi myös matalapalkkatyöhön jotka nyt jäävät tekemättä.

        Ja mitäs sitten jos järjestelmä "mahdollistaa tietyissä olosuhteissa jopa tuen varaan heittäytymisen", määritelläänkö ihmisarvo maksettujen verojen mukaan? Entäs jos vaikka joku ikuistyötön pelastaa tulipalosta jonkun lapsen, mummon ja kissan päälle, niin saakos silloin paremmalla omalla tunnolla vaan olla? Taitaa olla kyse vain siitä perisuomalaisesta periaatteesta että kukaan ei saa saada mitään ilmaiseksi vaikka sen estäminen maksaisi kuinka paljon vaan.

      • A.Palstamäki kirjoitti:

        Toivotaan että naikkonen39 tulee palstalle takaisin, hänen tarjoamansa näkökulma kaipaa näkyvyyttä jottei palsta muuttuisi liian tylsäksi.

        Pakko kyllä myöntää että olin vähällä jo kirjoitella Gnukille sellaiseen ystävälliseen sävyyn, mutta sitten huomasin että kaverihan on edelleen halukas ottamaan mittaa kanssani. En minä pidä häntä minään ongelmana, mutta en toisaalta halua mitään vihanpitoakaan anonyymipalstalla.

        EdesUnissa osui kommentissaan napakymppiin. Meillä on kertakaikkiaan loistava sosiaaliturva, mutta liian passivoiva. Pitäisi olla vähän enemmän keppiä ja samalla maistuvammat porkkanat.

        Joo. Ottais vaikka toisen nikin. Kyllähän porukka pian huomais, mutta täällä voi tehdä palstakirjoittelua monellatapaa...

        Joo. No ihan fiksu jätkä, mutta joko olet hänen kanssaan samaa mieltä tai sitten pysy kaukana hänestä ja hänen ikiomista jutuistaan. Ja mikä huvittavinta...yleisellä keskustelupalstalla...

        No tuossa tämän kirjoituksen yläpuolella olevassa kirjoituksessa näkee sen hyvin, minkä mä kanssa sanoin jo... näkökulman mistä lähtee tukien uudelleenjärjestelyä tekemään... lusmuja jos lähdet metsästämään, niin siinä saa väkisin heikotkin turpaan.

    • ätmi-

      Töitä ei pidä tehdä ilman palkkaa ainakaan. En ymmärrä niitä jotka suotuu ilmaiseksi töihin jollain 9 euron kulukorvauksella. Yrittäjä tienaa työttömällä tuhansia euroa kun työtön saa kuukaudessa 180 euroa.

    • Kilttimies89-

      Toi kansalaispalkkahan on just hyvä kun on paljon sellaisia väliinputoajia kuten minä jotka ei mielenterveysongelmien takia kykene menemään työelämään tai edes työkkäriin vaan joutuvat tappelemaan kelan kanssa. Loppuis turha ihmisten pompottelu ja nöyryyttäminen kun karsittais byrokratiasta. Se oli myös reilua kaikkia kohtaan kun kaikki sais tietyn määrän ja näin varmistettais että kaikilla on edes jonkinlainen mahdollisuus pärjätä maassa nimeltä Suomi. Vähentäis varmasti vastakkainasettelua eri yhteiskuntaluokkien välillä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      87
      4048
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      24
      2901
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2310
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      34
      1311
    5. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      10
      899
    6. 131
      875
    7. rakas J siellä jossain

      Niin ikävä sua. -P. Nainen
      Ikävä
      6
      864
    8. Masan touhut etenee

      Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa
      Äänekoski
      12
      811
    9. Naisten ja miesten tasoeroista

      Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris
      Ikävä
      124
      756
    10. You've been running and

      so has your mind, I'm thinking of you all the time... 💘
      Ikävä
      11
      750
    Aihe