Viikon kuluttua äänestetään ensimmäinen kierros arkkipiispan vaaleissa.
Alla oleva lainaus on Seurakuntalaisen uutisesta:
"Björn Vikström ajaisi arkkipiispana sateenkaaripareja alttarille: ”Toisin kantani esille – ja vihkisin ilolla”
Björn Vikström tekisi arkkipiispana aktiivisesti töitä sen eteen, että kirkko muuttaisi linjaustaan ja alkaisi vihkiä samaa sukupuolta olevia pareja avioliittoon. – Toisin kantani esille, kun asioista keskustellaan, hän toteaa Radio Deille."
Muista ehdokkaista Heli Inkinen ilmoittaa vihkivänsä sateenkaaripareja tarvittaessa vastoin kirkolliskokouksen päätöstä.
Tapio Luoma ja Ilkka Kantola ovat sanoneet tekevänsä aina siten kuin kirkolliskokous määrää, olipa päätös mikä tahansa.
Naispastoreita vihaavan Sley:n Ville Auvinen kieltäytyy vihkimästä samaa sukupuolta olevia pareja kaikissa tilanteissa.
Vikströmillä taitaa olla muutoinkin eniten kanatusta arkkipiispaksi?
Björn Vikström ajaa homot alttarille
53
711
Vastaukset
- törre2
Vikströmi ja Kantola olisivat hyviä valintoja, joista ensiksi mainittu on jopa dosentti ja muut pelkkiä teologian tohtoreita.
Dosenttihan on saajalleen ikuinen arvonimi ja Juha Ahviohan on osoittanut, että dosenttina voi lopettaa tieteen tekemisen kokonaan.
Muuten samaa mieltä. Jos nyt Vikström valittaisiin, Patmos-osaston rääkynä yltäisi kyllä ennätysdesibeleihin. Onneksi apteekista saa korvatulppia.- äitykkä
Kantola menetti ,mahdollisuutensa,naimalla naispappia,aviorikos.Se ei ole Raamatun mukainen hyvä teko!Puhdastaustainen pitää olla kirkon päämies!
äitykkä kirjoitti:
Kantola menetti ,mahdollisuutensa,naimalla naispappia,aviorikos.Se ei ole Raamatun mukainen hyvä teko!Puhdastaustainen pitää olla kirkon päämies!
Juu, nuo aviorikokset ovat todella yleinen ilmiö äärikristityillä.
Helluntailais-media Ristin voitto onkin jo tunnustanut helluntailaisten olevan siinä suhteessa kaikista kevytkenkäisimpiä.
Aviorikoksilla ja muilla vääryyksillä menettää liberaalien ääniä, mutta äärikristityille ne ovat jopa kunnia-asia.Pe.ku kirjoitti:
Juu, nuo aviorikokset ovat todella yleinen ilmiö äärikristityillä.
Helluntailais-media Ristin voitto onkin jo tunnustanut helluntailaisten olevan siinä suhteessa kaikista kevytkenkäisimpiä.
Aviorikoksilla ja muilla vääryyksillä menettää liberaalien ääniä, mutta äärikristityille ne ovat jopa kunnia-asia.Kansakunnan parhaimmisto ei kuulu helluntailaisiin.
Mutta eronneet ja homoparit vihitään kirkossa. Näinhän se menee.
- Per-kel
En kyllä ymmärrä että Vikström käytti Jumalasta ninitystä Hen? Mulle pienestä pitäen ja raamatussa puhutaan Isä Jumalasta !
- hereetikolle
Pe.ku kirjoitti:
Raamatun mukaan tosiaan on vain yksi Jumala.
Kolminaisuusoppiin uskovilla on kolme Jumalaa.Niin muuten onkin, mutta kolmiyhteinen, lue Tunnustuskirjoista;
"Luterilaisen kirkon tunnustus perustuu Raamattuun, kolmeen vanhan kirkon uskontunnustukseen sekä luterilaisiin tunnustuskirjoihin. "
http://tunnustuskirjat.fi/
Sieltä tarkemmin Kolme vanhankirkon tunnustusta.
Vaikket ex hellarina sitä ymmäräkään, niin alkuperäisessä kristinuskossa on kolmiyhteinen Jumala; Isä, Poika ja Pyhä Hernki.
Pyhän Hengen Jeesus lupasi lähettää seuraajilleen , muistuttamaan, kulkemaan rinnalla, ohjaamaan jne.
Onneksi arkkipiispaksi hyvin todennäköisesti valitaan Luoma, hän on luvannut pysyä kirkon opissa, hän on näinollen myös paras ehdokas. hereetikolle kirjoitti:
Niin muuten onkin, mutta kolmiyhteinen, lue Tunnustuskirjoista;
"Luterilaisen kirkon tunnustus perustuu Raamattuun, kolmeen vanhan kirkon uskontunnustukseen sekä luterilaisiin tunnustuskirjoihin. "
http://tunnustuskirjat.fi/
Sieltä tarkemmin Kolme vanhankirkon tunnustusta.
Vaikket ex hellarina sitä ymmäräkään, niin alkuperäisessä kristinuskossa on kolmiyhteinen Jumala; Isä, Poika ja Pyhä Hernki.
Pyhän Hengen Jeesus lupasi lähettää seuraajilleen , muistuttamaan, kulkemaan rinnalla, ohjaamaan jne.
Onneksi arkkipiispaksi hyvin todennäköisesti valitaan Luoma, hän on luvannut pysyä kirkon opissa, hän on näinollen myös paras ehdokas.Raamatun mukaan Pyhä Henki ei ole yksi osa Jumalaa.
- mieti.sitä
torre12 kirjoitti:
Raamatun mukaan Pyhä Henki ei ole yksi osa Jumalaa.
Älä puhu omiasi.
Tässä sinulle vanhin, eli Nikaian uskontunnustus;
Nikaian uskontunnustus
Taustaa
Nikean uskontunnustusta pidetään kristikunnan päätunnustuksena, koska se yhdistää idän ja lännen kirkkoja ja sitä käytetään yhä ehtoollisliturgiassa. Se hyväksyttiin 1. ekumeenisessa kirkolliskokouksessa Nikeassa 325 jKr. Sitä täydennettiin Pyhää Henkeä koskevalla osalla 2. ekumeenisessa kirkolliskokouksessa Konstantinnopolissa 381 jKr. Siksi sitä kutsutaan myös Nikaian-Konstantinnopolin uskontunnustukseksi.
Me uskomme yhteen Jumalaan, Isään, Kaikkivaltiaaseen, taivaan ja maan, kaikkien näkyväisten ja näkymättömien Luojaan, ja yhteen Herraan, Jeesukseen Kristukseen, Jumalan ainoaan Poikaan, joka ennen aikojen alkua on Isästä syntynyt, Jumala Jumalasta, Valkeus Valkeudesta, tosi Jumala tosi Jumalasta, syntynyt, ei luotu, joka on samaa olemusta kuin Isä ja jonka kautta kaikki on saanut syntynsä, joka meidän ihmisten ja meidän pelastuksemme tähden astui alas taivaista, tuli lihaksi Pyhästä Hengestä ja neitsyt Mariasta ja syntyi ihmiseksi, meidän edestämme ristiinnaulittiin Pontius Pilatuksen aikana, kärsi kuoleman ja haudattiin, nousi kuolleista kolmantena päivänä, niin kuin oli3 kirjoitettu, astui ylös taivaisiin, istuu Isän oikealla puolella ja on kirkkaudessa tuleva takaisin tuomitsemaan eläviä ja kuolleita, ja jonka valtakunnalla ei ole loppua.
Uskomme Pyhään Henkeen, Herraan ja eläväksi tekijään, joka lähtee Isästä ja Pojasta ja jota yhdessä Isän ja Pojan kanssa kumarretaan ja kunnioitetaan ja joka on puhunut profeettojen kautta. Uskomme yhden, pyhän, yleisen4 ja apostolisen kirkon5. Tunnustamme yhden kasteen syntien anteeksiantamiseksi, odotamme kuolleiden ylösnousemusta ja tulevan maailman elämää.
Kaikki toiset uskontunnukset tunnustavat samalla tavalla. mieti.sitä kirjoitti:

Kaikki toiset uskontunnukset tunnustavat samalla tavalla.Puhuin siitä mitä Raamatussa sanotaan.
- mieti.sitä
torre12 kirjoitti:
Puhuin siitä mitä Raamatussa sanotaan.
Älä selitä, olet pihalla näistä asoista.
"Luterilaisen kirkon tunnustus perustuu Raamattuun," mieti.sitä kirjoitti:
Älä selitä, olet pihalla näistä asoista.
"Luterilaisen kirkon tunnustus perustuu Raamattuun,"Mutta laittamasi asia ei löydy Raamatusta. Älä ole tollo.
- mieti.sitä
torre12 kirjoitti:
Mutta laittamasi asia ei löydy Raamatusta. Älä ole tollo.
Arvaas uudelleen "tollo" kaikki löytyy Raamatusta.
mieti.sitä kirjoitti:
Arvaas uudelleen "tollo" kaikki löytyy Raamatusta.
Panepa ne KAIKKI tänne. Todista sanasi.
- mieti.sitä
torre12 kirjoitti:
Panepa ne KAIKKI tänne. Todista sanasi.
Jeesus itse sanoo tämän selvästi lähetyskäskyssä, Matt.28:
19. Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni, kastamalla heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen
20. ja opettamalla heitä pitämään kaikki, mitä minä olen käskenyt teidän pitää. Ja katso, minä olen teidän kanssanne joka päivä maailman loppuun asti."
Vieläkö selvemmin pitää sanoa ? (tollo) mieti.sitä kirjoitti:
Jeesus itse sanoo tämän selvästi lähetyskäskyssä, Matt.28:
19. Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni, kastamalla heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen
20. ja opettamalla heitä pitämään kaikki, mitä minä olen käskenyt teidän pitää. Ja katso, minä olen teidän kanssanne joka päivä maailman loppuun asti."
Vieläkö selvemmin pitää sanoa ? (tollo)No tuossa on vain yksi tehtävä muistaakseni niille opetuslapsilleen sanottu.
Tuo ei tarkoita sitä että olisi kolmiyhteinen Jumala.- Onluopunutjo
hereetikolle kirjoitti:
Niin muuten onkin, mutta kolmiyhteinen, lue Tunnustuskirjoista;
"Luterilaisen kirkon tunnustus perustuu Raamattuun, kolmeen vanhan kirkon uskontunnustukseen sekä luterilaisiin tunnustuskirjoihin. "
http://tunnustuskirjat.fi/
Sieltä tarkemmin Kolme vanhankirkon tunnustusta.
Vaikket ex hellarina sitä ymmäräkään, niin alkuperäisessä kristinuskossa on kolmiyhteinen Jumala; Isä, Poika ja Pyhä Hernki.
Pyhän Hengen Jeesus lupasi lähettää seuraajilleen , muistuttamaan, kulkemaan rinnalla, ohjaamaan jne.
Onneksi arkkipiispaksi hyvin todennäköisesti valitaan Luoma, hän on luvannut pysyä kirkon opissa, hän on näinollen myös paras ehdokas.Luoma on jo luopunut kirkon opista.
- kolmijumalaisuus
torre12 kirjoitti:
No tuossa on vain yksi tehtävä muistaakseni niille opetuslapsilleen sanottu.
Tuo ei tarkoita sitä että olisi kolmiyhteinen Jumala.Miten minulla on jäänyt mieleen, muistaakseni Vanhan testamentin puolelta, teksti, jossa puhuttiin kolmijumalaisesta uskonnosta ja sanottiin sitä kauhistukseksi tai jotain vastaavaa pöyristelyä.
En löydä sitä enää.
- tois.pualt.jokke
Minusta Vikström ja Inkinen olisivat kummatkin hyviä arkkipiispaksi. Kannatan Vikströmin valintaa.
Ihmetellä täytyy että kyseinen henkilö ihan oikeasti voi toimia piispana?
RepeRuutikallo kirjoitti:
Liity kirkkoon, niin voit vaikuttaa asiaan.
NIin, kirkkohan saa täsä(kin) asiasta päättää itsenäisesti.
- äitykkä
Sellainen arkkipiispa valittava,joka toimii Raamatun sanan mukaan,ei lipilaareja siihen virkaan.
Raamatun mukaan vai sinun Raamatun tulkintasi mukaan?
Raamattuhan ei tosiaan kiellä ketään vihkimästä samaa sukupuolta olevia.- tottahan-äitykkä-puhuu
Äitykkä puhuu asiaa. Näin se juuri on.
Jos kirkossa on joku eksynyt piispa tai pappi tai ei sovellu siihen ollenkaan, se ei tosiasoita muuta mitenkään.
Synti on synti ja iljetys on iljetys. Ihan sama mitä joku väärä henkilä lupailee tai ajattelee.
Äitykällä on kuulkaa enemmän järkeä kun teillä muilla väärämielisillä yhteensä. - perusteet.unhoittuneet
Mitä Luther sanoi avioliittoon vihkimisen määräyksistä?
Miten Luther käänsi sanan arsenokoites ja Agricola hänen esimerkkiään noudattaen?
Björn Vikström olisi kirkon kannalta paras vaihtoehto ja Ville Auvinen olisi katastrofi.
Teemugaten vuoksi Auvisen mahdollisuudet ovat ehkä pienentyneet ja Vikströmin parantuneet.
Ei Vikström tietenkään voisi päättää kirkon virallisen avioliittokäsityksen muuttamista, mutta hän voisi kuitenkin nopeuttaa kirkossa tapahtuvaa vääjäämätöntä kehitystä eli kaikkien parien vihkimistä.Pudis55 kirjoitti:
Toivotaan että erehtyvät Auviseen. Tässä linkki sitä varten https://eroakirkosta.fi/
Totta, aina kun arkkipiispa Ville Auvinen avaisi suunsa, niin kirkon erokäppyrät hyppäisi ylöspäin.
Pudis55 kirjoitti:
Toivotaan että erehtyvät Auviseen. Tässä linkki sitä varten https://eroakirkosta.fi/
Auvinen toisi kirkon ympärille suuren shown, jossa Laajasalo näyttäisi säälittävältä amatööriltä. Tietenkään Auvinen ei suoraan tuohon showhun pyri, mutta hän ei voi olla niin peelo ettei tajua miten villin hulabaloon hänen ajattelunsa arkkipiispan suusta kuultuna saisi aikaan.
- GudsBarn
Ville Auvinen on ainut järkevä ja kaikinpuolin hyvä valinta! Kaikki muut ehdokkaat ovat luopuneet Jumalasta ja Hänen Pyhästä Sanastaan, valitettavasti. Vain Auvisen johdolla kirkko voi pelastua. Muussa tapauksessa kirkolla on varma tuho edessä!
Se että käsittää uskon ja Jumalan Sanan eri tavalla kun sinä ei tietenkään tarkoita sitä että joku olisi luopunut Jumalasta tai Hänen Sanastaan.
>Vain Auvisen johdolla kirkko voi pelastua.
Jos kirkko jollain ihmeellisellä tavalla "pelastuu" sen kautta että sen jäsenmäärä romahtaa ennennäkemättömällä tavalla, vain silloin olet oikeassa.
Huuteletko muuten "vapaista" suunnista vai kuulutko itse kirkkoon?
"Naispastoreita vihaavan Sley:n Ville Auvinen"
Enpä usko hänen vihaavan naispastoreita tai muitakaan ihmisiä.Kun ei mistään hinnasta halua tehdä työtä naispastorien kanssa, eikä hyväksy heidän olemassa oloa samassa seurakunnassakaan, niin viha on silloin luissa ja ytimissäkin.
Pe.ku kirjoitti:
Kun ei mistään hinnasta halua tehdä työtä naispastorien kanssa, eikä hyväksy heidän olemassa oloa samassa seurakunnassakaan, niin viha on silloin luissa ja ytimissäkin.
Jos ei hyväksy naispappeutta ei automaattisesti vihaa naispappeja. Vai vihaatko sinä kaikkia niitä ihmisiä, joiden kanssa olet eri mieltä? Vihaatko sinä uskovia?
Kuusenjuuret kirjoitti:
Jos ei hyväksy naispappeutta ei automaattisesti vihaa naispappeja. Vai vihaatko sinä kaikkia niitä ihmisiä, joiden kanssa olet eri mieltä? Vihaatko sinä uskovia?
Jos kieltäytyy yhteistyöstä, niin aika konkreettisesti siinä ottaa kantaa. Ei ainakaan hyväksy eikä jousta. Joka on toki eri asia kuin viha.
Kommentoimasi lause tarkoitti kylläkin sitä, että Sley järjestönä on naispastoreita vihaava. Auvisen tuntemuksiin ei siinä otettu suoraa kantaa. Yksi ännä tekee ihmeellisen eron. 🙂
qwertyilija kirjoitti:
Jos kieltäytyy yhteistyöstä, niin aika konkreettisesti siinä ottaa kantaa. Ei ainakaan hyväksy eikä jousta. Joka on toki eri asia kuin viha.
Kantaa ottaa kyllä, mutta se on tosiaan eri asia kuin viha.
RepeRuutikallo kirjoitti:
Kommentoimasi lause tarkoitti kylläkin sitä, että Sley järjestönä on naispastoreita vihaava. Auvisen tuntemuksiin ei siinä otettu suoraa kantaa. Yksi ännä tekee ihmeellisen eron. 🙂
Totta muuten tuo. Vielä vähemmän järjestöllä on vihan tai muita tunteita.
qwertyilija kirjoitti:
Jos kieltäytyy yhteistyöstä, niin aika konkreettisesti siinä ottaa kantaa. Ei ainakaan hyväksy eikä jousta. Joka on toki eri asia kuin viha.
Kyllä se on vihaa pahimmasta päästä.
Muilla työpaikoilla tollasesta saisi aika nopeasti lopputilin.
Ehkä sen huomaisi paremmin perehtymällä Sleyn ja sen pappien kirjoituksiin ja toimintaan.
Sley on kirkon sisällä toimiva vihaliike, jonka kohteita ovat naispapit.
18000 nuorta osallistui Sleyn Maata näkyvissä-festivaaleille, eikä sielläkään saanut naispait olla esillä ja ottivat surullisina Someen valokuvia, joissa kertoivat kuietnkin käyneensä siellä.
Vuodenvaihteessa kariutui 2 seurakuntaliitostakin, sen takia, että niissä seurakunnissa naispappeus on edelleenkin kielletty, vaikka sen pitäisi lain mukaan olla sallittua kirkossa jo 30 yli 30 vuotta.Pe.ku kirjoitti:
Kyllä se on vihaa pahimmasta päästä.
Muilla työpaikoilla tollasesta saisi aika nopeasti lopputilin.
Ehkä sen huomaisi paremmin perehtymällä Sleyn ja sen pappien kirjoituksiin ja toimintaan.
Sley on kirkon sisällä toimiva vihaliike, jonka kohteita ovat naispapit.
18000 nuorta osallistui Sleyn Maata näkyvissä-festivaaleille, eikä sielläkään saanut naispait olla esillä ja ottivat surullisina Someen valokuvia, joissa kertoivat kuietnkin käyneensä siellä.
Vuodenvaihteessa kariutui 2 seurakuntaliitostakin, sen takia, että niissä seurakunnissa naispappeus on edelleenkin kielletty, vaikka sen pitäisi lain mukaan olla sallittua kirkossa jo 30 yli 30 vuotta.En ole tuon Sleyn juttuihin juurikaan tutustunut, mutta aika ehdottomaltahan tuo kuulostaa. Monoa joutaisivat saada.
qwertyilija kirjoitti:
En ole tuon Sleyn juttuihin juurikaan tutustunut, mutta aika ehdottomaltahan tuo kuulostaa. Monoa joutaisivat saada.
Luther-säätiölle kirkko antoikin kenkää, mutta se olikin mitättömän pieni ryhmä, mutta samat opit kuin Sleyllä
- Eerikatässämoi
Se että ei tunnusta naisen pappeutta ei suinkaan tarkoita, että vihaa naisia. Se käsitys nousee Raamatusta eikä sillä ole vihan kanssa mitään tekemistä. Jos ihminen toimii siten kuin oikeaksi ymmärtää ja on valmis uhraamaan aika paljon pysyäkseen sanojensa takana, itse kyllä kunnioitan sitä. En hyväksy työstä kieltäytymistä, mutta ymmärrän hyvin aatteensa puolesta taistelun.
Olen itse jonkun verran ollut tekemisissä heidän kanssaan, jotka eivät allekirjoita naispappeutta, en ole tuntenut heidän vihaavan minua tai muita naisia.
Vakaumus on joillekin tärkeä asia ja vaikuttaa elämään ja päätöksen tekoon.
>> Kantola menetti ,mahdollisuutensa,naimalla naispappia, aviorikos. Puhdastaustainen pitää olla kirkon päämies! << (äitykkä)
Joo ja samalle puhdasoppisuuden lössille olisi Miikka Ruokanen kuitenkin kelvannut. Vaikka Ruokanen on kolmatta kertaa naimisissa. Mutta kun Miikka ei jäänyt kiinni housut kintuissa, ja kun se on äärikonservatiivinen, niin se kelpaa.
Eli kaksoisstandardia pukkaa kuin fundamentalistien pidoissa.Tarvitaan todella lujaa uskoa, jos on varma että kolmesti avioitunut ei kertaakaan olisi harrastanut esiaviollista seksiä. Pitäisin jopa mahdottomana, ettei kertaakaan.
RepeRuutikallo kirjoitti:
Tarvitaan todella lujaa uskoa, jos on varma että kolmesti avioitunut ei kertaakaan olisi harrastanut esiaviollista seksiä. Pitäisin jopa mahdottomana, ettei kertaakaan.
Tai pettänyt, useampaankin kertaan. Siitä pistäisin isonkin vedon, jos totuus olisi jollain ihmeen konstilla selvitettävissä.
qwertyilija kirjoitti:
Tai pettänyt, useampaankin kertaan. Siitä pistäisin isonkin vedon, jos totuus olisi jollain ihmeen konstilla selvitettävissä.
Seksihän on luonnollinen tapahtuma rakastuneiden kesken ja oikeastaan ihan ilman rakastumistakin.
sage8 kirjoitti:
Seksihän on luonnollinen tapahtuma rakastuneiden kesken ja oikeastaan ihan ilman rakastumistakin.
On tietenkin, paitsi fundamentalistien kaksoistandardissa, missä syntiin sortuneen liberaalius on raskauttava ja fundamentalistinen vakaumus taas anteeksiantava seikka.
qwertyilija kirjoitti:
On tietenkin, paitsi fundamentalistien kaksoistandardissa, missä syntiin sortuneen liberaalius on raskauttava ja fundamentalistinen vakaumus taas anteeksiantava seikka.
Nii´in.
- Melkohajalla
Tasavallan presidentti pääministereineen voi yrittää vihkiä mitä tahansa.
- Hhhkkyrr
Ja Porton haureuden viini virtaa...
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Martina oli sarjassaan tänään 32.
Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.2081665Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?
Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai901576Stepuli itkee facessa
Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä961488Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.
Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.2541394Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.
Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.1341362Minä menetän sinut kokonaan
Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.48892Onpas Martina valinnut sopivan laulun
Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa115880Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.
Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii414853Veikkauksia milloin Venäjä hyökkää Suomeen?
Veikkaan että se tapahtuu nopeasti, ehkäpä jo kesäkuussa. Suomi 5,5 miljoonan harvaan asuttu maa. Venäjä ei tarvitse suurta joukkoa Suomeen, joten kai290824Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.
Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse347809