Työ loppui mutta palkka juoksee

Jaskabetala

Tämänkaltaiset jutut tapahtuvat aina sille yhdelle kaverille, sille samalle joka sai sukupuolitaudin uimahallin saunanlauteista, tiedättehän tyypin. Kerron nyt kuitenkin tämän minä-muodossa, hiukan tarinaa yksinkertaistaen mutta totuudessa kuitenkin pysyen.

Olin töissä määrä-aikaisessa työsuhteessa, joka purettiin koeaikana. Ilmoitin työnantajalle että nyt riitti, koska todellisuus ei ihan vastannut sitä mistä oli sovittu. Päädyimme työsuhteen purkamiseen yhteisestä sopimuksesta. Jätin työnantajalle tuntilapun rästiin jääneistä työpäivistä ja kertyneistä lomapäivistä. Lopputilin tullessa yllätyin kun tililleni napsahti ihan normaali kuukausipalkka eikä ainoastaan niitä muutamaa päivää jotka olisi minulle kuulunut. Olin hiukan hämmentynyt tilanteesta ja ajattelin että virhe huomataan pian. Kului kuukausi ja taas paukahti tilille kuukauden palkka ! Olin entistäkin hämmentyneempi…

Koska yrityksessä on sekä kuukausipalkkaisia jollainen itsekin olin, sekä tuntipalkkaisia työntekijöitä sesonkiluonteisesti vaihtelevia määriä niin palkkakustannuksien vaihtelut ovat heillä varmaankin aika isoja. Palkanmaksu on myös ulkoistettu kuten useasti on nykyään tapana. Yrityksen toiminta on melkoisen leväperäistä ja minulle selvisi että esimieheni sai joko kenkää tai lähti itse menemään irtisanoutumiseni jälkeen. Eli hänen laiminlyönnistään tilanteeni sai alkunsa. Oma palkkani tulee varmaankin palkanmaksusta vastaavan tilitoimiston automaattiajona.

Tilanne on nyt kestänyt jokusen kuukauden. Syyllistynkö rikokseen kun otan palkan vastaan vihellellen ? Saavathan kansanedustajatkin sopeutumiseläkettä joten en koe moraalista ongelmaa, lisäksi verot ym. maksuthan tuosta menee normaalisti. Niin, lisäksi olen nykyään muualla töissä joten palkka juoksee kahdesta paikasta samaan aikaan. Jos tai pitäisi kai sanoa kun käryän tuosta niin mistähän se käry käy ? Siitäkö että nyt pitäisi toimittaa uusi verokortti työnantajalle, en vaan oikein voi sitä tehdä tuohon suuntaan. Koska olen itse alun perin jättänyt tuntilappuni ja moka on työnantajan niin vaikuttaako se mitenkään asiaan

Entäpä mahtaako palkanmaksusta vastaava tilitoimisto/sen työntekijä mokan huomatessaan haluta tunnustaa virhettään ? Pahimmassa tapauksessa entinen työnantajani voisi vaihtaa taloudenpidostaan vastaavaa tilitoimistoa ja voisi aiheuttaa jopa potkut kyseiselle työntekijälle. Eli antaisiko hän virheen havaitessaankin maksatuksen jatkua oman paljastumisensa peittääkseen, maksaja yritys kun ei tuota summaa huomaa omissa kuluissaan

Älkää toki takertuko yksityiskohtiin, tarina on yksinkertaistettu eikä ihan kaikkea voi edes kertoa. Kertokaa toki mielipiteenne miten tässä tilanteessa pitäisi menetellä, mistä käry voi tapahtua, mitä ongelmia verottajan kanssa voi tulla ym. Tietysti tuossa on sekin että jos käry käy, niin maksajalla on hirveä duuni hoitaa verottajan suuntaan asiaa ym. työnantajan velvoitteista pidättämiä maksuja kohtaan. Eli kuvio voi olla siinä vaiheessa melkoisen monimutkainen.

9

489

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ghjghjfhghf

      En tiedä, mitä laki yleisesti ottaen sanoo, mutta mutu-tuntumalta joudut kyllä vastuuseen jos sinun olisi pitänyt huomata tämä moka ja oletkin jo käyttänyt rahat.

      Eräällä läheiselläni kävi niin, että Kelan tukirahat (noin 1500 €) oli maksettu täysin tuntemattomaan tilinumeroon. Maksupäätökseen oli jostakin syystä tullut eri tilinumero kuin se, jonka henkilö oli syöttänyt hakemukseen (katsoin itse vieressä). Aivan uskomatonta. Rahat olivat todella menneet jonnekin aivan muualle. Tässä tilanteessa tuli etsittyä tietoa googlesta ja vastaus oli yksiselitteinen: Rahat tullaan kyllä perimään takaisin tältä "onnenpotkun saaneelta," ja hän joutuu vaikeuksiin jos on ne jo tuhlannut ja voidaan olettaa, että tällainen summa olisi pitänyt huomata ja tajuta, että on saanut rahat aiheettomasti.

      Mutta minä en todella tiedä, mikä on kanta yksityisellä yrityspuolella. Älä tuudittaudu liikaa.

    • Ilmainen.lounas

      Entinen yritys kyllä tulee vaatimaan virheelisesti maksetun palkan pois kun huomaavat, vaikka oikeudessa jos ei muuten onnistu.
      Tai verottajan kanssa voi tulla ongelmia, en uso että rahoja saat pitää.

    • joskussattuu

      Uskomaton juttu, ei varmaan tapahdu monelle. Mutta sama tapahtui kerran itselleni kauan sitten. Työsuhteen päätyttyä palkka juoksi vielä vuoden verran.

      Aiheeton palkka vaadittiin maksettavaksi takaisin. Mahdoton paikka, sillä rahat oli käytetty. Siitä alkoi ulosotto, ja tuli tiukat ajat. Aikanaan vuoden palkka oli maksettu takaisin, en muista, montako vuotta meni.

      Mitään syytteitä ei tullut. Mutta kyllä suosittelen ilmoittamaan entiselle työnantajalle, että lopettavat palkan maksun.

    • vanhaafuulaapukkaa

      Tuo tarina on jo vuosia vanha.
      Kaksi erityistä kohtaa eli (1) tilillesi tulevat rahat eivät ole sinun ja (2) jos ne käytät (tai olet käyttämättä), sinulla on takaisinmaksuvelvollisuus. Vastasuoritus puuttuu.

      Tämä perustuu lakiin. Olet saanut perusteetonta etua, jossa sinä saajana et ole oikeutettu etuun eli et ole tehnyt työsuoritetta ansaitaksesi etua. Perusteeton etu on lähtökohtaisesti palautettava, koska olet saanut perusteettoman edun tilillesi ja olet hyötynyt toisen kustannuksella.

      Asiaa voi tarkastalla myös poikkeuksen kautta. Jos työnantajasi on maksanut sinulle liikaa palkkaa, ja luulet vilpittömästi (=NOT) sen olevan itsellesi kuuluvaa, maksun kohtuullistaminen saattaa tulla kysymykseen ja voit jopa saada pitää ylimääräisen palkkasi. Joskus on kohtuutonta maksaa iso summa jälkikäteen toisen tekemän virheen takia.

      Sinulla ei ole velvollisuutta ilmoittaa asiasta, mutta palautusvelvollisuus jää. Jos haluat hyötyä tilanteesta taloudellisesti, saamasi perusteeton etu saattaa (velkana) vanhentua, mutta sinulta voidaan vaatia korkoa ajalta ennen sen palauttamista. Rikokseen et kuitenkaan syyllisty, vaikka et asiasta ilmoita. Jos asiasta kehkeytyy riita ja jopa kanne, saat pitää varat vain, jos pitkän ajan kuluessa voit todistaa toimineesi vilpittömästi.

      Perusteettoman edun palautuksessa vanhentumisaika alkaa siitä, kun vaatimuksen esittäjä on saanut tietää tai hänen olisi pitänyt tietää erehdyksessä tehdystä maksusta, sopimuksen pätemättömyydestä tai muusta edun palautuksen perustana olevasta tapahtumasta ja perusteettoman edun saajasta. Vanhentumisaika on kymmenen vuotta.

      Itse varautuisin siihen, että rahat pitää palauttaa. Rikokseen et lähtökohtaisesti syyllisty, koska kyseessä on toisen tekemä virhe.... Mutta rahat eivät ole sinun vielä kymmeneen vuoteen.

      https://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/2003/20030728

      http://www.ts.fi/uutiset/paikalliset/3591711/Turku maksoi palkkoja vaarin perustein

      "Jos asiasta kehkeytyy riita ja jopa kanne, saat pitää varat vain, jos pitkän ajan kuluessa voit todistaa toimineesi vilpittömästi."

      Tästä "pitkän ajan kuluessa" termistä saattaa käynnistyä myös väite vilpillisyydestä, jonka jälkeen puhutaankin rikoslaista sekä kavalluksesta. (RL 28:4) Rikoslain mukaan, joka anastaa hallussaan olevia varoja tai muuta irtainta omaisuutta, on tuomittava kavalluksesta. Kavalluksesta tuomitaan myös se, joka anastaa löytämiään tai erehdyksen kautta haltuunsa saamiaan varoja tai muuta irtainta omaisuutta.

      Lähtökohta on nyt toisen tekemä virhe, mutta varat on toisaalta saatu haltuun juuri rikoslain kuvaaman erehdyksen kautta. Rikos edellyttää AINA tahallisuutta, eli varojenkäytön tahallisuusvaatimus edellyttänee, että puhtaasti varojen käyttäminen ei vielä olisi kavallus, vaan se, että varojen takaisinmaksu ei enää onnistukaan.

      Niin tai näin, toisen tekemä virhe saattaa mahdollistaa kavalluksen eli rikoslain kuvaamaan tahallisen rikoksen. Tahallisuus tulee aina kyetä näyttämään toteen, ja lähtökohtaisesti rikosasiassa asiaa ajaa aina syyttäjä.

      Rahat eivät kuitenkaan ole avaajan. Passiivisuus eli ilmoittamatta jättäminen ei täytä tahallisuuden tunnusmerkkejä, varojen käyttäminen kyllä saattaa hyvinkin osoittaa tarvittavan aktiivisuuden. Rikos on rikos kuitenkin vasta oikeudessa todennettuna.

      https://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1889/18890039001#L28

    • Kätevää

      Sijoita rahat tuottoisasti, realisoi sijoituksesta takaisin vaadittava summa asian paljastuessa.

    • Oikeus_periä_takaisin

      Työantajalla on oikeus periä virheellisesti maksetut palkat takaisin. Jos ei hyvällä, sitten pahalla perintätoimiston kautta. Ole siis viisas ja ole yhteydessä palkanlaskentaan. Jos kukaan ei ole ilmoittanut työsuhteesi päättymisestä sinne, tottahan toki palkka juoksee. Jossain vaiheessa vain asia selviää, joten mieti asiaa siltä kantilta, että onko mukavampi palauttaa vähemmän vai enemmän rahaa?

    • huonotuurinen

      Mulle on aina käyny päinvastoin. Määräaikaisen työsuhteen päättyessä on unohdettu päättää se järjestelmään, jolloin olen jäänyt ilman lomakorvauksia ja niitä on sitten pitänyt karhuta luottamusmiehen avulla. Kun vaan oisin tiennyt että työsuhde jatkuu niin oisin kyllä mielellään töihinkin mennyt ja nostanut normipalkkaa!

    • Jaskabetala

      Kiitos hyvistä vastauksista ! Miten pitäisi menetellä siinä vaiheessa kun työnantaja alkaa perimään maksettua summaa takaisin. Mikäli tiedustelevat maksu-aikataulua tai ehdottavat jotakin, niin miten olisi viisain toimia ? Mikäli maksaa koko summan takaisin esimerkisi pankista lainaamalla niin pääsee kerralla eroon työnantajasta vai olisiko edullisempaa sopia työnantajan kanssa, tosin korkoa hekin voivat summalle vaatia. Viisinumeroisesta summasta kuitenkin puhutaan. Tähän asti tämä ylimääräinen raha on ollut "korotonta luottoa" joka on mahdollistanut eräitä kauan rästissä olleita hankintoja, säästöön ei juurikaan ole jäänyt...

      Se on kuitenkin itsestään selvää ettätakaisin maksamiselta ei voi välttyä.

    • kiiretulee

      Palautat varat sinne tilille mistä tulleetkin. Ilmoitat samalla sinne palkanmaksuun, ettet ole enää töissä, ja kerrot palauttaneesi liikamaksun.
      Halloo! Onkohan sinulla ymmärrystä että kavallussyyte voi napsahtaa heti kun huomaavat maksaneensa perusteetonta rahaa sinulle, joka ei muka ole tajunnut vielä- että rahat todellakaan eivät ole palkkaa työsuoritusta vastaan.
      Kultaiset puristuksethan maksetaan lopputilissä-
      Siitä siis ei ole kyse.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin

      Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http
      Maailman menoa
      253
      4567
    2. Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi

      se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?
      Maailman menoa
      130
      2985
    3. Miten löydän sinut

      Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit
      Ikävä
      41
      2752
    4. Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla

      Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?
      Heinola
      74
      1730
    5. Vaikea tilanne

      Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te
      Ikävä
      106
      1574
    6. Jouluksi miettimistä: kuka tai mikä valmistaa rahan?

      Nyt kun on ollut vääntöä rahasta ja eritoten sen vähyydestä, niin olisi syytä uida rahan alkulähteille, eli mistä se syn
      Maailman menoa
      22
      1468
    7. Milloin kaivatullasi

      .. on nimipäivä?
      Ikävä
      55
      1324
    8. Kehtaisitko näyttäytyä

      kaivattusi seurassa?
      Ikävä
      93
      1235
    9. Julkinen sektori on elänyt aivan liian leveästi yli varojensa!

      Viimeisen 15 vuoden aikana julkisen puolen palkat ovat nousseet n. 40%, kun taas yksitysellä sektorilla vain n. 20%. En
      Maailman menoa
      205
      1098
    10. Missä kunnassa kaivattusi asuu

      Kuinka tarkkaa uskalla sanoa?
      Ikävä
      47
      1085
    Aihe