Olen ollut yhdessä mieheni kanssa 20-vuotta. Yhdessä aloimme olemaan kun olin 18-vuotta. Ollaan eletty ylä- ja alamäkiä. Lapsia on. Paljon ollaan koettu yhdessä ja riidelty ei olla oikeastaan ikinä. Lieneekö siinä syy että yhteiselämä ei tunnu enää yhtään miltään. Pikkuhiljaa toiseen koskeminen on vähentynyt ja nyt kokonaan loppunut. Seksi on ”hyvää”, mutta mekaanista, ilman mitään fiilistä. Emme nykyään edes puhu mitään, ainut yhteinen asia on tv:n katselu. En tiedä mitä mies ajattelee. Vaikeaa avata suu ja sanoa omista fiiliksistä. Itsestä tuntuu ahdistavalta ja asiat joita mies tekee/jättää tekemättä ärsyttää. Mies on aina väsynyt eikä jaksa hoitaa kotia. Itse olen koittanut löytää uutta buustia opiskelusta. Olen kavereitteni kanssa nauravainen ja iloinen, kotiin päästessä ahdistaa ja kiukuttaa. En osaa kohdistaa ahdistusta, mutta kyllä se mieheen liittyy koska esim. Yksin kotona ollessani olen hyväntuulinen. Miten saisin kerrottua hänelle? Tiedän että pitäisi pystyä puhumaan mutta se on vaikeaa kun ei olla ikinä asioista puhuttu. Meillä on pitkä historia ja mies olettaa että olemme ikuisesti yhdessä. Ajatus erosta vähän pelottaa kun on yhteinen talo ja yhteiset lainat ja muut. Jonkun aikaa olen jo ajetellut että antaa elämän kuljettaa. Nyt elämä vaan junnaa paikoillaan.
Yhdessä ollut 20 vuotta, nyt ahdistaa
57
5886
Vastaukset
- ajatuksiatuttua
No voi kuule, tuo kuuluu tuohon ikään. Toiset särkee ensin perheensä ja sitten vasta ajattelevat ja katuvat. Monesti vahinkoja ei voi enää korjata. Siltikin, sinä tarvitset juuri nyt itsenäisyyttäsi, mutta et todellakaan pettäen tule ikinä saamaan mitään hyvää aikaan. Et vaikka ajattelisit eroavasi ensin. Hae apua ajoissa, elät henkilökohtaista kriisiä joka voi tuhota kaikki läheisesi.
- läheisriippuvuus
Tuossa vaiheessa peli menetetty.Teidän yhdessäolo projekti saatu loppuun,lisääntyminen.On aika kerätä uusia kokemuksia ja nauttia .Pitää luottaa tunteeseen,jos toisen lähellä on paha olla on parasta erota.
- caarina____5
Kyllä se näin on. Itsekin samassa tilanteessa, kuin ap, olin vuosia. Kunnes lopulta tein ratkaisun enkä ole sitä katunut. Mitään huumaa suhde ei pitkittyessään ole kai koskaan mutta kun ongelmat on tuolla tasolla, ei ole kuin 1 ratkaisu. Vaikeata on, tiedän kokemuksesta. Mutta kun päätös on tehty ja aletaan hoitamaan käytännön asioita, asiat lähtevät kyllä liikkeelle.
Teillä on vielä sitä mekaanista seksiä. Meillä sekin loppui jo lopulta kun ei enää pystynyt kerta kaikkiaan.
Nyt molemmilla uudet puolisot ja homma kulkee niin hyvin kuin se nyt voi keski-ikäisillä eronneilla uusioperheillä mennä mutta paluuta vanhaan en harkitsisi koskaan.
Lapset kyllä tajuavat hyvinkin sen kun eletään kuolleessa liitossa ja voivat toistaa sitä aikanaan omissa perheissään.
Jos jatkaa tässä tilanteessa, vaarana on katkeroituminen, alkoholisoituminen, pettämiset, ja ylipäänsä turhautuminen kaikkeen. Hyvä että saat intoa opiskelusta mutta se ei korvaa menetettyä parisuhdetta.
- tuppisuuna
Olin yhdessä 25 vuotta, joista 10 viimeistä vuotta meni kuvailemillasi fiiliksillä. Emme saaneet puhuttua, ei vaikka repäisin ja muutin pois yhteisestä kodista. Oli kriisi tai ei, minun elämäni parani, koska ei tarvinnut enää kohdata sitä jokapäiväistä kivirekeä, joka ei halunnut kanssani mitään yhteistä. Vaikka halusi jatkaa yhdessä.
- Villiyrtit
Pettämisestä en mitään kirjoittanut. Tosiaan 20 vuotta ollut yhden miehen kanssa uskollisesti. Suhde on vaan hiipunut.. kieltämättä tekis mieli saada uusiakin kokemuksia. Only one life. Mutta toisaalta paha rikkoa näin pitkä liitto. Hmmmm.....
- rakkaus123456
Kissa on nostettava pöydälle ja mietittävä yhdessä miten tilanteesta voidaan päästä eteenpäin.
Avoimuus on tärkeintä, asioita on turha pitkitellä on toimittava itse heti. Mitä pidemmän ajan mietit itsekseen ja kavereiden kanssa, tulee tilanne mutkistumaan huomattavasti, vertaistukea on hyvä saada mutta on muistettava että että yksikään kaveri ei tiedä sinun elämästä mitään, sen tietävät ainoastaan sinä ja miehesi todellisuudessa.
Tulet saamaan paljon neuvoja miten kumppanista päästään eroon, mutta koita löytää semmoisia tukijoita ketkä ovat päässeet itse erostaan yli. Tämän tunnistaa siitä etteivät he osoita vihaansa enää exään, ei tule neuvoja joisa annetaan tarkkoja ohjeita miten pääsee vanhasta eroon.
Kun perheessä on lapsia on erittäin tärkeää, että keskusteluyhteys säilyy ja asiat voidaan sopia normaalisti, jos ei tähän kyetä ei koskaan saisi erota.
Jokaisella ihmisellä parisuhteessa tulee eteen samanlaisia tunteita, joista on mahdollista päästä yli ja usein ne vahvistavatkin yhteenkuuluvuutta. Usein kun nämä haasteet on ohitettu, alkaa uusi yhteinen elämä joka voi olla parempi kuin ruukavuosien hektinen meno.
Eron vaikutuksia lapsiin ja läheisiin vähätellään, eroilla on suuri negatiivinen vaikutus kaikkiin läheisiin. Perheen perustaessa on tehnyt tietoisen valinnan omassa elämässä ja jokainen on tehnyt sen omasta tahdosta.
Ero ei yleensä paranna elämänlaatua, ellei sitten perheessä ole ollut epäasiallista kohtelua tai riippuvuuksia. Ne ketkä ovat omasta erosta selvinneet, ovat usein tätä mieltä. - Villiyrtit
Kiitos asiallisista kommenteista. 🙂 Toisten kokemuksia kiva kuulla.
- Uskokaapois
Todella asiallisia kommentteja yllä. Kyllä se vaan niin on ,että useimmissa avioliitoissa tapahtuu juuri aloittajan kuvaamalla tavalla. (Ihmiset eivät vaan myönnä sitä tai pettävät ja rikkovat kodin 2-3x elämänsä aikan) .Avioliitto tuntuu ajoittain ,kuin kivirekeä vetäisi. Ei kuitenkaan ole mitään takeita ,että elämä olisi auvoisempaa ,jos lähtisi siitä liitosta pois. Lapset ilman muuta kärsivät suunnattomasti kodin hajottua. Eri asia on väkivalta/alkoholi/narsismitapauksissa.
Elämä on yleensä hyvin arkista useimmissa liitoissa.Sitten ,jos jotain oikein pahaa tapahtuu,niin ihminen vasta tajuaa miten hyvin asiat olivat silloin ,kun sai elää sitä ns tylsää arkea. - korjattusydänon
Jos läheisyys on ainoa ongelma voi hyvät ihmiset harjoitellaan edes sitä. Ja puhukaa typerää kun ei itse osata kertoa toiselle kun paha olla. Niin meilläkin pitkä kausi ja alkoi tuntua kurjalta. Lapset lähti se ylimääräinen aika joka tuli ei osannut käyttää. Minä aloitin puhumaan kun mies on jurri ja puhumaton .kun kerroin mitä kaipaan ja sanoinkin että senkin vaikka naurat tälle kanalle joka haaveissa elää jne. Uskomatonta kuunteli se. Aloitimme uudelleen ihan pusujen antamisella kun sekin unohtui. Alkoi jälleen pikkuhiljaa tuntua " mukavalta. Ajatelkaa pieni pusu joka unohtui" arjen keskellä. Siitä se toi lisää kosketusta ja halaamista. Ja miten muuttikaan myös seksi elämämme. Kyllä hyvä liitto on hyvä korjata hyvinkin pienillä muutoksilla. Monesti unohtaa toisen ja tunteen miksi rakastui. Nyt vanhempana höpötellään välillä jopa liikaa. Mutta naurua sekin tuo. Opetelkaa korjaamaan jos teillä paha olo mistä johtuu.
- y15
Totta joka sana, kun kaikki ymmärtäisivätkin nämä asiat. On luotettava toiseen ja kerrottava omat tunteet, omalle puolisolle, se että kerrot kaverille omat tunteesi, ei sinua auta mitenkään. Sehän ainoastaan lisää epäluottamusta.
- puhuiohisuunsa
y15 kirjoitti:
Totta joka sana, kun kaikki ymmärtäisivätkin nämä asiat. On luotettava toiseen ja kerrottava omat tunteet, omalle puolisolle, se että kerrot kaverille omat tunteesi, ei sinua auta mitenkään. Sehän ainoastaan lisää epäluottamusta.
Tuosta kaverille kertomisesta on todella mietittävä onko luottamuksen arvoinen. Monesti se kaveri kertoo kumppanilleen mitä kaverilla ongelmia. Ja se kumppani kertoo eteenpäin. Näin minunkin ukkoni koki Karvaasti kuinka ei tuntentkaan kaveria tarpeeksi että pystyi kertomaan suunnitelmistaan ja rakastumisistaan toiseen. Kotona ei kertonut mitään. Voitte arvata kun mulle tultiin kertomaan ja vielä mistä se oli sen kuullut. Kun kerroin ukolle onko todella asiat näin meidän liitossa? Iski paniikki. Sanoi sen kaverin olevan vain kateellinen ja keksinyt jutun. Kuinka eroa suunniteltu ja mitä aikoi tuon udden kanssa tehdä. Nyt sitten kun ilmi tuli kaverien kautta asia eikä kotona kerrottuna eihän se eroa halua. Tiedän sillä olleen suhteen toiseen naiseen ja kuinka eroa suunnitteli. Paras oli se kuinka aikoi kertoa että haluaa erota kun tunteita ei ole enään ja kaverina erota. Sanoin jos jutussa on edes puolet totta niin on säälittävä ukkomies joka pettää ja jäi ikävä kyllä juuri kaverille kertoen kiinni. Kannattaa todella puhua vain ja ainoastaan kumppanilleen eikä pitkin kyliä. Toki tulostin eropaperin valmiiksi ja allekirjoitus laitettu jos haluaa todella lähteä.
- liikaayleistäen
Unohdatte yhden asian osa ihmisistä on osin empatiakyvyttömiä ja hyvin jäykkiä ajatusrakenteiltaan, näitä on miehissä enemmän, faktatietoa tämä. Jäykkyys ja toisen asrmaan asettuminen ei välttämättä tule millään lailla esiin suhteen alkuvaiheissa, sillä kyllä nuo ihmiset monesti osaa olla hyviä ja rakastettavia omista näkökulmistaan ts.he tekevät tekoja, jotka heidän mielestään on tärkeitä ja he saavat huomion kyllä. Ongelma tulee siinä, kun pitäisi se toinen ihminen tarpeineen kohdata. Itsellä kumppanini luki rakkauden kieli kirjan, joka muuten hyvin kertoi esimerkkien kautta miten ihmiset ilmaisevat rakkautta eri tavoin. Kirjassa asiantuntija neuvoi miestä, joka oli kolmesti liitostaan eronnut ja ihmetteli miksi liitto ei kestänyt. Mutta hän luki silloin kirjan, ymmärsi sitä mutta ei nähnyt sitä millään lailla miten itsellä voi vaikuttaa.
- pop98
liikaayleistäen kirjoitti:
Unohdatte yhden asian osa ihmisistä on osin empatiakyvyttömiä ja hyvin jäykkiä ajatusrakenteiltaan, näitä on miehissä enemmän, faktatietoa tämä. Jäykkyys ja toisen asrmaan asettuminen ei välttämättä tule millään lailla esiin suhteen alkuvaiheissa, sillä kyllä nuo ihmiset monesti osaa olla hyviä ja rakastettavia omista näkökulmistaan ts.he tekevät tekoja, jotka heidän mielestään on tärkeitä ja he saavat huomion kyllä. Ongelma tulee siinä, kun pitäisi se toinen ihminen tarpeineen kohdata. Itsellä kumppanini luki rakkauden kieli kirjan, joka muuten hyvin kertoi esimerkkien kautta miten ihmiset ilmaisevat rakkautta eri tavoin. Kirjassa asiantuntija neuvoi miestä, joka oli kolmesti liitostaan eronnut ja ihmetteli miksi liitto ei kestänyt. Mutta hän luki silloin kirjan, ymmärsi sitä mutta ei nähnyt sitä millään lailla miten itsellä voi vaikuttaa.
"
Unohdatte yhden asian osa ihmisistä on osin empatiakyvyttömiä ja hyvin jäykkiä ajatusrakenteiltaan, näitä on miehissä enemmän, faktatietoa tämä.
"
-Ei todellakaan ole fakta.
Naisissa on huomattavasti enemmän psykopaatteja ja täysin empatiakyvyttömiä, ja naiset kyllä se tietää itsekin tuttavapiirissään. ei missään ole niin paljoa tunnetason lukkutuneita ongelmia ja narsistista julmaa kiusaamista kuin naisvaltaisissa työpaikaoissa. Tämä on tutkittu fakta!
Mihistä vain 1-2% on tuommoisia, mutta naisista 10-20%.
- NäinkinVoiKäydä
Vaikka kuinka ajattelet että ahdistuksesi syy on miehessäsi tai liitossanne niin näin ei välttämättä kuitenkaan ole. Yleinen epävarmuus siitä mitä on ja mitä elämässään haluaa voi oireilla juuri kuvailemallasi tavalla. Vähentynyt läheisyys ja yhteenkuluvuus miehen kanssa voi olla oire jostain muusta sinun ongelmastasi, ei se syy pahaan oloosi. Eli kun sinulla on mielessäsi selvittämättömiä asioita, se heijastuu suhteeseenne, eikä niin päin että suhteenne heijastuu oloosi.
Ja vaikka et koe samaa tunnetta ystäviesi kanssa, sekään ei välttämättä tarkoita että syy olisi miehessä koska tunteitaan projisoi aina eri tavalla siihen läheisimpään ihmiseen eli puolisoon kuin ystäviin jotka ovat kuitenkin hyvin erilainen osa elämää.
Suosittelisin että mensit ensin selvittelemään omia ajatuksiasi jonkun ammatti-ihmisen kanssa ja sitten jos tuntuu tarpeelliselta niin menette vielä puolison kanssa pariterapiaan. Mutta kuten sanoin, voi hyvin olla että käy ilmi että ongelma ei varsinaisesti olekaan puolisosi.
Lähipiirissäni oli juuri tapaus jossa vaimon kehon suuret muutokset (laihdustusleikkaus) heijastuivat voimakkaasti parisuhteeseen kun uuteen kehonkuvaan opetteleminen ei ollutkaan ihan helppoa. Olivat jo eroamassa kunnes terapeutti sai vaimon vakuuttuneeksi että kyse on hänen omasta ongelmastaan siinä että ei enää oikein hahmota itseään kun ei ole samanlainen kun on vuosia ollut ja se aiheuttaa pahaa oloa. Kuitenkin vaimo oli ollut ihan vakuuttunut että avioliitto on juuri se ongelma ja ero on ainoa vaihtoehto.
No liitto pelastui ja ovat sen jälkeen olleet jo vuosia onnellisina yhdessä.- jättänyt.kriisi
Seliseli. Jos on onnellinen ja tyytyväinen ILMAN sitä toista, kokee että tunteet on kuolleet, kokee ettei toinen arvosta, mikään ei muutu vaikka on koitettu korjata. Miksi pitäisi hakata päätä seinään loppuelämänsä ajan, jos toisen kanssa eläminen kurjistuttaa elämää? Kriisin paikka sekin lie, jos tajuaa että elämä ilman toista on parempaa. Paha olo voi tulla omasta henkilökohtaisesta kriisistä, mutta voi se tulla siitä puolisostakin.
- y15
jättänyt.kriisi kirjoitti:
Seliseli. Jos on onnellinen ja tyytyväinen ILMAN sitä toista, kokee että tunteet on kuolleet, kokee ettei toinen arvosta, mikään ei muutu vaikka on koitettu korjata. Miksi pitäisi hakata päätä seinään loppuelämänsä ajan, jos toisen kanssa eläminen kurjistuttaa elämää? Kriisin paikka sekin lie, jos tajuaa että elämä ilman toista on parempaa. Paha olo voi tulla omasta henkilökohtaisesta kriisistä, mutta voi se tulla siitä puolisostakin.
Olisikohan sinulla prinsessa kompleksi.
(Jos on onnellinen ja tyytyväinen ILMAN sitä toista, kokee että tunteet on kuolleet, kokee ettei toinen arvosta, mikään ei muutu vaikka on koitettu korjata)
Tulee mieleen että odotat että puoliso tekee kaiken eteesi, kyllä parisuhteessa molenpien on tehtävä töitä parisuhteen eteen, on turha ainoastaan vaati toiselta toimenpiteitä, on myös itse joustettava ja keskusteltava/neuvoteltava että päästään tasapainoon jonka molemmat hyväksyvät.
(Miksi pitäisi hakata päätä seinään loppuelämänsä ajan, jos toisen kanssa eläminen kurjistuttaa elämää?)
Jos tältä tuntuu, olisi varmasti itselle eduksi että, asiat pyrkii hoitamaan mahdollisimman pienellä riidalla.
- Presidenttivauva
Joskus vain tullaan tien päähän, parisuhdekin voi sen tehdä. Tuosta aloittajan parisuhteesta voisi saada vielä ihan ok, mutta ei se helppoa ole. Miehet useimmiten tyytyvät huonompaankin suhteeseen, pääasia että elämä soljuu samanlaisena. Naiselle merkkaa tuntenetkin. Saako niitä tunteita enää takaisin, jos ne on kuihtuneet ja loppuneetkin. Välitetään, mutta niinhän monesta muustakin ihmisestä, heidän kanssaan ei vaan olla parisuhteessa.
Ei ole helppo lähteä uudelle tielle kun on 20 vuotta oltu samassa parisuhteessa ja perustettu perhe. Ja oltu siinä uskossa, että näin mennään kunnes kuolema erottaa. Asioista pitäisi puhua ja sitten ammattiapua jos ei omin voimin onnistu.- y15
Miehet useimmiten tyytyvät huonompaankin suhteeseen, pääasia että elämä soljuu samanlaisena. Naiselle merkkaa tuntenetkin.
On selvä että pitkän parisuhteen aikana tulee ylämäkiä ja alamäkiä ja tunteet laantuu jos parisuhdetta ei hoideta. Kyllä jokainen varmasti kaipaa alkuvaiheen huumaa ja rakastumisen tunnetta, mutta onko mahdollista, elää koko elämän tässä tunteessa. Ei koskaan, sehän vaatii molempien 100% osallistumista, ilman vanhoja taakkoja (tunteita), näitä tulee jokaisessa pitkässä parisuhteessa. Järjen osuutta vähätellään ja tunteita korostetaan, kun tulee vaikea asia otetaan tunteet pelastuskeinoksi, niin silloin ei tarvitse oikeasti ajatella mitää.
On epärealista olettaa että mies toimii koko elämän, kuin alkuhuumassa, koska ei nainenkaan toimi niin, siis hyvä olo kaipaa molempien osallistumista ja aitoa luottamusta. Informaatio toisille on oltava selkeää, se ketä sanoo jotakin on vastuussa että kuulia ymmärtää asia siten kun on itse ajatellut. Iso osa riidoista tulee väärinymmärryksistä ja näistä kehittyy isoja ongelmia kasaantuessaan.
On hyväksyttävä miehen/naisen erillaisuudet ja tehtävä tämän eteen töitä, on helppoa sanoa ettei mies tai nainen tee tai ymmärrä, kun me oikeasti ajattelemme hiukan erilailla.
Avioero vaatii paljon ihmiseltä, on kyettävä hallitsemaan tunteensa ja osattava käyttää järkeään. Jos ei kykene hillitsemään tunteitaan, on vastuutonta erota. - Presidenttivauva
Niin, tässä iässä kuin minäkin olen eli melkein 52 v, ymmärrän sen että alkuaikojen huumaa ei saa takaisin eikä se sellaisenaan voi säilyä.
Mutta tunteet voi todellakin loppua, eikä se "tarvitse" edes uskottomuuskriisiä tai mitään muutakaan draamaa. Mikä tuntui 10 vuotta sitten vielä ihan hyvältä, voi tänään näyttäytyäkin ihan uudessa valossa, eikä aina paremmassa. Kasvetaanko samaan suuntaan.
Toki enemmän järkisuhteessakin voi elää ja useimmiten mies siihen kykeneekin. Nainen elää taas enemmän tunteillaan. Tässä tullaan miehen ja naisen erilaisuuteen. Mihin asti suhdetta sitten venyttää ja mihin "tyytyy" , siinähän sitä on setvittävää. - y15
Presidenttivauva kirjoitti:
Niin, tässä iässä kuin minäkin olen eli melkein 52 v, ymmärrän sen että alkuaikojen huumaa ei saa takaisin eikä se sellaisenaan voi säilyä.
Mutta tunteet voi todellakin loppua, eikä se "tarvitse" edes uskottomuuskriisiä tai mitään muutakaan draamaa. Mikä tuntui 10 vuotta sitten vielä ihan hyvältä, voi tänään näyttäytyäkin ihan uudessa valossa, eikä aina paremmassa. Kasvetaanko samaan suuntaan.
Toki enemmän järkisuhteessakin voi elää ja useimmiten mies siihen kykeneekin. Nainen elää taas enemmän tunteillaan. Tässä tullaan miehen ja naisen erilaisuuteen. Mihin asti suhdetta sitten venyttää ja mihin "tyytyy" , siinähän sitä on setvittävää.On hyväksyttävä miehen/naisen erillaisuudet ja tehtävä tämän eteen töitä, siis molempien on tehtävä. Mihin ¨tyytyy ¨ vaikuttaisi siltä että odotat että toinen olettaisi mitä tahdot.
Ei kukaan kasva vahingossa erilleen, jos kommunikaatio toimii niin että molemmat ymmärtävät mitä toinen sanoo. Näin säästyttäisiin turhilta riidoilta.
Jos suhdetta joutuu jenyttämään, sehä tarkoittaa ettei kommunikaatio ole toiminut.
(Toki enemmän järkisuhteessakin voi elää ja useimmiten mies siihen kykeneekin. Nainen elää taas enemmän tunteillaan. Tässä tullaan miehen ja naisen erilaisuuteen)
Opit kyllä kun hiukan vanhenet, kun ymmärtää erillaisuuden, niin ymmärtää myös että asialle voidaan tehdä jotakin, tämä on yleensä halusta kiinni.
Ero on monasti oikea ratkaisu, kun ei tulla toimeen, mutta se on kyettävä tekemään mahdollisimman pienillä riidoilla. Silloin tulee myös järki ottaa mukaan, koska naisella ja miehellä on molemmat ominaisuudet. (järki ja tunteet) - opetellaanmekin
Presidenttivauva kirjoitti:
Niin, tässä iässä kuin minäkin olen eli melkein 52 v, ymmärrän sen että alkuaikojen huumaa ei saa takaisin eikä se sellaisenaan voi säilyä.
Mutta tunteet voi todellakin loppua, eikä se "tarvitse" edes uskottomuuskriisiä tai mitään muutakaan draamaa. Mikä tuntui 10 vuotta sitten vielä ihan hyvältä, voi tänään näyttäytyäkin ihan uudessa valossa, eikä aina paremmassa. Kasvetaanko samaan suuntaan.
Toki enemmän järkisuhteessakin voi elää ja useimmiten mies siihen kykeneekin. Nainen elää taas enemmän tunteillaan. Tässä tullaan miehen ja naisen erilaisuuteen. Mihin asti suhdetta sitten venyttää ja mihin "tyytyy" , siinähän sitä on setvittävää.Niin kun törmää tunteeseen ettei olekkaan niitä tunteita toista kohtaan enään ollenkaan eikö olisi reilua kertoa se? Se miten elämme elämäämme on se meidän jokaisen päätettävä. Mihin tyytyy ja mitä sietää. Se mitä taas kertoo rehellisesti puolisolleen mitä tuntee on sekin päätettävä. Ja annettava puolison joko korjattava tai edes antaa mahdollisuus hakea miksi toinen on tunteeton. Eikö pelkkä kumppanuus riitäkkään? Vaikka muut asiat kunnossa mutta ei tunne rakkauden tuntoja toista kohtaan pitää se rehellisesti kertoa. Varsinkin myös muistaa kertoa mitä tekee tai aikoo tehdä kun tunteet hukassa. Minäkin koin aikanaan miehen kyllästymiseen minua kohtaan. Ensin ymmärsin ja sanoin että sen kun lähdet mutta minulla on tunteita sitä kohtaan ja päättäköön mitä haluaa. Eiköhän ilmi tullut toinen nainen jota salaili. Ilmankos tunteet hukassa. Ja se vannominen että tunteet oli jo poissa kauan ennen tuota naisen löytymistä. Jaa a miten tuokin tulkitaan. Keskiiässä huomaa ongelmia suhteessa muttei muista kertoa. Mutta anna olla kun kolmaspyörä löytyy alkaa se vannominen ja perustelut salasuhteeseen. Toki erottiin ja palattiin takaisin ja uskon että tuo toinen löi oven kiinni sen nenän edestä? En tiedä mutta kummasti sitä rakkautta nyt löytyy. Keskiiän kriisin kun kohtaa pitää osata itse se hoitaa pois oikein. Ja rehellisesti kertoa mitä tuntee puolisoaan kohtaan.
- Y15
opetellaanmekin kirjoitti:
Niin kun törmää tunteeseen ettei olekkaan niitä tunteita toista kohtaan enään ollenkaan eikö olisi reilua kertoa se? Se miten elämme elämäämme on se meidän jokaisen päätettävä. Mihin tyytyy ja mitä sietää. Se mitä taas kertoo rehellisesti puolisolleen mitä tuntee on sekin päätettävä. Ja annettava puolison joko korjattava tai edes antaa mahdollisuus hakea miksi toinen on tunteeton. Eikö pelkkä kumppanuus riitäkkään? Vaikka muut asiat kunnossa mutta ei tunne rakkauden tuntoja toista kohtaan pitää se rehellisesti kertoa. Varsinkin myös muistaa kertoa mitä tekee tai aikoo tehdä kun tunteet hukassa. Minäkin koin aikanaan miehen kyllästymiseen minua kohtaan. Ensin ymmärsin ja sanoin että sen kun lähdet mutta minulla on tunteita sitä kohtaan ja päättäköön mitä haluaa. Eiköhän ilmi tullut toinen nainen jota salaili. Ilmankos tunteet hukassa. Ja se vannominen että tunteet oli jo poissa kauan ennen tuota naisen löytymistä. Jaa a miten tuokin tulkitaan. Keskiiässä huomaa ongelmia suhteessa muttei muista kertoa. Mutta anna olla kun kolmaspyörä löytyy alkaa se vannominen ja perustelut salasuhteeseen. Toki erottiin ja palattiin takaisin ja uskon että tuo toinen löi oven kiinni sen nenän edestä? En tiedä mutta kummasti sitä rakkautta nyt löytyy. Keskiiän kriisin kun kohtaa pitää osata itse se hoitaa pois oikein. Ja rehellisesti kertoa mitä tuntee puolisoaan kohtaan.
Niin kun törmää tunteeseen ettei olekkaan niitä tunteita toista kohtaan enään ollenkaan eikö olisi reilua kertoa se? ONKO REILUA OLLA KERTOMATTA Se miten elämme elämäämme on se meidän jokaisen päätettävä. JOS ON LAPSIA TILANNE MUUTTUU, OLET MYÖS VASTUUSSA LASTEN HYVINVOINNISTA JA SIITÄ ETTÄ EROSTA EI TULE RIITAINEN Mihin tyytyy ja mitä sietää. TÄMÄ MUISTUTTAA ITSEKKÄÄN IHMISEN KOMMENTILTA, JOS JOKAINEN AJATTELISI TUOLLA TAVALLA, AVIOLIITOT VOIDAAN UNOHTAA. Se mitä taas kertoo rehellisesti puolisolleen mitä tuntee on sekin päätettävä. SUHDE EI OLE AVOIN JOS JOUTUU MIETTIMÄÄN TUOLLAISIA ASIOITA, TOKI JOKAISELLA ON OMIA ASIOITA JA AJATUKSIA, JOISTA EI HIISKUTA MUILLE. Ja annettava puolison joko korjattava tai edes antaa mahdollisuus hakea miksi toinen on tunteeton. TÄSSÄ ODOTAT ETTÄ PUOLISO KORJAA TILANTEEN Eikö pelkkä kumppanuus riitäkkään? Vaikka muut asiat kunnossa mutta ei tunne rakkauden tuntoja toista kohtaan pitää se rehellisesti kertoa. Varsinkin myös muistaa kertoa mitä tekee tai aikoo tehdä kun tunteet hukassa. TÄMÄ ON TÄRKEÄÄ, OLI ASIA POSITIIVINEN, TAI NEGATIIVINEN Minäkin koin aikanaan miehen kyllästymiseen minua kohtaan. Ensin ymmärsin ja sanoin että sen kun lähdet mutta minulla on tunteita sitä kohtaan ja päättäköön mitä haluaa. Eiköhän ilmi tullut toinen nainen jota salaili. Ilmankos tunteet hukassa. Ja se vannominen että tunteet oli jo poissa kauan ennen tuota naisen löytymistä. Jaa a miten tuokin tulkitaan. Keskiiässä huomaa ongelmia suhteessa muttei muista kertoa. Mutta anna olla kun kolmaspyörä löytyy alkaa se vannominen ja perustelut salasuhteeseen. Toki erottiin ja palattiin takaisin ja uskon että tuo toinen löi oven kiinni sen nenän edestä? En tiedä mutta kummasti sitä rakkautta nyt löytyy. Keskiiän kriisin kun kohtaa pitää osata itse se hoitaa pois oikein. Ja rehellisesti kertoa mitä tuntee puolisoaan kohtaan. TÄMÄ ON TÄRKRINASIA JA AINUT SALAISUUS ONNELLISEEN PARISUHTEESEEN.
- itsellevaanraskasta
Olen eri mieltä y15 ylempänä esittämistäsi asioista. Luepa alempana oleva tekstini. Jos pahan olon aiheuttajat, kommunikaatio-ongelmat, mahdolliset muut vaikeudet poistu suhteesta niin tilanne vaan rauhottuu jpksikin aikaa kunnes poksahtaa uudelleen. Tämä naisen vadtsuksena. Sinä vaan huijaat itseäsi ja jos asioita on asiantuntija-apua myöten yritetty ratkoa niin ei kukaan voi sanoa ettei tiedä ongelmista ja toisaalta jokainen hakee hengähdystaukoa, kunhan vaan mietit että tiedätkö vai uskotteletko asiat.
- Y15
itsellevaanraskasta kirjoitti:
Olen eri mieltä y15 ylempänä esittämistäsi asioista. Luepa alempana oleva tekstini. Jos pahan olon aiheuttajat, kommunikaatio-ongelmat, mahdolliset muut vaikeudet poistu suhteesta niin tilanne vaan rauhottuu jpksikin aikaa kunnes poksahtaa uudelleen. Tämä naisen vadtsuksena. Sinä vaan huijaat itseäsi ja jos asioita on asiantuntija-apua myöten yritetty ratkoa niin ei kukaan voi sanoa ettei tiedä ongelmista ja toisaalta jokainen hakee hengähdystaukoa, kunhan vaan mietit että tiedätkö vai uskotteletko asiat.
Voin aika hyvin ymmärtää ajatukset ja kirjoituksesi. Kun jossain vaiheessa ymmärtää elämän rajallisuuden eaim.sairastumisen tms.kautta niin arvot menee herkästi uusiksi ja elämän näkee erilaisena ja merkitykset muuttuu, henkistä kasvuakin ja se voi olla haastava saavuttaa kumppanin kanssa, jos hän ei millään lailla astu tuohon maailmaan mukaan. TÄMÄ VAATII MOLEMPIEN OSALLISTUMISTA, OLETUKSET POIS JA KESKUSTELLAAN AVOIMESTI ASIOISTA. JOS ET SAA PUOLISOA YMMÄRTÄMÄÄN MITÄ TARKOITAT, ON HAKEDUTTAVA ASIATUNTIAN PAKEILLE. jOS MIKÄÄN EI ONNISTU ON PARAS EROTA SOVUSSA, ON TURHA ODOTTAA ETTÄ ON RIITTÄVÄ VIHA EROAMISTA VARTEN. Mä oon ite ollut aina kovakin taistelija, tärkeiden asioiden elämässä merkittävien asioiden puolesta toimimisen kannalla, ON TÄRKEÄÄ ETTÄ NÄMÄ TAVOITTEET ON MOLEMMILLA TIEDOSSA pienistä hetkistä rakentuvien arvokkaiden asioiden puolella. Itselle esimerkiksi suuret tunteet (silti jonkun järjen rajoissa), merkitykselliset asiat on aina olleet sellaiset joiden puolesta olen ollut valmis paljosta luopumaankin ja taistelemaankin. Mutta jotenkin tuntuu, että se on kadonnut nimittäin se, että uskoisin tuommoiseen vahvaan rakkauteen. Se on niin harvinaista ja vielä harvinaisempaa olisi, että kaksi ihmistä olisi valmiita sen kokemaan. Jotenkin moni muukin asia tuntuu siltä, että mitä suotta välittämään tai taistelemaan kun sillä ei loppujen lopuksi näytä missään asioissa paljoakaan vaikutusta olevan. REHELLINEN JA AVOIN LUOTTAMUS KUMPPANIIN EDES AUTTAA SUHTEEN LUJITTUMISESSA,
EN IHAN PÄÄSSYT SAMALLE AALTOPITUUDELLE, MISTÄ OLET ERIMIELTÄ KANSSANI - itsellevaanraskasta
Kun puhuin vahvoista tunteista ym.niin tarkoitin niitä asioita ja vastausta ketjussa edellä kirjoittaneelle miehelle. Lue hänenkin kirjoituksensa niin ehkä ymmärrät. Et kyllä tainnut muutenkaan ymmärtää mitä kirjoitin kun puhut minuulle avun hakemisesta ym, mutta ei se mitään.
- aamut-
y15 kirjoitti:
On hyväksyttävä miehen/naisen erillaisuudet ja tehtävä tämän eteen töitä, siis molempien on tehtävä. Mihin ¨tyytyy ¨ vaikuttaisi siltä että odotat että toinen olettaisi mitä tahdot.
Ei kukaan kasva vahingossa erilleen, jos kommunikaatio toimii niin että molemmat ymmärtävät mitä toinen sanoo. Näin säästyttäisiin turhilta riidoilta.
Jos suhdetta joutuu jenyttämään, sehä tarkoittaa ettei kommunikaatio ole toiminut.
(Toki enemmän järkisuhteessakin voi elää ja useimmiten mies siihen kykeneekin. Nainen elää taas enemmän tunteillaan. Tässä tullaan miehen ja naisen erilaisuuteen)
Opit kyllä kun hiukan vanhenet, kun ymmärtää erillaisuuden, niin ymmärtää myös että asialle voidaan tehdä jotakin, tämä on yleensä halusta kiinni.
Ero on monasti oikea ratkaisu, kun ei tulla toimeen, mutta se on kyettävä tekemään mahdollisimman pienillä riidoilla. Silloin tulee myös järki ottaa mukaan, koska naisella ja miehellä on molemmat ominaisuudet. (järki ja tunteet)"Ei kukaan kasva vahingossa erilleen, jos kommunikaatio toimii niin että molemmat ymmärtävät mitä toinen sanoo."
Tuohan nyt ei pidä paikkaansa. Parisuhteessa tarvitaan kosolti kaikenlaista muutakin kuin täsmäkommunikointia ja ymmärtämistä. Toisen pelkkä ymmärtäminen ei riitä alkuunkaan. Erittäin moni asia on toki ymmärrettävissä, mutta silti se syö ja nakertaa parisuhdetta. Mitä enemmän käsitellään ja pyöritellään ongelmia parisuhteessa, sitä huonommaksi se menee. Siinä jossain välissä katoaa niin itseluottamus, luottamus puolisoon kuin parisuhteeseenkin. Korkeintaan voi luottaa siihen, ettei suhteesta enää mitään tule.
Itse tosin viisi vuotta lapsen uskoisena uskoin exän sanoihin "juu juu, kyllä sitten joskus" "nyt on kiire, katsotaan sitten joskus". Tähän olin uskotonut viimeiset 10v. En olisi uskonut, mutta kun miehen tilanne oli sellainen kuin oli. Eli ymmärsin liikaa häntä. Koska mies halusi jatkaa liittoa ja sai minut hyvin vakuuttuneeksi, että sitä kannattaa. Vasta kun tilanne miehen kohdalla lähti lapasesta, hain eroa. Olin puhunut erosta viisi vuotta ja odottanut yhteensä 10 vuotta koska mies lunastaa lupauksensa. Tästä huolimatta miehen mielestä hain yllättäen eroa!
Jos suhteessa on ongelmia, on turha keskittyä niistä jauhamiseen päivästä ja viikoista, kuukaudesta toiseen. Juurisyy pitää vain selvittää. Sen sijaan kannattaa tehdä yhdessä asioita, joista molemmat nauttii, ja molemmat tulevat iloiseksi. Ellei näitä asioita keksitä, ei löydy, niin ero on ehdottomasti paras ratkaisu. Kun parisuhde muuttuu sotatantereeksi, tai muumioiden hautakammioksi, suhde on kuollut. Suhde kuolee myös silloin, kun parin osapuolet muuttuvat - etenkin jos he muuttuvat omaksi vastakohdakseen. Tai toinen muuttuu. - y15
aamut- kirjoitti:
"Ei kukaan kasva vahingossa erilleen, jos kommunikaatio toimii niin että molemmat ymmärtävät mitä toinen sanoo."
Tuohan nyt ei pidä paikkaansa. Parisuhteessa tarvitaan kosolti kaikenlaista muutakin kuin täsmäkommunikointia ja ymmärtämistä. Toisen pelkkä ymmärtäminen ei riitä alkuunkaan. Erittäin moni asia on toki ymmärrettävissä, mutta silti se syö ja nakertaa parisuhdetta. Mitä enemmän käsitellään ja pyöritellään ongelmia parisuhteessa, sitä huonommaksi se menee. Siinä jossain välissä katoaa niin itseluottamus, luottamus puolisoon kuin parisuhteeseenkin. Korkeintaan voi luottaa siihen, ettei suhteesta enää mitään tule.
Itse tosin viisi vuotta lapsen uskoisena uskoin exän sanoihin "juu juu, kyllä sitten joskus" "nyt on kiire, katsotaan sitten joskus". Tähän olin uskotonut viimeiset 10v. En olisi uskonut, mutta kun miehen tilanne oli sellainen kuin oli. Eli ymmärsin liikaa häntä. Koska mies halusi jatkaa liittoa ja sai minut hyvin vakuuttuneeksi, että sitä kannattaa. Vasta kun tilanne miehen kohdalla lähti lapasesta, hain eroa. Olin puhunut erosta viisi vuotta ja odottanut yhteensä 10 vuotta koska mies lunastaa lupauksensa. Tästä huolimatta miehen mielestä hain yllättäen eroa!
Jos suhteessa on ongelmia, on turha keskittyä niistä jauhamiseen päivästä ja viikoista, kuukaudesta toiseen. Juurisyy pitää vain selvittää. Sen sijaan kannattaa tehdä yhdessä asioita, joista molemmat nauttii, ja molemmat tulevat iloiseksi. Ellei näitä asioita keksitä, ei löydy, niin ero on ehdottomasti paras ratkaisu. Kun parisuhde muuttuu sotatantereeksi, tai muumioiden hautakammioksi, suhde on kuollut. Suhde kuolee myös silloin, kun parin osapuolet muuttuvat - etenkin jos he muuttuvat omaksi vastakohdakseen. Tai toinen muuttuu.(Jos suhteessa on ongelmia, on turha keskittyä niistä jauhamiseen päivästä ja viikoista, kuukaudesta toiseen.)
Asioista on kyettävä keskustelemaan niin että molemmat ymmärtävät asian, tämän jälkeen on mahdollista sopia, kun molemmilla on tahto siihen, mutta molempien on yleensä joustettava. Jos asiaa joudutaan jauhamaan se tarkoittaa ettei asiaa ole molemmat ymmärrtäneet.
(Juurisyy pitää vain selvittää.)
Kun juurisyy on selvillä, on tärkeintä asioista sovitaan. muute asia jää kaivertamaan ja sitä jauhetaan hamaan tulevaisuuteen.
(Sen sijaan kannattaa tehdä yhdessä asioita, joista molemmat nauttii, ja molemmat tulevat iloiseksi)
On teenäistä kuvitella että kaikki on kunnossa jos asiat jäävät auki, se on sama kun laittaisi pään pensaaseen ja toivoisi että kaikki korjaantuu, ilman että itse ei tee mitään.
Ihmiset kasvavat erilleen kun kommunikaatio ja tahto puuttuu. - itselleenvaanraskasta
Aivan samaa mieltä y15 kanssa, hienosti puit asian sanoiksi. Turha jankutus ei todellakaan johda mihinkään ja siis joiltain ihmisiltä vaan oikeesti varmaan puuttuu kyky ylipäätään jollain lailla nähdä asioita toisen näkökulmasta tai mahdollisuus rakentavaan ajatuksenvaihtoon. En osaa kyllä itse valitettavasti hyvin selittää tätä.
- suomenruotsalainenå
y15 kirjoitti:
(Jos suhteessa on ongelmia, on turha keskittyä niistä jauhamiseen päivästä ja viikoista, kuukaudesta toiseen.)
Asioista on kyettävä keskustelemaan niin että molemmat ymmärtävät asian, tämän jälkeen on mahdollista sopia, kun molemmilla on tahto siihen, mutta molempien on yleensä joustettava. Jos asiaa joudutaan jauhamaan se tarkoittaa ettei asiaa ole molemmat ymmärrtäneet.
(Juurisyy pitää vain selvittää.)
Kun juurisyy on selvillä, on tärkeintä asioista sovitaan. muute asia jää kaivertamaan ja sitä jauhetaan hamaan tulevaisuuteen.
(Sen sijaan kannattaa tehdä yhdessä asioita, joista molemmat nauttii, ja molemmat tulevat iloiseksi)
On teenäistä kuvitella että kaikki on kunnossa jos asiat jäävät auki, se on sama kun laittaisi pään pensaaseen ja toivoisi että kaikki korjaantuu, ilman että itse ei tee mitään.
Ihmiset kasvavat erilleen kun kommunikaatio ja tahto puuttuu.".. molempien on yleensä joustettava. Jos asiaa joudutaan jauhamaan se tarkoittaa ettei asiaa ole molemmat ymmärrtäneet."
Juuri silloin, kun vain toinen aina joustaa varsinaiset ongelmat vasta alkavatkin. Olisi lapsellisen helppoa, mutta kovin epätarkoituksenmukaista ja epäluottamusta herättävää pitää kirjaa joustamistaan asioista: "minä joustin näistä 10 asiasta....." Sinun kirjanpitosi mukaan olet joustanut vain yhdessä asiassa - ja senkin asian voi kyseenalaistaa. "Joustit" vaihtamalla tiskivuoroja (tai jotain) vaikka minä tiskasin vaihdon vuoksi ylimääräisen kerran, ettei sinulle tulisi paha mieli....Aika moni, etenkin mies, käsittää, että joustamisesta seuraa hänelle palkinto. Kuten tässä esimerkissä sai skipata yhden tiskivuoron.
No mutta joo. Eli siis kun ihmiset harvemmin merkkaavat ylös asioita missä joustaa, tilanne kehittyy, jos on kehittyäkseen, niin, että toinen joustaa, toinen ei. Välillä voidaan keskustella, ja ymmärtääkin. Joustamaton kyllä tosiaan voi ymmärtää, että hänenkin pitäisi joustaa, kantaa kortensa kekoon tai mitä muuta ikinä. Hän vain ei toimi niin, vaan oman vanhan käyttäytymismallin mukaan. Ja tätä mallia on mahdoton puolison muuttaa kommunikoimalla, lahjomalla tai mitenkään. Kyllä sen toisen on ihan itse oivallettava, että kumppani ottaa hatkat ennemmin tai myöhemmin, jos hän tekee kaikessa mitä huvittaa.
Vaikka kommunikaatio on suhteessa tärkeää, tärkeintä on säilyttää hyvä ilmapiiri. Hyvä huomioiva, rakastava ilmapiiri on tärkein parisuhteen työkalu. Etenkin tahto jatkaa parisuhdetta murenee ilman sitä. - suomenruotsalainenå
itselleenvaanraskasta kirjoitti:
Aivan samaa mieltä y15 kanssa, hienosti puit asian sanoiksi. Turha jankutus ei todellakaan johda mihinkään ja siis joiltain ihmisiltä vaan oikeesti varmaan puuttuu kyky ylipäätään jollain lailla nähdä asioita toisen näkökulmasta tai mahdollisuus rakentavaan ajatuksenvaihtoon. En osaa kyllä itse valitettavasti hyvin selittää tätä.
"joiltain ihmisiltä vaan oikeesti varmaan puuttuu kyky ylipäätään jollain lailla nähdä asioita toisen näkökulmasta"
Tuokin on vähän niin ja näin. Kaikkea voi opetella. Myös empatiaa. Paitsi tietysti hyvin jäykästi ja jyrkästi ajattelevat ihmiset. Jotka ovat aina oikeassa. Empatia ei ole heidän juttunsa...
Se mitä monesta suhteesta puuttuu, on kyky nähdä itsensä puolisonsa silmin. Monet arvioivat itsensä hyväksi kumppaniksi - vaikka sitten harjoittaisivat henkistä tai jopa fyysistä väkivaltaa puolisoa kohtaan. Jos ihminen kykenee esim. vaihtamaan puolisoiden rooleja, hän voi saada objektiivisempaa tietoa siitä millainen on kumppanin silmin ja korvin. Tämä ajattelumalli on helppo: puoliso sanoo jotain, sinä vastaat jotain. Entä jos vuorosanat olisivat toisinpäin? - y15
suomenruotsalainenå kirjoitti:
".. molempien on yleensä joustettava. Jos asiaa joudutaan jauhamaan se tarkoittaa ettei asiaa ole molemmat ymmärrtäneet."
Juuri silloin, kun vain toinen aina joustaa varsinaiset ongelmat vasta alkavatkin. Olisi lapsellisen helppoa, mutta kovin epätarkoituksenmukaista ja epäluottamusta herättävää pitää kirjaa joustamistaan asioista: "minä joustin näistä 10 asiasta....." Sinun kirjanpitosi mukaan olet joustanut vain yhdessä asiassa - ja senkin asian voi kyseenalaistaa. "Joustit" vaihtamalla tiskivuoroja (tai jotain) vaikka minä tiskasin vaihdon vuoksi ylimääräisen kerran, ettei sinulle tulisi paha mieli....Aika moni, etenkin mies, käsittää, että joustamisesta seuraa hänelle palkinto. Kuten tässä esimerkissä sai skipata yhden tiskivuoron.
No mutta joo. Eli siis kun ihmiset harvemmin merkkaavat ylös asioita missä joustaa, tilanne kehittyy, jos on kehittyäkseen, niin, että toinen joustaa, toinen ei. Välillä voidaan keskustella, ja ymmärtääkin. Joustamaton kyllä tosiaan voi ymmärtää, että hänenkin pitäisi joustaa, kantaa kortensa kekoon tai mitä muuta ikinä. Hän vain ei toimi niin, vaan oman vanhan käyttäytymismallin mukaan. Ja tätä mallia on mahdoton puolison muuttaa kommunikoimalla, lahjomalla tai mitenkään. Kyllä sen toisen on ihan itse oivallettava, että kumppani ottaa hatkat ennemmin tai myöhemmin, jos hän tekee kaikessa mitä huvittaa.
Vaikka kommunikaatio on suhteessa tärkeää, tärkeintä on säilyttää hyvä ilmapiiri. Hyvä huomioiva, rakastava ilmapiiri on tärkein parisuhteen työkalu. Etenkin tahto jatkaa parisuhdetta murenee ilman sitä.Olisko kysymys siitä että teillä on erillaiset näkemykset asioista, (esim.. pöytä puhdas aina. tiskit heti koneeseen, vaatteet heti kaappiin, tiskipöytä tulee kiiltää, kaikkinämä keksittyjä, mutta jos tämän kaltaisissa asioissa en erillaisia näkemyksiä, niistä tulee varmasti riitaa) Kysymys on siitä että minä tahdon että asiat tehdään kuin minä sanon, tällöin lista on pelkästään sinun vaatimus lista ja tällöin se on epäoikeuden mukainem. Jousto tarkoittaa että pystytään joustamaan omista ehdottomista säännöistä, asiat voidaan tehdä monella eri tavalla, oma tapasi ei ole kaikkien muiden mielestä se paras tapa.
Jos vaatii että kaikkitehdään kuten itse haluan tulee juuri edellisen kaltaisialistoja, joissa vaaditaan mutta ei aidosti sovita mistään, jos itse tahtoo ja olis kiva että asiat tehdään muin haluan, ei ole joustamista, vaan silloin toinen lopettaa tekemisen kokonaan, miten itse tekisit vastaavassa tilanteessa. - oncez
y15 kirjoitti:
Olisko kysymys siitä että teillä on erillaiset näkemykset asioista, (esim.. pöytä puhdas aina. tiskit heti koneeseen, vaatteet heti kaappiin, tiskipöytä tulee kiiltää, kaikkinämä keksittyjä, mutta jos tämän kaltaisissa asioissa en erillaisia näkemyksiä, niistä tulee varmasti riitaa) Kysymys on siitä että minä tahdon että asiat tehdään kuin minä sanon, tällöin lista on pelkästään sinun vaatimus lista ja tällöin se on epäoikeuden mukainem. Jousto tarkoittaa että pystytään joustamaan omista ehdottomista säännöistä, asiat voidaan tehdä monella eri tavalla, oma tapasi ei ole kaikkien muiden mielestä se paras tapa.
Jos vaatii että kaikkitehdään kuten itse haluan tulee juuri edellisen kaltaisialistoja, joissa vaaditaan mutta ei aidosti sovita mistään, jos itse tahtoo ja olis kiva että asiat tehdään muin haluan, ei ole joustamista, vaan silloin toinen lopettaa tekemisen kokonaan, miten itse tekisit vastaavassa tilanteessa.En usko, että erilaiset näkemykset haittaavat kovinkaan montaa parisuhdetta. On itsestään selvää, että molemmat haluavat jotain, ja usein kovin erilaistakin. Kyse on pohjimmiltaan siitä mitä sovitaan tehdä ja kumpi tekee, milloin (dealine on oltava). Tärkeää on olla jonkunmoinen rispekti toisen mieltymyksiä kohtaan pitää olla. Esim. että on turha sanoa edes normisiistille kumppanille "turha pitää paikkoja järjestyksessä, siivota ja putsata, mikä vaiva. Kyllä MINULLE käy sotku ihan hyvin". Ts. normisiistiä kumppania TOTTAKAI ärsyttää, jos hän saa tehdä kaiken, koska "toinen viihtyy sotkussa". Aina kun puolisoa ärsyttää, harmistuttaa, hän on pettynyt yms. hänen arvostus puolisoaan kohtaan laskee. Sekään ei ole mikään ihme.
Myös "sopimattomuus" rasittaa ja syö suhdetta. Vaikka olisi vain kyse toisen työstä. Ellei puoliso ole koskaan kotona, hän ei voi esim. siivota, jos tulee aina kotiin, kun lapset ovat jo nukkumassa. Eli myös tässä kohden oman työnsä/kotityöt/lapset hoitavan arvostus puolisoaan kohtaan taas laskee. Jos toinen säätää itsensä mahdollisimman paljon pois kotoa, mistä syystä tahansa, se kertoo, ettei hän arvosta puolisoaan, ei lapsiaan.
Kyse on siis puolisoiden molemminpuolisesta arvostuksesta. Se sammuu hiljalleen, ellei sitä ruoki. Esimerkiksi ottamalla kumppanin huomioon, kaikinpuolin. - y15
oncez kirjoitti:
En usko, että erilaiset näkemykset haittaavat kovinkaan montaa parisuhdetta. On itsestään selvää, että molemmat haluavat jotain, ja usein kovin erilaistakin. Kyse on pohjimmiltaan siitä mitä sovitaan tehdä ja kumpi tekee, milloin (dealine on oltava). Tärkeää on olla jonkunmoinen rispekti toisen mieltymyksiä kohtaan pitää olla. Esim. että on turha sanoa edes normisiistille kumppanille "turha pitää paikkoja järjestyksessä, siivota ja putsata, mikä vaiva. Kyllä MINULLE käy sotku ihan hyvin". Ts. normisiistiä kumppania TOTTAKAI ärsyttää, jos hän saa tehdä kaiken, koska "toinen viihtyy sotkussa". Aina kun puolisoa ärsyttää, harmistuttaa, hän on pettynyt yms. hänen arvostus puolisoaan kohtaan laskee. Sekään ei ole mikään ihme.
Myös "sopimattomuus" rasittaa ja syö suhdetta. Vaikka olisi vain kyse toisen työstä. Ellei puoliso ole koskaan kotona, hän ei voi esim. siivota, jos tulee aina kotiin, kun lapset ovat jo nukkumassa. Eli myös tässä kohden oman työnsä/kotityöt/lapset hoitavan arvostus puolisoaan kohtaan taas laskee. Jos toinen säätää itsensä mahdollisimman paljon pois kotoa, mistä syystä tahansa, se kertoo, ettei hän arvosta puolisoaan, ei lapsiaan.
Kyse on siis puolisoiden molemminpuolisesta arvostuksesta. Se sammuu hiljalleen, ellei sitä ruoki. Esimerkiksi ottamalla kumppanin huomioon, kaikinpuolin.Juuri tuo että näkemykset on erilaisia ja niistä ei ole keskusteltu (avattu), aiheuttaa suurimmat ristiriitaisuudet. Asiat kasautuvat jos niitä ei avata ja sovita asioista. Usen auttaa että sovitaan siivouspäivä/päivät jolloin työt tehdään, usein kun sovitaan mitä kukin tekee auttaa paljon.
Jos haluaa siivota useammin, tai tehdä enemmän kuin on sovittu, kun itseä huvittaa on se silloin harrastusta, eikä siitä toista voi syyllistää.
(Kyse on siis puolisoiden molemminpuolisesta arvostuksesta. Se sammuu hiljalleen, ellei sitä ruoki. Esimerkiksi ottamalla kumppanin huomioon, kaikinpuolin. )
On pakko opetella sopimaan asioista, niin että ne sopii molemmille, silloin joutuu usein neuvottelemaan omista haluista/näkemyksistä. Jos toisella on paljon menoja, asioiden tarkka sopiminen on tärkeää.
Kotitöistä on turha tehdä arvostus kysymystä, ne on neuvottelu asioita jaq nämä on kiinni neuvottelu kyvyistä. On ymmärrettänä että molemmat joutuvat joustamaan myös omista nökemyksistä.
- PuolensaKaikessa
Kuulostipa tutulta. Kuvailit aloituksessasi tunteita hyvin ja olisin voinut kirjoittaa tuon myös itse. Olin 18 tavatessani lasteni isän. Avioiduimme, perustimme perheen. Pikku hiljaa tuli sisäinen tyytymättömyys. Emme riidelleet, huumorimme pelasi ja seksi, mutta jokin siinä välissä oli.
Tuo mitä kerroit yksin kotona olemisesta, kavereiden kanssa nauramisesta ja sitten hymyn hyytymisestä kotona -> tuttua.
Meillä tuli myöhemmin esiin miehen pitkällinen uskottomuus, kävimme pariterapiassa ja se kyllä ravisteli hyvin suhdettamme. Pääsimme tavallaan aloittamaan kaiken alusta ja kipinä toiseen palasi. Olin kuitenkin kovin herkässä tilassa ja yksi pieni virhe kommentti mieheltä romutti kaikki tunteeni. Kaikki romuttui kuin taikaiskusta. Erosimme.
Tapasin elämäni rakkauden 10 eron jälkeen. Suuren rakkauden kohtaaminen ei ole itsestään selvää. Mutta nyt kun ajattelen eroa lasteni isästä, niin mietin kyllä olisimmeko voineet tehdä vielä jotain? Haikeudella katselen ihmisiä, jotka ovat kyenneet ratkomaan ongelmansa ja ovat yhdessä läpi elämän. No, ehkä aika kultaa muistot, koska exää en kuitenkaan arvosta ja vastenmielisyys on päälimmäinen tunne. Mutta noin periaatteellisella tasolla, olisi ollut hienoa jos olisimme vielä yrittäneet. Silloin kyllä tuntui, että kaikki on koitettu ja suhde ahdisti. Ero tuntui vapauttavalta ja tuntui kuin voisi vihdoin hengittää. - meillämeninäin
Olimme eksän kanssa aviossa parikymmentä vuotta. Kumpikin oli toistensa ensimmäiset. Oltiin ensin kavereita, sitten vähän pussailua, yhteenmuutto olosuhteiden pakosta ja siitä se muotoutui nopeasti tasaiselle junnaamiselle opiskelut ja työt. Tehtiin lapset muutaman vuoden päästä, huolehdittiin niistä yhdessä, mentiin putkessa koti, työ, kerran viikossa harrastusilta kummallakin, kerran vuodessa ulkomaille, kesällä 2 viikkoa vuokramökillä, kyläiltiin kummankin sukulaisissa ja vietettiin aikaa samanikäisten kavereiden kanssa perheporukalla. Kahdestaan ollessa jutut pyörivät arkisissa asioissa. Seksi hoidettiin samalla tapaa, arkisesti.
Sitten vaimo joutui onnettomuuteen, oli parista sentistä kiinni ettei kuollut, oli pitkään sairaalassa ja sairaslomilla. Hänellä oli aikaa ajatella mitä hän haluaa ja selvisi, että minä en kuulunut enää hänen tulevaisuuteensa. Kyllähän se sillä hetkellä vähän kirpaisi kun toinen sanoi haluavansa erota, mutta toisaalta tajusin heti, että vaimo oli oikeassa. Lapset olivat teini-ikäisiä, heille se oli isompi paikka, mutta hyvin ne siitä yli pääsivät.
Erostamme on jo kulunut vuosia. Jälkikäteen kun parisuhdetta on miettinyt ei minullakaan missään vaiheessa ollut kihemöintiä munaskuissa, ei paloa eikä kiimaa eksää kohtaan. Kädenlämpöistä arkea se meidän elämä oli ja hommat hoidettiin koska niin kuului tehdä ja ihan hyvähän meidän oli keskenämme elää, mutta ei meillä mitään ilotulitusta se elämä ollut.
Minulla ei vieläkään ole ketään, ex löysi muutaman vuoden yksinolon jälkeen uuden miehen. Se minkä olen lasten yhteisissä jutuissa ex-vaimoa nähnyt, ilmiselvästi hän nauttii elämästään nykyisen miehen kanssa. Ei minulle vieläkään tule sellaista tunnetta ex-vaimoa kohtaan, että tuon naisen haluaisin saada sänkyyni tms. joidenkin muiden naisten kohdalla on kyllä tullut.
Olen pelkästään iloinen exän puolesta, mutta en haluaisi enää olla parisuhteessa hänen kanssaan.
En osaa neuvoa aloittajaa muutoin kuin siten, että katso puolisoasi ja mieti rakastatko häntä, haluatko elää hänen kanssaan.- itellevaanraskasta
Voin aika hyvin ymmärtää ajatukset ja kirjoituksesi. Kun jossain vaiheessa ymmärtää elämän rajallisuuden eaim.sairastumisen tms.kautta niin arvot menee herkästi uusiksi ja elämän näkee erilaisena ja merkitykset muuttuu, henkistä kasvuakin ja se voi olla haastava saavuttaa kumppanin kanssa, jos hän ei millään lailla astu tuohon maailmaan mukaan. Mä oon ite ollut aina kovakin taistelija, tärkeiden asioiden elämässä merkittävien asioiden puolesta toimimisen kannalla, pienistä hetkistä rakentuvien arvokkaiden asioiden puolella. Itselle esimerkiksi suuret tunteet (silti jonkun järjen rajoissa), merkitykselliset asiat on aina olleet sellaiset joiden puolesta olen ollut valmis paljosta luopumaankin ja taistelemaankin. Mutta jotenkin tuntuu, että se on kadonnut nimittäin se, että uskoisin tuommoiseen vahvaan rakkauteen. Se on niin harvinaista ja vielä harvinaisempaa olisi, että kaksi ihmistä olisi valmiita sen kokemaan. Jotenkin moni muukin asia tuntuu siltä, että mitä suotta välittämään tai taistelemaan kun sillä ei loppujen lopuksi näytä missään asioissa paljoakaan vaikutusta olevan.
- aamut-
" Kädenlämpöistä arkea se meidän elämä oli ja hommat hoidettiin koska niin kuului tehdä ja ihan hyvähän meidän oli keskenämme elää"
Tuo "riittää" vallan hyvin toisille... mutta ei kaikille. Jokaisella on ihan oma visio elämästään. Ja todella usein se muuttuu matkan varrella. Miksei muuttuisi, koska ihan kaikki muukin muuttuu. Muutos on pysyvää, eikä mikään ole varmaa paitsi epävarma. - aamut-
itellevaanraskasta kirjoitti:
Voin aika hyvin ymmärtää ajatukset ja kirjoituksesi. Kun jossain vaiheessa ymmärtää elämän rajallisuuden eaim.sairastumisen tms.kautta niin arvot menee herkästi uusiksi ja elämän näkee erilaisena ja merkitykset muuttuu, henkistä kasvuakin ja se voi olla haastava saavuttaa kumppanin kanssa, jos hän ei millään lailla astu tuohon maailmaan mukaan. Mä oon ite ollut aina kovakin taistelija, tärkeiden asioiden elämässä merkittävien asioiden puolesta toimimisen kannalla, pienistä hetkistä rakentuvien arvokkaiden asioiden puolella. Itselle esimerkiksi suuret tunteet (silti jonkun järjen rajoissa), merkitykselliset asiat on aina olleet sellaiset joiden puolesta olen ollut valmis paljosta luopumaankin ja taistelemaankin. Mutta jotenkin tuntuu, että se on kadonnut nimittäin se, että uskoisin tuommoiseen vahvaan rakkauteen. Se on niin harvinaista ja vielä harvinaisempaa olisi, että kaksi ihmistä olisi valmiita sen kokemaan. Jotenkin moni muukin asia tuntuu siltä, että mitä suotta välittämään tai taistelemaan kun sillä ei loppujen lopuksi näytä missään asioissa paljoakaan vaikutusta olevan.
"Mutta jotenkin tuntuu, että se on kadonnut nimittäin se, että uskoisin tuommoiseen vahvaan rakkauteen. "
Itse uskon vahvaan rakkauteen. Valitettavasti uskon myös palavaan intohimoon (joka on tavallaan sairaus...)ja tiedän, ettei se kestä parisuhteessa, etenkään perinteisessä "asutaan yhdessä" suhteessa. Tai voihan se kestääkin, mutta pää hajoaa. Toisella tai molemmalla. Ei ole järkeä...
Intohimon yhdistäminen vahvaan rakkauteen... sepä vasta on hankalaa ;). Yleensä mahdotonta. Etenkin kun miettii mitä suhteelta haluaa ja mitä ei ainakaan halua. Tämän vuoksi parisuhteesta joutuu tinkimään palavasta intohimosta ja tekee sen jopa mielellään. - itsellevaanraskasta
Vahva rakkaus ja intohimo suhteen alustana tarkoitin. Mutta kyseessä on koko paketti, mutta mä tarkotin yleensäkin etten usko, sttä sellaista kohtaisin.
- Eisuorittaja
Teillähän oli ihan kivaa yhteiseloa jos kumpikin tykkäsi, oli lomia ulkomailla mökkeilyä ja kavereita, kelpais kyllä mulle , en ymmärrä minkälaista sen elämän sitte pitäis olla jotain extriimmiikö koko ajan ja ilotulitusta, ei helkkari kyllä se ihmisten elämä on työssä käyntiä kotitöitä penskojen hoitoa ja harrastuksia ja välillä sirkushuveja, tavallista arkea, eikä se sexikään voi olla samanlaista kun juuri naineilla ,iän mukana se muuttuu laadukkaammaksi, mutta ei silti tylsäksi.
- itselleenvaanraskasta
En tiedä vastasitko minulle, mutta oman kirjoitukseni perään vastasit. En ole koskaan kaivannut elämääni extreemiä. Mutta olen vahvasti tunteva ihminen, jolla tunteet elämässä ylipäätään on tärkeät. Tunteet ainakin minulle on paljon enemmän kuin pelkkä intohimo, siihen kuuluu turvallisuus, luottamus, ilo, suru jne. Ja niinpä suhde vain muita ajatellen, taloutta ajatellen ja kaikenmaailman järkisyitä ajatellen on haastavaa, siis mä tunnen eläväni jotain ei minulle kuuluvaa elämää, ei omien arvojen mukaista. Ja meillä tosiaan suhteessa oli paljon muitakin ongelmia kuin, että arki nyt vaan on tasaista ja niitä on kyllä yritetty ratkaista. Valitettavasti vaan kirjoituksessani puhuin siitä, että en mä enää nelikymppisenä uskokaan, että mitään molemminpuolista, vahvaa, rakastavaa ja lämmintä suhdetta löytäisin.
- suomenruotsalainenå
itsellevaanraskasta kirjoitti:
Vahva rakkaus ja intohimo suhteen alustana tarkoitin. Mutta kyseessä on koko paketti, mutta mä tarkotin yleensäkin etten usko, sttä sellaista kohtaisin.
Olen kokenut vahvaa rakkautta ja intohimoa. Aina miehiin, jotka kokevat kyllä samoin, mutta ei pelkästään minuun kuten en minäkään heihin. Rakastan ja intohimoitsen miehiä, joilla on intohimoinen ote elämään, ja siihen mitä he tekevät työkseen. Ainakin omalla kohdallani voin sanoa, että elämästä tulisi liian hektistä parisuhteessa. En voisi ajatellakaan. Ystävyys (tms) kyllä käy. Minulla on lähes aikuiselämänikäinen suhde mieheen, jonka kanssa asuin nuoruudessa yhdessä... ja erosin juuri sen vuoksi, että totesin suhteessa olevan liikaa intohimoa ja rakkautta ja kaikkea muuta. Parisuhteeseen tarvitaan vähemmän intohimoa ja kaikkea, muuten siitä tulee rasittavaa työtä.
Juuri tuon miehen kanssa koen elämäni kummallisimpia hetkiä. Nyt - yli 30v tuntemisen jälkeen, ajatuksemme ovat ikään kuin vaihtaneet paikkaansa. Minusta on tullut rennompi, vapaampi. Hänestä tiukempi ja rajoittuneempi... Aiemmin toisinpäin. Hän tuntee itsensä vanhaksi, minä itseni lähes yhtä nuoreksi kuin 30 v sitten :). Paljon on tapahtunut tässä välillä. Hänellä kaksi pitkää eroon johtanutta parisuhdetta, itselläni yksi. Hänellä lukuisia lyhyempiä suhteita, minulla muutama. Ollaan tavattu epäsäännöllisen säännöllisesti vuosien varrella ja ihmetelty elämää. Suhteeseemme kuuluu turvallisuus, luottamus - olemme jakaneet ilot surut. Silloinkin olimme molemmat parisuhteessa. Tästä huolimatta olen ihan satavarma, ettemme kestäisi vieläkään toisiamme saman katon alla. - Seuraavastauksia
itselleenvaanraskasta kirjoitti:
En tiedä vastasitko minulle, mutta oman kirjoitukseni perään vastasit. En ole koskaan kaivannut elämääni extreemiä. Mutta olen vahvasti tunteva ihminen, jolla tunteet elämässä ylipäätään on tärkeät. Tunteet ainakin minulle on paljon enemmän kuin pelkkä intohimo, siihen kuuluu turvallisuus, luottamus, ilo, suru jne. Ja niinpä suhde vain muita ajatellen, taloutta ajatellen ja kaikenmaailman järkisyitä ajatellen on haastavaa, siis mä tunnen eläväni jotain ei minulle kuuluvaa elämää, ei omien arvojen mukaista. Ja meillä tosiaan suhteessa oli paljon muitakin ongelmia kuin, että arki nyt vaan on tasaista ja niitä on kyllä yritetty ratkaista. Valitettavasti vaan kirjoituksessani puhuin siitä, että en mä enää nelikymppisenä uskokaan, että mitään molemminpuolista, vahvaa, rakastavaa ja lämmintä suhdetta löytäisin.
En mää sulle vastanut
- aamut-
Mietipäs suhteenne menneisyyttä. Miten kaikki mainitsemasi asiat olivat suhteen alussa? Oliko kotitöiden jakamista? Onko mies osallistunut lasten elämään? Mitä hän tekee työkseen, onko raskas työ? Onko aina ollut väsynyt, vai luistaako vain nykyisin kaikesta paitsi tv.n katselusta? Onko hänellä kavereita, sosiaalista elämää? Harrastuksia?
Jotta parisuhde kestäisi tarvitaan yhteispeliä, yhteisiä harrastuksia ja tekemistä, ja.... tietysti puhumista. Teepä niin, ettet edes aloita mietteidesi kertomista miehelle, vaan kysele tunnustellen. Mitä mieltä hän on liitostanne yms. Sitten voit kertoa yhden asian, joka sinua painaa ja haastaa miehen vaikka terapiaan kanssasi. Miehen vastauksista ja kommenteista voit sitten vetää omat johtopäätöksesi onko suhteenne enää elvytettävissä. Pelkään ettei ole, koska mies pitää sinua itsestäänselvyytenä "mies olettaa että olemme ikuisesti yhdessä". Eli mies kenties vastaa olevansa tyytyväinen liitossanne, ja miettii, ettei parisuhdetta tarvitse mitenkään hoitaa. Kyllä se vaimo tuossa pitämättäkin pysyy, kuten ennenkin. Mitä hölmöä se nyt keksinyt?
Tosiasia on se, ettei suhde kestä elävänä samalla "ohjelmalla" kuin aikojen alusta. Tarvitaan säännöllisiä päivityksiä (teillä n. 10 v myöhässä päivitykset...). Sanoja ja tekoja. Ei pidetä toista itsestäänselvyytenä, joka kuuluu talon irtaimistoon, vaan ihmisenä, jota arvostetaan, jonka kanssa on hyvä olla, lämmin fiilis.
No, tällainen tästä tuli, vaikka ajattelin aluksi sanoa vain "Tyypillinen tapaus, olette kasvaneet erilleen. " - Uptoyou
jos keskusteluyhteyttä ei ole, ei ole myöskään mitään muutakaan yhteyttä - seksi ei toimi ja siitä tulee mekaanista. Ja kun seksi ei toimi, ollaan kuin mitä tahansa hyvän päivän tuttuja. Ei ole sitä kipinää
Mistä sitä kipinää saa? Pitää uskaltaa rikkoa jäätä, kertoa tunteistaan, raivota paha olo pois. Kuunnella mitä toinen sanoo? Luultavasti hänellä on samat tunteet, mutta ei ole uskallusta eikä haluja kertoa mitä elämältään haluaa.
Jos vain saatte kadonneen yhteyden auki ja alatte tietoisesti tehdä asioita yhdessä, läheisyys, tunteet, seksi ja vanha rakkaus saattavat sieltä vielä löytyä. Mutta suurin kysymys on, haluatko sitä? Se vaatii työtä, ja kun olisi niin paljon mielenkiintoisempaa heittää verkot tuntemattomille vesille ja kokeilla jotain uutta....- näinsemenee18
Juuri näin.
- itselleenvaanraakasta
Voi, voi kun on kumpoanille yrittänyt puhua rauhassa, ystävällisesti, kiukustuen, vihaa täynnä, lempeästi ym.niin ei siinä paljon oo tehtävissä. Mun mielestä täällä vähän yksinkertaistetaan asioita ja vähätellään ihmisten tekemisiä suhteensa eteen ehkä osin juuri ihmisistä ulospäinkin näyttäytyvien kohteliaisuuskäsitysten mukaan. Sitäpaitsi miksi tulevaisuudessakaan kenenkään kanssa paukkuja tuommoiseen laittaisi, kun ei se tulosta muutoinkaan tuota.
- y15
itselleenvaanraakasta kirjoitti:
Voi, voi kun on kumpoanille yrittänyt puhua rauhassa, ystävällisesti, kiukustuen, vihaa täynnä, lempeästi ym.niin ei siinä paljon oo tehtävissä. Mun mielestä täällä vähän yksinkertaistetaan asioita ja vähätellään ihmisten tekemisiä suhteensa eteen ehkä osin juuri ihmisistä ulospäinkin näyttäytyvien kohteliaisuuskäsitysten mukaan. Sitäpaitsi miksi tulevaisuudessakaan kenenkään kanssa paukkuja tuommoiseen laittaisi, kun ei se tulosta muutoinkaan tuota.
Mitä jos kummpani ei ymmärrä mitä oikeasti haluat, mitä jos sinun halut ovat pelkästään sinun omia, minä tahdon että asiat menee kuin itse haluan.
Kun pystyy hiukan joustamaan omista haluista ja periaatteista, usei päästään sopuun.
Kerro esimerkki, mikä ei ole sinun oma halu tai periaate?
- tyytyväinenolen
Eiköhän alunperin ole asiat niin miten kohtelemme toisiamme ja mitä itse haluamme suhteelta ole avain mitä tulisi tehdä tai jättää tekemättä. Minäkin kokenut kuinka pitkä parisuhde voi tulla elämän kaaokseen kun kriisi iskee. Olemme molemmat tehneet typeriä juttuja toisiamme kohtaan. Kun kriisistä kriisiin kuljimme vuosia alkoi siihen väsyminen. Kunnes istuimme pöydän ääreen laput ja kynät kädessä. Kävimme läpi kaikki. Menihän siihen melkein vuorokausi. Lopputulos oli se että yhdessä sovimme mitä teemme suhteellemme. Ja mitä saamme jos eroamme. Jopa omaisuus jaettiin sentilleen. Samoin lasten näkemys ja mitä se niille aiheuttaa. Emme siis eronneet vaan tyydyimme siihen mitä meillä on ja arvostetaan toisiamme. Toki kiihkeää rakkautta ei ole eikä tule. Tämän faktan tietää molemmat. Joten se joka tulisi meitä tuomitsemaan siitä että liian vähään tyydymme on se meidän asia ei muiden. Se mitä päätimme ja mitä teemme elämässä ei kuulu muille. Tiedän että osa juoruaa meistä pahasti. Tämäkin käytiin läpi. Mutta sovittiin mitä ystäville kuuluu meidän tekemät päätökset. Ei mitenkään. Ei kukaan voi tulla tuomitsemaan päätöstä joka nyt ei jonkun mielipiteen vuoksi ole hyväksyttävää. Joten kun miettii omaa elämää ja mitä sille tekee on se sen kumppanin kanssa käytävä ainoastaan läpi. Ei ystävät tai tuntemattomat sinua auta mielipiteillä mitä sinun tulisi tehdä. Se mitä siedämne tai pidämme moraalisesti oikeutettuna niin mitä kylille kertoilemaan omasta suhteestaan. Tee mitä lystät tuskin se ketään kiinnostaa.
- pakkokommentoida
Tuollainen toimii vain, kun molemmat sen jotenkin sisäistää. Monesti nämä asiat vaan menee niin, että kun on saatu tarpeeksi ja yleensä se on toinen osapuoli joka on saanut tarpeeksi niin sitten eron pelossa toimitaan kyllä, mutta ei aikaakaan kun palataan takaisin samaan vanhaan kaavaan. Tosiasia on myös se, että jos jotain tehdään vain tulipalon sammuttamiseksi, toisen puolison mieliksi niin mikään ei aidosti muutu. Jotta asiat muuttuisi ne vastisi pään sisäistä työtä, ajatusmallien ravistelua siis sisäistä muutosta vain se on aitoa muutosta ja todellakin sen täytyy lähteä omasta halusta ja omasta motivaatiosta. Jokaisella on myös jaksamisessa ja yrittämisessä rajansa, nämä on niin parikohtaisia, osa eroaa, osa pysyy sinnikkäästi yhdessä. Osa tekee töitä asioiden eteen yhdessä, osa taipuu jne. Mutta ylipäätään ihminen joka avioliittonsa tai eronsa perustaa muiden mielipiteille on aika pälli. Tietysti myönnän, että kyllä yleinen tuomitsevuus esimerkiksi eroista tuntuu pahalta. Eronneitahan pidetään luusereina ja helposti luovuttavina. Niinpä minäkin olen varmaan elämästäni paljon aikaa tuhlannut pääni hakkaamiseen seinään. No, ehkä se on tarkoituskin eipä varmasti sitten tunne enää mitään eikä mikään liikuta.
- oncez
pakkokommentoida kirjoitti:
Tuollainen toimii vain, kun molemmat sen jotenkin sisäistää. Monesti nämä asiat vaan menee niin, että kun on saatu tarpeeksi ja yleensä se on toinen osapuoli joka on saanut tarpeeksi niin sitten eron pelossa toimitaan kyllä, mutta ei aikaakaan kun palataan takaisin samaan vanhaan kaavaan. Tosiasia on myös se, että jos jotain tehdään vain tulipalon sammuttamiseksi, toisen puolison mieliksi niin mikään ei aidosti muutu. Jotta asiat muuttuisi ne vastisi pään sisäistä työtä, ajatusmallien ravistelua siis sisäistä muutosta vain se on aitoa muutosta ja todellakin sen täytyy lähteä omasta halusta ja omasta motivaatiosta. Jokaisella on myös jaksamisessa ja yrittämisessä rajansa, nämä on niin parikohtaisia, osa eroaa, osa pysyy sinnikkäästi yhdessä. Osa tekee töitä asioiden eteen yhdessä, osa taipuu jne. Mutta ylipäätään ihminen joka avioliittonsa tai eronsa perustaa muiden mielipiteille on aika pälli. Tietysti myönnän, että kyllä yleinen tuomitsevuus esimerkiksi eroista tuntuu pahalta. Eronneitahan pidetään luusereina ja helposti luovuttavina. Niinpä minäkin olen varmaan elämästäni paljon aikaa tuhlannut pääni hakkaamiseen seinään. No, ehkä se on tarkoituskin eipä varmasti sitten tunne enää mitään eikä mikään liikuta.
"Tosiasia on myös se, että jos jotain tehdään vain tulipalon sammuttamiseksi, toisen puolison mieliksi niin mikään ei aidosti muutu. "
Juuri näin. Parisuhteen ongelmat ovat usein syvällä sen "hallinnoinnissa". Vaikka ongelmista puhutaan, mutta niille ei haluta tehdä mitään - etenkin se tyytyväisempi osapuoli ei halua. Tai sitten myötäillään toisen esittämiä korjauksia, sanotaan "juu, ehdottomasti kyllä, olen samaa mieltä kanssasi. Tuohon täytyy saada korjaus. Mutta ymmärräthän sinä, että tässä tilanteessa *hyviä selityksiä* ....?" Toinenhan ymmärtää - etenkin kun asia esitettiin hyvin. Eipä auta muu kuin odotella vaan.
Niin ne vuodet vierivät ja sama toistuu, eli vuorosanoilla, selityksillä. Kunnes sen toisen mitta on täysi. Kun se on täysi, ei enää auta mikään. Miksi auttaisikaan juuri NYT, jos esim. viiteen vuoteen ei ole auttanut? Parisuhteen hallinta onkin ikään kuin kahden ihmisen tasapainonhallintaa. Sen ytimenä voi pitää normaalia ihmisen fyysistä painonhallintaa, terveitä elämäntapoja, kaikkihan tietää: syödään terveellisesti, riittävästi, ei liikaa, ei liian vähän - liikutaan paljon, ei käytetä liioin alkoholia. Kuten tiedämme hyvin, ei aina onnistu painonhallintakaan. On riippuvuuksia syömiseen ja juomiseen. Samoin on parisuhteen hallinnan laita. Paitsi että se on huomattavasti vaikeampaa sovitella kahden ihmisen asioita ja ajatuksia yksiin. Eikä voi mitenkään vaikuttaa siihen miten toinen on parisuhteessa. Sen voi tehdä vain omasta puolestaan.
Kun asiat menevät liian kimuranteiksi, väistelyksi, myötäilyksi tai ihan miten vaan pieleen, niin ei auta vaikka ne alkaisivat yhtäkkiä rullata täydellisesti - sen jälkeen, kun toisen raja on tullut vastaan. Erohan siitä tulee, ellei sitten halua jatkaa epätyydyttävää suhdetta. Rajan jälkeen harva jatkaa. Miksi kiusatakaan itseään. - y15
oncez kirjoitti:
"Tosiasia on myös se, että jos jotain tehdään vain tulipalon sammuttamiseksi, toisen puolison mieliksi niin mikään ei aidosti muutu. "
Juuri näin. Parisuhteen ongelmat ovat usein syvällä sen "hallinnoinnissa". Vaikka ongelmista puhutaan, mutta niille ei haluta tehdä mitään - etenkin se tyytyväisempi osapuoli ei halua. Tai sitten myötäillään toisen esittämiä korjauksia, sanotaan "juu, ehdottomasti kyllä, olen samaa mieltä kanssasi. Tuohon täytyy saada korjaus. Mutta ymmärräthän sinä, että tässä tilanteessa *hyviä selityksiä* ....?" Toinenhan ymmärtää - etenkin kun asia esitettiin hyvin. Eipä auta muu kuin odotella vaan.
Niin ne vuodet vierivät ja sama toistuu, eli vuorosanoilla, selityksillä. Kunnes sen toisen mitta on täysi. Kun se on täysi, ei enää auta mikään. Miksi auttaisikaan juuri NYT, jos esim. viiteen vuoteen ei ole auttanut? Parisuhteen hallinta onkin ikään kuin kahden ihmisen tasapainonhallintaa. Sen ytimenä voi pitää normaalia ihmisen fyysistä painonhallintaa, terveitä elämäntapoja, kaikkihan tietää: syödään terveellisesti, riittävästi, ei liikaa, ei liian vähän - liikutaan paljon, ei käytetä liioin alkoholia. Kuten tiedämme hyvin, ei aina onnistu painonhallintakaan. On riippuvuuksia syömiseen ja juomiseen. Samoin on parisuhteen hallinnan laita. Paitsi että se on huomattavasti vaikeampaa sovitella kahden ihmisen asioita ja ajatuksia yksiin. Eikä voi mitenkään vaikuttaa siihen miten toinen on parisuhteessa. Sen voi tehdä vain omasta puolestaan.
Kun asiat menevät liian kimuranteiksi, väistelyksi, myötäilyksi tai ihan miten vaan pieleen, niin ei auta vaikka ne alkaisivat yhtäkkiä rullata täydellisesti - sen jälkeen, kun toisen raja on tullut vastaan. Erohan siitä tulee, ellei sitten halua jatkaa epätyydyttävää suhdetta. Rajan jälkeen harva jatkaa. Miksi kiusatakaan itseään.On turha kuvitella että pelkän ongelman kertominen ratkaisee mitään, koska siitä työ vasta alkaa. On kyettävä sopimaan asioista ja siinä tulee mukaan molemminpuolinen joustaminen.
- sopimuksissapysyvä
y15 kirjoitti:
On turha kuvitella että pelkän ongelman kertominen ratkaisee mitään, koska siitä työ vasta alkaa. On kyettävä sopimaan asioista ja siinä tulee mukaan molemminpuolinen joustaminen.
Kerro tuon täysin turhanpäiväisen pölötyksen sijaan miehenä, miten miehet saadaan pitämään moneen kertaan yhdessäsovitut asiat ja tekemään ne hommat mitkä hän on luvannut hoitaa, silloin kun ne pitää hoitaa!!!
Molemminpuolisella sopimuksella hankittiin vauva. Sovittiin että mies jää isyys/vanhempain vapaalle. Eipä jäänyt kun tuli koliikkivauva joka oli hänelle omien sanojensa mukaan liian vaativa hoidettava. Siinä meni ensimmäinen iso sopimus poskelleen hänen toimestaan.
Palasin takaisin töihin siinä vaiheessa kun lapsi oli 1,5v. Kummankin työmenot kirjataan Outlookin sähköiseen kalenteriin, joten sinne kirjattiin myös etukäteen miehen kanssa kumpi hakee lapsen minäkin päivänä pois päiväkodista. Konkreettisesti tämä tarkoitti sitä, että katsottiin hyvissä ajoin etukäteen, minulla on tuossa tyhjä iltapäivä joten minä käyn hakemassa, mies omasta kalenteristaan, että hänellä on tuossa kohtaa tyhjä iltapäivä hän käy hakemassa. Hakuvuoroja tuli tasaisesti kummallekin ja asiat sovittiin jopa pari kuukautta eteenpäin jatkuviksi. Korostan, että kumpikin pystyy sopimaan työmenonsa itsenäisesti.
Eli hyvin simppeli juttu, eikös vain?
Mutta käytäntö oli toista. Kun oli/on miehen vuoro hakea lapsi päiväkodista, minulle tulee hyvin usein tekstari puolen päivän tienoilla, että sori haetko nupun pois päiväkodista tänään, mulla on tässä tärkeä kokous joka kestää koko iltapäivän. Ja mitäs siinä teet, miehen kännykkä on äänettömällä, en voi lasta päiväkotiin jättää, joten ei muuta kuin omat työaikataulut uusiksi ja lasta hakemaan.
Tästä on nyt jauhettu kaksi vuotta, minä olen nyt joustanut lähes joka viikko tässä asiassa, mies ei kertaakaan, eikä pienintäkään muutosta tule hänen puoleltaan.
Tätä aikataulutusongelmaahan ei ollut silloin kun olimme kahden. Kumpikin sopi työjuttuja vaikka iltaan, mutta kun nyt tilanne on toinen.Totesin, että mitä helvettiä minä jankkaan aikuiselle ihmiselle näin yksinkertaisesta, mutta meidän perheen kannalta tärkeimmästä perusasiasta viikottain. Pistin eropaperit vetämään.
Nyt on alustavasti sovittu, että huoltajuus jaetaan 50/50 periaatteella, miehen ehdotus, minä olisin suoraan ollut suosiolla yksinhuoltaja noiden kokemusten takia. Kokeillaan, mutta en tiedä kuinka jäykkä minä voin tässä olla, jätänkö lapsen jatkossa tylysti päiväkotiin, jos mies ei pääsekään hakemaan häntä omalla hoitajuusvuorollaan. Sellainen olisi lasta kohtaan erittäin julmaa. - y15
sopimuksissapysyvä kirjoitti:
Kerro tuon täysin turhanpäiväisen pölötyksen sijaan miehenä, miten miehet saadaan pitämään moneen kertaan yhdessäsovitut asiat ja tekemään ne hommat mitkä hän on luvannut hoitaa, silloin kun ne pitää hoitaa!!!
Molemminpuolisella sopimuksella hankittiin vauva. Sovittiin että mies jää isyys/vanhempain vapaalle. Eipä jäänyt kun tuli koliikkivauva joka oli hänelle omien sanojensa mukaan liian vaativa hoidettava. Siinä meni ensimmäinen iso sopimus poskelleen hänen toimestaan.
Palasin takaisin töihin siinä vaiheessa kun lapsi oli 1,5v. Kummankin työmenot kirjataan Outlookin sähköiseen kalenteriin, joten sinne kirjattiin myös etukäteen miehen kanssa kumpi hakee lapsen minäkin päivänä pois päiväkodista. Konkreettisesti tämä tarkoitti sitä, että katsottiin hyvissä ajoin etukäteen, minulla on tuossa tyhjä iltapäivä joten minä käyn hakemassa, mies omasta kalenteristaan, että hänellä on tuossa kohtaa tyhjä iltapäivä hän käy hakemassa. Hakuvuoroja tuli tasaisesti kummallekin ja asiat sovittiin jopa pari kuukautta eteenpäin jatkuviksi. Korostan, että kumpikin pystyy sopimaan työmenonsa itsenäisesti.
Eli hyvin simppeli juttu, eikös vain?
Mutta käytäntö oli toista. Kun oli/on miehen vuoro hakea lapsi päiväkodista, minulle tulee hyvin usein tekstari puolen päivän tienoilla, että sori haetko nupun pois päiväkodista tänään, mulla on tässä tärkeä kokous joka kestää koko iltapäivän. Ja mitäs siinä teet, miehen kännykkä on äänettömällä, en voi lasta päiväkotiin jättää, joten ei muuta kuin omat työaikataulut uusiksi ja lasta hakemaan.
Tästä on nyt jauhettu kaksi vuotta, minä olen nyt joustanut lähes joka viikko tässä asiassa, mies ei kertaakaan, eikä pienintäkään muutosta tule hänen puoleltaan.
Tätä aikataulutusongelmaahan ei ollut silloin kun olimme kahden. Kumpikin sopi työjuttuja vaikka iltaan, mutta kun nyt tilanne on toinen.Totesin, että mitä helvettiä minä jankkaan aikuiselle ihmiselle näin yksinkertaisesta, mutta meidän perheen kannalta tärkeimmästä perusasiasta viikottain. Pistin eropaperit vetämään.
Nyt on alustavasti sovittu, että huoltajuus jaetaan 50/50 periaatteella, miehen ehdotus, minä olisin suoraan ollut suosiolla yksinhuoltaja noiden kokemusten takia. Kokeillaan, mutta en tiedä kuinka jäykkä minä voin tässä olla, jätänkö lapsen jatkossa tylysti päiväkotiin, jos mies ei pääsekään hakemaan häntä omalla hoitajuusvuorollaan. Sellainen olisi lasta kohtaan erittäin julmaa.Jos tämä ei riitä.
On turha kuvitella että pelkän ongelman kertominen ratkaisee mitään, koska siitä työ vasta alkaa. On kyettävä sopimaan asioista ja siinä tulee mukaan molemminpuolinen joustaminen.
Jos asiat eivät korjaudu on tehtävä ratkaisu, jonka itse teit.
Koliikki on melko hankala hoitaa, ilman rintaa ja äidin läheisyyttä, tiedän tämän kokemuksesta, toki autoin exää kaikin keinoin. Onhan se oikeen myös lapsenkannalta, äidin läheisyys tuossa tilanteessa. - 977i
sopimuksissapysyvä kirjoitti:
Kerro tuon täysin turhanpäiväisen pölötyksen sijaan miehenä, miten miehet saadaan pitämään moneen kertaan yhdessäsovitut asiat ja tekemään ne hommat mitkä hän on luvannut hoitaa, silloin kun ne pitää hoitaa!!!
Molemminpuolisella sopimuksella hankittiin vauva. Sovittiin että mies jää isyys/vanhempain vapaalle. Eipä jäänyt kun tuli koliikkivauva joka oli hänelle omien sanojensa mukaan liian vaativa hoidettava. Siinä meni ensimmäinen iso sopimus poskelleen hänen toimestaan.
Palasin takaisin töihin siinä vaiheessa kun lapsi oli 1,5v. Kummankin työmenot kirjataan Outlookin sähköiseen kalenteriin, joten sinne kirjattiin myös etukäteen miehen kanssa kumpi hakee lapsen minäkin päivänä pois päiväkodista. Konkreettisesti tämä tarkoitti sitä, että katsottiin hyvissä ajoin etukäteen, minulla on tuossa tyhjä iltapäivä joten minä käyn hakemassa, mies omasta kalenteristaan, että hänellä on tuossa kohtaa tyhjä iltapäivä hän käy hakemassa. Hakuvuoroja tuli tasaisesti kummallekin ja asiat sovittiin jopa pari kuukautta eteenpäin jatkuviksi. Korostan, että kumpikin pystyy sopimaan työmenonsa itsenäisesti.
Eli hyvin simppeli juttu, eikös vain?
Mutta käytäntö oli toista. Kun oli/on miehen vuoro hakea lapsi päiväkodista, minulle tulee hyvin usein tekstari puolen päivän tienoilla, että sori haetko nupun pois päiväkodista tänään, mulla on tässä tärkeä kokous joka kestää koko iltapäivän. Ja mitäs siinä teet, miehen kännykkä on äänettömällä, en voi lasta päiväkotiin jättää, joten ei muuta kuin omat työaikataulut uusiksi ja lasta hakemaan.
Tästä on nyt jauhettu kaksi vuotta, minä olen nyt joustanut lähes joka viikko tässä asiassa, mies ei kertaakaan, eikä pienintäkään muutosta tule hänen puoleltaan.
Tätä aikataulutusongelmaahan ei ollut silloin kun olimme kahden. Kumpikin sopi työjuttuja vaikka iltaan, mutta kun nyt tilanne on toinen.Totesin, että mitä helvettiä minä jankkaan aikuiselle ihmiselle näin yksinkertaisesta, mutta meidän perheen kannalta tärkeimmästä perusasiasta viikottain. Pistin eropaperit vetämään.
Nyt on alustavasti sovittu, että huoltajuus jaetaan 50/50 periaatteella, miehen ehdotus, minä olisin suoraan ollut suosiolla yksinhuoltaja noiden kokemusten takia. Kokeillaan, mutta en tiedä kuinka jäykkä minä voin tässä olla, jätänkö lapsen jatkossa tylysti päiväkotiin, jos mies ei pääsekään hakemaan häntä omalla hoitajuusvuorollaan. Sellainen olisi lasta kohtaan erittäin julmaa."Nyt on alustavasti sovittu, että huoltajuus jaetaan 50/50 periaatteella, miehen ehdotus, minä olisin suoraan ollut suosiolla yksinhuoltaja noiden kokemusten takia. "
Niin.. miksi ihmeessä suostut moiseen? Etkö ajattele lapsen etua? Isät haluavat 50/50 huoltajuutta pääasiassa välttyäkseen suurilta elatusmaksuilta. Ja äiti kiltisti elättää lasta 100%, iskän luistaessa omasta osastaan.
50/50 huoltajuus toimii ainoastaan silloin, KUN isä on hoitanut lastaan ennen eroakin puokkiin, eikä vanhempien välillä ole suurempia erimielisyyksiä. - y15
977i kirjoitti:
"Nyt on alustavasti sovittu, että huoltajuus jaetaan 50/50 periaatteella, miehen ehdotus, minä olisin suoraan ollut suosiolla yksinhuoltaja noiden kokemusten takia. "
Niin.. miksi ihmeessä suostut moiseen? Etkö ajattele lapsen etua? Isät haluavat 50/50 huoltajuutta pääasiassa välttyäkseen suurilta elatusmaksuilta. Ja äiti kiltisti elättää lasta 100%, iskän luistaessa omasta osastaan.
50/50 huoltajuus toimii ainoastaan silloin, KUN isä on hoitanut lastaan ennen eroakin puokkiin, eikä vanhempien välillä ole suurempia erimielisyyksiä.Vanhempien välillä voi olla erimielisyyksiä, mutta lasten asiat on hoidettava sovussa.
Vanhempien on ymmärrettävä vastuunsa holhoojana, näin se vaan on tässä yhteiskunnassa.
Ei kukaan voi olla ymmärtämättä tätä tosi asiaa, tai sitten on itse jäänyt lapsen tasolle.
- Yötonpahimmat
Puhuin kunexäni. Asiaa oli vaan ei itse saanut mitään sanottu ja syytti minua puhumattomuudesta.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Elämä valuu ohi ilman merkitystä
Olen 5-kymppinen korkeasti koulutettu hyvässä ja vaativassa työssä oleva mies. Erosin pitkästä parisuhteesta pari vuotta3025006Martina julkaisi romanttisia kuvia kihlajaisista
Ihana pari. Paljon onnea ja rakkautta heille 💞2721490Ilo, joka nousee silmiisi saakka
kun katseemme kohtaavat. Olet energinen, aito, ihana. Välillä tuijotat suoraan silmiini - enkä hämmenny, katson takaisin661416eerikäinen novassa sanoi ei kukaan enää aja manuaalivaihteilla
meillä on 3 autoa talissa ja kaikissa manuaalilaatikot, on meillä vielä tämmöiset vaikka toisin puhutaan.1141282Gekkosessa hyvä juttu Sofian Dubai "töistä"
"Vielä tammikuussa Belórf lupaili aloittavansa jälleen verkkovalmennukset, mutta tämä projekti näyttää kuihtuneen kaikes1061268- 861209
En oikeasti
Tiennyt että sinulla on ollut vaikeuksia ja huonoja aikoja. Olen oikeasti pahoillani, ja olisin myös toiminut eritavoin1321158Jokaisella on omat syntinsä
Minä olisin niin mielelläni sinun. Ehkä joskus viittasitkin siihen. Olet nainen ajatuksissani jatkuvasti ja taidat tietä591096- 172918
Palsta sekosi lopullisesti?
Taidan mennä päikkäreille. Oliko hän nyt muka oikeasti äsken täällä ja kirjoitti, että täytyy unohtaa? Todistakaa se. Ki15871