Miten eroon väkivaltaisesta suhteesta?

Olemme olleet yhdessä noin kuusi vuotta. Alussa meni ihan hyvin mutta ensimmäisen lapsen syntymän jälkeen hän alkoi väkivaltaiseksi ja hyvin kontrolloivaksi. Hän haukkui koko ajan ja nolasi minut ystävien nähden useasti. Hän kiristää ja hallitsee minua täysin henkisesti. Väkivalta on muuttunut raaemmaksi. Joskus sain turpaan jopa jos satuin nukkumaan päiväunet. Minulla on noin kerran kuussa musta silmä ja hän on aiheuttanut minulle kroonisia kipuja vääntämällä niveliä niin etteivät ne ole vieläkään parantuneet. Ostin auton, mutta se on kuulemma hänen koska olen hänelle muka velkaa. Aiemmin hän tuhosi kaikki vaatteeni jotka olin elämäni aikana hankkinut. Minulle ei ole enää ystäviä hänen takiaan. Hän on tuhonnut kotoamme paljon tavaroita ja huonekaluja. En uskalla edes enää laittaa tauluja seinälle. En pääse pois suhteesta, koska hän kiristää minua. Olen menettänyt välini melkein kaikkiin sukulaisiin hänen takiaan. Kaksi lastamme ovat huostassa, emmekä saa heitä enää takaisin. Mitä teen että jaksan enää elää tai miten pääsen tilanteesta ulos? Poliisille ilmoittaminen ei auta mitään,olen joutunut monesti putkaan kun mies on puhunut että minä olen ollut väkivaltainen. En jaksa enää kauaa...
8490
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

sinulla ei ole enää lapset vastuullasi. Sinun on helppo vain ottaa tärkeimmät asiapaperisi ( passi, luottokrttisi ja käteinen, ajokrttisi ja pankkiasioihin liityvät). Ja vain kävellä talostasi minne vain. Unhda roina, vaatteitahan sinulla ei olekkaan.

Mene ensiapukotiin tai kirkkoosi tai sosiaalihuoltoon tai uudestaan poliisiasemalle, ehkä pääset putkaan , siellä ainakin olet turvassa hetkisen ja saat aikaa etsiä pysyvämmän turvallisen koloon johon majottautua.

Valittamisen ja purnamisen aika on ohi. Nyt viimeistään sinun on otettava ohjakset käsiisi ja tehtävä itse asian hyväksi jotain muuta kuin vain passiivisesti olla pahoinpideltävänä.

Ellei mies ole Suomen kansalainen, tehtyäsi rikosilmoituksen ja näyttämällä saamasi fyysiset vauriot kehossasi, sinulla on aineistoa aloittaa miehen häätäminen pois Suomesta.

Äänestä

Aika huvittavaa jos sulla musta silmä kerran kk ja sut pannaan putkaan väkivaltaisuudesta. Keksitkö koko jutun?

Äänestä

Aika huvittavaa jos sulla musta silmä kerran kk ja sut pannaan putkaan väkivaltaisuudesta. Keksitkö koko jutun?

Äänestä
  • Miestä ei viety putkaan edes silloin kun hän pahoinpiteli minut niin pahasti että päästä vuoti verta ja minun olisi pitänyt jäädä tarkkailuun sisäisten verenvuotojen mahdollisuuden takia, joten ei, en keksinyt juttua. Halusin vain apua/vertaistukea täältä. Minusta se ei ole huvittavaa jos on joka kuukausi musta silmä...

    Äänestä

Minäkin ihmettelen miksi sinut putkaan laittaa jos sanaa sanaa vastaan on kumpi on väkivaltaisempi? Voisitko ihan aikuisten oikeasti kertoa sen totuuden miksi putkaan jouduit? Jos totuus on se mitä epäilen toivotaan että mies sentään pystyy pelastamaan lapsenne. Sairashan sinä olet. Ei ihmistä putkaan viedä ellei ole näyttöä riehumisesta. Kuusi vuotta olette tapelleet. Onko mies ollut putkassa? Aika surkeaa tarinaa kyllä kerrot. Kunhan lapsenne ei olisi näkemässä typeryyttänne. Inhottaa kun aikuiset eivät osaa olla kunnolla. Nyt viinat pois ja koti kuntoon jotta lapset voisivat edes vähän paremmin. Tällä on hyvä aloittaa.

Äänestä
  • On mieskin ollut putkassa. Mutta ei minun järjestämänäni. Mies hajotti kaikki ovet asunnosta, eli näyttöä on riehumisesta. Ja hän väiti että se on minun tekosia. Tarinani on kyllä surkea. Se johtuu siitä että joudun elämään paskaa surkeata elämää josta ei ole ulospääsyä. Ja mies käyttää huumeita silloin tällöin. Olisin vain kysynyt ihmisiltä neuvoa mitä voin tehdä koska tällaisesta suhteesta ei voi noin vaan lähteä. Mies kostaa, ja pahasti!

    Äänestä

Apuahan sinä tarvitset. Pakene turvakotiin. Sieltä saat myös neuvontaa sitten, kun pystyt sitä vastaanottamaan.

Äänestä
  • En päässyt turvakotiin vaikka soitin hätänumeroon ja kerroin tilanteeen. Tuloksena oli se, että jouduin nukkumaan autossa, talvella, -20 pakkasta

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


uhri32 kirjoitti:

Olemme olleet yhdessä noin kuusi vuotta. Alussa meni ihan hyvin mutta ensimmäisen lapsen syntymän jälkeen hän alkoi väkivaltaiseksi ja hyvin kontrolloivaksi. Hän haukkui koko ajan ja nolasi minut ystävien nähden useasti. Hän kiristää ja hallitsee minua täysin henkisesti. Väkivalta on muuttunut raaemmaksi. Joskus sain turpaan jopa jos satuin nukkumaan päiväunet. Minulla on noin kerran kuussa musta silmä ja hän on aiheuttanut minulle kroonisia kipuja vääntämällä niveliä niin etteivät ne ole vieläkään parantuneet. Ostin auton, mutta se on kuulemma hänen koska olen hänelle muka velkaa. Aiemmin hän tuhosi kaikki vaatteeni jotka olin elämäni aikana hankkinut. Minulle ei ole enää ystäviä hänen takiaan. Hän on tuhonnut kotoamme paljon tavaroita ja huonekaluja. En uskalla edes enää laittaa tauluja seinälle. En pääse pois suhteesta, koska hän kiristää minua. Olen menettänyt välini melkein kaikkiin sukulaisiin hänen takiaan. Kaksi lastamme ovat huostassa, emmekä saa heitä enää takaisin. Mitä teen että jaksan enää elää tai miten pääsen tilanteesta ulos? Poliisille ilmoittaminen ei auta mitään,olen joutunut monesti putkaan kun mies on puhunut että minä olen ollut väkivaltainen. En jaksa enää kauaa...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu