Länsimainen (tapa)kulttuuri ei oikein osaa ratkaista, onko nainen a) heikompi astia, jota pitää kohdella kauniisti ja huomaavaisesti, vai b) ihan samanlainen kuin mieskin. Jos ensin vuosikymmenet jankutetaan, että nainen on ihan yhtä hyvä mies kuin miehetkin, niin voiko enää odottaa, että mies avaa naiselle oven tai auttaa naiselle takin päälle? Miksi pitäisi?
Pitäisi olla johdomukainen ja valita jompikumpi. Itse olen valinnut tien a. Käyttäydyn naisellisesti, en kilpaile miesten kanssa vaan kunnioitan mieheyttä jonain sellaisena, jota minulla ei ole; vastapalveluksena odotan huomaavaista kohtelua. Toimii hyvin. Toinen johdonmukainen vaihtoehto b. on kilpailla "miehenä" miesten kanssa ja pidättäytyä kaikesta itkemisestä ja erityiskohtelun vaatimisesta. Sopii toisille. Tärkeintä olisi naisten (ja erityisesti naisasianaisten) havaita, ettei näitä malleja voi sekoittaa keskenään, vaan ne sulkevat toisensa pois.
Naisen valinta
15
560
Vastaukset
- Naisellinen_nainen_
Unohdin kertoa, että olen oikeasti siis mies.
- taidatollaoikeassa
Varmaan on joo, koska ei kuulosta normaalilta narsistiselta naiselta. Tai sitten hän on erillainen nainen verrattuna moneen muuhun naiseen.
- Teknodonna
Mjoo
Tuossa on se ongelma, että kaikki naiset ovat yleisen teoretisoinnin mukaan narsistisia psykopaatteja, vallanhaluisia ja arvaamattomia hirviöitä, jotka nähdeessään jotain järkyttävää, eivät järkyty.
Minua ei lainkaan järkytä tämä aloittajan "sutaisu." Sehän on vain linjanveto, jota on jankattu täällä since I was born.
(Hihitystä) - ainasamavirsi
taidatollaoikeassa kirjoitti:
Varmaan on joo, koska ei kuulosta normaalilta narsistiselta naiselta. Tai sitten hän on erillainen nainen verrattuna moneen muuhun naiseen.
Tasa-arvon nimissä transumies saa kutsua itseään naiseksi.
Mitä käytännössä tarkoittaa "en kilpaile miesten kanssa "?
- Hallaahon.äänestäjä
Mies on ilman muutta tieteellisesti ajateltuna
heikompi astia
kestää stressiä vähemmän, on huonokuntoisempi, ja kuolee ns. nuorena
Nämä ovat geneettisä faktoja, eivätkä siis perustu siihen että on hulluja yksilöitä jotka tappelevat ja kuolevat nuorina
Ja nämä faktat ovat voimassa myös muilla eläimillä kuin ihmisellä, esim. norsulaumaa johta AINA vahva astia eli naaras
Sosiaalivaltioiden lainsäädäntö hoivaa virheellisesti vahvempaa astiaa eli naista rajoittaen jotain yötyötä ja MAKSATTAEN SAMAN ELÄKEMAKSUN SAMASTA TYÖSTÄ vaikka miehellä pitäisi olla alempi koska HARVAT MIEHET elävät elääkkeelle asti jne.
Palkkaerot hieman kompensoivat tätä (miehet ovat koulutuksen ja urien takia korkeapalkkaisemmissa töissä (MUTTA makasvat tietysti korkeamman veron ja sosiaaliturvamaksun vaikka NAISET NOSTAVAT ENEMMÄN SOSIAALITURVAA JA ENEMMÄN ELÄKETTÄ pitkän elämän ja perhevapaiden jne. muodossa)
Ei tässä mitää valittamista ole miehillä, mutta jos puhutaa heikko-vahva -astiasta
ja -asiasta
niin kyse ei ole enää mistään ritariajasta, jossa kavlaljeeri suojeli avutonta tyttöä pahoita linnanherroilta- Teknodonna
Miesasianainen
Eräs miesasianainen sanoin minulle jotenkin tähän suuntaan noin kymmenisen vuotta sitten:
Jos nuori mies selviää hengissä 18 ikävuoteen asti, niin hänellä on suhteellisen hyvät mahdollisuudet elää järkevä ja mielekäs loppuelämä.
Itse olin tässä se kolmas osapuoli.
((Naurua) - Naisasialooser11
Jos mies on heikompi astia niin silloinhan mies ei pystyisi panemaan väkisin eikä halutessaan paljain käsin tappamaan naista.
Nainen on ilman muuta se heikompi astia, joka on täysin riippuvainen paitsi miesten huomiosta niin myös kaikesta mitä miehet ovat kehittäneet.
- sillaitoimii
Nykysuomessa se menee niin, että töissä jne ollaan "kuin miehet", vapaalla voi olla niin naisellinen tai miehekäs kuin haluaa.
Ei naiset ainakaan yhtä huonoja ole kuin miehet.
- 94852309486209368290382
Oijoivoi, elämä se tahtoo olla yhtä kilpailua, välillä se väsyttää, haluan eläkkeelle!
Tulee tosta myös mieleen, että pitäähän miehiäkin kohdella kauniisti ja huomaavaisesti ja muutenkin olla ihmisiks. Paljon miehissä ja naisissa on samaakin eikä sitä voi valita millaiseksi syntyy ja kasvaa. Tarkoitan, ettei feminiinisyyttä ja maskuliinisuutta noin vain voi itse rakentaa ja muokata keinotekoisesti. - iiis
Ihmiskehon vahvin lihas on kohtu, pisteet naisille! Mutta mutta...nainen ei voi itse säädellä tämän lihaksen toimintaa, voi voi. Ja aika harvoin myös sitä käyttävät..
Suomalainen yhteiskunta tuntuu myös ajattelevan, että nainen voi itsenäisesti päättää, saako hänen sikiönsä elää, mutta ei voi päättää, jääkö kotiin sitä hoitamaan vai mieskö hoitaa vai tarha, kun se on elossa. Tuilla tehokkaasti ohjaillaan ihmisten perhe-elämää. Valtio haluaa naiset työelämään jo lapsen varhaisvuosina, mikä minusta on käsittämätön juttu. Naisella pitäisi olla oikeus valita ilman isoveljen ohjailua.
Opettajana minulla on ihan tarpeeksi jo lapsia, jotka eivät ole saaneet tarpeeksi aikuisen huomiota ja ovat "minä, minä"... Johtunee enemmänkin perintötekijöistä/lapsen geeneistä, ympäristöstä/kulttuurista jne.. ;P
- ala-arvoista
Kotoa opittu miehen malli. Mies kutsuu naista joko naisen nimellä tai huoraksi. Ja kohtelu tulee olemaan sen mukaista.
- suvvalinta
Ihan kohtelet kuten muitakin ihmisiä, on kohteliasta avata kaikille ovi.Availen sukupuoleen ja ikään katsomatta ihmisille ovia.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1931422
Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän138913- 85872
Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies
Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?52811- 51758
Martinan tarve valehdella.
Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t253667Tumman vihreä mercedes
Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,9646Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla
Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä330639Olisitko oikeasti valmis rikkomaan
Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk57629- 53594