Israelin kansa pyysi aikanaan kuningasta. Se ei ollut Jumalan mieleen, mutta hän sitten suostui siihen.
Tuosta voisimme tehdä johtopäätöksen, ettei Suomenkaan presidentti, eduskunta ja hallitus ole Jumalan mielen mukainen hallintatapa. Siitä voimme siis tehdä johtopäätöksen, ettei Jumala valitse presidenttiä, vaan kansa; eikä Jumala valitse eduskuntaa, vaan kansa; eikä Jumala valitse hallitusta, vaan eduskunta.
Mikä siis olisi Jumalan mielen mukainen hallintatapa?
Onko joku perehtynyt tähän asiaan?
Tuosta voisimme tehdä johtopäätöksen, ettei Suomenkaan presidentti, eduskunta ja hallitus ole Jumalan mielen mukainen hallintatapa. Siitä voimme siis tehdä johtopäätöksen, ettei Jumala valitse presidenttiä, vaan kansa; eikä Jumala valitse eduskuntaa, vaan kansa; eikä Jumala valitse hallitusta, vaan eduskunta.
Mikä siis olisi Jumalan mielen mukainen hallintatapa?
Onko joku perehtynyt tähän asiaan?
Vastaukset 15
Vanhimmat
Jumala ei toimi koskaan oman tahtonsa vastaisesti. Jumala siis näki hyväksi asettaa Israeliin hallitsijan, koska kansa sitä pyysi. Ensimmäiset hallitsijat Jumala valitsi itse, mutta seuraavat tulivat vallanperimyksen kautta.
Room 13: 1 Jokainen olkoon alamainen sille esivallalle, jonka vallan alla hän on. Sillä ei ole esivaltaa muutoin kuin Jumalalta; ne, jotka ovat, ovat Jumalan asettamat. 2 Sentähden, joka asettuu esivaltaa vastaan, se nousee Jumalan säätämystä vastaan;
Esivallalle alamaisuus tarkoittaa, että hyväksyy esivallan oikeuden suorittaa sille määrättyjä yhteiskunnallisia tehtäviä. Presidentti johtaa ulkopolitiikkaa, hallitus hallitsee, eduskunta säätää lakeja, tuomarit käyttävät tuomiovaltaa, poliisi pitää yllä järjestystä, ja verovirasto kantaa veroja jne. Mutta alamaisuus esivallalle ei sen sijaan tarkoita, etteikö sen edustajaa saisi arvioida ja tarvittaessa myös kritisoida.
Jumala loi ihmiselle aivot käytettäväksi. Ja Hän opetti käskyjen kautta miten eletään sovussa ihmisten ja Jumalan kanssa. Näillä eväillä Jumala odottaa ihmiskunnan järjestävän elämänsä maan päällä ja käyttävän hyväksi maan antimia.
Jumala ei ole mikromanageri. Hän on vähemmän kiinnostunut hallitusmuodoista kuin siitä miten hallitaan. Jumalan mielen mukainen järjestelmä on ennen kaikkea oikeudenmukainen. Kaikkia on kohdeltava tasavertaisesti: köyhiä, leskiä ja muukalaisia ei tule sortaa. Siitä Jumala puhuu jatkuvasti VT:ssä profeettojen kautta.
Jumala antaa jo Mooseksen kirjoissa kuningasta koskevia lakeja ennen kuin kansa ymmärtää vasta Saulin aikana pyytää kuningasta.
Varmaankin siksi, että luvatussa maassa piti kaikki aloittaa alusta ja polkaista valtio pystyyn tyhjästä. Ja kansalla oli kuitenkin Jumalan asettamia johtajia, vaikka ei kuningasta ollutkaan. Vasta myöhemmin tuli mieleen, että sellainen kunkku olisi mukava, kun muillakin valtioilla sellainen on.
Siksi, että hän ennalta tiesi, miten tulee käymään. Hän puhui paljon muutakin profeetallista Mooseksen kautta. Mooses sanoi mm: "Minä tunnen sinun tottelemattomuutesi ja uppiniskaisuutesi. Katso, minun vielä eläessäni teidän kanssanne te olette niskoitelleet Herraa vastaan; saati sitten minun kuoltuani! Kootkaa minun luokseni kaikki sukukuntienne vanhimmat sekä päällysmiehenne, että minä heidän kuultensa puhuisin nämä sanat ja ottaisin taivaan ja maan todistajiksi heitä vastaan. Sillä minä tiedän, että te minun kuoltuani vaellatte kelvottomasti ja poikkeatte siltä tieltä, jota minä käskin teidän vaeltaa. Sentähden on onnettomuus kohtaava teitä aikojen lopulla, kun te teette sitä, mikä on pahaa Herran silmissä, ja vihoitatte hänet kättenne teoilla." ( 5 Mooses 31:27-29)
Niin nyt en ymmärtänyt. Miten tuosta voi vetää sen johtopäätöksen, ettei Suomen valitsema presidentti ja eduskunta ole Jumalan mieleinen?
Millainen Valintatapa mielestäsi edustaisi parhaiten Jumalan tahtoa? Miten käytännössä toteutuisi Jumalan valitsema hallitus, valinta tapahtuisi?
Tällä hetkellä valinta perustuu kansan demokratiaan.
Eikö Jumalalla ole kaikki valta taivaassa ja maan päällä?
Hän varmasti ohjaa myös nämäkin asiat.
Ei sellaista johtopäätöstä voi tehdä, että koska Israelilla oli kuningas, niin demokratia on väärin.
Sehän on oikeastaan päinvastoin. Jumala puhuu lukemattomia kertoja VT:ssä oikeudenmukaisuudesta. Ja se, että kansa saa valita itse päättäjänsä, on oikeudenmukaisempaa kuin kuninkaan vallan periytyminen yhdessä suvussa.
Israel on muutenkin erityistapaus. Vaikka kertomus Jumalan ja Israelin suhteesta kertoo paljon Jumalan toimintatavoista ja odotuksista ihmiskunnan suhteen, niin kaikkea Israelia koskevaa ei ole tietenkään tarkoitettu sellaisenaan muille kansoille.
Niin, ei tuo nyt mennyt minun jakeluun, muttei olisi kerta Heh.
Siis Eka kerta piti kirjoittaa. Teen Tässä samalla paperhommia ja pää surisee tavallistakin enemmän!
Mutta tuolla alhaalla on hienoja raamatullisia pohdintoja, joihin en itse kykene. Ihana lukea niitä!
Esivalta ”joka ei turhaan kanna miekkaa”, kuten Paavali sanoo, on Jumalalta. Jumala sanoi Nooalle vedenpaisumuksen jälkeen:
1. Moos. 9:6 ”Joka ihmisen veren vuodattaa, hänen verensä on ihminen vuodattava, sillä Jumala on tehnyt ihmisen kuvaksensa.”
Vaikkei tuota kirjaimellisena oikeudenharjoitusmuotona ottaisikaan, siis kuolemantuomiona ym., niin joka tapauksessa Jumalahan antaa siinä ihmisille oikeudenkäytön oikeuden ja velvollisuuden.
Ymmärryksensä ja mahdollisuuksiensa mukaan ihmiset sitten valitsevat valtionpäämiehiä, eduskuntia ym. virkamiehiä ja toimielimiä jotta mahdollisimman hyvä ja toimiva yhteiskunta oikeuslaitos mukaanlukien saataisiin pystyyn.
Israel oli erotettu Jumalalle. He tekivät liiton Jumalan kanssa Siinailla. Se oli siis erilainen kuin muut kansat. Suomi ei ole valittu kansa. Eikä meillä ole perustuslakina Mooseksen lakia, kuten Isaelilla oli. Suomi ei ole siis lakiliitossa Jumalan kanssa, kuten Israel oli. Jumala tahtoi itse olla Israelin hallitsija. Mutta he tahtoivat olla kuten muutkin kansat ja valita itselleen näkyvän johtajan.
Nykyinen Jumalan kansa, Kristuksen seurakunta, on samassa tilanteessa. Sillä ei ole näkyvää hallitsijaa, vaan Jeesus on seurakunnan pää ja Kuningas. Toki Israelillakin oli tuomarit samoin kuin seurakunnillakin on johtajat. Mutta on vain yksi Kuningas. Näin olen käsittänyt asian.
Juuri näin, Israel on poikkeus. Suomalaisissa kristillisissä piireissä esiintyy joskus ajattelua, että Jumala kohtelisi Suomeakin kansana. Mutta eihän se niin mene. Uuden liiton aikana Jumalalla on vain lapsia, ei lapsenlapsia tai kansoja.
Eikä pitäisi olla niin nykyäänkään, että halutaan olla kuten pakanat ovat. Haluavatko helluntalaisetkin liperit kaulaan ja epäkristillisen pappisjärjestelmän, joka ei perustu Raamattuun? Ja halutaanko mukautua yhteiskuntaan osaksi sitä, eikä olla enää erottautuneita maailmasta? Israel halusi olla kuten muutkin kansat. Siitä seurasi heillä väärä ies, joka oli raskas. Ennen kaikkea he halveksivat Herraa Kuninkaanaan. Jos mekin halveksimme Raamatun oppia ja järjestystä, halveksimme samalla Raamatun Herraa, joka on todellisuudessa suuri ja peljättävä Kuningas.
Ei saisi muodostua pelkäksi korulauseeksi se, että Jeesus on Herra, vaan alistua hänen valtansa alle. Roomalainen sadanpäämies ymmärsi asian. Siksi hän ei pitänyt itseään arvollisena siihen, että Jeesus tulisi hänen kattonsa alle. Hän sotilaana ymmärsi hierarkian ja uskoi Jeesuksen olevan suuri hallitsija. Siitä Jeesus myös antoi hänelle tunnustuksen.
"He ovat maailmasta; sentähden he puhuvat, niinkuin maailma puhuu, ja maailma kuulee heitä. Me olemme Jumalasta. Joka tuntee Jumalan, se kuulee meitä; joka ei ole Jumalasta, se ei kuule meitä. Siitä me tunnemme totuuden hengen ja eksytyksen hengen" ( 1 Jh. 4:5-6).
Tasavalloissa KORKEINTA valtaa käyttöoikeus on kansalla. Mutta miksi eivät käytä sitä. Vaan valitsevat ja valtuuttavat salaisesti / sokeasti ehdoitta, itselleen ns. kuninkaita. Herroina mielivaltaisesti viejikseen, johtavikseen ja hallitsevikseen. Jossa tuhoksi ja tuomioksi touhussa ja politiikassa "piru" vie, ja PAHA perii. Joihin touhuihin ja politiikkaan mukautumisesta / osallisuudessa, = puolesta elämiestä ja toimimisesta Kristuksen Jeesuksen omat. ovat ULOS, irtisanoutuviksi kutsuttuja...
Niitä kaikille hyväksi Kristuksen Jeesuksen kirkkaudeksi ja kunniaksi, Hänen (apostolisia) "maailmalle valkeudeksi ja maalle suolaksi" riittävällä tavalla eläviä ja toimivia / vaikuttavia seuakuntiaan / sitä pelastukseksi Krist. vaihtoehtoa, jokaista Jäsentään myöden YHTÄ olevasti ja kaikessa YHTÄ pitävästi, Totuudessa YKSI mielisesti, keskinäisessä Rakkaudessa ja huolenpito yhteydessä elävästi ja toimivasti RAKENTAVIKSI.
Ei ainakaan olisi epätasa-arvoa eikä ihmisiä palvottaisi muita ihmistä paremmaksi tai tärkeämmäksi kuten esm.presidenttiä palvotaan.