VOI MUOTOVIRHE

Kittiälehdessä varatuomari Patakangas ansiokkaasti vertaa kunnan luottamusmiesten toimintaa pyörävarkaisiin. Elikkästä pyörävarkauskin on tekijänsä muotovirhe, jos ei kuule, että miksi varasti pyörän kuulematta omistajaa. Elikkä myöntää, että kuulemisessa on tapahtunu virhe . Ei se olis ollu silloiselta erottamisvaltuustolta kummonen asia palauttaa asia uudelleenvalmisteltavaksi, vaihtamalla esimerkiksi tämä valiolautakunta tai mikä v...u soli. Alta puolen vuojen asia olis ollu käsitelty oikeassa järjestyksessä, mutta ny siihen menee lähes kymmenen vuotta ja ja varmaan miljoona euroa veronmaksajien rahoja. Tonnilla saa melko hyvän pyörän ja vakuutus korvaa, jos avaimet löytyy.
Ilmianna
Jaa

11 Vastausta


Muotovirhekkin tapahtui, mutta se olisi ollut helppo korjata mallilla, minkä palstan avaaja edellä esitti. Maksamalla myös muutaman kuukauden palkka tai vaadittu korvaus, asia olisi voitu hoitaa. Mutta saaduista ohjeista ja oikeuden päätöksistä huolimatta korvauksia ei maksettu. Toistetiin useasti lainvastaiseksi todettu asia tieten tahtoen. Ja nyt joudutte maksamaan satojen tonnien korvauksen. Palkka juoksee vieläkin!

Mutta tämä ei taida enää olla tulevien oikeudenkäyntien ja poliisikuulustelujen pää pointti. On näköjään löytynyt paljon muutakin. Ei kolmeakymentä henkilöä syytettäisi noin kovin syytein pelkästä muotovirheestä.

Eikä Valtiovarainministeriö olisi nimennyt selvitysryhmää pelkän muotovirheen takia.

Oikeus voitaa ja mitään ette voi!!!
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
2 VASTAUSTA:
"Varatuomari"vai-viemäri, on vanha kalkkeutunut puolihöperö äijä. Mitä se (ei hän) kirjoittaa on yhtä tyhjän kanssa.
V...ttaa varmaan, kun ei päässyt enää kunnanvaltuustoon höpisemään tyhjää ja siksi kirjoittelee yleisöosastoille.
Kukaan ei jaksa kuunnella tuollaisia höpinöitä livenä.
Ymmärtäis edes hankkiutua Ökinälle itse, ennenkuin vievät viraomaisten taholta.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
Lainoppinut Patakangas istui tilapäisessä valiokunnassa suunnittelemassa Mäkelän erottamista. Valiokunnan sihteerinä toimi sadan euron tuntipalkalla lainopiskelija Sannareetta Virikko ( nykyisin HTM). Miksi he eivät puuttuneet valiokunnassa "pyörävarkauksiin", kun heidän olisi koulutuksensa perusteella olettanut osaavan neuvoa valiokunnan toimintaa siten, ettei laittomuuksia tehdä. Minä en vieläkään ymmärrä miten nämä kaksi lainoppinutta henkilöä onnistuivat ryssimään koko tilapäisen valiokunnan työskentelyn. Peruskoululainenkin olisi osannut kirjoittaa asiallisemman raportin.

Vai vielä pyörävarkaita..... köpö mikä köpö
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
+Lisää kommentti
Vaatii mielikuvitusta jopa oikeusoppineelta rinnastaa sotasyyllisyyttä koskevaa lainsäädäntöä ja siihen liittyviä tapahtumia Lex Kittilään. Toivottavasti Suomen kansan ei tarvitse enää koskaan käydä lävitse vastaavaa episodia kuin sotasyyllisyyteen liittyvät tapahtumat, jolloin koko kansakuntamme selviytyminen oli vaakalaudalla. Levin hiihtohissien hankinnoista alkaneet tapahtumat eivät aivan yllä vastaavaan merkittävyyteen.

Lex Kittilä on tarpeellinen selkeyttämään kuntien ja niiden luottamushenkilöiden toiminnan rajoja ja vastuita. Varsinkin pienemmissä kunnissa luottamushenkilöiden osaamisen puutteet sekä omat että sukulaisten kuntaan ja sen toimintaan liittyvät taloudelliset tai muut intressit saattavat johtaa herkästi korruptioon tai muuhun lainvastaiseen menettelyyn.

Lex Kittilä jouduttiin laatimaan Kittilän epäselvien tapahtumien johdosta, mutta sen merkitys on nähtävä nimenomaan vastaavien tilanteiden ennaltaehkäisynä. Kittilän kunnan päätöksenteossa on todistettavasti ollut riittävästi aihetta poliisitutkinnan käynnistämiseen ja syytteiden nostamiseen. Polkupyörävarkaus on edelleenkin rikos, vaikka poliisilla ei olisikaan resursseja asiaa tutkia.

Kun Kittilän kunnassa pitkään oikeudellisessa tietämyksessä kunnostautunut ja kunnan luottamusmiehenä toiminut Torsti Patakangas suhtautuu lainsäädäntöön ja viranomaisten toimenpiteisiin kirjoituksessaan kuvatulla lähes halveksivalla tavalla, niin ei voi enää hämmästellä Kittilän kunnan ja sen luottamusmiesten ajautumista lähes ajopuuna nykyiseen ahdinkoonsa.
Ilmianna
Jaa
Mutta oliko se tosiaan niin, että Palosaari yritti vedättää hissikaupassa. Mutta jos se ei onnistunut, sehän pääsee kuin koira veräjästä. Jos se ois yrittänyt kavaltaa tai varastaa itselle, tuomio tulisi yrityksestä. Mutta kun on kyse luottamusaseman väärin käytöstä, yritys ei ole rangaistava. Pitää olla selvä näyttö, että on jo aiheutettu vahinkoa. Ei ole tällä palstalla vielä kukaan sanonut, minkä vahingon se teki.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
1 VASTAUS:
Hissien hankinnassa rikottiin hankintalakia. Hävinnyt yhtiö voisi viedä hankinnan markkinaoikeuteen ja vaatia korvauksia. Hankinta pitäisi kilpailuttaa uudelleen.

Täällä löytyy markkinaoikeudessa olevia oikeusjuttuja.
http://www.markkinaoikeus.fi/fi/index/paatokset/markkinaoikeudellisetasiat.html
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
+Lisää kommentti
Lukekaapa seuraavan kunanhallituksen lista. Listalla on hyvin tärkeitä asioita erittäin hyvin perusteltuina. On kuultu osaavia lakiasiantuntijoita ja tehty esitykset ehdottaman lainmukaisesti. Nyt jos koskaan luulisi kaikkien listan asioiden menevän esittelyn mukaan ilman tarpeettomiaä äänestyksiä ja turhia eriäviä mielipiteitä ja valituksia hallito-oikeuteen. Tätähän uskalsi jo pyytää ennakkoon osaava lakiaiaintuntija lappilainen kansanedustaja Maijala. Kun menetellään näiden oikeudellisesti pätevien esitysten mukaan, tuskinpa se "selvitysryhmäkään" tulee puutumaan täysin demokraattisen kunnan päätöksentekoon. Huomatkaapa, että meilllä Suomessa on täysin valtiovallasta riippumaton kunnallinen päätöksenteko. "Selvitysryhmä" tulee vetäytymään tehtävästään ja toteaa, ettei mitään ilmennyt pieniä muotovirheitä lukuunottamatta ja kunta voi jatkaa edelleen denokratian suomalla oikeutuksella.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
1 VASTAUS:
Hei huraa kyllä olet viisas kommentissas. Luulekko sie, että tämmönen jurdinen mitäänsanomaton argumentointi ja asiainesittely yhdellä asialistalla tekee kaiken tekemättömäksi. Turha son enää pakittaa ku perse on jo seinässä. Ei näitäkään esityksiä ole kyllä vs, kunnanjohtaja pystyny itte laatimaan. Pari kymppitonnia näihinkin "esityksiin" varmaan meni. Täytyy saoa, että kovemminkin vois kommentoida, mutta jäis varmaan näkymättä.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
+Lisää kommentti
’Oikeusvoittaaedelle’ lienee trolli tai muuten lukihäiriöinen.
Ilmianna
Jaa
Ja Patakangasta lakimiehenä ei pelasta mikään. Hän ei voi perustella "en mie tiennyt"
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
1 VASTAUS:
Kunnanhallituksen listallla on nyt niin monta asiaa jotka PR kyllä saa sotkettua. Äänestyttää 5-2 ja 2 joutuu tekemään eriävän mielipiteen jotta eivät joudu vastaamaan viisikon päätöksistä.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
+Lisää kommentti

Vastaa alkuperäiseen viestiin

VOI MUOTOVIRHE

Kittiälehdessä varatuomari Patakangas ansiokkaasti vertaa kunnan luottamusmiesten toimintaa pyörävarkaisiin. Elikkästä pyörävarkauskin on tekijänsä muotovirhe, jos ei kuule, että miksi varasti pyörän kuulematta omistajaa. Elikkä myöntää, että kuulemisessa on tapahtunu virhe . Ei se olis ollu silloiselta erottamisvaltuustolta kummonen asia palauttaa asia uudelleenvalmisteltavaksi, vaihtamalla esimerkiksi tämä valiolautakunta tai mikä v...u soli. Alta puolen vuojen asia olis ollu käsitelty oikeassa järjestyksessä, mutta ny siihen menee lähes kymmenen vuotta ja ja varmaan miljoona euroa veronmaksajien rahoja. Tonnilla saa melko hyvän pyörän ja vakuutus korvaa, jos avaimet löytyy.

5000 merkkiä jäljellä

Peruuta