Suhde alkoholistista eronneen kanssa?

Voiko koskaan toimia?

Kun luen alkoholistien kanssa yhdessä elävistä ihmisistä tippuu leuka lattialle.
Miten paljon kamalia asioita alkoholistin lähimmäinen ottaa vastaan aina uudelleen ja uudelleen ja kuvittelee kaiken vielä muuttuvan hyväksi.
Tarinat on niin uskomattomia, että olen alkanut epäillä omaa miestäni, ettei hänkään tule koskaan pääsemään "kuiville".
Mieheni ex-vaimo siis on täysin juoppo ja ovat eronneet reilu vuosi sitten. Olivat yhdessä 15vuotta.
Alussa jotenkin ymmärsin, että mies käy auttelemassa tätä exää, koska kovasti haluaa hänestä vielä yhteisille lapsille äitiä ja ei tietenkään haluaisi tämän kuolevankaan.
Nyt ajan kuluessa asia on alkanut ärsyttää ja tunnen erittäin ristiriitaisia tunteita syyllisyydestä vihaan ja suruun, koska en enää ymmärrä kuviota. Ennen ymmärsin, nykyään vain "ymmärrän". Ex-vaimo, lasten äiti ei ole osoittanut minkäänlaista kiinnostusta enää lapsiin ja ikävimmillään tilanne on mennyt siihen, että minä hoidan heidän lapsia, että mies pääsee auttamaan ja suojelemaan ex-vaimoaan maailman pahalta.
Hän on jäänyt tähän vaimon hoitopuuhaan riippuvaiseksi ja kyllä sen tiedostaakin, mutta sanoo, että pelkää hautajaisia ja säälii ym. ja jälleen minä "ymmärrän".
Ex-vaimo on todella huonossa kunnossa jo ja hautajaiset ovatkin todella mahdolliset. Tunnen siitäkin ristiriitaisia tunteita. Olen oman isäni alkoholismin aiheuttaman tulevan kuolemankin jo omalla tavallaan hyväksynyt, koska en muuta voi miksi en hyväksyisi oudon ihmisen kuolemaa, jolle ei apu kelpaa ja kaikki on jo yritetty?
Mies on sanonut minulle, että olen heille (hänelle ja lapsille) erittäin tärkeä, eikä ikinä halua minua menettää ja minä olen se, joka hänet tukee tuosta kuviosta irti, mutta pääseekö tuosta kuviosta irti, kun vasta hautajaisten jälkeen? Ja jos saan hänet tuosta kuviosta irti tuleeko hautajaisten jälkeen katkeruutta minua kohtaan, kun en ymmärtänyt?
Miten kauan odotan vai odotanko enää hetkeäkään?
Olenko minä tässä itsekäs, kun en jaksa enää ymmärtää?

Onko kokemuksia?
192
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Alkoholismi+on+sairaus,+josta+kuiville+pääsee+pitkäaikaisesti+vain+1+-+2+%.+Melkein+kaikki+tuhoutuvat+sairauteensa.+Kuiville+päässytkään+ei+tule+koskaan+tervettä+vastaavaksi,+koska+alkoholismi+on+geneettinen+ja+korreloi+voimakkaasti+ahdistuneisuuteen+ja+masennukseen.+Suuri+osa+lopettaa+kärsimyksensä+tekemällä+itsemurhan,+aikaisemmin+noin+puolet,+mutta+nykyisten+masennuslääkkeiden+aikana+hiukan+harvempi.+Kuiville+ei+voi+päästä+toisen+auttamana.Jos+alkoholisti+kuolee+itsekseen,+se+on+hänelle+ja+ympäristölle+suuri+helpotus.+Miehesi+on+aikaisemmin+mennyt+rakkaudesta+naimisiin+naisen+kanssa,+joka+on+kehittynyt+ilmiasuiseksi+alkoholistiksi.+Rakkaus+ei+useimmiten+lopu+siihen,+että+syntyy+uusi+rakkaus.+Ihminen+voi,+vaikka+usein+toisin+luullaan,+rakastaa+samanaikaisesti+useampaa.+Vaikka+rakkaus+ei+enää+ole+entisensä+kaltainen,+aloittavan+pariskunnan+rakkautta+sekseineen,+toisistaan+iloitsemisineen+ja+tulevaisuudensuunnitelmineen,+se+on+muuntuneena+vielä+joillakin+jäljellä,+joillakin+ei.+Tunteet+eivät+ole+tahdonalaisia.+Miehesi+käyttäytyminen+on+sidottu,+kunnes+ex+kuolee.+Miehesi+on+suuressa+ristiriidassa,+koska+hän+tuntee+velvollisuudekseen+kaksi+asiaa,+joita+ei+voi+yhtäaikaa+toteuttaa."...miksi+en+hyväksyisi+oudon+ihmisen+kuolemaa,+jolle+ei+apu+kelpaa+ja+kaikki+on+jo+yritetty?"Totta+kai+se+on+järkevää+hyväksyä,+koska+sen+kautta+seka+alkoholistin+että+ympärillä+olevien+suunnaton+kärsimys+loppuu."Mies+on+sanonut+minulle,+että+olen+heille+(hänelle+ja+lapsille)+erittäin+tärkeä,+eikä+ikinä+halua+minua+menettää+ja+minä+olen+se,+joka+hänet+tukee+tuosta+kuviosta+irti,+mutta+pääseekö+tuosta+kuviosta+irti,+kun+vasta+hautajaisten+jälkeen?"Irti+pääset+vasta+ex:n+kuollessa,+ellet+sitten+päädy+avioeroon.+Teetpä+noin+tai+näin,+sinua+vaivaa+suuri+ristiriita+niin+kuin+miestäsikin.+"...tuleeko+hautajaisten+jälkeen+katkeruutta+minua+kohtaan,+kun+en+ymmärtänyt?"Varma+ei+voi+etukäteen+olla+mistään,+mutta+todennäköisesti+hän+ei+tunne+katkeruutta,+vaan+huonoa+omaatuntoa,+koska+on+jakautunut+kahteen+suuntaan.+Miehesi+todella+syvästi+rakastaa+sinua.+Jos+itsellesi+tapahtuisi+jotakin+kauheaa,+joutuisit+pyörätuoliin+tai+sairastuisit+vakavasti,+voit+arvata,+ettei+hän+jättäisi+sinua.++En+osaa+muuta+kuin+toivottaa+sinulle+kestävyyttä.+Menestystä+sinulle!+:)x+x+x+Olen+itse+kuivilla+oleva+alkoholisti.+Poden+vaikeaa+ahdistuneisuutta.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


oioioioioi kirjoitti:

Voiko koskaan toimia?

Kun luen alkoholistien kanssa yhdessä elävistä ihmisistä tippuu leuka lattialle.
Miten paljon kamalia asioita alkoholistin lähimmäinen ottaa vastaan aina uudelleen ja uudelleen ja kuvittelee kaiken vielä muuttuvan hyväksi.
Tarinat on niin uskomattomia, että olen alkanut epäillä omaa miestäni, ettei hänkään tule koskaan pääsemään "kuiville".
Mieheni ex-vaimo siis on täysin juoppo ja ovat eronneet reilu vuosi sitten. Olivat yhdessä 15vuotta.
Alussa jotenkin ymmärsin, että mies käy auttelemassa tätä exää, koska kovasti haluaa hänestä vielä yhteisille lapsille äitiä ja ei tietenkään haluaisi tämän kuolevankaan.
Nyt ajan kuluessa asia on alkanut ärsyttää ja tunnen erittäin ristiriitaisia tunteita syyllisyydestä vihaan ja suruun, koska en enää ymmärrä kuviota. Ennen ymmärsin, nykyään vain "ymmärrän". Ex-vaimo, lasten äiti ei ole osoittanut minkäänlaista kiinnostusta enää lapsiin ja ikävimmillään tilanne on mennyt siihen, että minä hoidan heidän lapsia, että mies pääsee auttamaan ja suojelemaan ex-vaimoaan maailman pahalta.
Hän on jäänyt tähän vaimon hoitopuuhaan riippuvaiseksi ja kyllä sen tiedostaakin, mutta sanoo, että pelkää hautajaisia ja säälii ym. ja jälleen minä "ymmärrän".
Ex-vaimo on todella huonossa kunnossa jo ja hautajaiset ovatkin todella mahdolliset. Tunnen siitäkin ristiriitaisia tunteita. Olen oman isäni alkoholismin aiheuttaman tulevan kuolemankin jo omalla tavallaan hyväksynyt, koska en muuta voi miksi en hyväksyisi oudon ihmisen kuolemaa, jolle ei apu kelpaa ja kaikki on jo yritetty?
Mies on sanonut minulle, että olen heille (hänelle ja lapsille) erittäin tärkeä, eikä ikinä halua minua menettää ja minä olen se, joka hänet tukee tuosta kuviosta irti, mutta pääseekö tuosta kuviosta irti, kun vasta hautajaisten jälkeen? Ja jos saan hänet tuosta kuviosta irti tuleeko hautajaisten jälkeen katkeruutta minua kohtaan, kun en ymmärtänyt?
Miten kauan odotan vai odotanko enää hetkeäkään?
Olenko minä tässä itsekäs, kun en jaksa enää ymmärtää?

Onko kokemuksia?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu