Vihjeitä anopeille ja äideille!
1.Älä soita lapsellesi päivittäin vain kysyäksesi kuulumisia!Soita vaikka kerran viikossa.Tuskin tavallisille ihmisille tapahtuu päivittäin maata järisyttäviä asioita, joista sinun pitäisi olla tietoinen.
2.Älä kysele sinulle kuulumattomista asioista, esim. seksi-,raha- ja lapsentekoon tai tekemättäjättämiseen liittyvät asiat.Näistä kyllä sinulle puhutaan kun se on ajankohtaista.
3.Luota enemmän lapseesi.Tarkoitat varmasti hyvää holhouksellasi,mutta anna hänen tehdä virheitä ja oppia niistä.Vai haluatko että lapsesi tulee aina olemaan sinusta riippuvainen ja kykenemätön tekemään omia päätöksiä?
1.Älä soita lapsellesi päivittäin vain kysyäksesi kuulumisia!Soita vaikka kerran viikossa.Tuskin tavallisille ihmisille tapahtuu päivittäin maata järisyttäviä asioita, joista sinun pitäisi olla tietoinen.
2.Älä kysele sinulle kuulumattomista asioista, esim. seksi-,raha- ja lapsentekoon tai tekemättäjättämiseen liittyvät asiat.Näistä kyllä sinulle puhutaan kun se on ajankohtaista.
3.Luota enemmän lapseesi.Tarkoitat varmasti hyvää holhouksellasi,mutta anna hänen tehdä virheitä ja oppia niistä.Vai haluatko että lapsesi tulee aina olemaan sinusta riippuvainen ja kykenemätön tekemään omia päätöksiä?
Vastaukset 7
Vanhimmat
Ihan aiheellinen vihje, nykyään kun on kännykät, eivät lapsi raasut saa hetken rauhaa... ainakin työkaverini soittaa useasti ja vielä pistää tekstaria väliin , lapset 26 ja 28 v
Itse on napanuorani katkaissut , enkä soittele, olen sanonut, että jos soitan sitten pitää olla asiaa.
Yhdelle (24v ) en soita kun pari kertaa vuodessa, tekstarin pistän kerran 1-2 kk ssa ja kysyn tarviiko rahaa, aina on kelvannut, pistän muutaman satasen, että pärjää , on opiskelija pk seudulla.
Viimeinen lähti kotoa ja hänelle pistän joskus sähköpostia, en soita.
Kolmas on jo aikuisempi, hän soittaa ja antaa meille elmänohjeita , miten meidän pitää levätä yms , välillä huvittaa.
En koskaan kysy edes seurustelevatko ja olen kyllä sanonut, että en oikein jaksa noihin vaihtuviin ihmisiin tutustua.
Meille sopii tämä, olemme kumpikin osapuoli tyytyväisiä.
Ja kantapää oppi on parempi oppi.
Kuulostaa tosi hyvältä...meillä kun ei edes riidat saisi olla omia, vaan niihinkin pitäisi koko suvulla olla sanomista.Emmekä nyt sentään lapsia enää ole (24 ja 25v.).Etäisyyttä tarvittaisiin hieman enemmän ja omaa rauhaa.
Viestisi oli mielestäni niin hyvä että printtasin sen itselleni ohjeeksi ja huoneentauluksi, asenne tuntui niin helpottavan terveeltä. Sitä vai mietin ettei sinulla taida olla lapsenlapsia? Jos on, pidätkö heihinkin näin harvoin yhteyttä? Vai koskiko tämä kerran vuodessa jne. kontaktin ottaminen siis vain puheluita, että muuten vierailette ja tapaatte? Olet mielestäni onnistunut hyvin, ei ole helppoa antaa tuollaista vapautta lapsilleen, ja ovat varmaan saaneet hyvän kodin lapsuudessaan, kun nyt jopa teistä huolehtivat ohjeineen. Ihailen asennettasi!
Olen itse oppinut asenteeni kantapään kautta. Anoppi oli elämässämme , ei edes hengähtää saanut, ettei puuttunut asioihimme ja silloin päätin, että annan tilaa lapsilleni, en pilaa heidän elämäänsä.
Meillä oli avoin koti lapsille ja heidän kevereilleen, kaikki meni ja tuli, söi mitä oli ym. ja sai samat huudotkin ja komennukset. Vieläkin lasten ( jo aikuiset) kaverit käyvät silloin tällöin.
En käy lapsillani , tytär on asunut monessakin asunnossa, en vielä yhdessäkään ole käynyt. Hän käy meillä pari kertaa vuodessa. Esim jouluna en pyydä ketään tulemaan, sanon vain, että pitää etukäteen ilmoittaa jos tulee yleensäkin, sillä mielelläni kokkaan, ja heillä on erityisruokavalioita.
Ei ole lapsenlapsia , sen asian olen ajatellut, että en kyllä aina saatavilla olevaksi lapsenlikaksi rupea, joskus tietty voin hoitaa.
Samoin olen ajatellut luopua turhasta omaisuudesta ja antaa sen tasapuolisesti lapsillemmme muutaman vuoden sisällä , meille riittää pienikin asunto ja tulemme vähällä toimeen.
Ei tarvi sittenkään lasten käydä enempää , eikä tuntea kiitollisuutta , se kuuluu heille .
Annoin juuret ja siivet ja nyt on aikaa meillä keskenämmekin, sitä ei ollut anopin eläessä.
on soittaa pari kertaa vuodessa. Kyllä mun mielestä ainakin kerran kuussa vois kuulumisia ihan puhelimitse kysellä.
meille soitellaan päivisin, varsinkin anoppi soittaa.
kerran viikossa olisi kyllä jo huomattava parannus.
sellaista päivää, että anoppi soittaisi vain kerran kuussa en usko näkeväni edes unissani.
Jotain on tässä toimintamallissa oppimista mutta myös erikoista. Ovathan kyseessä omat lapsesi. Miksi olet melkein katkaissut välit? Sanot että molemmat osapuolet ovat tyytyväisiä, se on tietysti sitten hyvä asia. Vaikealta tuntuisi toimia samoin. Ethän sinä ole lähelläkään sitä pahaa anoppia josta itse kärsit. Oliko todella tarpeen näin radikaali toisenlaisuus? Jotenkin ihalilen sinua, jotenkin oudoksun. Kertoisitko lisää siitä miten pystyt olemaan niin etäinen lapsillesi?