Petin entistä puolisoani ja jäin kiinni, apuja?

onnetonnainen

Otsikko saattaa kuulostaa mielenkiintoiselta, mutta koitan selittää asiani mahdollisimman selvästi ja yksinkertaisesti. Arvosteluja en vaadi, koska tiedän tehneeni väärin ja kadun tekojani, mutta haluaisin kuulla neuvoja siitä kuinka jatkaa tästä eteenpäin.

Seurustelin entisen puolisoni kanssa neljä vuotta (joista asuimme yhdessä kaksi), kunnes erosimme viime syksynä. Kesän aikana pidimme kuukauden pituisen tauon, koska olin epävarma suhteestamme. Tauon aikana näin netissä tapaamani miestä muutaman kerran (olimme jutelleet jo aikaisemmin) ja harrastimme seksiä, mutta tajusin heti sen jälkeen tehneeni väärin ja lopetin yhteydenpidon tähän mieheen. Tauon jälkeen jatkoimme yhteiseloa hetken, kunnes päätin että suhde on parasta lopettaa. Tällöinen puolisoni ei tiennyt tauon aikana tapahtuneista asioista mitään ja päätin jättää kertomatta koko jutusta hänelle. Erotessamme suhteemme oli todella kaveri-pohjainen ja minusta oli tuntunut jo kauan, että olimme vain kämppiksiä. Tästä johtuen suhteemme loppuikin "rauhallisissa" merkeissä ja päätimme jatkaa yhteydenpitoa kavereina.

Muutama kuukausi eron jälkeen, joulun aikaan, entinen puolisoni oli yllättäen saanut tietää tästä minun kesäisestä säädöstäni ("tuntemattomalta lähteeltä") ja siitä mitä oli tapahtunut. Hän oli todella loukkaantunut ja vihainen koko asiasta, joten myönsin tällöin hänelle kaiken, tunteet nousi pintaan ja olin todella pahoillani koko asiasta. Nyt eksäni ei halua enää puhua minulle, emmekä ole olleet yhteyksissä ollenkaan joulun jälkeen. Koko asia harmittaa ja toivon, että voisin palata ajassa taaksepäin ja tehdä toisin. Välitän yhäkin eksästäni ja haluaisin tietää mitä hänelle kuuluu, mutta en ole varma pitäisikö minun lähestyä häntä ja lähettää viestiä vai ei. Olen kuullut, että hän tapailee uutta naista, enkä haluaisi pilata hänen onnellisuuttaan piinaamalla häntä menneillä asioilla. Ajattelen kuitenkin häntä joka päivä, enkä tiedä mikä tähän tunteeseen auttaisi. Pitäisikö minun jättää eksäni vain rauhaan ja jatkaa elämääni, vai voiko tilanteen vielä korjata niin, että voisimme olla edes kavereita? Kiitos jo etukäteen vastauksista.

3

485

    Vastaukset 3

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • TotuusSattuuQC

      Unohda tuo eksäsi ja jatka elämässä eteenpäin, hänkin näyttää jo jatkaneen. Mokasit joten ette voi olla enää ystäviä. Näin nyt vain kävi eikä se ole maailmanloppu. Itse asiassa on kaikkein yleisin tapaus että ei enää olla ystäviä eron jälkeen.

    • pop98

      Asian voi pelastaa vain se että exälläsi on toinen nainen,
      Jos hänellä ei olisi, olisti kuten pettäjä.

      jos se menee poikki,
      Voitte alkaa täysin puhtaalta pöydältä, tasa-arvoisina, kokemuksia rikkaampina molemmat, aikuistuneempinakin, ehkä.

      Anna muutama kk aikaa asialle, mutta pidä hänen tietoisuudessaan että olet kiinnostunut, niin hän voi valita.

      Silloin se on hänen päätöksensä ja samalla hän hyväksyisi sinun hairahduksesi, se neutraloituisi pois samalla.
      Eeli pöytä olisi puhdas jatkolle uudella tavalla, neitseellisesti, ilman kummankaan syyllisyydentunteita.

      Puhtaalta pöydältä on aina hyvä alotta uudella alulla.

    • Sinkultatää

      On aikaa ajatella kaikkea mikä on kaunista, vaikka harrastaa jotain mielekästä ja ensikerralla tutustua kasvoihin. Kasvojen suhteessa ei tule tehtyä mitään sopimatonta.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä sun salaisuus on,kun näytät niin nuorelta..

      Vaikka oot jo noin vanha!?
      Ikävä
      109
      1320
    2. MiltäKaivattusi

      Näyttää? !
      Ikävä
      45
      901
    3. Myönnetään, tunnen lämpimiä tunteita kohtaasi

      Vaikutat tosin liian hyvältä ollaksesi totta. Komeita miehiä on maailma pullollaan mutta sinussa on jotain.....
      Ikävä
      50
      726
    4. Perhoseni (miehelle)

      Miksi et usko, että mun rakkaus sinuun on aitoa ja vilpitöntä? Tai että se oli jo silloin? Miksi ajattelet, ettet ole r
      Ikävä
      129
      674
    5. Mitä meidän välillämme

      On käynyt näiden vuosien aikana?
      Ikävä
      70
      666
    6. Uskaltaisitko

      Tavata kaivattusi tässä tilanteessa?
      Ikävä
      67
      616
    7. Olen tavattavissa

      tänään klo 17-02 siinä ravintolassa. Tulethan sinäkin?
      Ikävä
      53
      597
    8. Halaus juuri sinulle

      Kaikki järjestyy kyllä. Luota vain. ❤️🫶
      Ikävä
      55
      555
    9. Onko Sofia jälleen jätetty?

      Moni asia viittaisi siihen, että hän on jälleen sinkku.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      93
      473
    10. Mies, näetkö minut myös

      Seksuaalisena ihmisenä ja naisena? Haluatko minua seksuaalisesti? Vai olenko mielestäsi tyttönen?
      Ikävä
      20
      470
    11. Voiko se ikinä toimia

      Voiko meistä ikinä tulla mitään? Näin kauan aikaa on kulunut ja mitään ei tapahdu... En usko, että sinä mietit minua het
      Ikävä
      32
      458
    12. Meneekö unohtamis

      Projektisi hyvin??
      Ikävä
      34
      457
    13. Mitä jos...

      Susta tykätään poikana enemmän, kun tyttönä? Miten asian käsittelet tai otat tiedon vastaan? T nainen gubetellija herät
      Sinkut
      142
      453
    14. Nainen, mitä mieltä olet kodittomista?

      Ja heistä jotka eivät kykene huolehtimaan asioistaan, itsestään eikä terveydestään? Miten heidän kanssaan tulisi toimia?
      Ikävä
      115
      453
    15. Uskallatko paljastaa

      Millä nimellä löydyn puhelimestasi?
      Ikävä
      49
      447
    16. Voin tulla

      Sisustamaan sulle 🤭
      Ikävä
      51
      445
    17. Rekat seisovat dieselin hinnan takia . Ala ei kestä tällaista hintatasoa, sanoo yrittäjä .

      EU:n kallein diesel on kova paikka kuljetusalalle. Ajoja on jätetty ajamatta kannattavuus­ongelmien vuoksi, sanoo alan e
      Kajaani
      85
      441
    18. Kuka se on

      Kuhmon komein aikamies?
      Kuhmo
      5
      438
    19. Et sinä mitään

      Oikeasti halua
      Ikävä
      52
      403
    20. Miksi jätit vastaamatta mies

      Silloin kauan sitten 😔
      Ikävä
      42
      400
    Aihe