Onko uskottomuudessa opittavaa vai onko se vain katkeraa kalkkia kaikille osapuolille?
Väitän, että uskottomuus on kaikille osapuolille pska juttu.
Väitän myös, että petetyn ei pitäisi jatkaa yhteiselämää pettäjän kanssa. päätä pahkaa.
Väitän myös, että uskottomuudesta voi selvitä, mutta ajattelua, anteeksiantoa ja aikaa se vaatii.
Mitä mietteitä ?
Väitän, että uskottomuus on kaikille osapuolille pska juttu.
Väitän myös, että petetyn ei pitäisi jatkaa yhteiselämää pettäjän kanssa. päätä pahkaa.
Väitän myös, että uskottomuudesta voi selvitä, mutta ajattelua, anteeksiantoa ja aikaa se vaatii.
Mitä mietteitä ?
Vastaukset 13
Vanhimmat
Ajatuksiani nyt noin puolen vuoden kuluttua siitä kun huomasin tulleeni petetyksi:
- uskottomuus tuo esiin piiloon jääneitä epävarmuuksia pääsuhteessa / kaikissa osapuolissa
- uskottomuuden selviäminen voi olla hyvä asia, jos nuo epävarmuudet kohdataan ilman syyttelyä, niin että jokainen osapuoli näkee syytä myös itsessään (mutta ei ainoastaan itsessään!)
- asia on ehdottomasti käsiteltävä, ei voi vain lakaista sitä piiloon, koska silloin se vain tapahtuu uudelleen jos syyt taustalla ei ole hoidettu kuntoon
- se on kipeää kaikille jos ihmiset ovat tunteella mukana - jos ei, niin se ei ollutkaan sen arvoista jatkaa suhdetta
Meidän kolmiossa on se tilanne, että jokainen käy omalla tahollaan ammattiauttajalla. On tavattu kaksin ja kolminkin. Paljon on käsiteltävää vielä, mutta ne siirtyy mukana seuraavaan suhteeseen ellei niitä tässä ole valmis kohtaamaan. Kukin voimiensa mukaan.
Netistä löytyy onneksi paljon ilmaisia auttavia numeroita ja chat-palveluita mm. Tukinet ja Väestöliiton psykologit. Suosittelen kaikkia olemaan itselleen niin hyviä, että hakee ulkopuolista tukea, helpottaa paljon kun saa toista näkökulmaa sellaiselta, joka ei tunne osapuolia henkilökohtaisesti.
Toki siitäkin selviää kunhan rehellisesti kaikki toimii. Keskustelua ja vakuutteluista se vaatii. Kun meidän kolmio tuli ilmi ei tuo kolmaspuoli halunnut mitenkään käsitellä. Toki annoin mahdollisuuden mutta ei ketään voi pakottaa. Se mihin uskon ja tyydyn on minun ratkaisu. Samoin kuin pettäjän. Mutta varmaan opittiin paljonkin toisistamme. Se mitkä syyt sain ja ainoastaan itse pettäjältä on minun siihen tyydyttävä. Se mitä kertoi tuolle toiselle ettei eroa en voi tietää. Toisaalta parempi näin. Tuskin uskon että kun ilmi tuli ja "ilmoitin myös sille tietää että asiaa käydään läpi. Se että emme eronneet oli minun päätettävä uskonko niihin syihin mitä kertoi. Näin tein ja uskon ihmisten hyvyyteen ja siihen että pettäminen on aina hävettävää ja noloa eikä kaikki halua sitä käydä läpi tai tunnustaa tekoaan. Toki anteeksi annoin ja muutti suhteemme täysin. Mutta kuten lopuksi sanoin että jos ikinä tekee saman virheen lähtee ovesta samantien. Näin on sovittu ja tulostin eropaperit valmiiksi allekirjoitettuna jos niin haluaa. On kysynyt useasti saako paperit polttaa? Aikaa kulunut siitä. Sanoin että anna olla koska se luottaminen on se vaikein osuus tässä ja haluan että paperit ovat otettavissa jos luottamuksen särkee uudestaan. Tiedän että kumppanille se koskee kovasti kun en suostu vieläkään papereista luopumaan. Mutta eiköhän tämäkin selviä aikanaan mitä oppi ja miltä tuntui. Samoin kun nuo paperit josta ehkä luovun joskus kun tunnen jälleen luottavani häneen täysin. Katsotaan nyt mihin tämä johtaa mutta hyvältä näyttää. Minusta jokaisen joka saa ilmi kumppaninsa pettämisen tekisi samoin. Eihän siihen pelkkään sanomiseen voi luottaa joten kun molemmat tietää papereiden olevan "valmiina ovat nekin tae siitä mitä kumppani haluaa ja mitä kunnioittaa.
Tiedä häntä, olen elänyt pettäjä naisen kanssa lähes 26 vuotta tosin pettäminen tuli ilmi vasta kuuden vuoden yhdessä olon jälkeen. Nainen haukkui ja syytti pettämisistään mua, en kuulemma halunut parantaa suhdettame hänen mieleisekseen. Hän lopetti salasuhteensa ja ajautui uuteen pari vuotta myöhemmin, sanoi ihastuneensa toiseen mieheen ja tapaili tätä säännöllisesti. Aikani katoin touhua ja päätin toimia, sanoin että leikki saa loppua, joko vieras mies tai perheesi, naiselle tuli hätä luuli ettei mulla ole kanttia puuttua että hän voi nussia vieraita miten tahtoo. Vuosikymmen myöhemmin minäkin sain vähän vierasta, hyvä ettei syttynyt kolmas maailmansota. Nainen suuttui riehui jne. hän ei voinut sietää että minä olin saanut vierasta vaikka itse muhinoin vieraiden kanssa. Mitä opittiin, sen opin että kilteimmästäkin naisesta ja äidistä voi tulla pettänainen joka ei miestään kunnioita millään lailla muttai tuli naiselle kova hätä kun uhkailin lähteä, lähellä oli mutta jatkoin omilla ehdoillani ja sekös naista vituttaa.
Samantapainen kokemus, mutta toisinpäin. Sitä en vieläkään ymmärrä, että miksi pettäjälle itselleen on niin kova paikka, jos toinen toteuttaa koko saman setin kaikkine salailuineen. Pettäjä ei sitä tunnu kestävän lainkaan, mutta itse saa kyllä tehdä mitä haluaa. Onkohan niin, että se pettäjä on aina se mustasukkaisempi puolisoista ja jo siis ennen sitä pettämistään, kun kauniimman osapuolen pitäisi kulkea säkki päällä,ettei vaan kukaan innostu. Kertoo ehkä jotakin sellaisesta, että pettäjän korvienvälys on jo lähtökohtaisesti erilainen, mutta jonka vastaa huomaa, kun todellinen arki on tulut suhteeseen.
Monet pettyy siihen arjen harmauteen ja oman huomion mukaan naiset enemmän kuin miehet. Nainen kookee olevansa oikeutettu pettämään jollei saa riittävää huomiota mieheltä ja jos jo lapsikin saatu niin voi vähän "leikkiä" ei siitä ihan heti se petetykään lähde vaikka mieli tekisi. Myönnän että avopuolisonoi oli kyllä sellainen nainen joka olisi saanut miehiä koska tahtoo, oli näköä, hyvä vartalo ja flirtti puri...sen minäkin sain kokea kun nainen minut iski. Olihan se petetyksi tuleminen järkytys, en olisi uskonut kun kaikki tuntui olevan kunnossa. Kai siinä tuli itsekin selaiseksi ettei enää jaksanut kunnioittaa avopuolioa naisena, äitinä oli ihan hyvä mutta kumppanina epäluotettava.
Sen että erilaisia pilluja on, toiset tiukempia kuin toiset ja tisseissäkin melkoisesti eroja, toiset tulee lähes kasvoille kun vaputtaa liiveistä toiset taas mahtuu kivasti kouriin.
Et siis ole oppinut yhtään mitään, sillä tuon olisit tiennyt muutenkin.
Yksi kysymys joka tässä tuli mieleeni on, että kuinka moni oikeasti eroaisi vaikka se toinenkin kerta tulisi. Sanotaan uhkaukset, mutta kun tilanne onkin päällä, toteutus ei menekään niin.
Ja miksi jotkut haluavat eron heti eli uskottomuus tapahtui ensimmäisen ja samalla viimeisen kerran. Vaikuttaako siihen kenties ulkopuolisen suhteen kestoaika, kerran kaksi on eri kuin puoli vuotta.
Nämä on aika metkojakin juttuja, miten ihmiset "käyttäytyvät" kun käry on käynyt. Ihmisellä on varmasti halu uskoa myös ihmisen hyvyyteen kun pettäjä otetaan takaisin, mutta siihen liittyy niin paljon muutakin.
Jos et huoli, oma elämäsi muuttuu käytännön tasollakin, uuden asunnon haku, taloudelliset seikat, yksinäisyyden peikko, häpeä, et halua antaa periksi ja onhan näitä. Asioita, jotka eivät liity suoraan pettäjän ja petetyn väliseen tunne-elämään.
Mutta jälkensä uskottomuus jättää, erottiin tai ei.
Minä ainakin eroaisin jos sama toistuisi, koska ei ole mitään muuta syytä jäädä suhteeseen kuin itse suhde. Taloudellisesti olen omilla jaloillani. Kulissien sortumista minun ei tarvitse pelätä, koska täysin avoimesti halusin käsitellä pettämisen. Lähimmät sukulaiset ja muut tietävät tilanteen.
Minulle oli tärkeää, että tilannetta ei piiloteltu, jotta miehellekään ei jäänyt kulissia mitä kannatella, vaan hän sai tehdä valintansa täysin tyhjän päältä: jatkaa minun kanssani uudesta alusta, jatkaa kohti itsenäistä elämää tai tuon kolmannen luokse. Hän kantoi vastuunsa ja pyysi myös anteeksi kaikilta, jotka olivat joutuneet minun suruani kannattelemaan. Ihastuksen huumassa nähty kolmas osapuoli vaikuttaa hänestä nyt vastenmieliseltä perheenrikkojalta. Kolmas itse vaikuttaa olevan eniten sekaisin siitä, miten elämäänsä jatkaa.
Vain aika näyttää, onko ulkopuolisen ihailun tarve tullut nyt puolison kohdalta täytettyä, vai herääkö se uudelleen. Itse en osannut olla niin ihaileva ja ihasteleva puoliso kuin alkuvuosina - eikä se tilanne tämän asian myötä ole ymmärrettävästi korjaantunut! Tietysti lasken todennäköisyyksiä siihen, että asia toistuu. Ja puolison oma (jo aiemmin vahva) mustasukkaisuus ei ole vähentynyt, koska hänen mielestään todennäköisyys siihen että minä loukkaisin takaisin on kasvanut.
En ole kyllä oppinut siitä mitään. Tosin mä olen vasta muutaman kuukauden ollut parin miehen kanssa, jotka tuntevat mieheni, mutta eivät ole mitään lähikavereita hänen kanssaan. Salailu ei ole ollut edes kovin vaikeaa, tosin joitain tilanteita on ollut. Niistä olen mielestäni selvinnyt ihan hyvin, koska mieheni ei tunnu epäilevän minua. Varsinkaan kun en tapaa niitä kahta miestä päivittäin. Mitä nyt pari kertaa viikossa ollaan yhdessä. Ja viestittelytkin hoidellaan muulla tapaa kuin puhelimella. Onneksi niin, sillä mieheni halusi luvallani penkoa kännykkäni tiedostot läpi vaikka sanoin, että se on ihan turhaa kun siellä ei ole mitään salattavaa.
Typerää se olis puhelimella viestitellä, kärähtää jossain vaiheessa ihan varmasti, minä hoidin yhteydenpidon s-postilla eikä kertaakaan ollut pekoa jäädä kiinni.
<<Mitä olette oppineet uskottomuudesta ?>>
...sen, että suuri osa niistä, jotka ovat etukäteen ehdottoman varmoja, etteivät päädy sivusuhteeseen, koska heillä on niin korkea moraali ja ylevät periaatteet, ryhtyvät kuitenkin. Ihmettelevät sitten, kuinkas tässä näin kävi, ja kipristelevät tuskissaan.
Etukäteinen varmuus on roskaa, itsensä pettämistä.
Miks pettäminen pitäis antaa anteeksi, ei se mitään auta kun kerran on rapattu ja roiskittu ja sillä selvä. Paska juttu kenen kohdalle sitten sattuukin, mun kohdalle sattui petetyn rooli, vittu vituttaa vieläkin eikä varmaan unohdu tai helppaa.