Aina puhutaan siihen sävyyn että miehillä vaan on kauheet ongelmat ja naisten ongelmat seurustelurintamalla on oikeasti turhaa nipottamista ja sokeutta omalle hyvinvoinnillemme. Nainen (varsinkin hyvännäköinen) voi saada kenet vain miehen, jos ei saa niin se on yksinomaan nirsoutta. Ja rumempikin nainen saa aina seuraa kun jaksaa vaan yrittää, joten kenelläkään naisella ei oikeasti ole mitään ongelmaa.
Mutta entäs jos ulkonäkö ei kerrokaan koko totuutta naisesta? Entäs jos onkin mielenterveyden ongelmia (kyllä, meillä naisillakin on niitä), entä jos on huonoja kokemuksia ihmissuhteista ja jatkuvasti varuillaan, entä jos itseluottamus on nollissa ja kokee ettei itsessä ole mitään hyvää? Entä jos oma kokemattomuus saa seurustelun tuntumaan lähes mahdottomalta kun et edes tiedä pystytkö tyydyttämään yhtäkään miestä tai edes nauttimaan seksistä? Entä jos on sosiaalisten tilanteiden pelkoa? Entä jos oma masennus estää yksinkertaisesti minkäänlaisen suhteen jaksamisen?
Itseäni ärsyttää erittäin paljon se, että koska satun ilmeisesti näyttämään keskimääräistä paremmalta, miehet ajattelevat ettei minulla VOI OLLA mitään ongelmia. Että se on omaa laiskuutta kun en ole löytänyt miestä. Että olen vain koppava kylmä neiti, joka ei ole mihinkään tyytyväinen. Että mulla vaan on niin täydellinen elämä, ettei siihen mahdu miehiä. Tai että olen pinnallinen gold digger, jos satun tykkäämään meikkaamisesta ja harrastan muotia omaksi ilokseni. Miehet myös tietävät, että minunlaisellani naisella on täytynyt olla jo ainakin pari kumppania historiassani ja kourallinen panokumppaneita, ja täten kokemusta ja rimat ylhäällä. Moni ei viitsi edes yrittää lähestyä, kun katsoo jo kaukaa että olen "liian hyvätasoinen", koska nyt kuitenkin osaan pukeutua ja pidän itsestäni fyysisesti huolta. Ja jos sitten käykin ilmi, etten ulkonäöstäni huolimatta ole se kaikkein hauskin menevin itsevarmin ekstroverttinainen, niin se tulkitaan nenänvartta pitkin katseluksi ja miehet liukenevat loukkaantuneena muualle.
Yhtä lailla se naisestakin tuntuu pahalta, jos on ongelmia seurustelurintamalla. Ette te miehet yksin kärsi näistä ongelmista.
Mutta entäs jos ulkonäkö ei kerrokaan koko totuutta naisesta? Entäs jos onkin mielenterveyden ongelmia (kyllä, meillä naisillakin on niitä), entä jos on huonoja kokemuksia ihmissuhteista ja jatkuvasti varuillaan, entä jos itseluottamus on nollissa ja kokee ettei itsessä ole mitään hyvää? Entä jos oma kokemattomuus saa seurustelun tuntumaan lähes mahdottomalta kun et edes tiedä pystytkö tyydyttämään yhtäkään miestä tai edes nauttimaan seksistä? Entä jos on sosiaalisten tilanteiden pelkoa? Entä jos oma masennus estää yksinkertaisesti minkäänlaisen suhteen jaksamisen?
Itseäni ärsyttää erittäin paljon se, että koska satun ilmeisesti näyttämään keskimääräistä paremmalta, miehet ajattelevat ettei minulla VOI OLLA mitään ongelmia. Että se on omaa laiskuutta kun en ole löytänyt miestä. Että olen vain koppava kylmä neiti, joka ei ole mihinkään tyytyväinen. Että mulla vaan on niin täydellinen elämä, ettei siihen mahdu miehiä. Tai että olen pinnallinen gold digger, jos satun tykkäämään meikkaamisesta ja harrastan muotia omaksi ilokseni. Miehet myös tietävät, että minunlaisellani naisella on täytynyt olla jo ainakin pari kumppania historiassani ja kourallinen panokumppaneita, ja täten kokemusta ja rimat ylhäällä. Moni ei viitsi edes yrittää lähestyä, kun katsoo jo kaukaa että olen "liian hyvätasoinen", koska nyt kuitenkin osaan pukeutua ja pidän itsestäni fyysisesti huolta. Ja jos sitten käykin ilmi, etten ulkonäöstäni huolimatta ole se kaikkein hauskin menevin itsevarmin ekstroverttinainen, niin se tulkitaan nenänvartta pitkin katseluksi ja miehet liukenevat loukkaantuneena muualle.
Yhtä lailla se naisestakin tuntuu pahalta, jos on ongelmia seurustelurintamalla. Ette te miehet yksin kärsi näistä ongelmista.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.