Tällä kertaa siis en tehnyt feikkiprofiilia vedättääkseni sivulla olevia miehiä tai testatakseni nuoren ja kauniin naisen markkina arvoa vaan kartoittakseni kilpailijoideni tasoa. Olen siis tapaillut erästä naista, johon tutustuin tuolla sivustolla ja nyt nainen on"tehostanut"profiiliaan mm. lisännyt kuvan yms eli siis yrittää kovasti löytää tuolta sivulta minua tasokkaamman miehen, joten päätin tarkistaa minkälaista vastusta siellä on.
Kyseisellä sivustolla ei siis pääse miehenä katsomaan toisten miesten profiileita, joten piti tehdä feikkiprofiili naisena, joten kyhäsin hätäisesti kuvattoma profiilin ilman esittelytekstiä päästäkseni vakoilemaan kilpailevia tuotteita.
Kuitenkin päivässä tuohon profiiliin on tullut 22 viestiä, 12 flirttiä ja sitä on käynyt katsomassa 54 miestä, kyseessä siis kuvaton profiili ilman mitään esittelytekstiä. Myös miehet pitkien matkojen päästä ovat ottaneet yhteyttä.
Tuo on juuri se asia mikä luo naiselle sen illuusion valinnanvarasta, vaikka totuus on että joka ikinen noista miehistä kelpuuttaisi myös kenet tahansa muun naisen ja jos tuossa joukossa on yksikin mies jonka nainen oikeasti haluaa niin sen haluaa myös kaikki muutkin naiset ja nainen joutuu kilpailemaan ja häviää nuoremmalle ja kauniimmalle kilpasiskolle.
Kiplailijoideni taso ei onneksi ole kovinkaan häävi, lähinnä rumia ja tavismiehiä ja muuten tuolle naiselle epäsopivia, liian vanhoja, liian nuoria, väärät kiinnostuksen kohteet yms. Moni mies myös sössii mahdollisuutensa paljastamalla haluavansa vain pillua, puutteessa kun toki ovat(nainen hyväksyy pillun haluamisen vain top10%mieheltä)
Olen siis aika vahvoilla ja nainen joutuu todennäköisesti tyytymään minuun vaikka kuumeisesti parempaa etsiikin.

Vastaukset 15
Vanhimmat
Kerrankin+sinkkuelämää+sinkkupalstalla!!
"Kyseisellä+sivustolla+ei+siis+pääse+miehenä+katsomaan+toisten+miesten+profiileita,+joten+piti+tehdä+feikkiprofiili+naisena,+joten+kyhäsin+hätäisesti+kuvattoma+profiilin+ilman+esittelytekstiä+päästäkseni+vakoilemaan+kilpailevia+tuotteita."
--------------------------------------------------------------------------
-Jokaisen+miehen+pitäisi+tehdä+aluksi+noin.+Kartoittaa+kilpailijat+kuvattomasta+ja+tekstittömästä+profiilista.+Miettiä,+olisinko+tässä+joukossa+se,+johon+nainen+ottaa+yhteyttä?+Täällä+moni+kehuu+erinomaisuuttaan.+Treffipalstalla+käytössä+on+VAAN+kuva+ja+profiiliteksti.++Kukaan+ei+ole+selvännäkijä+sen+suhteen,+että+joku+on+hyvä+tyyppi!+Se+pitää+osata+mielenkiintoisesti+kertoa!+"Olen+urheilullinen+blaa+blaa+blaa..+mies.+Etsin+sinua+kaunis+nainen.+Ota+yhteyttä+jos+kolahtaa!"+Noita+on+10+000..++Arvaa+vaan,+kuinka+paljon+miesten+profiileissa+myös+valehdellaan+ja+kaunistellaan+asioita!+Tietoja+jätetään+pois,+profiilikuva+10v+vanha+tms.+Koskee+juuri+niitä+tavismiehiä.
---------------------------------------------------------------------------
"Kuitenkin+päivässä+tuohon+profiiliin+on+tullut+22+viestiä,+12+flirttiä+ja+sitä+on+käynyt+katsomassa+54+miestä,+kyseessä+siis+kuvaton+profiili+ilman+mitään+esittelytekstiä.+Myös+miehet+pitkien+matkojen+päästä+ovat+ottaneet+yhteyttä.
Tuo+on+juuri+se+asia+mikä+luo+naiselle+sen+illuusion+valinnanvarasta,+vaikka+totuus+on+että+joka+ikinen+noista+miehistä+kelpuuttaisi+myös+kenet+tahansa+muun+naisen+ja+jos+tuossa+joukossa+on+yksikin+mies+jonka+nainen+oikeasti+haluaa+niin+sen+haluaa+myös+kaikki+muutkin+naiset+ja+nainen+joutuu+kilpailemaan+ja+häviää+nuoremmalle+ja+kauniimmalle+kilpasiskolle."
---------------------------------------------------------------------------
-Jep.+Vaikka+noista+yhteydenotoista+95%+on+täyttä+roskaa+varatuilta,+seksiseuraa+etsiviltä+tms.,+niin+noin+se+menee.++Kilpailijoina+ovat+kyllä+myös+saman+ikäiset,+ja+jopa+vanhemmat.+Monelle+kaikki+käy+-ainakin+johonkin..
Selittääpä valehtelunsa miten vain hyvää tarkoittavaksi ja jotakin selville saavaksi, se on valehtelua. Erityisen halveksittavaa on esiintyä väärällä sukupuolella.
Toisaalta jos vain roikottaa profiiliaan siellä eikä laittele "naisena" kenellekään viestejä, niin onko tuo nyt niin paha juttu?
Voisi olla hyväkin vähän katsoa, millaisia muut ilmoitukset ovat, niin samalla näkee, millaiset erottuvat edukseen. Näin ainakin, jos on uusi deittailumaailmassa tai jos tuntuu, ettei luonnostaan ole niin sujuvakynäinen.
Kyllähän sekin on niiden pettämistä, jotka vastaavat. Joutuvat tekemään turhaa työtä.
Sinun tilanteessasi on kyse muusta. Koska selvästi ilmoitit, että etsit naista, on sitten miesvastaajien hölmöilyä. Tällaiset vastauksethan eivät tuota koskaan tuloksia, etkä sinä ole provosoinut niitä tekemään. Se vain osoittaa, kuinka epätoivoisia he voivat olla kontaktia etsiessään. Eivätkä hekään ole "syyllisiä". Eivät he ole valinneet geenejänsä eikä kasvuympäristöään. Maailma vain on hirveän raaka.
Höpö höpö! Ei ole valehtelua laittaa tyhjä ja kuvaton profiili, josta ei ota kehenkään yhteyttä. Treffipalstoilla tuo tarkoittaa sitä, että on vaan katselemassa.. Ehkä myöhemmin pistää kunnon profiilin.. Noita on siellä vaikka kuinka paljon. Harva mies tai nainen kehtaa omasta profiilistaan käydä katselemassa saman sukupuolen edustajia.
Ei tuo luo illuusiota valinnanvapaudesta. Jokainen tajuaa, että jos profiili on vaikka vielä kesken, ja siihen tulee yli-innokkaita yhteydenottoja, nämä miehet joko sarjapommittavat tai sitten heistä tulee vähän epätoivoinen ja outo vaikutelma.
Syy, miksi naiset jättävät vastaamatta flirttiin, voi johtua ihan siitä, että heille on käynyt juuri noin - vielä viimeistelemättömään profiiliin on heti vyörynyt flirttien tulva. Flirttejä ei enää oteta vakavasti, koska ajatellaan suurimman osan mahdollisesti vaan sarjapommittavan. Sama koskee lyhyitä, mitäänsanomattomia viestejä. Ehkä ne tulkitaan sellaiseksi, että tyyppi yrittää kaikkia eikä ehkä ole oikeasti kiinnostunut.
Itselläni oli joskus aikoinaan vähän aikaa deitti-ilmoitus. En ensin ollut tajunnut, että siitä voi rajata näkyvyyttä niin, että miehet tai heterot eivät voi ottaa yhteyttä, ja senpä vuoksi minullekin tuli yhteydenottoja ja flirttejä miehiltä - VAIKKA ilmoituksessani selvästi luki, että etsin naista, ja olin kirjoittanutkin sen esittelytekstiini. Lähinnä oli ärsyttävää.
Se että on lesbo ei tarkoita että ymmärtäisi miehiä sen paremmin kuin muutkaan naiset. Ei miehelle profiilissa tarvitse olla kuin yksi kiinnostava asia, kun taas naisilla on lista minkä kohdat toisen täytyy täyttää.
Niin, mutta jos ilmoituksessa selkeästi lukee, että etsin naista ja miehet eivät kiinnosta, niin mikä järki ja logiikka siinä on, että ottaa kuitenkin yhteyttä siksi, että ilmoituksessa joku muu asia (kuten vaikka sukupuoleni tai jokin mitä kirjoitin) kiinnostaa?
Pikemminkin tuli sellainen olo, että eivät olleet lukeneet profiilia, ellei sitten kyseessä ollut joku epätoivoinen yritys päästä mukaan kolmen kimppaan (naurettavaa tosin siinä vaiheessa, kun sitä toista naistakaan ei vielä ollut :D mutta enpä ottaisi ketään miestä kolmanneksi pyöräksi muutenkaan).
kerto hyvin miten yössä olet kun et tuonkaan taustasyitä ymmärrä
" Flirttejä ei enää oteta vakavasti, koska ajatellaan suurimman osan mahdollisesti vaan sarjapommittavan. Sama koskee lyhyitä, mitäänsanomattomia viestejä. Ehkä ne tulkitaan sellaiseksi, että tyyppi yrittää kaikkia eikä ehkä ole oikeasti kiinnostunut."
Naiset ei jaksa tätä! Tuohon vyöryyn hukkuu ne asiallisetkin kaverit.. Nykyään joissakin paikoissa naisen on otettava yhteyttä ensin. Jännää, että onkin mennyt tuollaiseksi. Miehet räiskii haulikolla, naiset tekevät täsmäiskun.
Yritä keksiä jo joku muu kuin tuo iänikuinen haulikkotermisi jota kylvät joka nettideittailu keskusteluissa. Pinnallisuutesi ei liity ampumaurheiluun.
" ja muuten tuolle naiselle epäsopivia, liian vanhoja"
Mitä mitä, eikö naiselle kelpaakaan pappaikäiset?
"Olen siis aika vahvoilla ja nainen joutuu todennäköisesti tyytymään minuun vaikka kuumeisesti parempaa etsiikin."
No, onnittelut! ...kai?
Netistä ei miehen kanssa etsiä parisuhde seuraa vaan seksiseuraa. Suoria ehdotus naiselle ja se toimii.
Netistä ei miehen kanssa etsiä parisuhde seuraa vaan seksiseuraa. Suoria ehdotus naiselle ja se toimii.