Kuulun siihen katraaseen, joka aloitti oman eroprossin vasta kun ero oli pakollinen vaihtoehto. Vaimoni oli aloittanut oman prosessinsa jo parikin vuotta aiemmin ja oli sanojensa mukaisesti ihmeissään kun sitten itse eropäätöksen tein. Hänen eroprossiin sitten noina kahtena vuotena kuului lisääntyvä valehtelu ja pettämiset..me muu perhe kahden lapsen kanssa elimme tietämättä.. niinsanottua onnellista elämää.
Ei huonosti hänellä mikään ollut omien sanojensa mukaisesti, mikä kyllä ihmetyttää ja ihmetytti kyllä suuresti. Tottakai sitä itse aisti, että jotain on, mitä ehkä minunkin olisi hyvä ollut tietää. Jälkeenpäin asioita, mitä aikuiset ihmiset eivät tee, tulivat sitten minullekkin esille..hyväksikäyttö monelta ympärillä olevilta ystäviltä, jolla omat menot salattiin, rahahommelit meni sitten kanssa pimittämisen puolelle..menot vaativat myös rahaa. Oli järkytys kuulla häneltä itseltään, miten likaiselta häneltä tuntuu kun oman ratkaisuni tein, kuitenkin hän sitten oli sen jo tehnyt itse parin vuoden aikana ja tulihan se minun kantani hänellekkin yllätyksenä..uskokaa tai älkää..näin oli.
Mitä tiedän itsestäni ja olen sen aina myöntänyt on se, että olin liian kiltti aviomies hänenkaltaiselleen..annoin hänelle hänen tarvitseman ajan ja pidin rakentamamme talouden pystyssä, pidin lapsetkin. Ei ollut minusta rähjääjäksi ja kyseenalaistamaan asioita mitä minulle vasta jälkeenpäin on selvinnyt. Pidin kyllä jälkeenpäin ajatellen noita aikoja ihmeellisenä ja kai sitten olin todella tyhmä. Eron jälkeinen puoli vuotta oli katkeraa vaikka tiesinkin siitä selviytyväni..laitoin lapsemme elämän järjestykseen..olin heille vielä parempi isä ja olen sitä tänäkin päivänä..rakastan lapsiamme ja heistä teen aikuisia ihmisiä..on minun motto..siitä lähdin. Annoin vaimolleni sen lopullisen vapauden minusta jatkaa omillaan ja toivon, että hänkin rakastaa lapsiamme jatkossakin..vaikka oli sitten pakko tehdä pelisäännöt selville, mikä on lapsille tärkeää..pitää olla se äiti ja isä, vaikka asuvat erillään. Miksi me emme yrittäneet selviytyä vielä? on vaan hetkiä, jolloin herää siihen, mikä on se oikea parisuhde..minä heräsin myöhään meidän suhteessamme? mutta en omassa elämässäni vielä..toivon niin tottakai. Kun työkaverini kysyi? onko totta, että kuulumiset pitää paikkansa ja eikä täällä kukaan usko..olet viimeinen mies kun eroaa..hätkähdytti siltikin kommentti, koska olen monesta eronneesta ajatellut.. miten tuokin voi erota, ei voi olla totta.
Meillä kait jokaisella on joku juttu..toiset pettää,toiset ei..toiset tekevät perheen, toiset ei..toiset ajettelee yläpäällä ja sitten vasta alapäällä ja toiset päinvastoin..miten vaan kukin haluaa. Vuosi meni erosta kun olen ajatuksissani oma itseni, luulen ainakin niin.. olen mieltänyt oman elämäni parantuvan..myöhemmin..olen saanut lapsemme tottumaan tapaan elää hyvää turvallista elämää välillä eri osoitteissa..kuitenkin rakastavan äidin ja isän luona..kiitos siitä myös ex.vaimolleni..hänkin on jotenkin parantunut jostakin ja hänelle hyvää jatkossakin. On kyllä sekin kivaa kun pyykit ja tiskit hoituu ja ruuanlaittokin hoituu..
No..sanoma oli alunperin se, että luottamus toiseen on parisuhteen kulmakivi. Valitettavasti väkivalta henkisellä puolella on jälkensä jättävä..tosin siitä toipuminen ajan kanssa lohduttaa. Vaikka vientiä olisi minullakin ollut eroprosessin aikana..on mukava alle 40 v. miehenä lähteä uuteen elämään vaikka parisuhteen muodossa ajatuksin..olen viisaampi, mutta kuitenkin kahden lapsen kanssa..mutta tietäen, että varmasti on olemassa vielä joku, jonka kanssa minunkin olisi hyvä elää..ja myös toiselle se osoittaa molemminpuolisesti.
Ei huonosti hänellä mikään ollut omien sanojensa mukaisesti, mikä kyllä ihmetyttää ja ihmetytti kyllä suuresti. Tottakai sitä itse aisti, että jotain on, mitä ehkä minunkin olisi hyvä ollut tietää. Jälkeenpäin asioita, mitä aikuiset ihmiset eivät tee, tulivat sitten minullekkin esille..hyväksikäyttö monelta ympärillä olevilta ystäviltä, jolla omat menot salattiin, rahahommelit meni sitten kanssa pimittämisen puolelle..menot vaativat myös rahaa. Oli järkytys kuulla häneltä itseltään, miten likaiselta häneltä tuntuu kun oman ratkaisuni tein, kuitenkin hän sitten oli sen jo tehnyt itse parin vuoden aikana ja tulihan se minun kantani hänellekkin yllätyksenä..uskokaa tai älkää..näin oli.
Mitä tiedän itsestäni ja olen sen aina myöntänyt on se, että olin liian kiltti aviomies hänenkaltaiselleen..annoin hänelle hänen tarvitseman ajan ja pidin rakentamamme talouden pystyssä, pidin lapsetkin. Ei ollut minusta rähjääjäksi ja kyseenalaistamaan asioita mitä minulle vasta jälkeenpäin on selvinnyt. Pidin kyllä jälkeenpäin ajatellen noita aikoja ihmeellisenä ja kai sitten olin todella tyhmä. Eron jälkeinen puoli vuotta oli katkeraa vaikka tiesinkin siitä selviytyväni..laitoin lapsemme elämän järjestykseen..olin heille vielä parempi isä ja olen sitä tänäkin päivänä..rakastan lapsiamme ja heistä teen aikuisia ihmisiä..on minun motto..siitä lähdin. Annoin vaimolleni sen lopullisen vapauden minusta jatkaa omillaan ja toivon, että hänkin rakastaa lapsiamme jatkossakin..vaikka oli sitten pakko tehdä pelisäännöt selville, mikä on lapsille tärkeää..pitää olla se äiti ja isä, vaikka asuvat erillään. Miksi me emme yrittäneet selviytyä vielä? on vaan hetkiä, jolloin herää siihen, mikä on se oikea parisuhde..minä heräsin myöhään meidän suhteessamme? mutta en omassa elämässäni vielä..toivon niin tottakai. Kun työkaverini kysyi? onko totta, että kuulumiset pitää paikkansa ja eikä täällä kukaan usko..olet viimeinen mies kun eroaa..hätkähdytti siltikin kommentti, koska olen monesta eronneesta ajatellut.. miten tuokin voi erota, ei voi olla totta.
Meillä kait jokaisella on joku juttu..toiset pettää,toiset ei..toiset tekevät perheen, toiset ei..toiset ajettelee yläpäällä ja sitten vasta alapäällä ja toiset päinvastoin..miten vaan kukin haluaa. Vuosi meni erosta kun olen ajatuksissani oma itseni, luulen ainakin niin.. olen mieltänyt oman elämäni parantuvan..myöhemmin..olen saanut lapsemme tottumaan tapaan elää hyvää turvallista elämää välillä eri osoitteissa..kuitenkin rakastavan äidin ja isän luona..kiitos siitä myös ex.vaimolleni..hänkin on jotenkin parantunut jostakin ja hänelle hyvää jatkossakin. On kyllä sekin kivaa kun pyykit ja tiskit hoituu ja ruuanlaittokin hoituu..
No..sanoma oli alunperin se, että luottamus toiseen on parisuhteen kulmakivi. Valitettavasti väkivalta henkisellä puolella on jälkensä jättävä..tosin siitä toipuminen ajan kanssa lohduttaa. Vaikka vientiä olisi minullakin ollut eroprosessin aikana..on mukava alle 40 v. miehenä lähteä uuteen elämään vaikka parisuhteen muodossa ajatuksin..olen viisaampi, mutta kuitenkin kahden lapsen kanssa..mutta tietäen, että varmasti on olemassa vielä joku, jonka kanssa minunkin olisi hyvä elää..ja myös toiselle se osoittaa molemminpuolisesti.
Vastaukset 6
Vanhimmat
sinulle onnea.Minulle ero oli ratkaisu lähteä pois pitkään jatkuneesta suhteesta toisen henkisen "väkivallan" vuoksi.Minua ei kohdeltu ihmisenä.Sinulla tuntuu olleen vielä monimutkaisempaa. Menneistä täytyy vain ottaa opikseen - ja unohtaa. Uskon parempaan tulevaisuuteen. Rakkaus ei ole kuollut. Tulkoon se sitten missä muodossa tahansa.
Hei!
Luin tekstisi ja se vaikutti aika paljon samalta kuin oma avioliittoni päättyminen. Olen eronnut n. 3,5 vuotta sitten, en kuitenkaan omasta tahdostani. Ex-mieheni kertoi omien puheidensa mukaan noin 2 kuukautta kestäneen suhteen jälkeen minulle tuosta toisesta naisesta. Se oli elämäni "sokki", en ollut huomannut paljonkaan mitään epäillyttävää.Olimme 14 v. yhdessä ja siitä ajasta 10 v. naimisissa. Meillä kaksi lasta, jotka ovat mielestäni aika hyvin pärjänneet. Minäkin taisin olla se kiltti nainen (olen vieläkin, mutten liian) ja hyväksyä paljon enemmän menoja kuin olisi pitänyt. Riitoja ei liiemmin ollut ja kuvittelin meidän olevan onnellisia. Olen päässyt erosta yli, kunnes tapasin miehen, johon rakastuin ns. ensi silmäyksellä ja kuinka kävikään, sain tietää että hänellä olikin muita juttuja..voi kyllä olen tainnut olla sinisilmäinen...Toivon ja uskon vielä todellisen onneni/rakkauden löytyvän jostain. Jos haluat mailata minulle, olisi mukava vaihtaa kuulumisia.
On joteskin ikävää kokea, nähdä, kuulla ja lukea ikäviä asioita, mitä vaan sitten meidän kaikkien täytyy täällä kestää. Ei ole häpeäksi meille, jotka sitten olemme sillä puolella, jotka ovat johonkin luottaneet omassa elämässämme. Vaikka tosin häpeä tai "häpeää" on sana, mitä tekee avioeron jälkeenkin..koska se kuitenkin sitten koskettaa koko sitä ympäristöä lapsista vaariin. Sinunkin tuo tarinasi tuossa on sitä tämän päivän arkea monille ja koskettavaa koska siihen liittyy varmasti niitä samoja ajatuksia, mitä minulla on ollut ja on varmasti vielä jossakin. Olen ollut kauhian pettynyt mies ex.vaimooni ja voin kyllä kuvitella sinunkin pettymisesi ex.miestäsi kohtaan..se on ihan oikeutettua. Eipä kai nyt sitten enempää tällä pastalla vaan tuntui ihan oikeasti kivalta tuo kuulumisten vaihto!..mites tuo etenee?
Hei!
Olisi mukava kirjoittaa sähköpostitse, mutta en tiedä miten saisin sinuun yhteyttä, kun en halua muiden tietävän sähköpostiosoitettani. Odotan ainakin vastaustasi!
t. viestiisi vastannut (luottamus on tärkeää)
Hei takaisin!
Olisi tosiaan mukava jakaa ajatuksia, noin pois palstoilta. Itsekin kyllä mietin , miten se olisi mahdollista toteuttaa. Voisiko tuo? palstan "Sheriffi", Caritasi auttaa tässä asiassa tai ketä ystävällinen ihmeinen sitten vaan, joka nämä viestit on lukenut.
Kiitos!
Luottamuksella katsotaan, kaatuuko tälläinenkin viestintä omaan mahdottumuuteensa? ihmettelen kyllä, jos?
Palataan palstalla, jos niin näyttää käyvän..
Terv. Iloinen viestistäsi
Moi
Jos kirjoittelet ja haluat vaihdella kuulumisia, niin kirjoittele osoitteeseen
[email protected]
Ei ollut mahdollisuutta kuin tehdä toinen osoite.
Viesti tulee minulle,
saa sitten vaihdettua myöhemmin
toiseen osoitteeseen.
Terv. odotan vastaustasi myös (luottamus on tärkeää)