Apua, olenkin liian vanha laulamaan!?

Pilvilinna romahti ja unelmat särkyi. Pidän laulamisesta, jaluaisin opetella sitä lisää. Itse olen opetellut kotona You Tuben kautta niksejä ja availlut ääntä koulun musiikki tunnin opeilla (hahhah, hehheh, hihhih, hohhoh, huhhuh, mammam, memmem, mimmim jne). Haluaisin kuitennkin päästä ihan oikeille laulunopetuksen tunneilla, joten rupesin selailemaan paikallisen kansalaisopiston kursseja ja siinä todellisuus tuli sitten todellisuus vasten kasvoja. Aikuisille ei ole tarjoja kuin laulukursseja kokeneille ja ammattilaisille, mutta alkeiskurssit on suunnattu ainoastaan lapsille. Olisi kai pitänyt miettiä laulamista harrastuksena paljon aiemmin, siis silloin lapsena, niin olisi päässyt ehkä alkeis kursseille. Minulla vain oli niin pihit vanhemmat että mihinkään harrastuksiin ei koskaan ollut varaa. Nyt 22 -vuotiaan siis kannattaa selvästi luopua lauluhaaveista.
2376
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Minä olen laulunopettaja ja voin tasan tarkkaan kertoa, ettet ole yhtään liian vanha. Minulla on ollut oppilaita 13- vuotiaasta aina 70- vuotiaaseen, eikä se vanhinkaan ollut taatusti yhtään liian vanha oppiakseen. Tärkeintä on motivaatio, se sisäinen palo.

Se on selvää, ettei kaikista tule ammattilaisia, mutta harrastustasolle ei kukaan ole liian vanha. Sinä olisit itse asiassa juuri sopivan ikäinen aloittamaan, ja minä itse asiassa aloitin omat lauluopintoni tosi mielessä sinun ikäisenäsi.

Nyt siitä vain etsimään sopivaa paikkaa oppia. Ja jos joku väittää, että olet liian vanha, etsi joku muu!

Äänestä

häh? Sen kun menet laulutunneille. Laulunopetusta on tarjolla vaikka kuinka paljon nykyään ja jokainen pääsee aloittamaan tunnit. Ei nyt joku kansanopisto ole ainoa paikka, vaan on yksityisiä opettajia jne.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Haaveet-Kaatuu kirjoitti:

Pilvilinna romahti ja unelmat särkyi. Pidän laulamisesta, jaluaisin opetella sitä lisää. Itse olen opetellut kotona You Tuben kautta niksejä ja availlut ääntä koulun musiikki tunnin opeilla (hahhah, hehheh, hihhih, hohhoh, huhhuh, mammam, memmem, mimmim jne). Haluaisin kuitennkin päästä ihan oikeille laulunopetuksen tunneilla, joten rupesin selailemaan paikallisen kansalaisopiston kursseja ja siinä todellisuus tuli sitten todellisuus vasten kasvoja. Aikuisille ei ole tarjoja kuin laulukursseja kokeneille ja ammattilaisille, mutta alkeiskurssit on suunnattu ainoastaan lapsille. Olisi kai pitänyt miettiä laulamista harrastuksena paljon aiemmin, siis silloin lapsena, niin olisi päässyt ehkä alkeis kursseille. Minulla vain oli niin pihit vanhemmat että mihinkään harrastuksiin ei koskaan ollut varaa. Nyt 22 -vuotiaan siis kannattaa selvästi luopua lauluhaaveista.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu