Ilkka-lehdessä oli selvitetty, mihin Lapualta poismuuttavat menevät. Seinäjoki oli ylivoimainen lapualaisten muuttopaikka ja sen jälkeen Etelä-Suomen suuremmat kaupungit. Lapualaiset nuoret muuttavat ystävien ja töiden takia pois Lapualta. Kuntapäättäjien on nyt vain tunnustettava tosiasiat, että Lapua ei ole nuorille mikään elinehto. Miksi Lapualla lapsuutensa ja varhaisnuoruutensa asunut edes palaisi takaisin aikuisenakaan? Miten nuori, joka on kenties asunut lapsuutensa kerrostalossa tai rivarissa ehkäpä täyteen ahdetulla omakotitalolähiössä, olisi kiinnittynyt Lapuaan? Fiksut nuoret lähtevät yliopistoihin ja korkeakouluihin sekä hakeutuvat töihin, joissa et ole jonkun hikisen hitsauspajan ja narsistisen pomon orja.
Toivotan onnea Lapualta lähteville ihmisille ja ainahan tänne pääsee käymään, jos haluaa.
Toivotan onnea Lapualta lähteville ihmisille ja ainahan tänne pääsee käymään, jos haluaa.
Vastaukset 67
Vanhimmat
Läpi ropaaaskaahan tuo on veisannut ja koko ajan pitäisi tuolle antautua ja kukaroomme työntää, mitähän lapualle jäisi moisesta alistumisista.
Met pysymmä tääälä Lapual. Pysys sää vaa siä sjojella teillon velekhaa iha omiks tarpeis siä sjoellaaa . MEil ei oo pitkä matka Vaasahankaa. Viihrymmä tääälää iliman sua.
Jos Lapualla olisi hyvä asu ei 25 km:n etäisyys olisi este. Muuttajien osalta pitäisi kartoittaa millaiset asiat Lapualla olisi pitänyt olla toisin, jotta he olisivat voineet jäädä tänne asumaan. Lapualla on nostettu kädet pystyyn muuttoliikkeen edessä. Kuitenkin teidetään, että kunnallispolitiikka on ratkaiseva tekijä asukkaiden viihtyvyyteen ja paikkakunnan houkuttavuuteen.
Nyt viimeistään raja pois ja ylväästi Seinäjokeen omilla ehdoilla, eikä vasta pakotettuna ja nöyryytettynä kriisikuntana!
Kun verot menevät yhteiseen hyvään, niin Lapuallekin ropisee mannaa ilman suunnatonta velanottoa.
Seinäjoki on pessyt maakuntaa ja jatkaa pesemistä edelleen, nyt vain kiihtyvällä tahdilla, oikein ulvoen vielä kaikki hyvä tuonne keskiöön -nähä kilijuvat-
Kepuleiden jälkipolvi muuttaa karhuvuoreen eli oikealta nimeltä murhavuoreen mutta nimi muutettiin karhuvuoreksi.300 000 velkaa ja uusi Volvo pihaan.Kotona syödään hernerokkaa ja puuroa näkkileipää sekä lappakankaan vettä hanasta.
Talo ja auto pitää aina olla paree kun naapuriin muuttaneella toisella lapualaasella
Työn ja koulutuksen takia ihmiset muuttavat.
Olisihan siellä kotikunnassa/kaupungissa kiva asua, mutta jos/kun ei ole työtä, saati koulutuspaikkojakaan niin pois on lähdettävä. Jos ei ole vanhempia, jotka maksavat kaiken.
Mutta, jos halajaa yliopisto koulutukseen, on mentävä kauemmaksi Seinäjoella ei ainaskaan vielä sellaista ole.
Tuohon musiikki taloon(Marttilan ympäristöön) senkin saisi mainiosti.
Mutta, niinhän se on sanontakin: Jos ei koskaan mihkään lähde, ei voi palatakkaan.
Jos piirretään Seinäjoen ympärille säteeltään 40km ympyrä, niin sen ympyrän eteläosissa asuu enemmän väestöä kuin pohjoisosissa. Kannattaa tämäkin seikka oivaltaa, ennen kuin alkaa mesoamaan Lapuan maailmannapaisuudesta.
Tavallaan maakunnan mittakaavassa ja Seinäjoelta katsottuna Lapua on hieman toissijainen suunta. Pääsuunta keskinavasta eli Seinäjoesta on Ilmajoen suunta ja etelän suunta yleensä. Yleensäkin maakunnan katse on eniten etelän ja Pirkanmaan suuntaan. Lapuan ja Pohjois-Suomen suunta on ns väärä suunta, joka mielletään enemmänkin muuttotappio-alueena. Pohjoissuomesta tullaan, ja Eteläsuomeen mennään. Näin se vaan on.
Seikkilän kakun paisutuksiin, luovuttaakos lapua rahasa, kyllä ovat julkeita seikeissä nämä matonvetasijat -rapaamalla alueen ympäriltään asumiskelvottomiksi ja autioksi muka laupeuttaan-
Seinäjoki on napaisuutensa riihvaama ahamija.
Kyllä raja poistuu, sanoi eilen lapualainen Sote-johtaja Asko Peltola.
Kyllä Lapualla eletään liitoksen jälkeenkin, mutta verot eivät nouse tappiin
ja uutta velkaa saa halvemmalla.
Silloin mekin omistetaan Lakeuden Ristin, ison Sairaalan, korkean rehutehtaan ja lisää viljankuivaajia.
Silloin on varaa uuteen kunnallistekniikkaan mm Ala-Nurmossa ja Ritamäellä.
Nyt varattomina tehdään vain välttämätön pakko.
Huom ! Ympäristökunnat muodostavat enemmistön uudessa SeiLapuanjoessa.
Mikäs peltola se sellaanen peltola o joka määrää ,mitä...tairat istua trulli Lapuan valtuustos ja voit lopettaa sen älämölön pitämisen. Sullei taira olla kaikki pöntööt lämpööösenä raukalla..
Kyllä aitaa pitää pistaa väliin ja korkiaa vielä, kyllä nuo julukiasti ovat lapuaa tuhottamassa---
Ylistaron peräsen seinäjoen kohtalo on malli esimerkki tuon tarkoitusperistä ja tekosista.
Verot tämä kyllä muine tuloineen osaa kietasta napoihinsa ja hallinto valtikkaa heiluttaa.
Ylistarolainen meinas keskusteluissa ettei lapuan kannata haksahtaa tuon juoniteluille. kaikki putsaa ja kaikkien palveluitten hinnat on siellä hypänneet pilviin.
Meinas JOTTA VOI TAIVAAS helvete päälle.
Liitos kannattaisi hoitaa jo 2019 alussa. Saataisiin etulyönti Sotessa.
Ylistaron tyyliäkös kaupataan -sehän putsoo on jo aikoja sitten suoditettu.
Mersi joutuu psykoosiin yksin kirkonkylänsä kanssa.
Käyppä välillä pihalla käppäilemässä.
Me mennään Prismaan syömään.
Kävihän sen peräseinäjoenkin laihaksi nusaisuut aikas sievästi-
Kysykää Ylistaron yrittäjiltä, niin huomaatte että Seinäjoki-liitos nähdäänkin hyvänä asiana.
Eläkeläisiltä on turha kysellä, he eivät käsitä kokonaisuutta, näkevät vain terveyspalvelujen puutteen, mikä oli jo itsenäisen kunnan aikaan puutteena.
Nuorilta nuorehkoilta osulassa baarissa rupateltu, eikä ollenkaan yhden kanssa, jotta eivät siedä seikkilän toimia eivätkä hyväksy tämän tyhyjäys tyylejä-
kaikki voivat arvata mihin lähtevät aikanaan -kauas eposta
Jutusteluthan pitää olla näitä ns. kahdenkeskisiä missä totuutta paasataan-
Kysele yrittäjiltä, älä noilta baarin älykääpiöiltä.
Näin seinäjokiset rapaavat paikat ja moittivät vielä tuomttii lailla,
-on noi julukeita EPn tuhoajia -kaikki vain pitäisi vetää napoihinsa-
Eiköhän useimmat yrittäjät odota liitosta lakkaamatta. Se antaisi aivan tosenlaisen toimintapohjan ja pienentäisi veroja. Pääsisimme samaan kuntaan kaikkien suurien yritysten kanssa. Yritysmaailmassa kuntarjoista on vain haittaa!
Eivätkö yrittäjät meinaa pärjätä muuten kuin poppakonsteja käyttämällä?
Pissat housuissa lämmittää hyvin pienen hetken.
Älkää nyt noista kuntaliitoksista jaksako höpistä. Kuntaliitosten aika on ohi. Sen sijaan soten myötä kuntien merkitys vähenee. Toisaalta kuntaliitospaineet poistuu soten myötä, kun suurin kuluerä siirtyy maakuntatasolle. Seuraava askel on soten jälkeen myös muiden kunnallisten toimien maakunnallistaminen. Mitä jää kuntien tehtäviksi, ei oikein mitään. Kuntaliitoksia ei tarvi tehdä, kun kaikki päätösvalta pikku hiljaa siirtyy maakuntatasolle. Sillä ei ole mitään merkitystä, jääkö kuntarajat nimellisesti voimaan vai ei. Kuntien merkitys muuttuu tulevaisuudessa olemattomaksi. Asioista päätetään tulevaisuudessa maakuntatasolla, eikä siihen tarvita edes kuntaliitoksia. Tämän takia kuntaliitoksista on turha jauhaa enempää, koska liitoksilla tai itsenäisillä kunnilla ei ole tulevaisuudessa mitään merkitystä päätösvallan suhteen. Ja tätä kehitystä ei voi pysäyttää, se kattaa koko maan.
Siinä kuitenkin taitaa käydä lopputuleman osalta juuri päinvastoin, kuntaliitokset syntyvät pakon sanelemina. Rajojen merkitys vähenee, siinä olet oikeassa. Kunnat eivä kuitenkaan selviä pienemmillä verotuloilla aiemmista veloista sekä sivistystoimen ja kunnallistekniikan kasvavista kuluista itsenäisesti. Paine liittää kaikki maakunnan rahoittamaksi kasvaa. Kunnilla ei ole selviytymismahdolliuuksia.
Kylläs muten oli väkeä ja autoja lapualla ja joka kaupassa tänäään.
Pitihän tuo ihmetys oikein kierrellä ja tarkistaa.
Hyvin on asiat ymmärretty, hyvä hyvä -näin kuin myös eteenpäinkin-
Tuolta seinäjoen ylistaron palvelut listalta kopsattua kertomusta, nän se kääntyypi sitten ajansaatossa lapuallakin jos noitten lupauksiin sorrutaan...
Joopatijoohh
23.2.2018 14:58
Täysin loogista että yritystoiminta lopetetaan jos ei ole kysyntää ja tuotto jää alijäämäiseksi. Ylistaron kokoisella alueella ei ole mitään mielenkiintoa alkaa väkisin kilpailemaan jo selvän voiton saaneen kilpailijan kanssa. Palvelut heikentyivät ja heikentyvät edelleen kuntaliitoksen seurauksena ihan vain kustannussyistä. En tiedä mitä on mahtanut ylistarolaisilla päässä liikkua kun Seinäjokeen halusivat niin hanakasti liittyä. Mitäs sille teidän punaiselle kyläkaupalle muuten mahtaa kuulua?
Näitä napaisuuden tuomia hajotusvoimia.
https://mvlehti.net/2018/02/23/joka-kymmenes-uudenmaan-nuori-on-psykiatrisen-erikoissairaanhoidon-asiakas/
Huono ruuhkan sietokykymme.
Erikoinen kirjoitus.
Itse oon asunut Lapualla vuodesta 1996 ja en tunne yhtään hlöä/perhettä joka olisi muuttanut sjoelle
ja tämä on fakta
Se onkin lapualaisuutta, ettei oteta porukoihin vielä parissa kymmenessä vuodessa.
Ei tarvitse kuin karttaa ja liikennevirtoja katsoa niin Lapua on jo Seinäjoen osa.
Että oikeen Prismaan syömään. Nauroin kippurassa pitkän aikaa luettuani tämän rehujuntin kommentin. Jos nyt Seinäjoelle syömään lähdette, niin menkää nyt ihmeessä johonkin oikeaan ravintolaan, vaikka Uppalaan tai Almaan, taikka edes Fransmanniin.
Naurattaa tuo lapualaasuus, ettei ymmärretä ruuan päälle oikein mitään. Prismaan syömään, hehheheheheeeee, kas kun ei aabeeceelle, hah hah hah. Ootte typerimpiä juntteja ikinä.
Eikös siellä ole näitä reitesä paljastamispaikkojakin -liekös monta, sinne tietysti vielä päälle, hurahtaa vikonvaihde joutusasti.
Taas on seinäjokisten vihahuoneessa tunkua
Miksi Lapuan kunnanisät ei tee mitään Lapuan hyväksi? On jo viikko tiedetty virallisesti, että Lapuan väestökato jatkuu. Muuttoliikkeestä on ollut epävirallista tieto pitkään. Miten aiotte houkutella ihmisiä lisää Lapualle? Onko hiljaisuus luovuttamisen merkki?
Muuta pois jos ei kelapaa!!! Mee Seinäjoelles. Meejjo. MEejjopois!!!! Ei me sua tartteta. Muuta pois!
Nehän toimii koko ajan meidän lapualaisten hyväksi. Byrokratian Kustannuspaikka-Lapuaan ei meidän veroeuroja saakkaan käyttää vaan palveluihin.
Ei väestökato vaan vielä pahempi kun lapuan kassassa ei ole rahaa. Koulut on homees, viemäriputki pitäis rakentaa. 100 miljoonaa pitäis löytyä, vaan kaupungin kassa on tyhjä. Mitäs teet?
Joo mutta LAPUALLA onkin ERI JUMALA !
Herran huomaan -kyllä lapualla selvitään ja paremmin vielä.
Väestökato on vielä pahempi kuin kassavarojen puute. Kun veronmaksaja muuttaa Seinäjoelle hän vie mukanaan veropotin. Tämän takia Lapuan tärkein asia on tehdä investointeja, jotka houkuttelevat asumaan Lapualle. Nyt esim. vuokra-asuntoja tyhjillään 50-80.
Lapuan vuokra-asunnot on homeisia loukkuja, joissa ei edes rotat viihdy, näin on.
Joo meinaa seinäjoelta reppu seläs hiihtäjä.
On tämä sein-jokki surkuamatta putsannut E-Pohjanmaata tyhyjäämällä ja sama tyyli tällä vielä vain jatkuupi, jos tuota ei yhtään hillitä, kaikille käypi kalapaten.
Niin käykin.......meille kalpaten.
Ellei..............
Minä muutin Kauhavalle. Seinäjokiset lobbaa porukalla ja mustamaalaa lapuan ja kauhavan saiteilla, että muut saisivat ikävän kuvan kyseisistä kaupungeista.
Kannattais yhdistyä yhdeksi kaupungiksi nimeksi Lauhava tai Kapua.
Ja lisänä hei, saa siellä kunnanvirastos järkeekin käyttää. Sillä on iso merkitys kAUPUNKILAISTEN VIIHTYVYYTEE!
Aina Lapualta nuoriso joutunut lähtemään yliopistoihin ja korkeakouluihin muille paikkakunnille, nyt erona on se, että Seinäjoelta on pakenemassa työikäistä väkeä Lapualle, joka aikaa myöten tasaa tilannetta.
Seinäjoella on nykyään ammattikorkeakoulu.
Nuoriso jää Hesaan kun sinne menee kouluun.
Lapuan etu on myös Seinäjoen etu.
Ja päinvastoin
Peräseinäjoki ja ylistaro tyhyjenööö, seinäjoen rakenne uutta tuollainen-
Saa nähdä mitä muuttoliikkeen suunnan kääntämiseksi toteutettava imagokampanja pitää sisällään. Joka tapauksessa tärkeä asia!
Lapualla olis hyvät saumat asuntoalueiden kasvattamiseen. Kaavoittakaa Ruhaan tai Virpimäelle kilpaileva alue Karhuvuorelle ja Ahonkylälle. Myykää tontit kohtuuhinnalla, niin saatte varmasti asukkaita. Siitähän sitä olis lyhyt matka huristella Atrialle töihin tai muualle Seinäjoelle.
Mutta kun ei uskalleta. Pelätään, että kaupunki kasvaa liian likelle Seinäjokea, mikä taas muka altistaa liitokselle. Höh.
Kun se nyt vain on niin, että työpaikkoja on Seinäjoella enemmän ja siellä rampataan maakunnasta tie kuralla. Jäisivät edes veroeurot Lapualle.
Kuntaliitos tulee joka tapauksessa, mutta siitä huolimatta Lapua tarvitsee imagokampanjan!
Joo kyllä seinäjoesta on jokatapauksessa pysyttävä ja kaukana, lapuan on omillaan ihtesä herra ja vielä komiasti.
Ei turhia alistumisia tuolle kulettajalle.
Muutto jatkuu vuosikausia.
Ilman muuta pitää väen kulkea ja touhata, mutta kunta-halinnot pitää olla eri paloissa ja selvärajaisesti.
-Tuon aikeet on tajuttava itsenapana-
Seinäjoen on tehtävä jotain noille vapaamatkustajille jotka käyvät töissä Seinäjoella, mutta maksavat veronsa Lapualle!
Ei ole oikein, että ravataan rusinat pullasta ja jätetään leipuri nuolemaan näppejään.
Matkakulujen verovähennys oikeus on poistettava jo siksi, että saastuttaan ilmaa täysin turhaan.
Työtä tarjoavalla kunnalla olisi oltava oikeus ottaa vähintäänkin kuluja vastaava osuus veroista, mutta selkeyden vuoksi mieluummin kaikki.
Menkää lapualaiset omiin puljuihinne töihin! Halvatun syöpäläiset!
Yhteiset kioskit on jaettava seinäjoelta, mitäs nämä sinäjoelle kuuluvat -niin valtiolliset, kuin kuntayhtymät--
Maakuntaa palvelevien laitosten on sijaittava maakunnan pääkaupungissa.
Tuossa taasaen tuota seinäjoen tyyliä vähätellä syrjiensä vaikeuksia -
https://keskustelu.suomi24.fi/t/15186059/ylistaron-palvelut-hupenevat
Missähän asuupi se loesten ja todelinenen keskittymä Epossa ja rynnivä vielä...
Ana asunut muitten oksilla-
Pihtiputaalle ei siirrettä Jyväskylän hallintokeskusta.
Eikä Kyyjärvelle.
Vrt. Seinäjoki maakunnan keskus.
Sipilä, Peltola ja kokoomus keskittävät.
Kyllä se on tuon henki ollut jo ennen sipulia.
Kaiken rapaaja ja tyynin tuonne, mutta konhet ei siltikään lennä, voee jetsus.
Muuttoaalto Seinäjoelle alkoi sähköyhtiön myynnistä.
Pietarsaareen menee osa töihin snellmanille ja nautorille.