Näköjään Simon kunnassa on harkittavana kielikokeiluun osallistuminen. Tosin asiasta aiotaan päättää vasta sen jälkeen, kun kielikokeiluun hakemisen hakuaika on jo ohi. Erikoiselta näyttää se, että asiaa koskevassa sivistyslautakunnan esitysluennossa kokousta 28.2.2018 varten on käsitelty kokeilun kustannuksia kertomatta päätöksentekijöille, että kielikokeilun järjestämiseen on erillinen valtionrahoitus, jonka Opetushallitus arvioinut kattavan 95 % kokeilun menoista:
http://www.oph.fi/rahoitus/valtionavustukset/103/0/valtion_erityisavustukset_toisen_kotimaisen_kielen_kokeilua_varten
Opetushallitus on lähettänyt tuosta rahoituksesta erilliset tiedotteet kuntiin.
Kutan alla olevasta linkistä käy ilmi, lautakunnalle annettavassa esityksessä on lueteltu kokeilun kustannuksia, mutta jätetty kertomatta, että kokeilun kustannukset voi saada rahoitetuksi valtion toimesta suurelta osin:
http://www.oulunkaari.org/simo/cgi/DREQUEST.PHP?page=meetingitem&id=20181013-9
Miksi päätöksentekijöille on laadittu esittelyteksti, jossa listataan kielikokeilun kustannuksia, mutta ei kerrota, että valtio rahoittaa kokeilun kustannuksista huomattavan osan erityisrahoituksella?
Ruotsin kielen kielikokeilu ja Simo
mitakohanvarten
0
258
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Orpo räyhää: kansan on muututtava
Orpon mukaan kansa ei elä kokoomuksen kanssa samassa todellisuudessa, ja sen vuoksi kansan on muututtava. Kas kun ei san2463128Muovikassikartelli
Kauppaketjut ovat yhdessä sopineet muovikassin yksikköhinnaksi 59 senttiä. Milloin viranomaiset puuttuvat tähän kartell181740Aidon persun tunnistaa Marinin palvonnasta
Oli kyse sitten Halla-ahosta tai Putinista. Ensimmäisenä aidolle persulle tulee mieleen Marin.231443Nainen, nyt esitän muutaman skenaarion
Asumme yhdessä ja seurustelemme. 1. On ilta ja olet sohvalla makoilemassa ja räpläät kännykkääsi. Makuuhuoneesta kuulu1301263- 1041248
- 761182
Kristillinen kaste toimitetaan upottamalla veteen - pään valelukaste ei kelpaa
Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen puhdistautumiseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali verta1531062Oikea kaste on syntisten kaste
Oikea kaste on syntisten kaste. Vain syntisiä tulee kastaa. Itsensä uskoviksi ja vanhurskaiksi julistaneita ei tule ka581045Upotuskaste on raamatullisin kaste
Jokainen raamattua lukenut tietää sen. Päivänselvä asia. Vauvalle annettu kaste ei löydy raamatusta.717967- 135962