Biotuotetehtaan investointivalmistelut on lopetett

Investoinnin suunnittelu Kemijärvelle on lopetettu. Biotuotetehdas rakennetaan mutta ei Kemijärvelle paikallisten ihmisten suuresta vastustuksesta johtuen.
Tehdasinvestointi toteutuu kyllä mutta paikkakunta vaihtuu kertoo YLE.
311353
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 31

Vanhimmat

Son hyvä. Kuha saa polskutella rauhassa meikäläisen pannulle.
Eikä me muutenkaan mitään töitä täällä kaivata. Pärjätään ilmankin.
Täällä ei muuten enää ole työikästä porukkaakaan. Pitäis tuua muualta.

1Äänestä

Taitaa olla uutisankka ? Heikki hoitaa..

Äänestä

Jo vain se oli arvattavissa.
Kolmen eläkeläistrio höppänän touhua ei kykene miljardi hankkeeseen.
Parempi vaan nauttia sopeutumiseläkettä.
Ja vielä kehtasivat tyhjentää kaupungin ja osin yhteismettän kassat.
Rutoihin mokomat luuserit.

1Äänestä
  • Kuka on sanonu et tehas kemppaan rauennut ? Nää on niitä provouutisia..kyllä patruunat tehtaan pystyttää..

    Äänestä

Kyllä tämä on täyttä totta. Valitettavasti. Meidän kohtaloksi jää ainainen häviäjän osa. Toki suurin syy siihen on meissä itsessämme mutta eihän sitä saa sanoa ääneen.

Enää ei ole muuta mahdollisuutta kuin kääntyä Harjulan kelkkaan ja alkaa hehkuttaa sitä Suomua ja siellä olevaa äärimmäistä hiljaisuutta. Mitään muuta emme enää tule saamaan. Kohta väkilukumme on alle 7000 ja sitten nopeasti alle 6000 ja sitten ei edes Kepulainen hallitus jaa ilmaista rahaa kaupungin ylläpitoon. Voi! Voi!

Äänestä
  • Noo kepusta ei ole ollut kyllä kuin haittaa.

    Äänestä

Onhan siinä se hyvä puoli että edes Kuha polskuttelee ja Lohi nousee Kemijärveen kalaportaita pitkin perämerestä asti!

1Äänestä

Hei! Hei!

TÄYTTÄ KUSETUSTA KOKO TARINA !

INVESTOINNIN SUUNNITTELU JATKUU JA PARIN KUUKAUDEN KULUTTUA TULEEKIN JO VALMISTA !!!

Äänestä
  • Loppuuhan se kun on jo valmis!

    Äänestä

Saako kaupunki 850 000 ekua takaisin? Vai lensikö taivahan tuuliin tukiaisraha?

1Äänestä

Kiinalaiset rahoittajat ovat aloittaneet vetäytymisen hankkeesta. He eivät hyväksy ilmitulleita epärehellisiä rahoitusjärjestelyitä.
Heittäkää hyvästit 850 000,00 eurolle!

1Äänestä
  • Miten niin ? Rahoille löytyy aina maksajat ? Onhan jotku tehneet päätöksiä joista he vastaavat. Melekonen joukko. Kehityksen hallitus ja toimitusjohtaja ja myös kaupunkihallitus ja kunnanjohtaja...

    Äänestä

  • onko kivaa yksin kirjoitella ja vastata itselleen?

    Äänestä

  • Keillä puput pöksyissä ? Ei kait sulla vaan ?

    Äänestä

Kyllä se näin on kunnan elätit että jalostamo tulee kun vähän vielä maltatte luoda uraa "kelassa" ja sit eiku tuuniin vaan.

Äänestä
  • Älä älä narise tyhmyyttäsi kaikelle kansalle.
    Kepu yksinkertaisella enemmistöllä lahjoitti kankkulan kaivoon lähes miljoona ecua.
    Tutkinta päälle! ! !

    Äänestä

  • Niin mitä lahjoittivat ja kenelle ? Jos biorehville niin nehän piakkoin maksaa takasin . Ei kannata olla huolissaan

    Äänestä

Kiinalaisilla on kuulemma suunnitteilla jokin tehdas Siperiaankin, lähelle Kiinan rajaa.
mutta sopiihan sinne tehtaita, kun on iso maa.

Äänestä
  • Kemijärvi on jumalanseläntakana, ainaki kiinastakäsin kahottuna

    Äänestä

  • unhoita-pois kirjoitti:

    Kemijärvi on jumalanseläntakana, ainaki kiinastakäsin kahottuna

    Yrittäkä siirtyä sielläkin nykyaikaan. Jos kiinalainen rahoittaa tehtaan ei etäisyydellä ole merkitystä, raha kun siirtyy sekunnissa välillä Kemijärvi Kiina.

    Suomessa on satoja tehtaita ja tuotantolaitoksia jotka ovat ulkomaalaisten omistuksessa silti siellä on suomalainen henkilökunta.

    Äänestä

Siinä olen kyllä samaa mieltä, että nämä Paavalin perilliset ja Reinon pojat pitää laittaa arkun naulaus kurssille.
Ei näistä rantojen mittaajista ole tuottavaan tehdastyöhön.
Pellolle paskaa puhumaan ja variksen pelätiksi koko sakki.
Näin kivasti tänään.
Moro

Äänestä

Avaaja voisi lopettaa valehtelun. Miljardihankkeen kuviot eivät mene kuten sinä ja muut typerykset täällä kuvittelette. Eivät kiinalaiset täällä huvikseen käyneet, vaan katselemassa paikkoja ja tutustumassa yhteistyökuvioihin.

Äänestä
  • Niin kävivät katsastamassa mahdollisen investoinnin paikan ja olosuhteet. Käynti ei kuitenkaan takaa yhtään mitään, ei puolesta tai vastaan.

    Äänestä

Taas pitää muistuttaa; Montako Vuotosta, Soklia, Ketolan lentokenttää, Taivaan tulien kiertoajelua, menestyvää Suomua, Sallan rataa, jne, mm. BIOTEHDASTA ootte nähneet?? Ette yhtään. Ettekä tule näkemään. Sitä ei tarvitse ennustaa. Se on nähtävissä. Saarnamiehiä kaikki, vaikka toivoisi toisin, kun julkiseläkeläisissä on nykyään kuulemma voimavaramme. He lupaavat eniten, ja vievät minkä ehtivät, sieltä, mikä on yhteistä omaa. Näin he tekivät jo silloin, kun olivat päättämässä uskottavan virallisesti, yhteisitä asioista, vaikka eivät osanneet silloinkaan mitään muuta kuin sen, että piti tilata lehtimies, kun muiden arvostusta ITSELLE halutti.

Äänestä
  • Kyllä tässä puitteet on kunnossa, valmiille tuotteelle sähkörata pihalle asti eikä raaka-aineesta ole pulaa.

    Enään puutu kuin sorvi, kyllä sen joku rakentaa jos ei kiinalaiset jos sellun hinta pysyy nykytasolla ja miksi ei pysyisi.

    Äänestä

  • Ei tule...

    Äänestä

  • Peleko on kova mutta tullee se, tiedän!

    Äänestä

"Nykypäivänä vaaditaan moninkertaisia varmistuksia muun muassa rahan puhtaudesta, toimijoiden oikeellisuudesta ja yhtiöiden toimintatavoista, niin kotimaisten kuin ulkolaistenkin yhtiöiden." sano toimitusjohtaja YLEssä. Esteellisyys muun muassa tukiaispäätöksiä tehdessä on yksi keskeneräinen oikeellisuusasia. Sen hän toki tietää.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Pettymys98 kirjoitti:

Investoinnin suunnittelu Kemijärvelle on lopetettu. Biotuotetehdas rakennetaan mutta ei Kemijärvelle paikallisten ihmisten suuresta vastustuksesta johtuen.
Tehdasinvestointi toteutuu kyllä mutta paikkakunta vaihtuu kertoo YLE.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu