Suvaitsemattomuus ja menneiden vuosikymmenien

asenteisiin jämähtäminen palstalla. On todella ikävää, että jotkut kirjoittajat ovat jämähtäneet asenteisiin, joiden ei pitäisi kuulua tälle vuosituhannelle. Esim. nimimerkki DarkFear on käyttänyt todella pöyristyttävän homofoobisia ja rasistisia nimityksiä homoseksuaaleista ja afrikkalaistaustaisista ihmisistä. Syynä tosin lienee kirjoittajan alhainen koulutus- ja älykkyystaso, mutta silti on käsittämätöntä, että moisia sanoja vielä nykyään joku käyttää. Onneksi ylläpito poistaa nuo viestit ylernsä välittömästi.
17461
3Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 17

Vanhimmat

Enemmän ne palstan ätmit ovat täällä niitä suvaitsemattomia menneisiin jämähtäneitä juntteja, kun vaatisivat naiselta sitä neitsyyttä vielä jopa kolmekymppisenäkin ja muutenkin heidän ajatusmaailma on jämähtänyt sinne johonkin isovanhempiemme sukupolven nuoruusaikoihin.

Mä kyllä pidän itseäni kaikin puolin suvaitsevaisena, nykyaikaisena ja älykkäänä miehenä.

1Äänestä
  • No mutta, kyllähän joka naisen nyt pitää neitsyyttään säästää vaikka nelikymppiseksi ätmejä varten. Ja kuten ätmit usein varsin selkeästi sanovat, he ovat ainoita kunnollisia miehiä. Muita naisten ei kannata huolia.

    Varjelkaa siis neitsyyttänne, kunnes löydätte itsellenne oikean tosiätmin.

    Äänestä

Olen pannut merkille, että DF käyttäytyy ihan asiallisesti, kunnes joku vitsailee sasi-kaljusta. Tuo kalju-huumori käynnistää DarkFearissa jonkinlaisen Jekyll-Hyde-prosessin, jonka jälkeen mukavasta DarkJenkyllistä tulee sukupuolivähemmistöjä loukkaava rasisti ja moukka, DarkHyde.

1Äänestä
  • Niin mä kyllä osaan käyttäytyä täällä asiallisesti, toisin kun ne palstan naisvihasta kärsivät ätmit.

    Mutta kyllä se aina vaan hyvälle mielelle tekee, kun saa loukata mahdolisimman törkein sanoin näitä lantaperseaivoja, jotka tulevat jotain perättömiä valheita musta väittämään. Kyllä sellaisia ihmisiä saakin haukkua niin paljon ja rumasti, kun itse haluaa, että ei siinä ole mitän ylärajaa tai termejä, joita ei saisi käyttää.

    1Äänestä

  • dark-signs kirjoitti:

    Niin mä kyllä osaan käyttäytyä täällä asiallisesti, toisin kun ne palstan naisvihasta kärsivät ätmit.

    Mutta kyllä se aina vaan hyvälle mielelle tekee, kun saa loukata mahdolisimman törkein sanoin näitä lantaperseaivoja, jotka tulevat jotain perättömiä valheita musta väittämään. Kyllä sellaisia ihmisiä saakin haukkua niin paljon ja rumasti, kun itse haluaa, että ei siinä ole mitän ylärajaa tai termejä, joita ei saisi käyttää.

    Mutta miksi käytät usein sanoja, jotka loukkaavat homoseksuaaleja ja afrikkalaisperäisiä. Tarkoitin nyt sanoja "h*ntti" ja "n*ekeri". Niiden käyttö on nykypäivänä moukkamaista, eikä sitä voi puolustells millään.

    2Äänestä

  • nykyajan.standardit kirjoitti:

    No kerro sitten itse jotain parempia sanoja, että millä mun kannattaisi niitä lantaperseaivoja haukkua??

    Olenhan mä haukkunut heitä kyllä myös talvisodan juoksuhautoihin jämähtäneiksi persujunteiksi ja fasisteiksi ja kysynyt heiltä sitä, että miksi he eivät ole voineet fina-tabletteja syödä.

    Etkö itse ymmärrä että haukkumiesi ihmisten sijasta noi h*ntti ja n*ekeri sanat loukkaavat homoseksuaaleja ja afrikkalaisia. Ei ole ollenkaan asiallista käyttää seksuaalista suuntautumista tai etnistä ryhmää haukkumasanoina. Kai sinäkin sen nyt ymmärrät?

    2Äänestä

  • Niin tai toisaalta voidaan kysyä, miksi normaalit sanat koetaan haukkumasanoiksi.

    2Äänestä

  • nykyajan.standardit kirjoitti:

    Etkö itse ymmärrä että haukkumiesi ihmisten sijasta noi h*ntti ja n*ekeri sanat loukkaavat homoseksuaaleja ja afrikkalaisia. Ei ole ollenkaan asiallista käyttää seksuaalista suuntautumista tai etnistä ryhmää haukkumasanoina. Kai sinäkin sen nyt ymmärrät?

    Kyllä se varmasti loukkaa myös niitä lantaperseaivoja, jos mä haukun heitä näillä nimillä.

    2Äänestä

  • dark-signs kirjoitti:

    No kerro sitten itse jotain parempia sanoja, että millä mun kannattaisi niitä lantaperseaivoja haukkua??

    Olenhan mä haukkunut heitä kyllä myös talvisodan juoksuhautoihin jämähtäneiksi persujunteiksi ja fasisteiksi ja kysynyt heiltä sitä, että miksi he eivät ole voineet fina-tabletteja syödä.

    Älä sano mitään. Älä alennu tuolle tasolle.

    Eikö ole muuten darkkis hyvä, että yhteiskunta alkoi suitsia palstan vätysten sohvalla makaamista..

    Ap:n kaltaisille tulee vähän muutakin mietittävää.. Nyt on selvästi LIIKAA aikaa miettiä.

    1Äänestä

  • dark-signs kirjoitti:

    Kyllä se varmasti loukkaa myös niitä lantaperseaivoja, jos mä haukun heitä näillä nimillä.

    No niin. Nyt Darkkis saat sitten komppausta suvaitsemattomilta palstarasisteilta, jotka pitävät h*ntti ja n*ekeri-sanoja "normaaleina sanoina", Nämä homofoobiset palstarasistit ovat sinun todellinen viiteryhmäsi. Emme me oikeasti suvaitsevaiset ihmiset,

    2Äänestä

  • oikea.suvaitsevainen kirjoitti:

    No niin. Nyt Darkkis saat sitten komppausta suvaitsemattomilta palstarasisteilta, jotka pitävät h*ntti ja n*ekeri-sanoja "normaaleina sanoina", Nämä homofoobiset palstarasistit ovat sinun todellinen viiteryhmäsi. Emme me oikeasti suvaitsevaiset ihmiset,

    Ehe.. Pidän darkkiksesta, olen aina pitänyt. Luen vaan ne sen inhimilliset jutut, joista se kirjoittaa palstan älymystön kanssa. Se on sen sijaan on ihan sama, mitä joku provosoituna kirjoittaa.

    Joo, olen palstarasisti. Olet vi..tun tyhmä ja hyödytön kusipää.

    Pitääkö sinusta joku??? Noup.. Never..

    1Äänestä

  • nv7675nvnbv kirjoitti:

    Kiva kuulla, jos joku pitä musta ja mun kirjoituksistani, sillä oon itse aina pyrkinyt täällä mahdollisimman hyvätasoiseen ja asialliseen keskusteluun.

    1Äänestä

  • trtr757657uytutu kirjoitti:

    Älä sano mitään. Älä alennu tuolle tasolle.

    Eikö ole muuten darkkis hyvä, että yhteiskunta alkoi suitsia palstan vätysten sohvalla makaamista..

    Ap:n kaltaisille tulee vähän muutakin mietittävää.. Nyt on selvästi LIIKAA aikaa miettiä.

    Jos keksit jonkun paremman loukkaamiskeinon näitä lantaperseaivoja vastaan, niin silloin voin lopettaa käyttämästä näitä sanoja, joista tässä nyt oli puhe.

    Mutta jos en vastaisi heille mitään, niin se antaisi heille vaan kuvan sitä, että mulle saa vittuilla mielensä mukaan ja kuinka en osaisi pitää puoliani heitä vastaan.

    1Äänestä

Jep. Olen suvaitsematon.

Vihaan Suomessa asuvia muslimimiehiä, koska se apu kuuluisi Syyriassa asuville lapsille.

Hymähdän myös sille, että joka paikkaan pitäisi rakentaa kolmas vessa niille, jotka eivät osaa päättää ovatko miehiä vai naisia. En hyväksy kaikkea hulluutta. Ei tarvitse.

(Irl minulla on ystäviä laidasta laitaan. Normaali käytös riittää.)

4Äänestä

Älä muuta sano ja toivottavasti suvaitsemattomasti käyttäytyvät uusia uhreja vainoavat runkkarit saahaan terapiaan, kuin muita kohtaan suvaitsemattomasti käyttäytyvät, ajatteles, eivät kustanna edes adoptiolapsia ahdistelemilleen ihmisille, vaikka itse ovat niitä jotka ovat epäonnistuneet jo useista suhteista ja tarvetta terapiaan olisi. Jottain tarttis tehdä narsisteille jotka vainoavat uusia uhreja.

1Äänestä

Tämä aloitus voittaa päivän typerimmän aloituksen palkinnon. Siinä hyökätään suvaitsemattomuutta vastaan suvaitsemattomasti. On se aika kummallista ettei ajatus pysy kasassa aloituksesta neljää lausetta loppuun.

2Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

suvaitsevaisuus_kunniaan kirjoitti:

asenteisiin jämähtäminen palstalla. On todella ikävää, että jotkut kirjoittajat ovat jämähtäneet asenteisiin, joiden ei pitäisi kuulua tälle vuosituhannelle. Esim. nimimerkki DarkFear on käyttänyt todella pöyristyttävän homofoobisia ja rasistisia nimityksiä homoseksuaaleista ja afrikkalaistaustaisista ihmisistä. Syynä tosin lienee kirjoittajan alhainen koulutus- ja älykkyystaso, mutta silti on käsittämätöntä, että moisia sanoja vielä nykyään joku käyttää. Onneksi ylläpito poistaa nuo viestit ylernsä välittömästi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu