Onko ystävyytemme lopussa

Kannattaa kysyä suoraan. Jos ystävä on, niin varmasti kertoo mikä on jutun juoni.

Haha.. just tulin paikallisesta, ja löysin tän. Olet tietenkin kohdellut jätkääsi kuin jotain aisuria. Annat toosaa muille mutta et aisurilles. Jätkä huomannut missä mennään ja jättänyt sut.

Hiljaisuuden voi tulkita, ettei hän sulle merkitse mitään. Jos itse olet tämän tilanteen aiheuttanut?

Ehkä löytänyt elämänsä rakkauden, niin kaverit unohtuu vähäksi aikaa kun suhde on tuore ja niin ihana.

Kai hänelläkin on lupa valita miten aikansa kuluttaa. Ettehän ole mikään aviopari. Kuka muka viettää vuosikaudet yhden tutun kanssa?

Ihmisillä saattaa olla piilevää mielisairautta, joka joskus jää piiloon ja sitten joskus tulee esiin esimerkiksi tälläisenä ystävän hylkäämisenä.
Minulla oli ystävä yli 30 vuotta. Aina olin kohtelias ja ystävällinen hänelle. Sitten hän lopetti vastaamasta puhelimeen ja tekstiviesteihin ja lopulta pisti eston puhelimeensa. En todellakaan pommittanut häntä viesteillä enkä puheluilla. Tiedän kyllä hänellä olevan mielenterveysongelmia, mutta joka tapauksessa hänen käytöksensä oli tosi loukkaavaa.
On ihmisiä ns. normaalejakin joilla on erittäin heikko empatiantunnekyky. Tälläiset ihmiset loukkaavat lähimmäisiään joko tajuamattaan tai harkitusti.

Minä olen ollut samanlaisessa tilanteessa – paitsi että minä olen ollut se yhteydenpidon lopettanut. Sukupuolet samoin päin, minä nainen ja hän mies. Monta vuotta pidimme yhteyttä niin, että tämä ystävä soitti tai tuli käymään puhuakseen elämästään ja (nais)huolistaan ja minä kilttinä ihmisenä kuuntelin ja yritin olla olkapäänä. Kyseinen mies on luonteeltaan tosi puhelias, joten paljoa ei tarvinnut kysellä, kun puhetta jo tuli – ja sitä sitten riitti ja riitti ja riitti. Välillä hän muisti kysyä, mitä minulle kuuluu, mutta ei hän osoittanut minun asioilleni vastaavaa kiinnostusta kuin minä hänen asioilleen, vaan hän otti pian taas puheeksi omat asiansa.

Kerran ehdotin, että eikö voitaisi toisinaan puhua mielen piristykseksi muistakin asioista kuin omista elämänongelmista, vaikkapa nähdyistä elokuvista, uudesta musiikista, luetuista kirjoista. Ystäväni vastaus oli, että ne on turhanpuhumista, häntä kiinnostaa puida kanssani vain hänen isoja ongelmiaan. Lopulta, vuosien ajan tätä samaa rataa jatkuttua, rohkaistuin sanomaan, että ystäväni saattaisi tarvita asiantuntevampaa apua kuin minä, esim. psykologin tukea, koska häntä olivat vuosia samat huolet ja asiat painaneet. Sanoin myös, että en jaksa olla aina se, joka kuuntelee ja tukee häntä – hänen kannattaisi etsiä muitakin ihmisiä tukiverkostoonsa. Hän lupasi etsiä muitakin ihmisiä luotetuikseen, ja sen tekikin.

Edelleen hän silti soitteli minulle puhuakseen asioistaan. Minä vastasin hänen soittoihinsa yhä harveimmin. Vuosia "kotipsykologina" toimittuani minun ei enää tehnyt mieli kertoa hänelle omista asioistani, vaan vastasin "mitä kuuluu" -kysymyksiin hyvin yleisesti. En myöskään halunnut itse ottaa häneen yhteyttä. Olin menettänyt luottamuksen siihen, että ystävääni aidosti kiinnostaisivat minun murheeni. Näin jälkeenpäin ymmärrän, että hän ei ehkä tajunnut minun varautuneempana ihmisenä tarvitsevan omista asioistani puhumiseen enemmän lisäkysymyksiä ja kiinnostuksen osoitusta muilta. Varmaan häntä olisivat minun juttuni kiinnostaneet, mutta hän ehkä kuvitteli, että kaikki ihmiset ryöpsäyttävät mielessään pyörivät asiat ilmoille samalla ponnella kuin hän itse eikä puhumiseen erillistä rohkaisua tarvita.

Ystäväni elämäntilanne muuttui sittemmin valoisampaan suuntaan, ja hän soitti minulle yhä harvemmin. Uusi elämäntilanne toi varmaan uusia arjen täyttäviä askareita. Ja ehkä hänkin oli menettänyt luottamuksensa minuun, en tiedä. Etäisyyden myötä itse aloin havaita, että olemme keskenämme lopulta hyvin erilaisia ihmisiä niin uskonnollisesti, arvoiltamme, ammatiltamme, kiinnostuksen kohteiltamme ja niin edelleen. En enää löytänyt mitään yhteistä väliltämme enkä sen myötä mitään syytä pitää erityistä yhteyttä. Puhelimella soittamisen ajatteleminenkin sai vastahakoisuuden tunteen heräämään vanhojen kokemusten vuoksi. Niin sitten yhteydenpito jäi somen tasolle. Olemme olemassa toistemme some-verkostoissa, ja kommentoimme niissä toisillemme toisinaan. Minulle tämä riittää.

Nimimerkille "Yställenientisellekkö": mitäs jos kirjoittaisit ystävällesi kirjeen, jossa kerrot saman kuin täällä keskustelupalstalla?