Peruskoulussa on oppilaille sukupuolivalistusta. Nykyisellään sisältö on lähinnä ehkäisyyn liittyviä asioita.
Valistuksen sisältöä olisi syytä muuttaa niin että nuorille teroitettaisiin miten tärkeää osaa alkoholi näyttelee ihmisten pariutumisessa. Moni raitis nuori voisi alkaa miettiä asioita kun ymmärtäisi että tyttöystävästä on turha raittiina haaveilla. Moni murhenäytelmä vältettäisiin kun kaikki nuoret alkaisivat normaalisti ryypätä ja löytäisivät viinan avulla seurustelukumppanin.
Koulun sukupuolivalistus
10
371
Vastaukset 10
Sulla on kyllä jäänyt levy päälle.
Muussakin valistuksessa on ongelmallista, että valistuksen tosissaan ottavat ovat epäsosiaalisia, jotka joutuvat yhteisössään hankaluuksiin. Kuka esimerkiksi haluaa puolisokseen henkilön, joka pesee hampaitaan jatkuvasti tai kieltäytyy tuosta tai tästä ruoasta tai makeisista? Tai suosituksia noudattavan liikkujan? Tai peseytyjän tai ikuisen laihduttajan?
Valistus toimii, kuin kulloinenkin asia olisi ainoa tärkeä asia, eikä ota huomioon, että muutakin tärkeätä tulee voida rajallisessa ajassa tehdä.
Me kyöpelit ei noudateta suosituksia, vaan järkee.- ex-raitis3
Valistustunneilla olisi hyvä myös käydä läpi sitä miten suhteet alkavat yökerhoissa bailatessa ja miten tärkeää miehelle olisi kehittää bailaustaitojaan. Nuorten miesten mielistä olisi hyvä kitkeä sellaiset romanttiset haavekuvat että suhteet alkaisivat sattumalta jossain harrastuksissa tai arkielämässä. Niiden luokan tyttöjenkin kanssa mahdolliset suhteet alkavat sitten koulun discossa bailatessa.
Pitäs opettaa niiku asiat o: hännä alla kuoleva märkä kana ja että lintuja tervaa talkoohenkine unen etuluu. Jotai aasin siitin juttujakin?
- Viinamies
Muistan joskus amiksessa, kun jotkut piti salaista kännäämisporukkaa. Siellä varmaan tuli monesta pari. Harmi, kun aloin juomaan vasta amiksen jälkeen.
- pitkätukka-68
Ei meillä kännääminen ainakaan mitään salaista ollut.
- Tärkeä.juttu
Kai ainakin persepano opetetaan?
- perusasiaaaaa
Miehille pitäis opettaa miten niiden kannattaa olla se vastaanottava osapuoli, koska eturauhasen stimulaatio.
- terveisinreiska
Aloittaja on kuin -90 luvun kuuma virtuaalilemmikki Tamagotchi. Huomiontarve on ainakin samaa luokkaa ;)
- Naisasialooser11
Nuoret naiset eivät edes muista tamakotsia koska syntyivät vasta noihin aikoihin ja ne jotka muistavat ovat nyt jo vanhoja kurppia.
- pitkätukka-68
Naisasialooser11 kirjoitti:
Nuoret naiset eivät edes muista tamakotsia koska syntyivät vasta noihin aikoihin ja ne jotka muistavat ovat nyt jo vanhoja kurppia.
Mikä tarve sulla on haukkua aikuisia seksikkäitä naisia kurpiksi?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va1082227- 103896
- 66843
- 47808
Mitä tapahtuu?
Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???21776Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...
...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha518725Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti
Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk76640- 64625
Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen
Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik23590- 57561