Atlantis__

Hei,

Kirjoitan vain mitä tulee mieleen, mielessä kysymys.

Olen 40v, työtön ja en ole varma työllistynkö ikinä. Olen ollut yksin kotona kai 20 vuotta. Liian herkkä, hyvin älykäs, lämmin, syvällinen ja hyvin komea. Eettinen, koen ja tunnen asiat, kosketus ja läheisyys ollut ennen tärkeää, mutta en ole koskenut ihmiseen 20 vuoteen. Vihaan itseäni, tai ehkä en enää, ennemminkin elämääni. Masentuneena ja sosiaalisia pelkoja teinistä asti. Naiset kyllä katselevat ja ovat kiinnostuneita mutta en uskalla. Ne ei näe mun sisintä, mustaa! Tuo herkkyyskin, taidan vihata herkkiä, enkä syyllisyyttäni kestä itseäni enkä halua loukata. Tai vihaan heikkoutta, en uskalla olla haavoittuva. Näen sitä samaa hieman muissakin mutta muut eivät kärsi niin kuin minä. Kaipaan rakkautta ja myötätuntoa ja kosketusta, sellaiset naiset vetoavat nykyisin, kovat nuorempana. Kaipaan yhteyttä.

Mua vois verrata sellaseen hyvällä prossulla ja emolevyllä varustettuun koneeseen johon on asennettu windows 3.1, sitä ei saa kytkettyä ees nettiin! Tai elinkautisvankiin joka ehkä vapautuu 'vuoden päästä'. Tai atlantikseen, ihan vitun syvältä! Kaikkeuden ytimeen, siihen jota kukaan ei pysty näkemään koska se on vain yksinkertaisesti se mihin kaikki vertautuu, mun mielestä! ;) Konkreettisesti minäkin olen tuo ydin. Sama asia eri mittakaavassa, sama toistuu kaikessa. jooh, pysäyttäkää mut!

Huolisiko kukaan lämmin, rakastava ja myötätuntoinen nainen tällaista miestä? Mistä lähteä liikkeelle?

ps: provoille, kosketelkaa itseänne.