Metsäneläimiä

Pupupukkarissa oli hiljaista - vaikka seinät ympärillä jymisivät bassoissa. Tunsi tulleensa elävältä haudatuksi maanalaiseen bunkkeriin, suljetuksi sinne, eikä kukaan olisi voinut sinua kuulla, saati nähdä.
Oltiin ihminen kapseloitu syvälle riemuun ja mellastamiseen, nojattu pöytään ja hengitetty syvään, vedetty ilmaa sisään, kuin ei sitä raikkaana koskaan siellä ollut olisi. Ensi kertaa kiskaistu aivan.

Edessä tyhjä tarjotin, musta. Valkoisella pöydällä se näytti reiältä toiseen todellisuuteen ja toiseen aikaan, paikkaan. Mutta sitä kosketettaessa, se löi portit kiinni, eikä päästänyt tunkeilijaa lävitseen, vaan napsautti tätä kynsille.
Korvat. Ne olivat pitkät jäniksenkorvat, jotka sojottivat päässä kuuroina. Hän oli jänis ajan lautalla, muoto ilman identiteettiä, tahallisten taputuksien takapuoli ja silmille niiden ilojen lähde.

Varastettiin avoimesta käsilaukusta savuke; muutenkin tutkittiin, että mistä sitä oltiin kotoisin. Kaikenlaista krääsää ja roskaa. Ei mitään järkevää selitystä millekään. Ruttuisia kuitteja ja suttuinen huulipuna, loppuun ajettu hiusharja. Siinä kaikki yhdyssiteineen. Perin yksinkertainen setti, sekä muutama kolikko laukunpohjalla painolastina. Nekin väärää valuuttaa.

(Hirn)
091
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


donnadonatello kirjoitti:

Pupupukkarissa oli hiljaista - vaikka seinät ympärillä jymisivät bassoissa. Tunsi tulleensa elävältä haudatuksi maanalaiseen bunkkeriin, suljetuksi sinne, eikä kukaan olisi voinut sinua kuulla, saati nähdä.
Oltiin ihminen kapseloitu syvälle riemuun ja mellastamiseen, nojattu pöytään ja hengitetty syvään, vedetty ilmaa sisään, kuin ei sitä raikkaana koskaan siellä ollut olisi. Ensi kertaa kiskaistu aivan.

Edessä tyhjä tarjotin, musta. Valkoisella pöydällä se näytti reiältä toiseen todellisuuteen ja toiseen aikaan, paikkaan. Mutta sitä kosketettaessa, se löi portit kiinni, eikä päästänyt tunkeilijaa lävitseen, vaan napsautti tätä kynsille.
Korvat. Ne olivat pitkät jäniksenkorvat, jotka sojottivat päässä kuuroina. Hän oli jänis ajan lautalla, muoto ilman identiteettiä, tahallisten taputuksien takapuoli ja silmille niiden ilojen lähde.

Varastettiin avoimesta käsilaukusta savuke; muutenkin tutkittiin, että mistä sitä oltiin kotoisin. Kaikenlaista krääsää ja roskaa. Ei mitään järkevää selitystä millekään. Ruttuisia kuitteja ja suttuinen huulipuna, loppuun ajettu hiusharja. Siinä kaikki yhdyssiteineen. Perin yksinkertainen setti, sekä muutama kolikko laukunpohjalla painolastina. Nekin väärää valuuttaa.

(Hirn)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu