Onko pettämistä jos yrittää mutta mutta ei saa.

Eli olen erittäin tavis mies ja baarissa tulee lirkuteltua muita naisia mukaan, kertaakaan koskaan kukaan ei ole lähtenyt mukaan, eikä tule varmasti lähtemäänkään kun on kymmeniä ja satoja epäonnistuneita kertoja takana.
En ole komea enkä supliikki enkä seksuaalsiesti taitava/itsevarma, joka näy ilmeisesti päälepäinkin, en kuitenkaan mikään sika enkä liian humalassa. Työpaikalal pidetty ihan perusjannu joka ei vaan saa tuntemattoman naisen pikkuhousuja kastumaan yhtään mitenkään.

Ensimmäisen tyttöystävän sain 36vuotiaana, 16vuoden yrittämisen jälkeen, lähestyin varmaan sinä aikana satoja eri naisia, baareisa, tanssipaikoilla, yms ennen kuin ensimmäinen tärppäsi ja huoli minut, siihen saakka oli neitsyt. Vaimon löysin muualta kuin baareista.
Oli 16vuoden ajan yksi niistä jotka lähtivät aina yksin baarista kotiin kun komistukset ja hauskannäköiset, tai supliikin lähtivät naisen kanssa.

Tuosta tuloksettomasta valtavasta 16vuoden naisen hommaamisesta on tavallaan jäänyt päälle tarve yrittää iskeä edelleen aina kun on alkoholia hiukan ottanu, vaikka olen nyt varattu.

Mutta ei kait se ole pettämistä jos yrittää pettää, mutta sitä pettämistä ei voi missään tapauksessa koskaan tapahtua?
5202
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Miehenä koen että pettämistä on kahdenlaista; henkistä ja fyysistä. Fyysinen pettäminen on varmaan aika selvä kun taas henkisen pettämisen raja on häilyvä. Tämän takia rajat kannattaa sopia erikseen eikä olettaa asioita. Sinuna siis näyttäisin tämän keskustelun ja kertoisin naiselle suoraan pahasta tavasta. Varmasti tämä lisäisi epävarmuutta ja vähentäisi luottamusta suhteessa, mutta pidemmällä tähtäimellä se on parempi. Suurin ongelma suhteissa nimittäin on kommunikaation ja rehellisyyden puute.

Henkistä pettämistä on se kun lähdet luomaan henkistä suhdetta toiseen johon tunnet jotakin vetoa. Jos esimerkiksi tiedät työkaverisi olevan sinuun ihastunut tai olet itse häneen ihastunut, voi sen nähdä pettämisenä kun menette yhdessä kahville "kavereina". Tämä on kuitenkin vain minun käsitys ja rajat asetetaan aina suhteessa eri tavoin.

En itse kuitenkaan näe baaritörpöilyjä pettämisenä jos kanssakäyminen jää puheen tasolle (ei koskettelua) etkä ole tekemisissä henkilön kanssa sen jälkeen. Kyllähän ne varatut naisetkin hakevat miehiltä huomiota ja ilmaisia drinkkejä ilman tarkoitusta pettää. Tökeröähän se on mutta näissä asioissa sitä suhdetta koetellaan. Terveessä suhteessa huomionhakuisuudelle ei nimittäin anneta liikaa valtaa ja se oma kumppani tarpeineen on muista ihmisistä se tärkein. Kunhan tuot tuon viimeisen lauseen sisällön esille niin hyvä tulee :)

Äänestä

En minäkään pidä itseäni mitenkään komeana tai supliikki miehenä mutta niin vaan naiset ravintolassa tulee tekee tuttavuutta ja seksiehdotuksia tulee. Se taas sitten lähteekö "yö panolle" vai ei. Minäkin asun naisen kanssa mutta suhde muuttunut kaveruudeksi. Pettämiseksi lasken seksin harrastamisen, muun lasken flirtiksi.

Äänestä

Minun tapauksessani parisuhdelämässä on kyse siitä, että on alkanut toisen kanssa parisuhteeseen sillä ajatuksella, että sitoutuu ja suuntautuu siihen, eikä muihin. Tuo sinun toiminta kuulostaa siis kyseenalaiselta. Kuinka sitoutunut voi olla henkisesti, jos koko ajan mieli on sillä tolalla, että pikkasen suuntautuu siihen suuntaan, että iskee muita. Ja tämä näin riippumatta siitä onnistuuko aikeessaan vai ei, niin kuulostaa uskottomuudelta, mutta enhän tiedä mitä olette suhteessanne sopineet. Mitä luulet, että kumppanisi asiasta sanoisi? Tiedän myös suhteita, jossa ei niin supliikin ja ei-komean miehen tuollainen toiminta on sekä miehen itsensä että hänen vaimonsakin mielestä vaan söpöä huumoria. Mutta onhan siinä vaaranpaikkansa, jos antaa itselle luvan henkisesti huorailla, alkaa se näkyä ajatuksissa ja teoissa parisuhteessa.

Äänestä

Mun mies on kova flirttailemaan muiden naisten kanssa, sen lisäksi on avulias ja huomaavainen naisia kohtaan. Sellainen tekee moneen naiseen vaikutuksen, ja monesti kun hänen työpaikalla käyn, siellä notkuu keskustelemassa jos minkälaista daamia mieheni seurassa. Kai mieheni saa siitä sitten itselleen jotain boostia. En usko, että hän veisi sitä pidemmälle. Tietty jos olisi pikkujoulut, humalatila ja joku oikein päälle pyrkivä näyttävä nainen, vahinko vois tapahtua. Tiiä sitten olisko tuo sen erikoisempaa, että menis sänkyyn asti, kun on jo kuitenkin monien kanssa flirttaillut ja antanut henkisesti ymmärtää vähän sitä sun tätä.

Äänestä
  • Tuleeko sullekin sitten nuo naiset myöhemmin valittamaan asiasta/miehestäsi? Tai jopa vaatii sinua eromaan miehestäsi, että nämä flirtatut saisivat uroon itselleen? Itse ihan vitsillä seuraan vierestä, kun pahimmassa puutteessa olevat tulee jopa silmien alle viereeni iskemään, joten eipä paljon huvita missään yleisätapahtumissa edes liikuskella.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


ppp99 kirjoitti:

Eli olen erittäin tavis mies ja baarissa tulee lirkuteltua muita naisia mukaan, kertaakaan koskaan kukaan ei ole lähtenyt mukaan, eikä tule varmasti lähtemäänkään kun on kymmeniä ja satoja epäonnistuneita kertoja takana.
En ole komea enkä supliikki enkä seksuaalsiesti taitava/itsevarma, joka näy ilmeisesti päälepäinkin, en kuitenkaan mikään sika enkä liian humalassa. Työpaikalal pidetty ihan perusjannu joka ei vaan saa tuntemattoman naisen pikkuhousuja kastumaan yhtään mitenkään.

Ensimmäisen tyttöystävän sain 36vuotiaana, 16vuoden yrittämisen jälkeen, lähestyin varmaan sinä aikana satoja eri naisia, baareisa, tanssipaikoilla, yms ennen kuin ensimmäinen tärppäsi ja huoli minut, siihen saakka oli neitsyt. Vaimon löysin muualta kuin baareista.
Oli 16vuoden ajan yksi niistä jotka lähtivät aina yksin baarista kotiin kun komistukset ja hauskannäköiset, tai supliikin lähtivät naisen kanssa.

Tuosta tuloksettomasta valtavasta 16vuoden naisen hommaamisesta on tavallaan jäänyt päälle tarve yrittää iskeä edelleen aina kun on alkoholia hiukan ottanu, vaikka olen nyt varattu.

Mutta ei kait se ole pettämistä jos yrittää pettää, mutta sitä pettämistä ei voi missään tapauksessa koskaan tapahtua?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu