18 päivän puolipaasto

Lähtöpaino 80,4 kg. Aluksi kokopaasto huomiseen klo 13:30 asti.

TAvoite 79,5-80,0 kg.

Kahden aterian taktiikka. Terveellistä ruokaa.

Jonkun mielestä epäterveellistä tämä paastoilu silti mutta niin on sekin että poltan ketjussa, syön harmaata mössöä ilman vihanneksia(mieheni käy kaupassa) (tai on käynyt tähän asti), ja juon alkoholia perjantaisin.

Perjantaipullo... kun lauantai on vapaapäivä.

Syömistäni kuvaa tämän päivän tyyppiesimerkki; 4 suklaatuuttia, yksi voileipä ja salaattia ja kolme kotlettia, ilman perunaa. Ja neljä kuppia kahvia.

Nyt vähennän kahvin kahteen kuppiin päivässä ja kolmas jos nukun päiväunet.

Ja ne ruoka-ajat tämän 18 päivän ajan: klo 12- 14 ja klo 17.

Siis kahden aterian taktiikka 25.3 asti. Silloin on kesäpäivän seisaus ja palmusunnuntai. Sokerilakko siihen asti.

Ei limua, ei jätskiä ei lisäainepaskaa eli irtokarkkeja joita yleensä eurolla viikottain ostan.

Noin vuosi sitten kirjoitin tänne 83-kiloisena. Epäonnistuin.

Mitäs siitä?

Jos en tällä kertaa onnistu niin tämä onviimeinen kerta tällä palstalla.

Hyvä alku kuintenkin kun aloitin 4.3 siis kolme päivää sitten 82,5 kilosta. Paino tippunut kaksi kiloa neljässä päivässä.

Päätavoite, siis tuo palmusunnuntai, on 72,5-75,0kg. Siis 8-5,4 kg.

3

370

    Vastaukset 3

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • HetiAamusta

      Kossua kannattaa ottaa päivittäin. Se pitää aineenvaihdunnan käynnissä.

      • Aineenvaihdunta seis, paino ei laskenut yöllä ku 200 g, ja tänään on 79,9 kg. Eilen oli 79,0 kg aamulla. Ja 80,2 kg illalla.

        Olen juonut perjantaipulloni joka on sekoittanut rytmin ja tuhonnut tulokset. Paino kertynyt eilenkin lauantaina 1,2 kg ja se on tullut nesteen(ei alkoholia, en harrasta krapularyyppyjä)tankkaamisesta.

        Aloitan alusta.


        Suunnitelma kilojen häätämiseksi josta tällä kertaa en luista:

        klo 12 kahvi ja 2 leipäpalaa.

        Paasto huomiseen klo 12. Tavoite takaisin tuo 79,0 kg! 24h.

        Samalla aloitan liikunnan. Vesipic huomisiltana. Punttis keskiviikko. Liikuntasihteerin tekemä treeniohjelma perjantaina.

        Kiitokset itkevämiesnimmarille minä en häpeä tätä mokaani(juominen, vain -400g)lyhtä paljon kun hänkin on mokannut.;)

        Tosin hän ei tiedosta sitä ja on hyvää viihdettä tälle palstalle ett ei mikään turha ukko.


    • Jatkuva_paasto

      Minulle itselle on aivan luonnollista 8/16 paasto tai oikeastaan 4/20
      Syön vain iltapäivällä 3-7 välillä muutoin vain nestettä ja tietenkin kahvia.
      Viikonloppuisin tulee syötyä enemmän mutta viikolla rytmi palaa automaattisesti tuohon totuttuun.
      Ei ole paino-ongelmaa ja töitä jaksan tehdä ihan hyvin, siis ruumiillista työtä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      57
      1598
    2. Nainen, onko sinussa sitä aitoa feminiinisyyttä jäljellä

      Vai onko se jäänyt meikkien, korujen, hameiden ym. alle peittoon? Onko naisellisuutesi aitoa vai opetettua? Jos teet nai
      Ikävä
      364
      1151
    3. Kirjoita jotain

      Kivaa, hellää ja piristävää
      Ikävä
      132
      918
    4. Missäs se Miss Suomussalmi luuraa?

      Jokin aika sitten eräs myyjätär tituleerasi itsensä Miss Suomussalmeksi. Asiakas oli kuulemma Tokmannin kassalla todennu
      Suomussalmi
      13
      732
    5. Voisit nainen joskus vastata minulle

      Ja antaa jotain itsestäsi. Pientä tunnistetta ja juttua itsestäsi ja meistä. Kannustan.
      Ikävä
      63
      612
    6. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      41
      588
    7. Päälle hautaus?

      Hautauksissa puhutaan päällehautauksista jos vaikka mies on kuollut ensin ja vaimo 20 vuotta myöhemmin! Todellisuudessa
      Lieksa
      90
      548
    8. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      44
      518
    9. On tuota ikäeroa meillä kyllä aivan liian paljon

      Etsi samanikäistä kuin olet, niin minäkin.
      Ikävä
      45
      498
    10. Mies Naiselle pyydän...

      älä satuta minua.
      Ikävä
      44
      456
    Aihe