Olen toistamiseen uudessa suhteessa, jossa hylkäämisenpelko on ottanut vallan muutaman viikon seurustelun jälkeen. (Tapailua takana on pidempi aika.) Järki ja ymmärrys kertovat, että tässä vaiheessa ei kannattaisi miettiä mitään syvemmin. Samaan aikaan kuitenkin avioeron ja lapsuudenkokemusten aiheuttamat hylkäämispelot elävät aivan omaa elämäänsä. Järki ei millään uppoa sinne saakka missä sydän pelkää.
Tilanne on tuskastuttava itselleni. Muutun pelkoineni erilaiseksi ihmiseksi, kun pelkään turhaankin. Käytös muuttuu tai ainakin sisäinen energiani on levotonta, ja varmaan olen kumppanilleni joko liian lähestyvä tai päinvastoin torjuva. En osaa olla aina luontevasti. Lisäksi, on vaikea tunnistaa niitä piirteitä (oman tilan ottaminen) suhteessa, jotka aivan tavallisia varmaankin muille, mutta itselläni triggeröivät kipua ja pelkoa. Takana on melkein 20 vuotta kestänyt suhde, ja sen jälkeen kuukauden yritys yhden ihmisen kanssa ja nyt jälleen kuukausi takana uuden ihmisen kanssa.
En haluaisi tyriä tätä nykyistä lupaavaa suhdettani. En myöskään pääse nyt akuutisti mihinkään terapiaankaan näitä ajatuksiani puimaan. Olisiko täällä joku, joka on käynyt samanlaisia asioita jo läpi, onnistunut toipumaan menneisyyden kokemuksistaan niin, että uusi suhde ei kaatunut oman tunnemaailman mahdottomuuteen ja jolla olisi ollut juuri tämä sama hylkäämisenpelko? Olisin todella kiitollinen aivan käytännöllisistä vinkeistä, miten voisin itseäni auttaa. Ehkäpä tämä keskustelun avaaminen on yksi keino jo itsessään, toivon niin.
Hoidan itseäni kyllä muuten hyvin. Elän itsenäistä elämää. Rakastan elämääni itseni kanssa, harrastuksiani, lapsiani, kotiani ja työtäni. Voin fyysisesti hyvin. Mutta menneisyys ei ole vielä selätetty ja edessä onkin nyt vihdoin aidosti näiden pelkojen selättäminen. En kuitenkaan halua käydä tätä prosessiani toisen ihmisen kustannuksella. Haluaisin keskeneräisyydestäni huolimatta rakastavan ja luotettavan suhteen. Se olisi upeinta mitä elämä voisi vielä tarjota, mutta en pidä sitä ollenkaan itsestään selvänä.
Osaatko neuvoa?
Tilanne on tuskastuttava itselleni. Muutun pelkoineni erilaiseksi ihmiseksi, kun pelkään turhaankin. Käytös muuttuu tai ainakin sisäinen energiani on levotonta, ja varmaan olen kumppanilleni joko liian lähestyvä tai päinvastoin torjuva. En osaa olla aina luontevasti. Lisäksi, on vaikea tunnistaa niitä piirteitä (oman tilan ottaminen) suhteessa, jotka aivan tavallisia varmaankin muille, mutta itselläni triggeröivät kipua ja pelkoa. Takana on melkein 20 vuotta kestänyt suhde, ja sen jälkeen kuukauden yritys yhden ihmisen kanssa ja nyt jälleen kuukausi takana uuden ihmisen kanssa.
En haluaisi tyriä tätä nykyistä lupaavaa suhdettani. En myöskään pääse nyt akuutisti mihinkään terapiaankaan näitä ajatuksiani puimaan. Olisiko täällä joku, joka on käynyt samanlaisia asioita jo läpi, onnistunut toipumaan menneisyyden kokemuksistaan niin, että uusi suhde ei kaatunut oman tunnemaailman mahdottomuuteen ja jolla olisi ollut juuri tämä sama hylkäämisenpelko? Olisin todella kiitollinen aivan käytännöllisistä vinkeistä, miten voisin itseäni auttaa. Ehkäpä tämä keskustelun avaaminen on yksi keino jo itsessään, toivon niin.
Hoidan itseäni kyllä muuten hyvin. Elän itsenäistä elämää. Rakastan elämääni itseni kanssa, harrastuksiani, lapsiani, kotiani ja työtäni. Voin fyysisesti hyvin. Mutta menneisyys ei ole vielä selätetty ja edessä onkin nyt vihdoin aidosti näiden pelkojen selättäminen. En kuitenkaan halua käydä tätä prosessiani toisen ihmisen kustannuksella. Haluaisin keskeneräisyydestäni huolimatta rakastavan ja luotettavan suhteen. Se olisi upeinta mitä elämä voisi vielä tarjota, mutta en pidä sitä ollenkaan itsestään selvänä.
Osaatko neuvoa?
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.