En ymmärrä

Jos kaverillasi on rankkaa lastensa kanssa, miksi et ole tarjoutunut auttamaan?
Minulla on monta ystävää joilla on pieniä lapsia, itselläni ei ole lapsia. Silloin kun ystävän koliikkivauva valvotti öitä, hänen mies teki vuorotöitä ja uni oli tarpeen miehellekin, minä kävin vapaapäivinä niiden vauvan kanssa ulkona kävelylenkillä ja he nukkuivat parin tunnin päiväunet.
Välillä toivat vauvan minulle muutamaksi tunniksi ja menivät kotiinsa nukkumaan.
Toisen ystäväni saadessa nuorimmaisensa, minä kävin vanhimman kanssa esim. Hoplopissa, kiipeilypuistossa, Linnanmäelläkin, vauvan isä hoiteli nuorimmaistaan ja ystäväni nukkui tai kävi kampaajalla, jne. Ystävää pitää auttaa eikä ruikuttaa sille, että kun sinä et enää ehdi minnekkään.

Yhdessä voi viettää aikaa, jutella ja pitää hauskaa muutenkin kuin kahden iltaa istumalla. Minä käyn lenkillä pari kertaa viikossa yhden ystäväni kanssa. Siinä juostessa tai kävellessä jutellaan. Toisen kanssa käydään uimassa kerran viikossa. Ei mulla eikä minun ystävillä ole enää näin liki kolmekymppisenä tarvetta tuulettua esim. kapakoissa viinan kanssa. Ei ollut kyllä nuorempanakaan.

Meillä se meni juuri päinvastoin. Kun tuli lapsia niin kaverit ja tuttavat lakkasivat käymästä. Sitä ennen ei käyty "tuulettumassa" vaan istuttiin iltaa poikkeuksetta meillä. Lasten synnyttyä lapsettomat hävisivät hyvin nopeasti. Ainoastaan yksi jäi, ja hänkin lakkasi käymästä kun perusti oman perheen ja muutti kauemmas. Täysin ymmärrettävää.

Se mitä lasten myötä tapahtui oli se että meistä tuli Perhe. Kasvoimme yhteen ja kasvatimme lapset. Nyt he ovat viimeistä lukuunottamatta maailmalla. Ja kohta on lupa odotella seuraavaa sukupolvea.

Kun nyt katsoo asioita taakseppäin niin voidaan todeta että ikinä ei ole reissailtu ulkomailla. Ei edes kotimaassa päivän reissuja pidempään. Mutta onnellisia ollaan oltu. Ja jos nyt vertaa näitä "tuulettuneita" ihmisiä jotka julistavat sinkku-elämää, niin väitän että he ovat paljon onnettomampia. He elävät yhä edelleen sitä "ens viikonloppuna..." -elämää. Eikä heitä ole kukaan hautaan saattamassa. Väitän myös että perheen kautta elämä saa sisällön. Kaikki ulkokultaisuus rapisee pois eikä tarvitse yrittää olla parempi kuin on. Riittää että tekee hartiapankilla talon ja elää siinä. Elämän ilot löytyvät jokapäiväisestä arjesta.

Ja kun on elänyt normaalia työläiselämää, on ehtinyt kartuttaa kädentaitoja ja harrastaa. Myös tilille on kertynyt sen verran rahaa että sillä ostaa vanhuudenpäiviksi vaikka sen mökin järven rannasta. Kunhan vain sopiva löytyy. Saa sitten joku lapsista nykyisen talon oman elämänsä aloittamiseen.

Ai jaa, ei meillä ole kaverit karkonneet siitä syystä että on tullut lapsia, jos ovat niin aivan muista syistä.
Turhaan sinä sitä suret, semmoiset ei ole kavereita jotka noin tekevät.