Voisiko magnetismi selittyä työntävällä voimalla?

MrPressure

Entäpä kun

Avaruudessa työntyy joka suunnasta joka suuntaan työntävää voimaa erillisinä tihentyminä ja nämä työntävän voiman tihentymät on mahdollista saada aktivoitumaan normaalia aktiivisemmiksi työntävän voiman avulla.

Kun niiden sisälle työntyy työntävää voimaa normaalia enemmän, ne laajenevat voimakkaammin ja vuorovaikuttavat ympäristönsä kanssa voimakkaammin ja näin työntävää voimaa laajeneviin atomien ytimiin niin että ne lähtevät työntymään kohti magneettia josta oli peräisin se työntävä voima joka aktivoi vastaan työntyvän työntävän voiman joka alkoi työntämään laajenevia atomien ytimiä kohti magneettia.

Oleellista toki sen aineen sisäinen liike / työntävä voima jonka sisällä joka suunnasta joka suuntaan työntyvä työntävä voima aktivoituu magneetista peräisin olevan työntävän voiman avulla.

Jos siis heitän avaruudessa pallon sinua kohti, se törmää sinuun ja työntää sinua pois päin minusta.

Mutta jos heitän sen sinun ohi siten että se törmää pieneen räjähteeseen jonka liilerata on ohjautumassa sinun ohi, se pallo saisi sen pienen räjähteen räjähtämään ja näin pieni osa sen työntävästä voimasta kohdistuisi sinuun ja työntäisi sinua minua kohti.

Sinä siis työntyisit minua kohti pelkän työntävän voiman avulla.

Minä kohdistaisin palloon työntävää voimaa, pallo työntävää voimaa räjähteeseen ja voimakkaasti laajenevan räjähteen työntävä voima kohdistuisi sinuun ja sinä työntyisit minua kohti.

Tässä vaiheessa heittäisin palloja suoraan sinua kohti, jolloin et törmäisi minuun ja sekin työntävällä voimalla.

.

28

300

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • MrPressure

      "Mutta jos heitän sen sinun ohi siten että se törmää pieneen räjähteeseen jonka liilerata on ohjautumassa sinun ohi, se pallo saisi sen pienen räjähteen räjähtämään ja näin pieni osa sen työntävästä voimasta kohdistuisi sinuun ja työntäisi sinua minua kohti."

      Tämä siis hyvin karkea esimerkki.

      Pienessä mittakaavassa laajeneva työntävä voima liikkuu laajenevan valon nopeudella, joten se sopii ottaa huomioon kun pohtii mitä törmäyksissä tapahtuu.

      .

    • MrPressure

      Ufotarinoista tuttu vetosäde toimii jo todellisuudessa

      Hmm, vetosäde.

      Mitenkähän toimii?

      Vetävä voima ilmeisesti kyseessä?!?

      "Uusi vetosäde kykenee nostamaan tällä hetkellä pieniä hiukkasia mikroskooppiseen korkeuteen. Periaatteessa samantyyppisellä säteellä voitaisiin nostaa ihmisiä esimerkiksi avaruusalukseen."

      https://www.tekniikkatalous.fi/tiede/2012-10-22/Ufotarinoista-tuttu-vetosäde-toimii-jo-todellisuudessa-3311150.html

      "Valo työntää esineitä
      Kuvitelma nostavasta säteestä perustuu siihen, että valon tiedetään työntävän esineitä. Ilmiötä voidaan hyödyntää esimerkiksi avaruusaluksissa. Aurinkopurjeiden avulla alus saa liike-energiansa auringon tai muun lähteen säteilystä.

      Vetosäteen luomisen ongelmana on kuitenkin ollut se, miten työntävä säde saataisiinkin vetämään. Uusi keksintö onkin heijastaa työntävä säde nostettavan kohteen alle, jolloin se itse asiassa nostaa eikä vedä."

      Niimpä niin.

      Taas kerran huomaamme että vetävää voimaa ei tarvita.

      .

    • karenssiapukkaa

      No ei voi. Ja jos jatkat palstojen floodaamista niin ilmoitetaan työnantajallesi että surffailet ja paasaat netissä työaikana. Miltäs kuulostaa?

      • MrPressure

        Työntävällä voimalla sekin onnistuu 😀

        .

      • khkjhkjhjkh

        Oliko toi vitsi? Savorinen mihinkään töihin kykene. Pönttöeläkkeellä se on.

    • Palloilija2

      "Mutta jos heitän sen sinun ohi siten että se törmää pieneen räjähteeseen jonka liilerata on ohjautumassa sinun ohi, se pallo saisi sen pienen räjähteen räjähtämään ja näin pieni osa sen työntävästä voimasta kohdistuisi sinuun ja työntäisi sinua minua kohti."

      Etkö voi heittää sitä pientä räjähdettä (käsikranaatti, tulenjohtopanos, "kiinanpommi" tms.) niin säästäisit palloissa jo panoksen hinnan?

      PS. En luottaisi kyllä taitoihisi sen paremmin avaruudessa kuin täälläkään. Ziljoona tihentymääkään ei auta ellei ole pätkääkään pelisilmää.

    • kjhkjhkjhkjhkjh

      "Voisiko magnetismi selittyä työntävällä voimalla? "

      Älä unta nää.

    • No joo. Filosofiahan ei ole tiedettä, joten Savorinen sopii tänne paasaamaan avaruuden työntävistä nanomenninkäisistään ihan hyvin.

      Pitäkää hyvänänne...

    • @MrPressu: Ihan vaan mielenkiinnosta, miten sun mielestä tää allaoleva asia oikein menee.

      Työntyykö(?) mun jääkaappimagneetti jotenkin lujempaa, kuin maapallo?

      Empiirinen havainto on, että se on aika lujaa kiinni jääkaapin ovessa (kun se ovi on metallia), kun taas laattalattialla se ei ole kovinkaan lujasti kiinni oikeastaan missään. Kitkat tuntuisivat olevan emaloidussa metallipinnassa aikalailla saman tyyppiset, kuin laattalattiassa, laattakoko on suuri eli saumojakin sen verran harvassa, että saumoista ei pitäisi olla kiinni. Sit musta tuntuu, että mun talon sisusta pitäisi olla kai riittävällä mittapuulla jotensakin suljettu systeemi, ainakin silmä/käsimääräisesti mitattuna: keskinäiset mittasuhteet vaikuttaisivat säilyvän, ja keskinäiset painosuhteet myös.

      Että miten miten toi homma oikeen menee?

      • MrPressure

        Niin, tätä työntävää voimaa työntyy joka suunnasta joka suuntaan siellä taustalla ja se kyllä vuorovaikuttaa koko ajan laajenevan aineen kanssa, mutta samassa suhteessa joka suunnasta joka suuntaan.

        Magnetismissa tuota työntävää voimaa aktivoituu työntävän voiman avulla.

        Ehkä liian vaikea asia sinulle.

        Mutta voithan yrittää kuvailla miten se vetävä voima syntyy, toimii ja välittyy.

        Jos onnistut, niin se olisi sitten Nobel sinulle, mutta minä väitän ettei sitä vetävää voimaa voi selittää koska sitä ei ole olemassa.

        Se on kuitenkin varmaa että monen moista energiaa meidän läpi työntyy joka suunnasta joka suuntaan.

        Myös lämpölaajeneminen selittyy siten että lämpölaajenevan systeemin sisälle työntyy energiaa / työntävää voimaa jonka takia systeemin sisäinen paine kasvaa ja se lämpölaajenee jne.

        Eli minulla sentään on jotakin konkreettista väitteideni tueksi

        Teillä ei ole yhtään mitään vetävän voiman kuvailuun!!!

        Ja näin tää nyt vuan on!

        .

      • MrPressure kirjoitti:

        Ehkä on ja siksi ehkä kysyinkin. Niin miten se meni?
        Työntyikö se magneetti jotenkin lujempaa johonkin suuntaan ja miten se voi olla ovessa lujemmin kiinni, kuin laattalattiassa, vaikka kitkat on samat ja itseasiassa se metallioven pinta on 90 asteen kulmassa maanpintaan, kai sekin jotenkin vaikuttaa, kun ei se kaappikaan paina maapalloon verrattuna mitään?
        Täh?

      • MrPressure
        planeetta kirjoitti:

        Niin, myös jääkaappia kohti työntyy työntävää voimaa, joten eihän magneetin tarvitse tehdä muuta kuin saada tuota työntävä voima aktivoitumaan, jolloin se työntää magneettia kohti jääkaappia.

        Tuon työntävän voiman aktivointiin magneetti tarvitsee työntävää voimaa joka on peräisin jääkaapin ovesta ja työntyy magneetin läpi.

        Magneetti muuttaa sitä työntävällä voimalla ja näin se kykenee sen jälkeen muuttamaan jääkaappia kohti työntyvää työntävää voimaa siten että se työntää magneettia kohti jääkaapin ovea.

        Ja kaikki tuo työntävä voima on siis koko ajan olemassa.

        Kyse on vain siitä miten ne vuorovaikuttavat toistensa kanssa jne.

        .

      • planeetta_ei.kirj
        MrPressure kirjoitti:

        Mites se Maapallon työntyvä voima, miten ovi kumoaa sen? Tai vieressäolevan seinän työntyvän voiman? Onko niitä työntyviä voimia erilaisia?

      • MrPressure
        planeetta_ei.kirj kirjoitti:

        Mites se Maapallon työntyvä voima, miten ovi kumoaa sen? Tai vieressäolevan seinän työntyvän voiman? Onko niitä työntyviä voimia erilaisia?

        Kaikki työntävä voima on työntävää voimaa.

        Mutta onhan sitä hyvinkin erilaisena.

        Oleellista on työntävän voiman välittävien tihentymien tiheys.

        Mitä tiheämmin työntävä voima tihentymissä on, sitä heikommin ne vuorovaikuttavat ymoäristönsä kanssa.

        Laajenevissa protoneissa ja neutroneissa se on koko ajan suht saman tiheyden omaavana.

        Ja muutenkin.

        Mutta magnetismi kykenee nopeuttamaan vähemmän tiheäksi muuttumista.

        Siis sellaisten tihentymien jotka liikkuvat laajenevan aineen läpi hyvin nopeasti.

        Same same but different. Ymmärrän.

      • SähkömagneettienVoima
        MrPressure kirjoitti:

        Niin, tätä työntävää voimaa työntyy joka suunnasta joka suuntaan siellä taustalla ja se kyllä vuorovaikuttaa koko ajan laajenevan aineen kanssa, mutta samassa suhteessa joka suunnasta joka suuntaan.

        Magnetismissa tuota työntävää voimaa aktivoituu työntävän voiman avulla.

        Ehkä liian vaikea asia sinulle.

        Mutta voithan yrittää kuvailla miten se vetävä voima syntyy, toimii ja välittyy.

        Jos onnistut, niin se olisi sitten Nobel sinulle, mutta minä väitän ettei sitä vetävää voimaa voi selittää koska sitä ei ole olemassa.

        Se on kuitenkin varmaa että monen moista energiaa meidän läpi työntyy joka suunnasta joka suuntaan.

        Myös lämpölaajeneminen selittyy siten että lämpölaajenevan systeemin sisälle työntyy energiaa / työntävää voimaa jonka takia systeemin sisäinen paine kasvaa ja se lämpölaajenee jne.

        Eli minulla sentään on jotakin konkreettista väitteideni tueksi

        Teillä ei ole yhtään mitään vetävän voiman kuvailuun!!!

        Ja näin tää nyt vuan on!

        .

        "Jos onnistut, niin se olisi sitten Nobel sinulle, mutta minä väitän ettei sitä vetävää voimaa voi selittää koska sitä ei ole olemassa."

        Voi lapsi raukka, kun ajat sitten selitetyistä ilmiöistä ei Nobeleita jaeta.

      • MrPressure
        SähkömagneettienVoima kirjoitti:

        "Jos onnistut, niin se olisi sitten Nobel sinulle, mutta minä väitän ettei sitä vetävää voimaa voi selittää koska sitä ei ole olemassa."

        Voi lapsi raukka, kun ajat sitten selitetyistä ilmiöistä ei Nobeleita jaeta.

        No, voithan sinä yrittää kuvailla sitä vetävee voimoo sanoin.
        Tai kuvaile sanoin kaareutuva avaruus.
        Ja hei, ei mitään analogioita.

        .

    • Blaaaajh

      MrPressure, jos ripustan pallon narusta kattoon, millä mekanismilla naru kumoaa avaruuden työntävän voiman, joka työntää palloa kohti lattiaa?

      • MrPressure

      • Blaahhh
        MrPressure kirjoitti:

        No, tuo on simppeli. Naruhan kohdistaa palloon työntävää voimaa. Laajeneva naru on itse mielenkiintoisempi selitettävä.

        Laajeneva kuminauha on vielä mielenkiintoisempi selitettävä.

        https://youtu.be/HbU6n2ZBFrw

        https://youtu.be/xeWF5pHV7q8

        https://youtu.be/A-45AqYtkFw

        .

        ”No, tuo on simppeli. Naruhan kohdistaa palloon työntävää voimaa. ”

        Narun pitää VETÄÄ, jotta se kumoaisi avaruudesta tulevan työntävän painovoiman. Työntäväksi kutsutaa voimia, jotka ovat kappaleesta itsestään pois päin.

      • MrPressure
        Blaahhh kirjoitti:

        Ei tarvita vetävää voimaa.

        Katsoitko videot?

        .

      • Blaaahhhhh
        MrPressure kirjoitti:

        Ei tarvita vetävää voimaa.

        Katsoitko videot?

        .

        Mikään videoista ei tarjoa selitystä, miten selitetään, että naru pitää katosta ripustetun painon palkallaan.

        Video1: Kuminauha selityksessä unohdetaan olennaisin. Mikä voima saa kuminauhan venymään? Eihän se itsekseen veny? Toki voit venyttää kuminauhaa myös työntämällä, mutta videossa sitä kyllä vedettiin.

        Video2: Saman polariteettiset magneetit hylkivät toisiaan. Tässä ei ole ristiriitaa fysiikan kanssa.

        Video3: Tökeröä sepitystä laajenemisesta, joka ei mitenkään liity esittämääni ongelmaan.

        Eli selitäppäs, miten työtävä voima pitää naruun ripustetun painon ilmassa? Sinun tarvitsee selittää, miten katto voi VETÄÄ painoa puoleensa ja miksi naru tarvitaan välittämään kyseistä VETÄVÄÄ voimaa. Lattiasta työntävä voima ei voi lähteä, koska voin poistaa lattian ja paino pysyy edelleen ilmassa.

    • MrPressure

      No, tuo on simppeli. Naruhan kohdistaa palloon työntävää voimaa. Laajeneva naru on itse mielenkiintoisempi selitettävä.

      Laajeneva kuminauha on vielä mielenkiintoisempi selitettävä.

      Googlaa nämä videot

      Kuminauha / Onesimpleprinciple youtube

      Sidosvoimia ei tarvita minkään ilmiön selittämiseen youtube

      For The Man from international SKEPTICS forum - YouTube

      .

      • SattumanSatoa

    • tiesitkö_edes

      Mr. Pressure, tiedätkö edes tätä perusasiaa magneeteista?
      Jokaisessa magneetissa on kaksi napaa, joista toista sanotaan pohjois- ja toista etelänavaksi. Ja kun kaksi magneettia asetetaan lähelle toisiaan niin päin, että joko molempien pohjoisnavat tai molempien etelänavat osoittavat toisiaan kohti, silloin ne työntävät toisiaan luotaan. Sen sijaan silloin, kun toisen magneetin pohjoisnapa osoittaa kohti toisen etelänapaa, silloin ne vetävät toisiaan puoleensa.
      Tämähän on helppo osoittaa kokeellisesti, jos käytössäsi vain on kaksi magneettia. Kovasti vaikuttaa siltä kuin et olisi asiasta lainkaan tietoinen tai että olisit ainakin unohtanut sen täysin.
      Voithan tietysti yrittää selittää sen vetävän voiman näennäiseksi. Voihan niin kenties ollakin, mutta minkä edellä kirjoitin, kuvaa joka tapauksessa vähintäänkin sitä, miten magneetit n ä y t t ä v ä t vaikuttavan toisiinsa.
      Joten minkä hyvänsä selityksen yritätkin asialle keksiä, sen on selitettävä myös se, miksi magneetit ainakin n ä y t t ä v ä t vaikuttavan toisiinsa noin. Tai ainakin, jos selityksesi on sellainen, että siitä seuraisi, että magneetit vaikuttaisivat aina toisiinsa samalla tavalla, asetettiinpa ne miten päin tahansa, silloin selityksesi on takuuvarmasti väärä sillä jo yksinkertainen koe kumoaa sen.

      • MrPressure

        Tietysti tiedän tuon.

        Mitä ihmeellistä siinä nyt on?

        Magneetit siis pystyvät aktivoimaan toustensa työntävät voimat omalla työntävällä voimallaan siten että hylkivät siten toisiansa työntävän voiman avulla ja tämä siis siloin kun tietyt navat ovat toisiansa kohti.

        Mitäs ihmeellistö tuossa on?

        Työntävää voimaa.

        .

    • MrPressure

      Fotonit ratsastavat valon aaltojen vaahtopäillä. Koska vanhalla valolla matka on pitkä ja nopeuskin huikaiseva, niin pitkästä ratsastuksesta johtuen fotonien takamukset alkavat puutua ja kipeytyä. Joten fotoni hyppää pois kyydistä verrytelläkseen ja oikoakseen jäseniä ja hyppää levänneenä takana tulevien valon vaahtopäiden kyytiin. Tästähän seuraa tietysti valon punasiirtymä. Tämän voi todeta laittamalla pitkän kourun avaruuteen. Väsähtäneet fotonit putoavat kouruun.

      Valon aaltojen vaahtopäät syntyvät siten, kun takana maailmankaikkeuden ulkopuolelta tulevat ziljoonat laajenevat tihentymät työntävät valon aaltoja hirmuisella vauhdilla eteenpäin. Eli syntyy "myrskytuuli".

      Laajenevan Maapallon keskustasta työntyy vastapalloon uutta laajenevasti tihentyvää ainetta/ asiaa/ energiaa galaksin keskustan supermassiivisesta kohteesta. Maapallon pintakerroksille sitä ei kuitenkaan ehdi pysähtyä, laajeneva tihentymä muuttuu tihentyväksi laajentumaksi.

      Eli näiden atomien ytimien laajentumia tiheämpien harventumien sisälle pitää työntyä ensin paljon aikaisempaa enemmän tihenevää laajentuvasti työntävää voimaa ja näin tapahtuu matkalla kohti Maapallon keskustaa.

      Vasta sitten niiden laajentumat alkaa tihentyvästi hidastua ja ne pysähtyvät lopulta laajenevan Maapallotihentymän keskustaan.

      Eli kun ne tihentyvät nopeammin, kuin mitä laajenevat, sisäinen paine / liike / aika hidastuu ja ne alkavat kierrättyä myötäpalloon ympäristönsä kanssa enemmän tai vähemmän. Ne kierrättävät ympäristöönsä enemmän vetävää voimaa jota kohdistuu myös niihin itseensä enemmän laajenevasti jne.

      Äärimmäisen yksinkertaista:
      Äärimmäisen kaukaiset ja äärimmäisen tiheät kohteet vetävät itseensä liikettä / energiaa / asiaa. Muuttuva valo on peräisin laajentuvasta tihentymästä ja aine tihenevästä laajentumasta

      Eli tihenevät laajentumat siirtävät liikettään / energiaansa / vetävää voimaansa koko ajan synnyttäen uusia tähtiä ja planeettoja. On siis havaittu että aine muuttuu avaruudessa vaahtopäisiksi antitihentymiksi.

      Työntävä voima ja kaareutumaton avaruus on huuhaata! Vielä suurempaa huuhaata on se, että aine lisääntyisi ja kasvaisi itsestään sisältäpäin työntymällä. Valo voi muuttua, koska laajentuvat tihentymät ja tihenevät laajentumat.

      Ettekö vieläkään ymmärrä että laajenevan valon laajenevat tihentymät kierrättävät keskenään laajenevaa työntävää voimaa joka työntyy laajenevan valon laajenevana energiakenttänä sinne päin minne laajeneva valo itse työntyy.

      Esimerkiksi ilmakuplaolentojen noustessa merenpohjasta ylöäspäin heidän ilmakuplavalonsa sinisiirtyy, jolloin alkuräjähdysteoretikko sanoo, että ilmakuplaolentojen välistä häviää tilaa simsalapimulottuvuuteen?

      Vaan tämän aamuinen oivallukseni kertoo miksi mustat aukot, energiakeskittymät syöksyvät galaksin reunalta vähemmän tiheälle alueelle kohti galaksin keskustaa, jossa ydinkeskustaan onkin tullut galaksin levytason sivuilta todella pieniä, kylmiä ja tiheitä soluja ja näin kuuma ja vähän tiheä energiakeskittymä humahtaa tiheiden ja kylmien solujen alueelle.

      Liike jatkuu, mutta se hidastuu.
      Kun valo lähtee näin syntyneistä hiukkasista syntyneistä tähdistä liikkeelle, se joutuu todella pienten, kylmien ja tiheiden solujen väliin ja kun se liikkuessaan eteenpäin lopulta tulee jonkun galaksin alueelle, sen aallonpituus venyy sitä enemmän mitä vanhempaa valo on.
      Koska vanhin valo joutui liikkumaan erittäin pienten, kylmien ja tiheiden solujen alueella.

      Nykyinen valo liikkuessaan galaksista toiseen liikkuu lämpimämpien ja vähemmän tiheiden solujen välissä ja näin se ei veny niin paljon sapuessaan galaksimme alueelle. Siis sekin laajeneva valo joka työntyy sinne päin mistä laajeneva näkyvä maailmankaikkeus on työntymässä pois päin, loittonee tuolta alueelta yhdessä laajenevan näkyvän maailmankaikkeuden kanssa. Tarvitaan paljon sitä energiaa jota laajenevan valon laajenevat tihentymät kierrättävät keskenään. Ja sitä on paljon miljardeja vuosia vanhan laajenevan valon mukana.

      Ennustukseni liittyy ajatukseeni, jonka mukaan mustat aukot ovat ikäänkuin jättimäisiä atomeja, joilla ei ole elektronia tai jos on, niin se ilmeisesti on niissä havaittu kertymäkiekko.

      Näin meillä olisi astetta pienemmän ja astetta isomman aineen kokoluokan ainetta, joilla olisi eri aika. Tuon eri ajan takia mustien aukkojen kertymäkiekkoja pitäisi havainnoida sen mahdollisuuden puitteissa, että se olisi jättimäisen atomin elektroni.

      Magneetissa atomit ovat järjestäytyneet jonoon, jolloin niiden elektronit, tuulimyllyt pistävät tilan eli energian virtaamaan magneetin toisesta päästä ulos, jossa se törmää tiheämpään tilaan, jolloin magneetin sisältä ulos tuleva haaleasti vähemmän tiheä tila eli energia iloisesti kaartaa magneetin toiseen päähän, jossa on vähemmän tiheää tilaa. Tuosta toisesta päästä muuten virtaa sitä muutakin ympäröivää tilaa sisään.

      Näin kahden mustan aukon voi olla vaikea kokonaan yhdistyä samasta syystä kuin kahden magneetin on vaikea yhdistyä hylkivistä päistä.

      .

      • MrPressure

        Moi Feikki

        👍😀

        .

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      103
      1565
    2. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      78
      1194
    3. Mitä oikein

      Näet minussa? Kerro.
      Ikävä
      88
      1127
    4. Lopeta tuo mun kiusaaminen

      Ihan oikeasti. Lopeta tuo ja jätä mut rauhaan.
      Ikävä
      139
      1036
    5. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      580
      985
    6. Mika Muranen juttu tänään

      Jäi puuttumaan tarkennus syystä teolle. Useat naapurit olivat tehneet rikosilmoituksia tästä kaverista. Kaikki oli Muras
      Sananvapaus
      1
      957
    7. Hanna Kinnunen sai mieheltään tiukkaa noottia Tähdet, tähdet -kotikatsomosta: "Hän ei kestä, jos..."

      Hanna Kinnunen on mukana Tähdet, tähdet -kisassa. Ja upeasti Salkkarit-tähti ja radiojuontaja onkin vetänyt. Popedan Lih
      Tv-sarjat
      8
      892
    8. Kotipissa loppuu

      Onneksi loppuu kotipizza, kivempi sotkamossa käydä pitzalla
      Kuhmo
      20
      870
    9. Oho! Farmi-tippuja Wallu Valpio ei säästele sanojaan Farmi-oloista "Se oli niin luotaantyöntävää..."

      Wallu oikein listaa epämiellyttävät asiat… Monessa realityssä ollut Wallu Valpio ei todellakaan säästele sanojaan tippum
      Tv-sarjat
      9
      714
    10. Helvetin hyvä, että "hullut" tappavat toisensa

      On tämä merkillistä, että yritetään pitää hengissä noita paskaperseitä, joilla ei ole muuta tarkoitusta, kuin olla riida
      Kokkola
      8
      670
    Aihe