Pianonsoitto

Onko Muoniossa missään mahdollisuutta soittaa pianoa? Muonioon olen muuttamassa mutta pianoa en saa mukaani ja olisi kiva soitella ihan omaksi iloksi..
12428
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Mikäli olet luterilaisen seurakunnan jäsen. Pyydän, että saisit soittaa Kalevin seurakunnalle lahjoittamaan ja urkuja.

Äänestä
  • Nyt en ihan ymmärtänyt mitä tarkoitit..

    Äänestä

Henkilökohtaisesti esittelen Sinulle soitinta. Tässä soittimessa voit soittaa vaikka Pianoa, tai vaihtaa eri linjoille. Minulla ei ole mitään määräysvaltaa soittimen käytöstä, joten antaako Muonion seurakunta ulkopuolisen harjoitella omistamallaan soittimella. Soitin on tarkoitettu jo tasokkaille soittajille. Muoniosta noin 13 kilometrin päässä on seurakunnalla Ylimuoniossa rajajoen rannalla kaunis päärakennus, jota käytetään eri seurakunnan tarkoituksiin, jossa soitin. Minulla itselläni on ennen 20 luvulla ollut harmoni ja kunnossa, sekä myyn pois ja en ole taitava soittaja. Terveisin Kalevi Paassilta Porista, nyt olen kyllä Muoniossa.

Äänestä
  • Mitä sinä höpötät, et sinä voi toisen omaisuutta lainailla

    Äänestä

  • Tere vain siellä on juuri minulta soitin, en mitään höpise ja kysy seurakunnalta.

    Äänestä

Eli missä voisin pianoa soittaa? Ylimuoniossako on ainut mahdollisuus?

Äänestä

Olikohan tarjotussa pianonsoitossa kyse todella soitosta ? Asian voi ymmärtää toisinkin, kun oikein nimet alla ja verhoiltu yhteydenotto pyyntö. #tuumii#

Äänestä

Mahtuuko piano hanuriin ?

Äänestä

Muoniossa soittimia on Seurakunnalla, kouluissa, ravintoloissa ja niin edelleen. Minun käsitys, että soittamaan pääseminen yleensä tarkoittaa valvontaa, eikä tuosta vaan päästetä vierasta soittamaan. Tällä tarkoitan, että täytyy olla, jo kokemusta, sekä käytön taitoa, ettei aiheuta laitteelle vahinkoa.

Äänestä

Voiko pianoa soittaa vasaralla ?

Äänestä

Ehkä yhdellä soitolla, paukku soittoa.

Äänestä

Kitaransoitto on mukavaa, siinä voi reiän kohdalla rimputella.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


pianoton kirjoitti:

Onko Muoniossa missään mahdollisuutta soittaa pianoa? Muonioon olen muuttamassa mutta pianoa en saa mukaani ja olisi kiva soitella ihan omaksi iloksi..

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu