Sipilän kiky

Eipä sippilää kiinnosta viedä rahaa omasta pussista, vaan leikkaa mieluummin eläkelläisiltä, köyhiltä, opiskelijilta ja sairailta. Mutta kiky ei iske omaan sipilän pussiin.
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000005605187.html
33500
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 33

Vanhimmat

EIPÄ KIINNOSTANUT SIPILLÄÄ OMA KIKY SOPIMUS JA PALKAN LEIKKAUS KOLLEGOILTA, HÄVISI KUIN PIERUSAHARAN PERÄLLE EDUSKUNNASTA.

Äänestä
  • Etkö toope tiedä että se kuuluu Eduskunnalle kun siellä on kaikki puolueet nämä päätökset tehneetkin. Ja turhaan räkytät perään En ole kepu

    Äänestä

SIPILÄN TOOPE LEIKKAA KÖYHILTÄ KIKY EI KOSKE SIPILÄN OMAA PÖRSSIÄ!!!!

Äänestä

Talous kasvussa, työttömyys laskussa. Kiky toimii. Hienoa Hallitus. Näyttäis, että tavoite saavutetaan etuajassa - kyllä kelpaa.
Karavaani kulkee, koirat haukkuu.

Äänestä

"Sopeutumiseläke on mahdollistanut tuhansien eurojen kuukausitulot entisille kansanedustajille. Sopeutumiseläke on tarkoitettu entisille kansanedustajille, jotka eivät onnistu työllistymään.

Ex-edustajien työttömyysturvaksi tarkoitetun sopeutumiseläkkeen suuruus riippuu siitä, kuinka monta vuotta eduskunnassa on istunut. Eläke on enimmillään noin 4000 euroa kuukaudessa. Entiset ministerit voivat saada enemmän."

Aktiivisuusmallihan poistaa tällaisten sopeutumiseläkkeiden tarpeellisuuden, sillä enää ei voi vedota siihen että eivät onnistu työllistymään kun aktiivisuusmallihan velvoittaa tekemään töitä kuin töitä vähintään 18h/3kk.
Eli seuraavien eduskuntavaalien jälkeen saadaankin entisistä Kepulahkon edustajista halpaa työvoimaa vaikkapa lapioimaan monttuja paskasäiliöille ja putkille ;-)
Ja tilipäivänä voidaankin sanoa että sorry, tuo sinun 18h meni nyt siihen kikyyn, eli son nyt vähän plus miinus nolla eeroa... mutta koita nyt hyvä ihminen saada se paskaoja kaivettua kun sitä silloin hallituksessa niin kovasti halusitta.

Äänestä

Sipilä on rikkaiden robin hood.varastaa köyhiltä ja antaa rikkaille.

Äänestä
  • "varastaa"
    jos pientäkään näyttöä, niin ilmoita poliisille.
    mutta taidat vaan olla paskanpuhuja.

    Äänestä

  • EIKÖHÄN TUOTA NÄYTTÖÄ OLE TARPEEKSI.SIPPILÄ ON LEIKANNUT ELÄKELLÄISILTÄ OOPISKELIJIILTA TYÖTTÖMILTÄ SAIRAILTA JNE.

    Äänestä

  • JAHVETTI_MOILANEN kirjoitti:

    EIKÖHÄN TUOTA NÄYTTÖÄ OLE TARPEEKSI.SIPPILÄ ON LEIKANNUT ELÄKELLÄISILTÄ OOPISKELIJIILTA TYÖTTÖMILTÄ SAIRAILTA JNE.

    Kaikkia se Sipilä näyttää leikanneen joiltakin älyn ja kirjoitustaidon

    Äänestä

  • ...taidat vaan olla paskanpuhuja"

    Sanoo Sipilän ryöstösaaliista nauttiva rikas vähemmistöläinen...

    Äänestä

Mukavaa+olla+pientä+eläkettä+nauttiva+täällä+Sipilandissa.++Vaikka+työssä+yhtäjaksoisesti+44+v,+matalapalkka-alan+duuni+toi+pienen+eläkkeen,+veroprosentti+18%.++Nyt+sairastuin+ja+kun+kävin+lääkärissä,+minulle+määrättiin+lääkitys.++Ok,+että+hoidetaan,+mutta+kun+jo+nyt+on+pitänyt+laskea+tarkkaan+mitä+pystyy+kaupasta+ostamaan+ruuaksi,+tässä+onnellisten+maassa+se+johti+siihen,+että+kun+aikaisemmin+join+aamukahvin+lisäksi+joka+päivä+2+kupillista+kahvia,+nyt+pitänee+luopua+jo+päiväkahvistakin.+Hurraa+Sipilä+ja+te+muut+raharikkaat,+piilottakaa+vaan+ne+miljoonanne+verottajalta,+kyllä+rutiköyhältä+voi+ottaa.

Äänestä
  • Jos rehellisiä ollaan niin eiköhän se eläkeläisten pahin ryöstäjä ole ollut SDP.n Paavo LIpposen johtama hallitus. Joka vuosi leikkaa automaattisesti meidän eläkettä. Virheen myönsi saman puolueen Kimmo Kiljunen Yritti korjausta asiaan ei onnistunut kun omistakaan ei tukea löytynyt. Aivan turha syyttää nykyhallitusta naurettavaa kun SDP ja VAS. huutaa naama punaisena asiasta jonka ovat itse aiheuttaneet. Sama kuin koulutus leikkaukset tekivät viime hallituskaudella peruskulutukseen valtavat leikkaukset. Tekivät toopet tyhmyyksissään välikysymyksen ko. asiasta eikä muistettu että on omia tekosia.Samassa veneessä ollaan mutta ensin pitää tutkia asioita eikä puhua muunneltua totuutta

    Äänestä

"Hurraa ... raharikkaat"

Tiedätkö maata, missä on pienemmät tuloerot kuin meillä?
Juu, puhuit varallisuuksista - Sipilä kuitenkin itse tehnyt varallisiutensa. Ei kai siitä voi olla kade?

Äänestä
  • Eli rahaa on kuin rosvopäälliköllä, ei yhtä paljon mutta samalla tavalla hankittu.

    Äänestä

Sibbe on katsonut siitä kuuluisasta kakkarastaan, mistä pitää leikata.

Äänestä

Onkos tänne kirjoittajissa joitain tumpeloita,
kun eivät omien puheidensa mukaan tahdo oikein palkoille päästä?

Äänestä

Taas tyhmät toopet asialla. Hypätkää järveen poloiset. Teillä ei ole
elämää. Sipilästä maan kuningas.

Äänestä
  • SANOPA MUUTA PÄÄTÖNTÄ KEPULOIDEN HOURINTAA ILMAN TOLKKUA.

    Äänestä

Miksi kansan edustajilla pitää olla erilaiset säännöt ja edut kuin kansalaisilla?

Äänestä

Pösilö kansanedustaja on kansaanmenevä kuten Hakkarainen. Sinäkin hyväksyt itselle eläkesopeutusta ja reilusti. Ihmisethän on toisilleen epäinhimillisiä ei itselleen. Kalkkipappi se osas ellää ja juua viinaa. Siinä oli kansanedustaja. Sipilä muistuttaa kalkkipappia anto talosaki mamuille ja joutu peruuttamaan. Jotain muutakin. KalkkiPekkakin sai hiljaseksi rahalla ja viinalla. Annetaan köyhät rahaa Sipilälle jos se lopettais kikyilyt.

Äänestä

Kepu huijaa

Äänestä

Sama toope joka paikassa. Uskoisin, että sillä on iso paimenkoira turvana.

Äänestä

Hallitus+suunnittelee,+että+miljardiomaisuuden+omaavilta+säätiöiltä+ei+perittäisi+enää+veroja+lainkaan.+Työnverotusta+pitää+keventää...+Hallintarekisteri+tarvitaan+ihan+välttämättä,+että+investoinnit+suomeen+kasvaisivat..+Verotetaan+työttömiltä+ja+eläkeläisiltä+yli+20%+Työllisyys+on+noussut..+mutta+työttömyys+on+ennallaan,+koska+jo+yhden+tunnin+työllistyminen+tarkastusjaksolla+riittää+tilastolliseen+työllistymiseen..Aktivoidaan+suomalaiset+työttömät+töihin+tienaamaan+työttömyyskorvauksensa..40%+pääkaupunkiseudun+sosiaalimenoista+kuluu+vieraskielisiin..+nostetaan+palvelumaksuja+ja+korotetaan+lääkkeiden+omavastuuta..tarjotaan+paperittomille+ilmainen+hammaslääkäri,+psykiatrin+palvelut,+laajennettu+terveydenhoito+ja+ilmainen+oikeusapu.,Sote-uudistuksesta+miljardien+lisäkulut+sanoo+Orpo+tiedotteessaan..valtio+velkaantuu,+jostain+on+pakko+leikata,+nostetaan+asiakasmaksuja+entisestään..Tää+hallitus+on+täysi+susi,+eikä+valtio+tule+kestämään+edes+seuraaviin+vaaleihin+saakka.+Siniset+olemattomalla+kannatuksella+leimaa+kokoomuksen+ja+keskustan+aivopieruja.

Äänestä
  • Juurikon näin, hyvin sanottu.

    Äänestä

Mitenkähän Sinisten ministerit ja kansanedustajat soveltavat aktiivimallia kun jäävät viimeistään tämän vaalikauden jälkeen työttömiksi? Tuo työllisyysasteen nostaminen on täysin silmänkääntötemppu.

Äänestä
  • "..työllisyysasteen nostaminen on täysin silmänkääntötemppu."

    Aika vähissä vasureiden eväät. Tähän asti on luotettu, että 1 1=2 pitää paikkansa. Ja samaan matematiikkaan meidän työllisyyttä kuvaavat tilastot perustuvat.

    Mutta, jos sinulla on jotain asiallista huomautettavaa ko lukujen luotettavuudesta, niin kerro ihmeessä.

    Äänestä

KEPU MATEMATIIKASSA 10 X 0 ON YHTÄKUIN 100. JUURIKIN TÄMÄN VUOKSI MAA ON SEKAISIN KUIN SIPILÄN PÄÄ.

Äänestä

Voiko Orpo ja Sipilä vaatia puoleidensa edustajita että pitää äänestää Puheenjohtajan määräyksen mukaan vaikka kansaedustaja tietää että metsään mennään. Edustaja joutuu äänestämään omaa tietoaan vastaan. Onko sekään oikein?

Äänestä

Kansanedustajan pätevyydeksi riittää kun ossaa lukea mitä eriväriset kolme nappia tarkoittaa.Valitettavasti useampi edustaja painoi väärää nappia nykyeduskunnan valtiopäivien avajaisistunnossa. Oppia ikä kaikki!!!!!

Äänestä

Jaa (vihreä) , Ei ( punainen ) , Poissa ( keltainen ) . Oliko näin? Eduskuntaryhmän puheenjohtaja kirjoittaa lapulle minkä väristä nappia painat. Jos olet värisokea niin kirjoittaa lapulle mitä napissa lukee. ja monesko nappi on oikealta vasemmalle katsottuna. Napin värin on määrännyt puolueen puheenjohtaja. Näin se asioitten käsittely eduskunnassa menee.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


latela__lapista1 kirjoitti:

Eipä sippilää kiinnosta viedä rahaa omasta pussista, vaan leikkaa mieluummin eläkelläisiltä, köyhiltä, opiskelijilta ja sairailta. Mutta kiky ei iske omaan sipilän pussiin.
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000005605187.html

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu