Mauno Mattila: Raamatun lukeminen "Hengessä"

Mauno Mattila lainasi aloituksessaan tätä Jesajan kohtaa:

"Jotka pyhittäytyvät ja puhdistautuvat puutarha-menoja varten, seuraten miestä, joka on heidän keskellänsä, jotka syövät sianlihaa ja muuta inhottavaa sekä hiiriä, niistä kaikista tulee loppu, sanoo Herra." - Jesaja 66:17

Johon minä kommentoin sarkastiseen sävyyni, että "Mutta kristittyhän saa syödä sianlihaa ja hiiriä, koska Jeesus sanoi kaikki ruuat puhtaiksi?"

Mauno Mattilan vastaus on hämmentävä. Katsotaan mitä hän sanoo:

>> Tuo jae, kuten esimerkiksi Vanhan testamentin käskyt kivittää avionrikkojat, avautuvat Uuden testamentin valossa hengellisinä totuuksina, jos Jumalan Henki kuljettaa meitä.

"Sillä niillä, jotka elävät lihan mukaan, on lihan mieli, mutta niillä, jotka elävät Hengen mukaan, on Hengen mieli." - Roomalaiskirje 8:5

Haluan uskoa parempaa, että emme tulkitse lihallisesti vaan hengellisesti näitä Jumalan sanan rikkauksia. Mutta se vaara on olemassa, että joutuu takaisin maitoruualle, jos ei vaelleta Hengessä.

Korinttolaisille kävi näin, kun he eksyivöt pois Uuden liiton völimiehestä.

"Niinpä, veljet, minun ei käynyt puhuminen teille niinkuin hengellisille, vaan niinkuin lihallisille, niinkuin pienille lapsille Kristuksessa. Maitoa minä juotin teille, en antanut ruokaa, sillä sitä ette silloin sietäneet, ettekä vielä nytkään siedä." - 1. Korinttolaisille 3:1-2

Siunauksin, MM. <<

Meidän siis tulee MM:n mukaan lukea sanaa "Hengessä". Kun siis Jumalan sanassa sanotaan, että älä syö mitään mikä on kauhistus, "Hengessä" se tarkoittaa, että syö sikaa, äyriäisiä ja hiiriä. Kun Raamatussa sanotaan, että muista pyhittää viikon seitsemäs päivä, niin "Hengessä" se tarkoittaa, että muista pyhittää viikon ensimmäinen päivä. Mihin tämä "Hengessä" lukeminen johtaa? Siihen, että "Hengessä" kuudes käsky tarkoittaa, että saa tappaa sikiöitä ja vanhuksia, seitsemäs käsky tarkoittaa, että jos rakastaa toista oikein kovasti, se ei ole aviorikos, ja kahdeksas käsky ilmeisesti tarkoittaa että saa varastaa, kunhan ei jää kiinni.

Kun Raamattua luetaan "Hengessä", niin että teksti todellisuudessa tarkoittaa päinvastaista, kuka voi väittää vastaan? Jos "Henki" näin on neuvonut, niin ei siihen ole mitään nokan koputtamista.

Mutta missä kohtaa Raamattua Jeesus lukee Raamattua "Hengessä", selittäen mustan valkoiseksi ja valkoisen mustaksi? Aivan, ei missään kohtaa. Kun Raamatussa sanotaan, että älä syö mitään mikä on kauhistus, se todellakin tarkoittaa, että emme saa syödä mitään saastaista. Pietari ei tulkinnut tätä kohtaa "Hengessä", vaan hän sanoi, että ei koskaan ole syönyt mitään saastaista. Jeesus ei tulkinnut sapattikäskyä "Hengessä" ja mennyt kirkkoon sunnuntaina, vaan tapansa mukaan sapattina synagoogaan.

Tuo "Hengessä" Raamatun lukeminen on siitä kätevää, että jakeen kuin jakeen voi tulkita aivan miten lystää tukemaan omaa oppia. Eikä kukaan voi väittää mitään vastaan, sillä toinenhan lukee sanaa "Hengessä". Kuka meistä haluaisi olla alaikäinen ja hengetön?

160

1911

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Ni.E

      Mauno Mattilalla on YouTube-video:

      Yeshua, Toora ja Uusjudaismi.

      "Miksi jotkut kutsuvat Jeesusta Kristusta nimellä Yeshua Ha'Mashiac julistaen, että on pidettävä Toora, sapatti ja Israelin juhlat pelastuakseen? Mihin tämä voi johtaa lopun aikana, kun temppeli rakentuu? Onko korvausteologialle muuta vaihtoehtoa kuin judaismi? Tuleeko meidän palata heprealaisille juurille?"

      https://www.youtube.com/watch?v=oV9zS1MvV5g

      Sen verran olen katsonut videota, että se sisältää lukuisia asiavirheitä.

      • Olisi mielenkiintoista, jos voisit kertoa noita asiavirheitä tähän?

        PS. Tähän aiheeseen tämä on juuri oikea opetus. Sen lisäksi suosittelen erittäin lämpimästi kirjettä galatalaisille.

        Siunauksin, MM.

      • jatkoa.tarvittaessa
        Ingenjör_81 kirjoitti:

        Olisi mielenkiintoista, jos voisit kertoa noita asiavirheitä tähän?

        Otetaan yksi esimerkki, jotta päästää vauhtiin. Sinä väität, että Raamattu opettaa siirtämään sapatin sunnuntaille. Jeesus kävi tapansa mukaan joka sapatti synagogassa, kuten teki Paavali. Mikä ihmeen lain kumoaminen on piilossa Raamatussa? Siellä ei ole yhtään käskyä viettää sunnuntaita.

        Alkuseurakunta ei siirtänyt sapattia sunnuntaille. Kristityt kokoontuivat joka päivä syömään ehtoollista, mikä kuului jokapäiväiseen uskovien yhteyteen, mutta he menivät sapattina temppeliin, eivätkä tehneet lauantaina työtä.

        Kerran he kokoontuivat jättämään hyvästi Paavalille viikon ensimmäisenä päivänä, mutta se ei ollut lepopäiväkokous vaan jäähyväiskokous illalla työpäivän jälkeen. Paavali ei tietenkään halunnut lähteä matkaa sapattina.

        Sinä otat sunnuntain vietosta esimerkin helluntaista. Kun kerran viikon ensimmäisenä päivänä kokoonnuttiin, niin yleistät sen jokaiseen viikonloppuun huomioimatta, että helluntai on Shavuotjuhla, joka lain mukaan osuu aina viikon ensimmäiselle päivälle. Juutalaisetkin viettävät juhlakokousta Shavuottina myös on sunnuntaina. Sitä edeltää sapatti, joka normaalisti vietetään lepopäivänä.

        Paavali vietti aina sapattia, kävi sapattina kirkossa, kuten teki Jeesus. Paavali ilmoitti, että hän noudattaa lakia ja opettaa noudattamaan lakia. Eräiden väärinkäsitysten vuoksi Paavali jopa osallistui nasiirilupaukseen liittyviin eläinuhreihin temppelissä, jotta muut ymmärtäisivät, että hän noudattaa lakia. Kun Raamattu ilmoittaa, ettei Paavali kumonnut lakia, se on niin.

        Ap.t 25:8. sillä Paavali torjui syytökset ja sanoi: "Minä en ole mitään rikkonut juutalaisten lakia enkä pyhäkköä enkä keisaria vastaan".

        Ap.t 28:Kolmen päivän kuluttua Paavali kutsui juutalaisten johtomiehet luokseen. Kun nämä olivat saapuneet, hän sanoi: "Veljet! Minut luovutettiin Jerusalemissa roomalaisten käsiin, vaikka en ole millään tavoin rikkonut kansaamme enkä isiltä perimiämme säädöksiä vastaan.

        Room 3:31 Kumoammeko me siis lain vetoamalla uskoon? Emme suinkaan, me päinvastoin vahvistamme sen mitä laki sanoo.

        Alkuseurakunta ei siirtänyt sapattia sunnuntaille. Se tapahtui vasta kolmesataa luvulla roomalaisten toimesta, koska Roomassa oli sunnuntai auringonjumalan palvontapäivä.

        Kristus ei tullut kumoamaan lakia eikä profeettoja, mutta antikristus tuli kumoamaan lain ja juhlapyhät.

        Dan 7:25 Uhmaten hän puhuu Korkeinta vastaan, tuhoaa Korkeimman pyhiä ja pyrkii muuttamaan juhla-ajat ja lain.

      • jatkoa.tarvittaessa
        Ingenjör_81 kirjoitti:

        Olisi mielenkiintoista, jos voisit kertoa noita asiavirheitä tähän?

        PS. Tähän aiheeseen tämä on juuri oikea opetus. Sen lisäksi suosittelen erittäin lämpimästi kirjettä galatalaisille.

        Siunauksin, MM.

        Sanon vielä sen, etten ole adventisti, mutta tässä asiassa kirkkokunta on oikeassa. Vaikka siellä on jotain hyvää, niin on paljon pimeyttä, kuten on myös Mauno Mattilassa.

      • Katsoin tuon videon ja täytyy myöntää, että siinä oli monta hyvää pointtia, vaikka luenkin itseni tuohon Yeshua/Toora porukkaan. Ensinnäkin, jos joku luulee että "Yeshuan" nimessä rukoileminen avaa portit taivaaseen, tämä on ehdottomasti väärin. Itse käytän näillä foorumeilla aina nimitystä "Jeesus", jotta ihmiset ymmärtäisivät mistä puhutaan. Yeshua ei ole mikään taikasana, joka saa ihmeitä aikaan, vaikka se onkin Jeesuksen alkuperäinen hepreankielinen nimi.

        Toinen pointti on heprean nostaminen pyhän kielen asemaan. Jos joku luulee että hepreaksi rukoileminen on jotenkin Jumalalle otollisempaa, on tämä ehdottomasti väärin. Jumala ymmärtää kyllä kaikkia kieliä.

        Kolmas hyvä pointti tuolta videolta, on Talmudin ja rabbiinisen kirjallisuuden nostaminen yli Raamatun. Mikäli joku tällaista harrastaa, hän tekee ehdottomasti väärin. Jeesus oli jyrkästi fariseusten perinnäissäädöksiä vastaan, siksi esim. käsiä ei tule rituaalisesti pestä ennen ateriointia, eikä muitakaan juutalaisten nykypäivän traditioita seurata. Yksi tällainen traditio on Jumalan nimen lyhentäminen muotoon JLA. Pahin harha jota seurata on lähteä mukaan kabbalaan ja juutalaiseen mystiikkaaan, jossa sanojen lukuarvoilla ja heprean aakkosilla kikkaillaan.

        Neljäs pointti, väitetään että aramean ja hepreankieliset Uuden testamentin käsikirjoitukset olisivat alkuperäisiä ja auktoritaarisia. Tämä on täyttä soopaa, vanhimmat ja luetettavimmat UT:n käsikirjoitukset ovat kreikankielisiä.

        Viides pointti, kolmiyhteyden tai Jeesuksen jumaluuden kieltäminen. Jos joku messiaaninen pitää Jeesusta vain profeettana tai suurena rabbina, eikä tunnusta Jeesusta Herraksi ja Jumalan pojaksi, hän on täysin eksynyt harhaopin poluille. Itse en kuitenkaan ole tällaiseen harhaoppiin törmännyt niissä messiaanisissa porukoissa joissa olen pyörinyt, tai niissä lähteissä joita olen tutkinut.

        Kuudes pointti on UT:n tai Paavalin kirjeiden asettaminen VT:tä alempaan asemaan. Jos joku tällaista harrastaa, saisi hävetä.

        Se mistä itse pidän kuitenkin kiinni, on Tooran asema Jumalan ikuisena säädöksenä. Kristittyjen tulee mielestäni noudattaa Tooraa eli Mooseksen lakia, sapattia, ruokasäädöksiä ja Herran asettamia juhlapyhiä, koska Jeesus opettaa:

        ”Älkää luulko, että minä olen tullut lakia tai profeettoja kumoamaan; en minä ole tullut kumoamaan, vaan täyttämään. Sillä totisesti minä sanon teille: kunnes taivas ja maa katoavat, ei laista katoa pieninkään kirjain, ei ainoakaan piirto, ennenkuin kaikki on tapahtunut. Sentähden, joka purkaa yhdenkään näistä pienimmistä käskyistä ja sillä tavalla opettaa ihmisiä, se pitää pienimmäksi taivasten valtakunnassa kutsuttaman; mutta joka niitä noudattaa ja niin opettaa, se pitää kutsuttaman suureksi taivasten valtakunnassa.” (Mt. 5:17-19)

        Jos joku tästä syystä pitää minua harhaoppisena, niin olkoon niin. Suosittelisin kaikille arvostelijoille kuitenkin jäitä hattuun, ei kannata uskoa kaikkea mitää kuulee messiaanisista/judaisteista eikä rakennella olkiukkoja ja stereotyyppejä. Myönnän että messiaaninen kenttä on varsin laaja ja monessa kohtaa arvostelu on täysin paikallaan.

        Missään kohtaa MM ei perustele Raamatulla, miksi ruokasäädökset ja sapatti nyt on kumottu. Niitä ei kumota missään kohtaa Raamattua.

      • Ingenjör_81 kirjoitti:

        Olisi mielenkiintoista, jos voisit kertoa noita asiavirheitä tähän?

        PS. Tähän aiheeseen tämä on juuri oikea opetus. Sen lisäksi suosittelen erittäin lämpimästi kirjettä galatalaisille.

        Siunauksin, MM.

        Kerro vielä, missä kohtaa galatalaiskirjettä Paavali kumoaa Tooran?

      • dogmatiks
        Kristitty.net kirjoitti:

        Katsoin tuon videon ja täytyy myöntää, että siinä oli monta hyvää pointtia, vaikka luenkin itseni tuohon Yeshua/Toora porukkaan. Ensinnäkin, jos joku luulee että "Yeshuan" nimessä rukoileminen avaa portit taivaaseen, tämä on ehdottomasti väärin. Itse käytän näillä foorumeilla aina nimitystä "Jeesus", jotta ihmiset ymmärtäisivät mistä puhutaan. Yeshua ei ole mikään taikasana, joka saa ihmeitä aikaan, vaikka se onkin Jeesuksen alkuperäinen hepreankielinen nimi.

        Toinen pointti on heprean nostaminen pyhän kielen asemaan. Jos joku luulee että hepreaksi rukoileminen on jotenkin Jumalalle otollisempaa, on tämä ehdottomasti väärin. Jumala ymmärtää kyllä kaikkia kieliä.

        Kolmas hyvä pointti tuolta videolta, on Talmudin ja rabbiinisen kirjallisuuden nostaminen yli Raamatun. Mikäli joku tällaista harrastaa, hän tekee ehdottomasti väärin. Jeesus oli jyrkästi fariseusten perinnäissäädöksiä vastaan, siksi esim. käsiä ei tule rituaalisesti pestä ennen ateriointia, eikä muitakaan juutalaisten nykypäivän traditioita seurata. Yksi tällainen traditio on Jumalan nimen lyhentäminen muotoon JLA. Pahin harha jota seurata on lähteä mukaan kabbalaan ja juutalaiseen mystiikkaaan, jossa sanojen lukuarvoilla ja heprean aakkosilla kikkaillaan.

        Neljäs pointti, väitetään että aramean ja hepreankieliset Uuden testamentin käsikirjoitukset olisivat alkuperäisiä ja auktoritaarisia. Tämä on täyttä soopaa, vanhimmat ja luetettavimmat UT:n käsikirjoitukset ovat kreikankielisiä.

        Viides pointti, kolmiyhteyden tai Jeesuksen jumaluuden kieltäminen. Jos joku messiaaninen pitää Jeesusta vain profeettana tai suurena rabbina, eikä tunnusta Jeesusta Herraksi ja Jumalan pojaksi, hän on täysin eksynyt harhaopin poluille. Itse en kuitenkaan ole tällaiseen harhaoppiin törmännyt niissä messiaanisissa porukoissa joissa olen pyörinyt, tai niissä lähteissä joita olen tutkinut.

        Kuudes pointti on UT:n tai Paavalin kirjeiden asettaminen VT:tä alempaan asemaan. Jos joku tällaista harrastaa, saisi hävetä.

        Se mistä itse pidän kuitenkin kiinni, on Tooran asema Jumalan ikuisena säädöksenä. Kristittyjen tulee mielestäni noudattaa Tooraa eli Mooseksen lakia, sapattia, ruokasäädöksiä ja Herran asettamia juhlapyhiä, koska Jeesus opettaa:

        ”Älkää luulko, että minä olen tullut lakia tai profeettoja kumoamaan; en minä ole tullut kumoamaan, vaan täyttämään. Sillä totisesti minä sanon teille: kunnes taivas ja maa katoavat, ei laista katoa pieninkään kirjain, ei ainoakaan piirto, ennenkuin kaikki on tapahtunut. Sentähden, joka purkaa yhdenkään näistä pienimmistä käskyistä ja sillä tavalla opettaa ihmisiä, se pitää pienimmäksi taivasten valtakunnassa kutsuttaman; mutta joka niitä noudattaa ja niin opettaa, se pitää kutsuttaman suureksi taivasten valtakunnassa.” (Mt. 5:17-19)

        Jos joku tästä syystä pitää minua harhaoppisena, niin olkoon niin. Suosittelisin kaikille arvostelijoille kuitenkin jäitä hattuun, ei kannata uskoa kaikkea mitää kuulee messiaanisista/judaisteista eikä rakennella olkiukkoja ja stereotyyppejä. Myönnän että messiaaninen kenttä on varsin laaja ja monessa kohtaa arvostelu on täysin paikallaan.

        Missään kohtaa MM ei perustele Raamatulla, miksi ruokasäädökset ja sapatti nyt on kumottu. Niitä ei kumota missään kohtaa Raamattua.

        Sanoit: -Neljäs pointti, väitetään että aramean ja hepreankieliset Uuden testamentin käsikirjoitukset olisivat alkuperäisiä ja auktoritaarisia. Tämä on täyttä soopaa, vanhimmat ja luetettavimmat UT:n käsikirjoitukset ovat kreikankielisiä.

        Tämä ei ole näin yksiselitteinen asia. Kreikankieliset käsikirjoitukset eivät ole joka kohdassa alkuperäisiä eikä niiltä osin luotettavia. Aramean ja hepreankiliset käsikirjoitukset ovat antaneet lisää tietoa niistä kreikankielisten käsikirjoitusten niistä kohdista, joita katolinen kirkko on muuttanut. Tästä on käyty vilkasta keskustelua tällä foorumilla, joten en toista samaa uudelleen.

        Sinulla ei ole oikeaa käsitystä siitä, missä kunnossa kreikankiliset käsikirjoitukset ovat. Sinun mielipiteesi poikkeaa raamatuntutkijoiden valistuneimmista kannoista. Sinä teet sen virheen, että pysyt kiinni niissä jakeissa, vaikka toisia jakeita vastaan, joissa kirjoitus on selvästi muuttunut.

      • dogmatiks kirjoitti:

        Jos arameankieliset tekstit ovat luotettavampia, miksi Raamattujamme ei käännetä niiden pohjalta? Raamatun kääntäjät, jotka ovat asiantuntijoita näissä kysymyksissä, ovat sitä mieltä, että kreikankieliset tekstit ovat luotettavampia.

      • Raamattu_ratkaisee_asian
        Ingenjör_81 kirjoitti:

        Olisi mielenkiintoista, jos voisit kertoa noita asiavirheitä tähän?

        PS. Tähän aiheeseen tämä on juuri oikea opetus. Sen lisäksi suosittelen erittäin lämpimästi kirjettä galatalaisille.

        Siunauksin, MM.

        Mattila sinä vääristelet videosi kuvauksessa sitä, mitä messiaaniset juutalaiset opettavat. Jos joku sanoo, että sinun on noudatettava lakia, muuten et pelastu, niin väität heidän opettavan, että lailla pelastutaan. Uskolla pelastutaan, niin he opettavat. Mutta he opettavat sikäli oikein, että uskomiseen kuuluun lain noudattaminen. Pelastusta ei voi saada, ilman lain noudattamista uskossa Jeesukseen Kristukseen.

        Jos joku sanoo, että sinun tulee pitää Toora, mutten et pelastu, niin sellaista opetti Jeesus ja Paavali, mitä et pysty kiistämään, koska lainaan heitä alla. Jeesus sanoi, ettei uskolla pelastuta, jos tekee laittomuutta. Tätä Mauno Mattila sinä et hyväksy, mikä on yksi sinun oman kadotuksesi syy.

        Matteus 7:
        21. Ei jokainen, joka sanoo minulle: 'Herra, Herra!', pääse taivasten valtakuntaan, vaan se, joka tekee minun taivaallisen Isäni tahdon.
        22. Moni sanoo minulle sinä päivänä: 'Herra, Herra, emmekö me sinun nimesi kautta ennustaneet ja sinun nimesi kautta ajaneet ulos riivaajia ja sinun nimesi kautta tehneet monta voimallista tekoa?'
        23. Ja silloin minä lausun heille julki: 'Minä en ole koskaan teitä tuntenut; menkää pois minun tyköäni, te laittomuuden tekijät'. :

        Roomalaiskirje 2:
        12 Ne, jotka ovat tehneet syntiä lakia tuntematta, myös tuhoutuvat laista riippumatta. Ne taas, jotka ovat lain tuntien tehneet syntiä, myös tuomitaan lain nojalla.
        13 Ei Jumala hyväksy vanhurskaiksi niitä, jotka vain kuulevat lain sanoja, vaan vanhurskaiksi julistetaan ne, jotka myös noudattavat lakia.

        Roomalaiskirje 3:
        31 Kumoammeko me siis lain vetoamalla uskoon? Emme suinkaan, me päinvastoin vahvistamme sen mitä laki sanoo.

        Jaakobin kirje 2:
        24 Näette siis, että ihminen osoittautuu vanhurskaaksi tekojen, ei yksistään uskon perusteella.
        25 Juuri tekojensa ansiosta portto Rahabkin osoittautui vanhurskaaksi, kun otti sanansaattajat luokseen ja auttoi heidät pois toista tietä.
        26 Niin kuin ruumis ilman henkeä on kuollut, niin on uskokin kuollut ilman tekoja.

        Martti Lutherin oppi yksin uskosta, ei kestänyt koettelua Jumalan Sanalla. Luther kiivastui Jaakobin kirjeeseen, koska se romutti hänen armo-oppinsa. Hänen ratkaisusta oli se, että otetaan Raamatusta pois Jaakobin kirje ja Ilmestyskirja, mutta kukaan ei suostunut sitä tekemään. Yksin uskosta, yksin armosta opin kehittämä veti päälleen sen rangaistuksen mitä Raamattu säätää siitä, että ottaa pois Ilmestyskirjan.

      • dogmatiks
        Kristitty.net kirjoitti:

        Jos arameankieliset tekstit ovat luotettavampia, miksi Raamattujamme ei käännetä niiden pohjalta? Raamatun kääntäjät, jotka ovat asiantuntijoita näissä kysymyksissä, ovat sitä mieltä, että kreikankieliset tekstit ovat luotettavampia.

        Niin yritin sinulle vääntää rautalangasta, ettei asia ole sellainen, että käsikirjoitusta tulisi joko ottaa kokonaan tai hylätä kaikki. Yksikään kreikankielinen UT:n käsikirjoitus ei ole alkuperäinen. Muun kielisissä käsikirjoituksissa on myös ongelmia. Mutta siellä on myös jakeita, jotka ovat kreikankielisiin käsikirjoituksiin nähden paremmin säilyneitä. Katolinen kirkko on tehnyt paljon vahinkoa kreikankielisille käsikirjoituksille.

        Sinä teet sen virheen, että pitänyt kiinni jakeissa, jotka eivät ole alkuperäisiä, vaikka muut jakeen muuta opettavat. Nyt en lähde enempää ruotimaan asiaa.

        Käännökset ovat valitettavasti menneet huonompaa suuntaa viime vuosisadalla, mutta moni on osannut ottaa vaariin siitä uudesta tiedosta, joka on tuonut esille selviä virheitä käsikirjoituksissa.

        2000 vuotta Raamattumme käännettiin kreikankielisistä käsikirjoituksista, ja nyt aikojen lopulla - puuf - ilmestyvät jostakin arameankieliset käsikirjoitukset, jotka ovat paremmin säilyneet kuin kreikankieliset ja ovat varhaisempia ja luotettavampia kuin kreikankieliset. Uskoo ken tahtoo.

      • 1234567---
        jatkoa.tarvittaessa kirjoitti:

        Sanon vielä sen, etten ole adventisti, mutta tässä asiassa kirkkokunta on oikeassa. Vaikka siellä on jotain hyvää, niin on paljon pimeyttä, kuten on myös Mauno Mattilassa.

        Täällä jotkut maitsevat jäännöksestä.
        Katsotaampas nyt mitä jäännös uskoo, ja onko nämä sinun mielestäsi pimeyttä mitä mainitsen: Jäännöksellä on sapatti pyhänäpäivänä. Jäännöksellä ei ole naiset pastoreina. Jäännös ei hyväksy homo ja lesboliittoja, eikä abortteja. Jäännös ei syö saastaisia eläimiä kuten sikaa Jumala jaotteli. Jäännös ei usko salaiseen tempausoppiin, eikä 1000-vuotiseen rauhanvaltakuntaan maanpäällä, vaan pyhät ovat taivaassa. Jäännös ei usko 7-vuotiseen vaivanaikaan, josta Raamattu ei mainitse mitään. Jäännös ei usko ikuisenpiinan oppiin, samoin kuin sielunkuolemattomuusoppiinkaan. Jäännös uskoo luomisoppiin, ei kehitysoppiin. Jäännös uskoo uskovien kaste aikuisena.
        Jäännös ei jouduta Jumalan päivän tulemista. Jäännös tietää, että Jumala on säätänyt ja määrännyt sen päivän, jona Hän on tuomitseva maailman vanhurskaudessaan, eikä sitä ihmisvoimin muutella. Isä yksin tietää Jeesuksen toisen tulemisen. Jäännös ei laita mitään vuosi ja päivämääriä Jeesuksen toiselle tulolle.
        Jäännös tunnistaa pedon ja pedonmerkin, joka on sunnuntai. . Jumalanmerkki on sapatti

      • dogmatiks
        Kristitty.net kirjoitti:

        2000 vuotta Raamattumme käännettiin kreikankielisistä käsikirjoituksista, ja nyt aikojen lopulla - puuf - ilmestyvät jostakin arameankieliset käsikirjoitukset, jotka ovat paremmin säilyneet kuin kreikankieliset ja ovat varhaisempia ja luotettavampia kuin kreikankieliset. Uskoo ken tahtoo.

        Sanoinko minä tuota? En sanonut. Sinä se olet se, joka uskot mikä sinulle paremmin sopii. Et usko, kuten Jumala on alun perin tarkoittanut. Tässä asiassa sinulla on ylpeyttä, koska luulet olevasi kirjaviisaampi kuin arvostetut raamatuntutkijat. Sitä sinä et ole.

        Kerro minulle, kuka arvostettu raamatuntutkija on muka sitä mieltä, että arameankieliset tekstit ovat varhaisempia ja luotetumpia kuin kreikankieliset? Nimi ja titteli kiitos. Ketkään rändöm nettibloggaajat eivät ole asiantuntijoita.

      • 1234567--- kirjoitti:

        Täällä jotkut maitsevat jäännöksestä.
        Katsotaampas nyt mitä jäännös uskoo, ja onko nämä sinun mielestäsi pimeyttä mitä mainitsen: Jäännöksellä on sapatti pyhänäpäivänä. Jäännöksellä ei ole naiset pastoreina. Jäännös ei hyväksy homo ja lesboliittoja, eikä abortteja. Jäännös ei syö saastaisia eläimiä kuten sikaa Jumala jaotteli. Jäännös ei usko salaiseen tempausoppiin, eikä 1000-vuotiseen rauhanvaltakuntaan maanpäällä, vaan pyhät ovat taivaassa. Jäännös ei usko 7-vuotiseen vaivanaikaan, josta Raamattu ei mainitse mitään. Jäännös ei usko ikuisenpiinan oppiin, samoin kuin sielunkuolemattomuusoppiinkaan. Jäännös uskoo luomisoppiin, ei kehitysoppiin. Jäännös uskoo uskovien kaste aikuisena.
        Jäännös ei jouduta Jumalan päivän tulemista. Jäännös tietää, että Jumala on säätänyt ja määrännyt sen päivän, jona Hän on tuomitseva maailman vanhurskaudessaan, eikä sitä ihmisvoimin muutella. Isä yksin tietää Jeesuksen toisen tulemisen. Jäännös ei laita mitään vuosi ja päivämääriä Jeesuksen toiselle tulolle.
        Jäännös tunnistaa pedon ja pedonmerkin, joka on sunnuntai. . Jumalanmerkki on sapatti

        Missä kohtaa Raamattua sanotaan, että sunnuntai on pedon merkki? Miten sunnuntai otetaan otsaan tai käteen?

      • 1234567---
        Kristitty.net kirjoitti:

        Missä kohtaa Raamattua sanotaan, että sunnuntai on pedon merkki? Miten sunnuntai otetaan otsaan tai käteen?

        Olen tästä monta kertaa kirjoittanut, joten en nyt toistele. Jos ei sinulle selviä niin ei voi mittään. Tässä tarvitaan viisautta ja ymmärrystä.

      • 1234567--- kirjoitti:

        Olen tästä monta kertaa kirjoittanut, joten en nyt toistele. Jos ei sinulle selviä niin ei voi mittään. Tässä tarvitaan viisautta ja ymmärrystä.

        Et ole kertaakaan näyttänyt, missä kohtaa Raamattua sanotaan sunnuntaita pedon merkiksi etkä ole selittänyt, miten sunnuntain voi ottaa otsaan tai käteen.

      • Totuusesille
        jatkoa.tarvittaessa kirjoitti:

        Sanon vielä sen, etten ole adventisti, mutta tässä asiassa kirkkokunta on oikeassa. Vaikka siellä on jotain hyvää, niin on paljon pimeyttä, kuten on myös Mauno Mattilassa.

        Pimeyttä on. Mutta nöyrällä sydämellä, omankin vajavaisuuden myöntäessään, löytää valon, joka loistaa Kristuksesta.
        Tarvitsemme nöyrää sydäntä ja Jumalan suurta armoa ymmärtääksemme oikein. Silloin ei sormella osoitella toisia Jumalan palvelijoita ja luulla, että itse ollaan oikeassa!

      • 1234567---
        Totuusesille kirjoitti:

        Eihän väärä raha todista muutakuin, että oikeakin raha on olemassa.

      • 1234567---
        Kristitty.net kirjoitti:

        Et ole kertaakaan näyttänyt, missä kohtaa Raamattua sanotaan sunnuntaita pedon merkiksi etkä ole selittänyt, miten sunnuntain voi ottaa otsaan tai käteen.

        Siksipä niitä ymmärtämättömiä on niin vähän kun ei suoraan Raamatussa ole kirjoitettu: Sunnuntai on pedonmerkki.
        Ilm.13:18. TÄSSÄ ON VIISAUS JOLLA YMMÄRRYS ON. . . Täytyy ensin tuntea tämä peto 666 kuka hän on, niin senjälkeen on helppo tunnistaa tämän pedonmerkki. Viisautta ja ymmärrystä kysytään.

      • 1234567---
        1234567--- kirjoitti:

        Piti kirjoittaman, että SIKSIPÄ NIITÄ YMMÄRTÄMÄTTÖMIÄ ON NIIN PALJON.

      • 1234567--- kirjoitti:

        Siksipä niitä ymmärtämättömiä on niin vähän kun ei suoraan Raamatussa ole kirjoitettu: Sunnuntai on pedonmerkki.
        Ilm.13:18. TÄSSÄ ON VIISAUS JOLLA YMMÄRRYS ON. . . Täytyy ensin tuntea tämä peto 666 kuka hän on, niin senjälkeen on helppo tunnistaa tämän pedonmerkki. Viisautta ja ymmärrystä kysytään.

        Onnittelen sinua siitä, että sinulla on viisaus ja ymmärrys tuntea pedon luku.

    • upupupup

      Katso 1.Kor. 9:9-10.

      • Kumoaako Paavali tuossa kohtaa Tooran käskyn?

    • N.A

      Tämä aloitus liittyy Mattilan omaan aloitukseen, jossa hän mainostaa uutta paljastusvideota Nokia likavesistä. Videon lopulla Mattila laskee omat likavetensä opettamalla virheellisesti Tuomarien kirjan 4.-lukua. Hän käyttää Jotamin kirousta huonosta kuninkaasta Abimelekistä vertauksena Jeesuksesta. Jotamin lukema kirous orjantappurapuulle Abimelkille ei ole missään nimessä Jeesuksen vertauskuva, vaan nimenomaan antikristuksen vertauskuva.

      Tuom 9:23, 24: Sitten Jumala lähetti pahan hengen rikkomaan Abimelekin ja sikemiläisten välit, ja sikemiläiset nousivat kapinaan Abimelekia vastaan. Näin tapahtui, jotta Jerubbaalin seitsemänkymmenen pojan julma murha tulisi kostetuksi ja jotta rangaistus kohtaisi veljiensä surmaajaa Abimelekia ja Sikemin miehiä, jotka olivat auttaneet häntä tappamaan veljensä.

      Tuom 9:56, 57: Näin Jumala kosti rikoksen, jonka Abimelek oli tehnyt isäänsä vastaan surmatessaan seitsemänkymmentä veljeään, ja Jumala antoi Sikemin miesten pahuuden koitua heidän omaksi tuhokseen. Heidän osakseen tuli Jerubbaalin pojan Jotamin LAUSUMA KIROUS.

      Mattila puhuu niin epäkunnioittavasti Pyhästä Hengestä ja Jumalan Sanasta, etten pysty sitä tähän siteeraamaan. Katsokaa itse, mitä kauheaa Mattila puhuu: https://www.youtube.com/watch?v=oS8ssFaIgRY&feature=youtu.be&t=1h40m30s

    • upupupup

      Aloitustekstiin liittyen kysymys nikille kr.net. Miten Paavali jakeissa 1. kor. 9:7-10 ja Tim. 5:17-18 soveltaa lain käskyä 5. Moos. 25:4 'Älä sido puivan härän suuta', soveltaako hän noissa kohdissa sitä käskyä niin kuin siinä käskyssä kirjaimellisesti sanotaan, vai jollain muulla tavalla? Ja pyydän, älä venkoile vastauksessasi!

      Lue myös 1.kor. 5:9-13. Entä miten vanhan liiton aikakautena poistettiin paha keskuudesta? Entä miten uuden liiton aikakautena poistetaan keskuudesta se joka on paha?

      Entäs 1.kor. 5:8 Viettäkäämme siis juhlaa, ei vanhassa hapatuksessa eikä ilkeyden ja pahuuden hapatuksessa, vaan puhtauden ja totuuden happamattomuudessa.
      Uskon, että tuo jae 1.kor. 5:8 ei tarkoita sitä, että pitäisi ryhtyä viettämään jakeessa 2.Moos 34:18 mainittua happamattoman leivän juhlaa.

      • Kumoaako Paavali tuossa kohtaa Tooran käskyn ja "Hengessä" lukee tuota kohtaa, niin että se tarkoittaa päinvastaista kuin mitä siinä sanotaan?

      • upupupup

        Et vastannut kysymykseeni. Ja sitäpaitsi, en väittänyt että se tarkoittaisi päinvastaista. Ja vaikka pyysin, että et venkoilisi vastauksessasi, niin näemmä venkoiliut kuitenkit.

      • upupupup kirjoitti:

        Nyt onkin kyse siitä, että Mauno Mattila Hengessä lukee Raamatun jakeiden tarkoittavat päinvastaista kuin mitä tekstissä sanotaan. Paavali tai kukaan apostoleista ei kertaakaan Hengessä kumonnut ainuttakaan Tooran käskyä.

      • kirjoituksista-

        Kirjoitit: -Entäs 1.kor. 5:8 Viettäkäämme siis juhlaa, ei vanhassa hapatuksessa eikä ilkeyden ja pahuuden hapatuksessa, vaan puhtauden ja totuuden happamattomuudessa.
        Uskon, että tuo jae 1.kor. 5:8 ei tarkoita sitä, että pitäisi ryhtyä viettämään jakeessa 2.Moos 34:18 mainittua happamattoman leivän juhlaa.

        Tämä ei pidä paikkansa. Kyse on juhlan sisällöstä. Puhdistautukaa synnistä, uudistukaan mieleltänne Kristuksen kaltaiseksi. Paavali ei kumonnut happamattoman leivän juhlaa, vaan itse noudatti sitä.

        Room 3:31 Kumoammeko me siis lain vetoamalla uskoon? Emme suinkaan, me päinvastoin vahvistamme sen mitä laki sanoo.

        Ap.t 25:8. sillä Paavali torjui syytökset ja sanoi: "Minä en ole mitään rikkonut juutalaisten lakia enkä pyhäkköä enkä keisaria vastaan".

      • kirjoituksista- kirjoitti:

        Todellakaan Paavali ei sanallakaan sano, että älkää viettäkö happamattoman leivän juhlaa.

      • upupupup
        kirjoituksista- kirjoitti:

        Kirjoitit: -Entäs 1.kor. 5:8 Viettäkäämme siis juhlaa, ei vanhassa hapatuksessa eikä ilkeyden ja pahuuden hapatuksessa, vaan puhtauden ja totuuden happamattomuudessa.
        Uskon, että tuo jae 1.kor. 5:8 ei tarkoita sitä, että pitäisi ryhtyä viettämään jakeessa 2.Moos 34:18 mainittua happamattoman leivän juhlaa.

        Tämä ei pidä paikkansa. Kyse on juhlan sisällöstä. Puhdistautukaa synnistä, uudistukaan mieleltänne Kristuksen kaltaiseksi. Paavali ei kumonnut happamattoman leivän juhlaa, vaan itse noudatti sitä.

        Room 3:31 Kumoammeko me siis lain vetoamalla uskoon? Emme suinkaan, me päinvastoin vahvistamme sen mitä laki sanoo.

        Ap.t 25:8. sillä Paavali torjui syytökset ja sanoi: "Minä en ole mitään rikkonut juutalaisten lakia enkä pyhäkköä enkä keisaria vastaan".

        Oletko koskaa vertaillut apostolien tekojen 15. ja 21. lukua keskenään?
        Mitä sanotaan pakanoista ja mitä sanotaan juutalaisista.

      • upupupup kirjoitti:

        Oletko koskaa vertaillut apostolien tekojen 15. ja 21. lukua keskenään?
        Mitä sanotaan pakanoista ja mitä sanotaan juutalaisista.

        No valaisepa minua, mitä sinun mielestäsi siellä sanotaan juutalaisista ja pakanoista?

      • jatkoa.tarvittaessa
        Kristitty.net kirjoitti:

        Nyt onkin kyse siitä, että Mauno Mattila Hengessä lukee Raamatun jakeiden tarkoittavat päinvastaista kuin mitä tekstissä sanotaan. Paavali tai kukaan apostoleista ei kertaakaan Hengessä kumonnut ainuttakaan Tooran käskyä.

        Olen samaa mieltä siitä, ettei Mauno Mattila ole oikeassa hengessä.

      • upupupup
        Kristitty.net kirjoitti:

        Kumoaako Paavali tuossa kohtaa Tooran käskyn ja "Hengessä" lukee tuota kohtaa, niin että se tarkoittaa päinvastaista kuin mitä siinä sanotaan?

        En ole väittänyt että kumoaa. Mutta et vieläkään vastannut kysymykseeni.

        Aloitustekstiin liittyen kysymys nikille kr.net. Miten Paavali jakeissa 1. kor. 9:7-10 ja Tim. 5:17-18 soveltaa lain käskyä 5. Moos. 25:4 'Älä sido puivan härän suuta', soveltaako hän noissa kohdissa sitä käskyä niin kuin siinä käskyssä kirjaimellisesti sanotaan, vai jollain muulla tavalla?

      • upupupup
        Kristitty.net kirjoitti:

        No valaisepa minua, mitä sinun mielestäsi siellä sanotaan juutalaisista ja pakanoista?

        Suomeksi käännettynä erään amerikkalaisen opettajan opetus koskien apostolien tekojen 15. lukua: 'pakana uskovia ei velvoitettu pitämään Mooseksen laki.'

        [Ja jos esität tuota opetusta vastaan taas niitä samoja saivartelujasi, niin lue myös aiemmat viestini. En viitsisi niin kovin paljon toistaa sulle. koska venkoilet.]

        Suomeksi käännettynä erään amerikkalaisen opettajan opetus koskien apostolien tekojen 21. lukua 'Juutalaiset kristityt jatkoivat Mooseksen lain seuraamista. Paavali myös piti lain.'

      • upupupup kirjoitti:

        En ole väittänyt että kumoaa. Mutta et vieläkään vastannut kysymykseeni.

        Aloitustekstiin liittyen kysymys nikille kr.net. Miten Paavali jakeissa 1. kor. 9:7-10 ja Tim. 5:17-18 soveltaa lain käskyä 5. Moos. 25:4 'Älä sido puivan härän suuta', soveltaako hän noissa kohdissa sitä käskyä niin kuin siinä käskyssä kirjaimellisesti sanotaan, vai jollain muulla tavalla?

        Paavali tulkitsee melko vapaasti tuota tekstiä, tekee siitä hengellisen sovelluksen. Mutta opettaako Paavali, että puivan härän suun saa sitoa? Toisin sanoen kumoaako Paavali Tooran käskyn? Ei tasan kumoa, vaan se käsky on edelleen voimassa. Raamatussa ei ole ainuttakaan esimerkkiä kenestäkään apostolista, joka "Hengessä" tulkitsisi ainuttakaan Tooran käskyä siten, että se tarkoittaisi päinvastaista. Tällä tavalla "Hengessä" Mauno Mattila tulkitsee Raamattua, että "älä syö mitään mikä on kauhistus" tarkoittaa, että saa syödä kaikkea saastaista ja "muista pyhittää seitsemäs päivä" tarkoittaa "muista pyhittää ensimmäinen päivä". Tällaisesta tulkinnasta meillä ei ole Raamatussa ainuttakaan esimerkkiä, että Raamatun käsky todellisuudessa "Hengessä" tarkoittaisi päinvastaista kuin mitä siinä sanotaan.

      • upupupup kirjoitti:

        Suomeksi käännettynä erään amerikkalaisen opettajan opetus koskien apostolien tekojen 15. lukua: 'pakana uskovia ei velvoitettu pitämään Mooseksen laki.'

        [Ja jos esität tuota opetusta vastaan taas niitä samoja saivartelujasi, niin lue myös aiemmat viestini. En viitsisi niin kovin paljon toistaa sulle. koska venkoilet.]

        Suomeksi käännettynä erään amerikkalaisen opettajan opetus koskien apostolien tekojen 21. lukua 'Juutalaiset kristityt jatkoivat Mooseksen lain seuraamista. Paavali myös piti lain.'

        "Sillä Mooseksella on ammoisista ajoista asti joka kaupungissa julistajansa; luetaanhan häntä synagoogissa jokaisena sapattina." (Apt. 15:21) - Mitä ihmettä pakanakristityt tekevät synagoogassa kuulemassa sapattina Moosesta, jos kokouksessa muka päätettiin, että Mooseksen laki ei enää ole voimassa?

      • upupupup
        Kristitty.net kirjoitti:

        "Sillä Mooseksella on ammoisista ajoista asti joka kaupungissa julistajansa; luetaanhan häntä synagoogissa jokaisena sapattina." (Apt. 15:21) - Mitä ihmettä pakanakristityt tekevät synagoogassa kuulemassa sapattina Moosesta, jos kokouksessa muka päätettiin, että Mooseksen laki ei enää ole voimassa?

        Onko sulla huono muisti? Minähän uskon että lakia ei ole kumottu. Mutta uskon myös nuo kyseiset opetukset, joita siteerasin. Eikä ole ristiriitaa.

        Suomeksi käännettynä erään amerikkalaisen opettajan opetus koskien apostolien tekojen 15. lukua: 'pakana uskovia ei velvoitettu pitämään Mooseksen laki.'

        Suomeksi käännettynä erään amerikkalaisen opettajan opetus koskien apostolien tekojen 21. lukua 'Juutalaiset kristityt jatkoivat Mooseksen lain seuraamista. Paavali myös piti lain.'

      • bvnv
        upupupup kirjoitti:

        Lue luku 15. itse. Kyse on siitä, ettei pakanoilta voitu heti vaatia koko lain noudattamista, koska he eivät osanneet sitä. Juutalaiset olivat olleet joka sapatti kuuntelemassa lakia, joten heiltä voitiin vaatia lain noudattamista heti. Pakanoilta vaadittiin kuitenkin opiskelemaan koko lakia ja edistymisensä mukaan noudattamaan sitä. Pakanoilta ei vaadittu ympärileikkausta, koska laki ei vaadit Kreikassa asuvia pakanoita ottamaan ympärileikkausta. Se koskee vain Israelissa asuvia.

      • upupupup
        bvnv kirjoitti:

        Tuossa opetuksessasi on monia virheitä.

      • upupupup kirjoitti:

        Onko sulla huono muisti? Minähän uskon että lakia ei ole kumottu. Mutta uskon myös nuo kyseiset opetukset, joita siteerasin. Eikä ole ristiriitaa.

        Suomeksi käännettynä erään amerikkalaisen opettajan opetus koskien apostolien tekojen 15. lukua: 'pakana uskovia ei velvoitettu pitämään Mooseksen laki.'

        Suomeksi käännettynä erään amerikkalaisen opettajan opetus koskien apostolien tekojen 21. lukua 'Juutalaiset kristityt jatkoivat Mooseksen lain seuraamista. Paavali myös piti lain.'

        "pakana uskovia ei velvoitettu pitämään Mooseksen laki." tätä mantraa hoetaan, mutta missään kohtaa Apt. 15 ei sanota, että Mooseksen laki ei nyt kuulu teille pakanoille.

    • judaisti.net

      Tuossa aloituksen viestissä näkyy tämän judaistin todellinen tila !

      Eli hän on Hengetön, eli hänellä ei ole itsellään Pyhää Henkeä, ja siksi Hengelliset asiat ovat hänelle täysin vieraita ja käsittämättömiä.

      Hän siis on katkera siitä syystä, että toiset, eli uudestisyntyneet uskovat ymmärtävät Hengellisiä asioita ja sanomaa, mutta hän itse ei siihen kykene, ja se siis häntä harmittaa, kun hän jää ulkopuolelle tajuamatta mitään.

      Eli tämä asia todistaa siis sen, että hän on uudestisyntymätön !

      Eli Henkeä hänellä ei ole, ja siksi eivät Raamatun salatut ja kätketyt viisaudet ja opetukset hänelle aukea !

      6 Kuitenkin me puhumme viisautta täydellisten seurassa, mutta emme tämän maailman viisautta emmekä tämän maailman valtiasten, jotka kukistuvat,
      7 vaan me puhumme salattua Jumalan viisautta, sitä kätkettyä, jonka Jumala on edeltämäärännyt ennen maailmanaikoja meidän kirkkaudeksemme,
      8 sitä, jota ei kukaan tämän maailman valtiaista ole tuntenut-sillä jos he olisivat sen tunteneet, eivät he olisi kirkkauden Herraa ristiinnaulinneet-
      9 vaan, niinkuin kirjoitettu on: "mitä silmä ei ole nähnyt eikä korva kuullut, mikä ei ole ihmisen sydämeen noussut ja minkä Jumala on valmistanut niille, jotka häntä rakastavat".
      10 Mutta meille Jumala on sen ilmoittanut Henkensä kautta, sillä Henki tutkii kaikki, Jumalan syvyydetkin.
      11 Sillä kuka ihminen tietää, mitä ihmisessä on, paitsi ihmisen henki, joka hänessä on? Samoin ei myös kukaan tiedä, mitä Jumalassa on, paitsi Jumalan Henki.
      12 Mutta me emme ole saaneet maailman henkeä, vaan sen Hengen, joka on Jumalasta, että tietäisimme, mitä Jumala on meille lahjoittanut;
      13 ja siitä me myös puhumme, emme inhimillisen viisauden opettamilla sanoilla, vaan Hengen opettamilla, selittäen hengelliset hengellisesti.
      !!!
      14 Mutta luonnollinen ihminen ei ota vastaan sitä, mikä Jumalan Hengen on; sillä se on hänelle hullutus, eikä hän voi sitä ymmärtää, koska se on tutkisteltava hengellisesti.
      !!!
      15 Hengellinen ihminen sitä vastoin tutkistelee kaiken, mutta häntä itseään ei kukaan kykene tutkistelemaan.
      16 Sillä: "kuka on tullut tuntemaan Herran mielen, niin että voisi neuvoa häntä?" Mutta meillä on Kristuksen mieli.

      Eli "kristitty.net" nikille Hengen ilmoitus on siis hullutus, ja hän pyrkii sen kieltämään ja väittää sitä siis valheeksi vain !

      Eli hän siis on vain luonnollinen ihminen, eikä mikään tosi Uskova !!!

      Varokaa tätä eksyttäjä judaistia !

      • Todellakin minua harmittaa, että minulla ei ole tätä "henkeä", joka lukee Raamatusta mustan valkoiseksi ja valkoisen mustaksi.

      • judaisti.net
        Kristitty.net kirjoitti:

        Todellakin minua harmittaa, että minulla ei ole tätä "henkeä", joka lukee Raamatusta mustan valkoiseksi ja valkoisen mustaksi.

        Katkera mies puhuu ! :)

        Pietari on hyvä esimerkki asiasta, hän näki näyn, joka kertoi siis epäpuhtaista eläimistä !

        Mutta Pietari siis Hengessä tulkitsi ja tajusi sen tarkoittavan pakanoita eli Korneliuksen huonekuntaa.

        Sinä sen sijaan olisit jättänyt menemättä pakanan luo, koska sen ajan pakana ei noudattanut ruokasäädöksiä, ei todellakaan !

        Eli tuokin esimerkki osoittaa sen, että Raamatun asiat pitää ymmärtää Hengellisesti, eikä kuten luonnollinen ihminen, kuten sinä judisti sen luet ja ymmärrät !

        Mutta Ilosanoma sinullekin "kristitty.net" !

        Sinunkin on mahdollista saavuttaa Hengellisyys !

        Ei sinunkaan tarvitse muuta, kuin tulla oikeasti uskoon, eli uudestisyntyä, niin sitten sinäkin näitä ymmärtäisit !

        Eikö olisikin hienoa olla oikea Uskova, eikä tarvitsisi enää vain näytellä ja esittää sellaista ?

      • huomioikaa_tämä
        judaisti.net kirjoitti:

        Kristitty.netillä ei ole enää pelastusta, koska hän on käyttänyt Pyhän Hengen nimeä tahallaan väärin profetiassa, jonka hän itse keksi. Kristitty.net on myöhemmin myöntänyt antaneensa omavaltaisen kadotustuomion, koska halusi tehdä satiiria.

        https://keskustelu.suomi24.fi/t/15123209/missa-te-uhraatte-ja-missa-kasvatatte---#comment-92319245

        Tämä on syy antaa miehelle porttikielto jokaiseen seurakuntaa, koska hän on tehnyt kadotukseen vievää syntiä.

        Vastauksessa Mauno Mattilalle, Kristitty.net kuvasi niitä seurakuntia, missä hän on ollut. Ilmeisesti hän ei ole saanut mitään seurakuntaa vastuulleen, joten hän yrittää saada keskustelukumppaneita täältä. https://keskustelu.suomi24.fi/t/15221244/mauno-mattila-raamatun-lukeminen-quothengessaquot#comment-93185390

        Kristitty.net lähettää Suomi24:lle noin 6000 kommenttia vuodessa niin arkipäivänä, illalla kuin viikonloppuna. Hän on ilmeisesti ajautunut tänne, koska hänellä ei ole enää muuta paikkaa.

      • judaisti.net kirjoitti:

        Pietari tulkitsi Jumalan antamaa näkyä hengellisesti, "teurasta ja syö" tarkoitti, että ketään ihmistä ei saa sanoa epäpyhäksi tai saastaiseksi. Huomaa, että Pietari ei ainuttakaan Raamatun käskyä tulkitse hengellisesti, niin että musta olisi valkoista ja valkoinen mustaa. Toorassa kielletään syömästä mitään saastaista, ja Pietari tulkitsi sen kirjaimellisesti tarkoittavan, että mitään saastaista ei saa syödä.

      • huomioikaa_tämä kirjoitti:

        Jokainen joka lukee tuon ketjun ymmärtää, että minä vinoilin nimimerkille wewewewewe joka jakelee kadotustuomiota omasta päästään, ei Pyhän Hengen käskystä.

      • huomioikaa_tämä
        Kristitty.net kirjoitti:

        Jokainen joka lukee tuon ketjun ymmärtää, että minä vinoilin nimimerkille wewewewewe joka jakelee kadotustuomiota omasta päästään, ei Pyhän Hengen käskystä.

        Seliseli. Katso itse peiliin.

      • Vanhempi.Veli
        Kristitty.net kirjoitti:

        Jokainen joka lukee tuon ketjun ymmärtää, että minä vinoilin nimimerkille wewewewewe joka jakelee kadotustuomiota omasta päästään, ei Pyhän Hengen käskystä.

        Herra puu minulle muuta, mitä sinä kerrot.

        Sinä käytit vinoilussasi Pyhä Hengen nimeä. Miten kävi Aaronin pojille, kun ajattelivat voivansa tehdä väärää tulta? Tämä on sinun itsesi kannalta vakava paikka.

        Älä lähde syyttelemään nyt muita vaan kerro, miten katsot itse olleesi oikeutettu vinoilemaan tuollaisella tavalla?

        Voitko ystävällisesti kertoa, miten sinun menettelysi on puolusteltavissa?

      • judaisti.net
        Kristitty.net kirjoitti:

        Pietari tulkitsi Jumalan antamaa näkyä hengellisesti, "teurasta ja syö" tarkoitti, että ketään ihmistä ei saa sanoa epäpyhäksi tai saastaiseksi. Huomaa, että Pietari ei ainuttakaan Raamatun käskyä tulkitse hengellisesti, niin että musta olisi valkoista ja valkoinen mustaa. Toorassa kielletään syömästä mitään saastaista, ja Pietari tulkitsi sen kirjaimellisesti tarkoittavan, että mitään saastaista ei saa syödä.

        Luetko tämän Pietarista eli Keefaasta:

        Joh. 1:42 Ja hän vei hänet Jeesuksen tykö. Jeesus kiinnitti katseensa häneen ja sanoi: "Sinä olet Simon, Johanneksen poika; sinun nimesi on oleva Keefas", joka käännettynä on Pietari.

        11 Mutta kun Keefas tuli Antiokiaan, vastustin minä häntä vasten kasvoja, koska hän oli herättänyt suurta paheksumista.
        12 Sillä ennenkuin Jaakobin luota oli tullut muutamia miehiä, oli hän syönyt yhdessä pakanain kanssa; mutta heidän tultuaan hän vetäytyi pois ja pysytteli erillään peläten ympärileikattuja,
        13 ja hänen kanssaan lankesivat ulkokultaisuuteen muutkin juutalaiset, niin että heidän ulkokultaisuutensa tempasi mukaansa Barnabaankin.
        14 Mutta kun minä näin, etteivät he vaeltaneet suoraan evankeliumin totuuden mukaan, sanoin minä Keefaalle kaikkien kuullen: "Jos sinä, joka olet juutalainen, noudatat pakanain tapoja etkä juutalaisten, miksi sinä pakotat pakanoita noudattamaan juutalaisten tapoja?"
        15 Me olemme luonnostamme juutalaisia, emmekä pakanasyntisiä;
        16 mutta koska tiedämme, ettei ihminen tule vanhurskaaksi lain teoista, vaan uskon kautta Jeesukseen Kristukseen, niin olemme mekin uskoneet Kristukseen Jeesukseen tullaksemme vanhurskaiksi uskosta Kristukseen eikä lain teoista, koska ei mikään liha tule vanhurskaaksi lain teoista.

        Mitä siis Pietari tekikään tuossa ???

        Mitä Paavali sanoo tuossakin: ?

        sanoin minä Keefaalle kaikkien kuullen: "Jos sinä, joka olet juutalainen, noudatat pakanain tapoja etkä juutalaisten, miksi sinä pakotat pakanoita noudattamaan juutalaisten tapoja?"

        Tässä taas sanomaa sinulle !

        Niin ja se musta valkoiseksi ja valkoinen mustaksi asia!

        Mitä siinä tapahtuikaan oikeasti ?

        9 Ja seuraavana päivänä, kun he olivat matkalla ja lähestyivät kaupunkia, nousi Pietari noin kuudennen hetken vaiheilla katolle rukoilemaan.
        10 Ja hänen tuli nälkä, ja hän halusi ruokaa. Mutta sitä valmistettaessa hän joutui hurmoksiin.
        11 Ja hän näki taivaan avoinna ja tulevan alas astian, ikäänkuin suuren liinavaatteen, joka neljästä kulmastaan laskettiin maahan.
        12 Ja siinä oli kaikkinaisia maan nelijalkaisia ja matelijoita ja taivaan lintuja.
        13 Ja tuli ääni, joka sanoi hänelle: "Nouse, Pietari, teurasta ja syö".
        14 Mutta Pietari sanoi: "En suinkaan, Herra; sillä en minä ole ikinä syönyt mitään epäpyhää enkä saastaista".
        !!!!!!!!!!!!!!!!
        15 Ja taas ääni sanoi hänelle toistamiseen: "Minkä Jumala on puhdistanut, sitä älä sinä sano epäpyhäksi".
        !!!!!!!!!!!!!!!

        Eli pakanat olivat tuon "kuvan" mukaan ja vanhan liiton mukaan, johon sinä siis uskot yhä, niitä saastaisia, mutta Pietarin siis tuli kuitenkin mennä heidän luokseen !

        Joh. 4:9 Niin Samarian nainen sanoi hänelle: "Kuinka sinä, joka olet juutalainen, pyydät juotavaa minulta, samarialaiselta naiselta?" Sillä juutalaiset eivät seurustele samarialaisten kanssa.

        Siis edes samarialaisten kanssa ei seurusteltu, EIKÄ SYÖTY YHDESSÄ !

        Vielä vähemmän vanhan liiton uskovat olivat tekemisissä pakanoiden kanssa !

        Joten TODELLAKIN sinun mukaasi siis tuossa Pietarin ja Korneliuksen tapauksessa mustasta tehtiin valkoinen, ja huomaa vielä se, että Herra siinäkin TAAS JULISTI KAIKKI RUUAT PUHTAIKSI SAMALLA !

        Tätä näkyäkään ei suuri osa ymmärrä. Kaikista ei ole näkyjen selittäjiksi.

        Niin, Paavali moitti Pietaria tekopyhyydestä, siitä että hän kyllä soi pakanoiden kanssa, mutta kun juutalaiset veljet ilmestyivät paikalle, hän ei enää aterioinut pakanoiden seurassa. Siitä oli kyse, ei siitä, että Pietari pakanoiden seurassa ei olisi noudattanut Mooseksen lakia, mutta juutalaisten seurassa noudatti.

        Pietarin näky saastaisista eläimistä toistui kolme kertaa, eikä Pietari ymmärtänyt sitä. Näyn kirjaimellinen tulkinta oli siis Pietarin mielessä mahdoton. Korneliuksen ovella Pietari ymmärtää näyn vertauskuvallisen merkityksen, että ketään ihmistä ei saa sanoa saastaiseksi. Missään kohtaa Pietari ei sano, että Herra on minulle näyttänyt, että saastaisia eläimiä saa nyt syödä. Näky tarkoitti vain ja ainoastaan sitä, että ihmisiä ei saanut sanoa saastaiseksi.

        Mustasta ei tehty valkoista. Raamatun käskyä, että mitään mikä on kauhistus ei saa syödä, ei kumottu.

      • Kristitty.net kirjoitti:

        "Tämä tapahtui kolme kertaa; sitten astia otettiin kohta ylös taivaaseen. Ja kun Pietari oli epätietoinen siitä, mitä hänen näkemänsä näky mahtoi merkitä, niin katso, ne miehet, jotka Kornelius oli lähettänyt ja jotka kyselemällä olivat löytäneet Simonin talon, seisoivat portilla" (Apt. 10:16,17)

        Huomaa, että Pietari ei ymmärrä näkyä. Mitä hän ei ymmärrä? Näyn kirjaimellinen tulkinta on Pietarin mielessä mahdoton.

        "Ja hän sanoi heille: "Te tiedätte, että on luvatonta juutalaisen miehen seurustella vierasheimoisen kanssa tai mennä hänen tykönsä; mutta minulle Jumala on osoittanut, etten saa sanoa ketään ihmistä epäpyhäksi enkä saastaiseksi." (Apt. 10:28)

        Huomaa mitä Pietari sanoo, Jumala on osoittanut, ettei ketään ihmistä saa sanoa saastaiseksi. Pietari ei sano, että Jumala on minulle osoittanut, että kaikkia saastaisia eläimiä saa syödä.

        Jos taas Jeesus opetti että kaikki ruoka on puhdasta, niin Pietari ei saanut sitä memoa, koska sanoo, ettei ole koskaan syönyt mitään saastaista. Jeesus ei opettanut, että kaikki ruoka on puhdasta, eikä niin opeta kukaan Raamatussa.

      • sapatti123

        Mitä osaa "Näin hän sanoi kaikki ruuat puhtaiksi." sinä et ymmärrä ?!?

      • sapatti123 kirjoitti:

        Mitä osaa "Näin hän sanoi kaikki ruuat puhtaiksi." sinä et ymmärrä ?!?

        "Näin Hän sanoi kaikki ruuat puhtaiksi." (Markus 7:19) Alkukielessä ei sanota mitään tällaista, kyse on Raamatun väärentäjien törkeästä lisäyksestä Jumalan sanaan. Tässä jae Biblian mukaan, joka on uskollinen alkukielelle: "Sillä ei se mene hänen sydämeensä, vaan vatsaan, ja menee luonnollisesti ulos, kaikki ruat puhdistain." Ei sanaakaan siitä, että Jeesus olisi julistanut kaikki ruuat puhtaiksi. Jokainen voi itse tarkistaa asian alkukielestä tästä: http://biblehub.com/interlinear/mark/7-19.htm Tai katsoa englanninkielisiä käännöksiä: http://biblehub.com/mark/7-19.htm Noissa uudemmissa käännöksissä on tuo lause "In saying this, Jesus declared all foods clean." suluissa, joka tarkoittaa, että se ei kuuluu tekstiin alkuunkaan. Luotettavasta KJV käännöksestä tuo lause puuttuu kokonaan, koska sitä ei ole alkutekstissä. Kyse on Raamatun väärentäjien törkeästä lisäyksestä, ei mistään muusta.

        Tuossa Markuksen evankeliumin kohdassa fariseukset eivät syyttäneet opetuslapsia saastaisten eläinten syömisestä, vaan epäpuhtain käsin syömisestä. Jeesuksen opetus oli, että epäpuhtain käsin syöminen ei saastuta ihmistä. Siitä ei ollut mitään keskustelua, saako saastaisia eläimiä syödä, eikä Jeesus ota siihen kysymykseen tässä kohtaa kantaa.

        Pietari oli läsnä Jeesuksen opettaessa epäpuhtain käsin ruokailusta. Luulisi Jeesuksen opetuslapsen ymmärtäneen Jeesuksen opetuksen. Jos Jeesus todella opetti, että sikaa saa nyt syödä, miksi Pietari ei ymmärtänyt tätä selvää opetusta? Apt. 10 luvussa Pietari toteaan näyn saatuaan, ettei ole koskaan syönyt mitään saastaista. "Mutta Pietari sanoi: "En suinkaan, Herra; sillä en minä ole ikinä syönyt mitään epäpyhää enkä saastaista". (Apt. 10:14) Pietari oli ymmärtänyt Jeesuksen opetuksen, että epäpuhtain käsin syöminen ei saastuta, hän ymmärsi, että ruokasäädökset ovat edelleen voimassa. Jeesuksen opetuslapsi varmasti ymmäri mitä Jeesus opetti.

        Olen nyt jankuttanut ja toistanut itseäni kylliksi, jos ei mene perille niin ei mene perille.

        Taas yrität valehdella !

        19 Sillä se ei mene hänen sydämeensä, vaan vatsaan, ja ulostuu." Näin hän sanoi kaikki ruuat puhtaiksi.
        19 Sillä ei se mene hänen sydämeensä, vaan vatsaan, ja menee luonnollisesti ulos, kaikki ruat puhdistain.

        KING JAMES !
        19 Because it entereth not into his heart, but into the belly, and goeth out into the draught, purging all meats?

        Mitä siis tarkoittaa: "purging all meats"

        Novum suoraan kreikasta:

        "puhdistaen kaikki ruuat"

        Mutta sinähän et Totuutta halua ottaa vastaan !

        Ihan sama sanoma:

        15 Ja taas ääni sanoi hänelle toistamiseen: "Minkä Jumala on puhdistanut, sitä älä sinä sano epäpyhäksi".

        YMMÄRRÄN HYVIN SEN, että MIKSI HALUAT TÄMÄN AIHEEN KÄSITTELYN LOPETTAA !

        Olet niin pahasti heikoilla ! :) :)

        Olen samat asiat sanonut jo moneen kertaan, mutta ne kaikuvat kuuroille korville. Sanoin vain tämän, jos Jeesus opetti, että kaikki ruuat on puhdasta, miksi Pietari sanoo, että ei ole koskaan syönyt mitään saastaista? Eikö hän ymmärtänyt mestarinsa opetusta?

        Ja kun luemme koko jakson Apt. 10 huomaamme mitä "Minkä Jumala on puhdistanut, sitä älä sinä sano epäpyhäksi" tarkoittaa. Pietari ei ymmärrä tätä näkyä, mutta Korneliuksen ovella hän ymmärtää näyn merkityksen, että ketään ihmistä ei saa sanoa epäpyhäksi. Pietari ei sano, että minulle Jumala on näyttänyt, että saastaisia eläimiä saa nyt syödä, vaan hän sanoo, että minulle Jumala on näyttänyt että en saa ketään ihmistä sanoa saastaiseksi. Tämä oli näyn ainut merkitys.

      • 1234567---
        judaisti.net kirjoitti:

        Taas yrität valehdella !

        19 Sillä se ei mene hänen sydämeensä, vaan vatsaan, ja ulostuu." Näin hän sanoi kaikki ruuat puhtaiksi.
        19 Sillä ei se mene hänen sydämeensä, vaan vatsaan, ja menee luonnollisesti ulos, kaikki ruat puhdistain.

        KING JAMES !
        19 Because it entereth not into his heart, but into the belly, and goeth out into the draught, purging all meats?

        Mitä siis tarkoittaa: "purging all meats"

        Novum suoraan kreikasta:

        "puhdistaen kaikki ruuat"

        Mutta sinähän et Totuutta halua ottaa vastaan !

        Ihan sama sanoma:

        15 Ja taas ääni sanoi hänelle toistamiseen: "Minkä Jumala on puhdistanut, sitä älä sinä sano epäpyhäksi".

        YMMÄRRÄN HYVIN SEN, että MIKSI HALUAT TÄMÄN AIHEEN KÄSITTELYN LOPETTAA !

        Olet niin pahasti heikoilla ! :) :)

        Joka tapauksessa saastaiset eläimet kuten sika, eivät ruokiin kuulu. Nykyään saastutetaan puhtaitakin eläimiä ihmisen toimesta.

    • minäkin ymmärrän myös ihan SELVÄ PYHÄ RAAMATUN TEKSTI ja ainoastaan Uudessa liitossa saastuta se mitä tulee ulos Kristitty . Netin suusta ei sitä sika joka hän laittaa sisään. Se ei millään voi saastuta hänen sydän sanoo selvästi Pyhä Raamattu..

      • Jos Jeesus opetti, että saastaisia eläimiä saa syödä, miksi Pietari sanoo, että ei ole koskaan syönyt mitään saastaista? Eikä Jeesuksen opetuslapsi ymmärtänyt mestarinsa opetusta?

        Ja huomaa, että fariseukset eivät syyttäneet opetuslapsia saastaisten eläinten syömisestä, vaan epäpuhtain käsin ruokailusta. Ja Jeesuksen opetuksen koko pointti oli, että epäpuhtain käsin syöminen ei saastuta. Sitä ei ollut mitään puhetta, saako saastaisia eläimiä syödä.

    • Mutta Kristitty.Net ? saitko Pyhä Henki joka vastustat niin kovasti kun tulit uskoon? Et tainnut saada ja niin tuo henki vei sut Juutalaisuuteen kuolemaan.

      • En vastusta Pyhää Henkeä. Sain Pyhän Hengen kun tulin uskoon. Mutta Pyhä Henki ei minua opeta lukemaan Raamattua hellareiden tavoin siten, että Raamatun teksti "Hengessä" tarkoittaisi päinvastaista kuin mitä siinä sanotaan, Pyhä Henki ei opeta että musta on valkoista, että valkoinen on mustaa, että "älä syö mitään mikä on kauhistus" tarkoittaa että "syö kaikkea saastaista", että "pyhitä seitsemäs päivä" tarkoittaa että "pyhitä viikon ensimmäinen päivä".

      • judaisti.net
        Kristitty.net kirjoitti:

        En vastusta Pyhää Henkeä. Sain Pyhän Hengen kun tulin uskoon. Mutta Pyhä Henki ei minua opeta lukemaan Raamattua hellareiden tavoin siten, että Raamatun teksti "Hengessä" tarkoittaisi päinvastaista kuin mitä siinä sanotaan, Pyhä Henki ei opeta että musta on valkoista, että valkoinen on mustaa, että "älä syö mitään mikä on kauhistus" tarkoittaa että "syö kaikkea saastaista", että "pyhitä seitsemäs päivä" tarkoittaa että "pyhitä viikon ensimmäinen päivä".

        Älä viitsi valehdella !

        Ei sinulla Pyhää Henkeä ole !

        Jos olisi, niin silloin et levittelisi valheitasi ja harhaoppejasi !

        Pyhä Henki opettaa Totuutta, mutta sinä olet selvästi valheen isän lapsi !

        Joh. 8:44 Te olette isästä perkeleestä, ja isänne himoja te tahdotte noudattaa. Hän on ollut murhaaja alusta asti, ja totuudessa hän ei pysy, koska hänessä ei totuutta ole. Kun hän puhuu valhetta, niin hän puhuu omaansa, sillä hän on valhettelija ja sen isä.

        Minä puhun Totuutta, koska minulla on Pyhä Henki. Sinulla ei Pyhää Henkeä ole, koska sanot mustaa valkoiseksi ja valkoista mustaksi. Jos sinulla on Henki, niin kerro minulle, missä kohtaa Raamattua sanotaan, että saamme syödä saastaisia eläimiä ja missä kohtaa sanotaan, että sapatin sijaan tulee pyhittää sunnuntai?

      • judaisti.net
        Kristitty.net kirjoitti:

        Minä puhun Totuutta, koska minulla on Pyhä Henki. Sinulla ei Pyhää Henkeä ole, koska sanot mustaa valkoiseksi ja valkoista mustaksi. Jos sinulla on Henki, niin kerro minulle, missä kohtaa Raamattua sanotaan, että saamme syödä saastaisia eläimiä ja missä kohtaa sanotaan, että sapatin sijaan tulee pyhittää sunnuntai?

        Älä anna vääriä todistuksia lähimmäisestäsi, se on syntiä !!!!!!!!!!!!!!

        Minä en ole missään väittänyt niin että sunnuntai pitäisi pyhittää !!!

        Pyydätkö nyt väärää todistustasi anteeksi, vai jatkatko synnissäsi syvässä sydämesi paatumuksessa ?

        Pyydän anteeksi, en tiennyt että sinä olet myös sapattilahkolainen. Luulin sinua helluntailaiseksi, joten pyydän anteeksi. Kerro sitten vaikka, että missä kohtaa Raamattua sanotaan, että meidän ei tule noudattaa Tooraa, vaan saamme tehdä syntiä ja rikkoa Jumalan pyhää lakia?

      • judaisti.net
        Kristitty.net kirjoitti:

        Pyydän anteeksi, en tiennyt että sinä olet myös sapattilahkolainen. Luulin sinua helluntailaiseksi, joten pyydän anteeksi. Kerro sitten vaikka, että missä kohtaa Raamattua sanotaan, että meidän ei tule noudattaa Tooraa, vaan saamme tehdä syntiä ja rikkoa Jumalan pyhää lakia?

        Taas väärä todistus lähimmäisestäsi !!!

        Ja omiin harhaluuloihisi ja harhakuvitelmiisi perustuen !

        En missään sanonut olevani mikään sapatti lahkolainen, enhän ???

        Mitä minä OIKEASTI kirjoitin vain ?

        " Minä en ole missään väittänyt niin että sunnuntai pitäisi pyhittää !!! "

        Siis opettele lukemaan se, mitä oikeasti kirjoitetaan, äläkä ala sitä itse harhaluuloihisi perustuen tulkitsemaan !

        Vedät liian pitkiä päätelmiä, eli jos sanoisin vaikka samoin:

        En ole helluntailainen !

        Niin sinä siis päässäsi päätät, että olen lutherilainen !

        Yhtä järjetön päättelyketju on tämä, kuin sinun oma päättelysi tuosta minun lauseestani !

        Sanoit, että sinun mielestäsi sunnuntaita ei tule pyhittää, joten tottakai oletin sen tarkoittavan, että pyhität sapatin. Ilmeisesti et siis pyhitä mitään päivää? Kun Raamatussa käsketään pyhittää sapatti, niin missä kohtaa Raamattua annetaan lupa olla pyhittämättä sapattia? Missä kohtaa Raamattua meidän käsketään rikkoa neljättä käskyä?

      • judaisti.net
        Kristitty.net kirjoitti:

        Sanoit, että sinun mielestäsi sunnuntaita ei tule pyhittää, joten tottakai oletin sen tarkoittavan, että pyhität sapatin. Ilmeisesti et siis pyhitä mitään päivää? Kun Raamatussa käsketään pyhittää sapatti, niin missä kohtaa Raamattua annetaan lupa olla pyhittämättä sapattia? Missä kohtaa Raamattua meidän käsketään rikkoa neljättä käskyä?

        Älä ala ollenkaan "TOTTAKAI OLETTAMAAN" vaan kysy ja varmista.

        Väärän todistuksen antaminen lähimmäisestä ON SYNTIÄ !

        Jos siis et nyt muuta toimintatapaasi, sinä elät jatkuvassa synnissä, sydämen paatumuksessa.

        Tämäkin selittelysi oli vain syntisi häivyttämis yritys pelkästään.

        Et siis reilusti tunnustanut langenneesi syntiin ja katunut sitä ja pyytänyt sitä anteeksi, eli et tenyt siitä todellista parannusta vaan yritit vain selitellä sen pois.

        Ja samantien yrität siirtää kesksutelun ja huomion muuhun, eli siinäkin yrität vain häivyttää ja peitellä syntiäsi.

        Sano sitten suoraan, jos osaat, pyhitätkö sinä sapatin?

      • judaisti.net
        Kristitty.net kirjoitti:

        Sano sitten suoraan, jos osaat, pyhitätkö sinä sapatin?

        Kaduitko ?

        Pyysitkö anteeksi väärää todistustasi ?

        Teitkö parannusta ?

        NO ET !

        Vaan yrität yhä siirtää kesksutelun sivuun ja huomion pois synnistäsi !

        Eikö sinun pitänyt täyttää laki ja toimia sen mukaan ?

        Eikö tämä ole jo kymmenessä käskyssä:

        2. Moos. 20:16 Älä sano väärää todistusta lähimmäisestäsi.

        Matt. 19:18 Hän sanoi hänelle: "Mitkä?" Jeesus sanoi: "Nämä: 'Älä tapa', 'Älä tee huorin', 'Älä varasta', 'Älä sano väärää todistusta',

        Minkä minä sille voin että sinä hämmennät ja sekoilet minkä kerkiät, etkä pysty vastaamaan suoraan kysymykseen, tuleeko meidän pyhittää sapatti vai ei.

        Pyydän sydämeni pohjasta anteeksi, että ensin luulin sinua sapattilahkolaiseksi ja sitten luterilaiseksi. Ole nyt hyvä ja kerro ihmeessä, pyhitätkö sinä sapatin, sunnuntain, vai jonkun muun päivän vai et mitään päivää ollenkaan.

      • judaisti.net kirjoitti:

        Kaduitko ?

        Pyysitkö anteeksi väärää todistustasi ?

        Teitkö parannusta ?

        NO ET !

        Vaan yrität yhä siirtää kesksutelun sivuun ja huomion pois synnistäsi !

        Eikö sinun pitänyt täyttää laki ja toimia sen mukaan ?

        Eikö tämä ole jo kymmenessä käskyssä:

        2. Moos. 20:16 Älä sano väärää todistusta lähimmäisestäsi.

        Matt. 19:18 Hän sanoi hänelle: "Mitkä?" Jeesus sanoi: "Nämä: 'Älä tapa', 'Älä tee huorin', 'Älä varasta', 'Älä sano väärää todistusta',

        >> Kaduitko ?

        Pyysitkö anteeksi väärää todistustasi ?

        Teitkö parannusta ?

        NO ET !<<

        Katso tämä viesti: https://keskustelu.suomi24.fi/t/15221244/mauno-mattila-raamatun-lukeminen-quothengessaquot#comment-93209465

        "Pyydän anteeksi, en tiennyt että sinä olet myös sapattilahkolainen. Luulin sinua helluntailaiseksi, joten pyydän anteeksi. "

        Pyydän anteeksi peräti kaksi kertaa, mutta jostain syystä se ei kelpaa sinulle.

        Onko tälläinen sinun näkemyksesi anteeksipyytämistä:

        Pyydän anteeksi, en tiennyt että sinä olet myös sapattilahkolainen

        Tässä syytit TAAS minua "sapattilahkolaiseksi", jota en todellakaan ole !

        Eli syntiä synnin päälle !

        Noin ei todellakaan pyydetä anteeksi, vaan noin SINÄ VAIN JATKOIT SAMASSA SYNNISSÄ sydämesi paatumuksessa !

        Mitään parannusta et tehnyt, etkä muuttanut toimintaasi mitenkään !

        On se helppoa julistaa lakia MUILLE, kun on itse umpi sokea omille synneilleen ja muiden synnit syynätään hyttys verkolla !

        Onpa melkoinen synti, että kirjoitustesi sekavuuden takia en tiennyt oletko sapattilahkolainen vai luterilainen vai helluntailainen. Kovin herkkä olet loukkaantumaan, mutta minua saat rauhassa haukkua judaistiksi.

        Olen edelleen syvästi pahoillani, mutta tämä lauseesi "Minä en ole missään väittänyt niin että sunnuntai pitäisi pyhittää !!!" hämmensi minua. Jos et ole sapattilainen, et helluntailainen etkä luterilainen, mikä oikein olet? Ja miksi et vastaa suoraan kysymykseen, minkä päivän sinä pyhität?

      • judaisti.net
        Kristitty.net kirjoitti:

        Onpa melkoinen synti, että kirjoitustesi sekavuuden takia en tiennyt oletko sapattilahkolainen vai luterilainen vai helluntailainen. Kovin herkkä olet loukkaantumaan, mutta minua saat rauhassa haukkua judaistiksi.

        Yhä vain vähättelet syntiäsi !

        Eikö siis kymmenen käskyä olekkaan enää voimassa, vai eikö se vain koske sinua itseäsi ???

        Siis nyt ei olekkaan kuolemasta kyse, joka seuraa synnintekijää, vaan sinun kohdallasi on madallettu synti käsitys, ja käytät siis Kristusta syntiesi peittelyyn vain.

        1. Piet. 2:16 niinkuin vapaat, ei niinkuin ne, joilla vapaus on pahuuden verhona, vaan niinkuin Jumalan palvelijat.

        Minä en ole loukkaantunut yhtään mistään, vaan puutuin sinun valehteluusi eli väärän todistuksen antamiseesi !

        Se ei ole haukkumista, jos sanoo Totuuden !

        Vai haukkuivatko Johannes Kastaja ja Jeesus myös?

        Matt. 3:7 Mutta nähdessään paljon fariseuksia ja saddukeuksia tulevan kasteelle hän sanoi heille: "Te kyykäärmeitten sikiöt, kuka on neuvonut teitä pakenemaan tulevaista vihaa?

        Matt. 12:34 Te kyykäärmeitten sikiöt, kuinka te saattaisitte hyvää puhua, kun itse olette pahoja? Sillä sydämen kyllyydestä suu puhuu.

        Matt. 23:33 Te käärmeet, te kyykäärmeitten sikiöt, kuinka te pääsisitte helvetin tuomiota pakoon?

        Luuk. 3:7 Niin hän sanoi kansalle, joka vaelsi hänen kastettavakseen: "Te kyykäärmeitten sikiöt, kuka on teitä neuvonut pakenemaan tulevaista vihaa?

        Joh. 8:44 Te olette isästä perkeleestä, ja isänne himoja te tahdotte noudattaa. Hän on ollut murhaaja alusta asti, ja totuudessa hän ei pysy, koska hänessä ei totuutta ole. Kun hän puhuu valhetta, niin hän puhuu omaansa, sillä hän on valhettelija ja sen isä.

        1. Joh. 3:8 Joka syntiä tekee, se on perkeleestä, sillä perkele on tehnyt syntiä alusta asti. Sitä varten Jumalan Poika ilmestyi, että hän tekisi tyhjäksi perkeleen teot.

        Muuten tähän viimeiseen viitaten kysymys siis, eli kun teet syntiä yhä uudelleen ja uudelleen, etkä kunnolla edes kadu vääriä todistuksia joita suollat näköjään loputtomasti, niin oletko sinä siis itse perkeleestä ?

        Mitä minun pitäisi tehdä? Seistä päälläni ja pyytää sinulta seitsemänkymmentäseitsemän kertaa anteeksi?

      • judaisti.net
        Kristitty.net kirjoitti:

        Mitä minun pitäisi tehdä? Seistä päälläni ja pyytää sinulta seitsemänkymmentäseitsemän kertaa anteeksi?

        Heittäännytkö ymmärtämättömäksi vai tyhmäksi tahallasi ?

        Siis älä väitä minulle pyytäneesi anteeksi, kun tälläinen ei ole mikään anteeksipyyntö, jossa syytät taas valheellisesti minua joksikin, jota en ole !

        " Pyydän anteeksi, en tiennyt että sinä olet MYÖS sapattilahkolainen "

        Vielä tuo MYÖS !

        Eli jos pyydetään anteeksi ja kadutaan omaa toimintaa, niin silloin varmasti muutetaan siis toimintaa, eikä vain jatketa samaa malliin.

        Ei tuo ole parannuksentekoa, että samassa kun mukamas anteeksi pyydetään väärää toimintaa, niin JO SAMASSA LAUSEESSA toistetaan se sama väärä toiminta eli synti !

        Mutta mielestäsi ei ole väärin haukkua minua judaistiksi? Sinä siis saat haukkua, mutta muut eivät saa?

      • judaisti.net
        Kristitty.net kirjoitti:

        Mutta mielestäsi ei ole väärin haukkua minua judaistiksi? Sinä siis saat haukkua, mutta muut eivät saa?

        Yhä vaan jatkat aiheen siirto yrityksiäsi !!!

        Paatumuksesi on todella syvää !

        Milloin menet vihdoin ITSEESI ja tutkit OMIA TOIMIASI ???

        Niin ja judaistiksi sanominen ei ole haukkumista yhäkään, vaan se on vain totuuden kertomista !

        Jos sinä et totuudesta ja sen sanomisesta pidä, niin sille minä en voi mitään.

        En ole judaisti, koska en seuraa mitään fariseusten perinnäissääntöjä, en mitään juutalaisten taruja ja myyttejä. Joten en ole judaisti. Itse tuomitset itsesi, kun sanot väärän todistuksen lähimmäisestäsi, mistä kovasti syytät minua. Judaistiksi haukkuminen on syntiä, joten teehän sinäkin pikaisesti parannus.

      • judaisti.net
        Kristitty.net kirjoitti:

        En ole judaisti, koska en seuraa mitään fariseusten perinnäissääntöjä, en mitään juutalaisten taruja ja myyttejä. Joten en ole judaisti. Itse tuomitset itsesi, kun sanot väärän todistuksen lähimmäisestäsi, mistä kovasti syytät minua. Judaistiksi haukkuminen on syntiä, joten teehän sinäkin pikaisesti parannus.

        Judaisti ei tarkoita sitä, että silloin noudatetaan vanhinten perinnäis sääntöjä ja taruja ja myyttejä !!!

        Judaisti tarkkoittaa ihmistä, joka yrittää saada uskovia uskomaan lakkautettuun vanhaan liittoon !

        Eli sitähän sinä juuri teet ja markkinoit itse.

        Ja itse olet kirjoittanut myös, että kristityt ovat harhaoppisia.

        Siis luettelit "hellarit ja babtistit ja lutherilaiset...) !

        Kaikki ns. kristityt sinä tuomitsit harhaoppisiksi.

        " Shabbat shalom! Sapatin rauhaa kaikille adventisteille, presbyteereille, helluntailaisille, katolisille, ortodokseille, luterilaisille, kalvinisteille, babtisteille ja mitä muita harhaoppisia teitä nyt onkaan. "

        Ap. t. 11:26 Ja he vaikuttivat yhdessä kokonaisen vuoden seurakunnassa, ja niitä oli paljon, jotka saivat heiltä opetusta; ja Antiokiassa ruvettiin opetuslapsia ensiksi nimittämään kristityiksi.

        Olenko puhunut sanaakaan vanhasta lakkautetusta liitosta? Annas tulla linkki, missä kohtaa minä olen opettanut, että meidän tulisi palata vanhaan liittoon. Me pelastumme yksin armosta uskomalla Jeesukseen. Mutta Jeremian mukaan uudessa liitossa Toora kirjoitetaan meidän sydämiimme. "Vaan tämä on se liitto, jonka minä teen Israelin heimon kanssa niiden päivien tultua, sanoo Herra: Minä panen lakini (Tooran) heidän sisimpäänsä ja kirjoitan sen heidän sydämiinsä; ja niin minä olen heidän Jumalansa, ja he ovat minun kansani." (Jer. 31:33) Uudessa liitossa siis Toora on edelleen voimassa. Missä on se Raamatun profetia, jossa kerrotaan uudesta liitosta, jossa laki on kumottu?

        Kaikki kristityt ovat harhaoppisia, koska he vastoin Jeesuksen sanoja väittävät, että laki on kumottu. Jeesus sanoo vuorisaarnassa suoraan, että hän ei tullut kumoamaan Tooraa ja että Toorasta ei katoa pieninkään piirto. Miksi Jeesuksen sanoja ei uskota?

    • judaisti.net

      Niin ja koko aloituksesi siis todistaa juuri siitä, että sinulla ei ole Pyhää Henkeä !

      Siis juuri siksi sinä et Hengellisiä asioita ymmärräkkään, kuten Sana hyvin sanoo, se on sinulle hullutusta !

      6 Kuitenkin me puhumme viisautta täydellisten seurassa, mutta emme tämän maailman viisautta emmekä tämän maailman valtiasten, jotka kukistuvat,
      7 vaan me puhumme salattua Jumalan viisautta, sitä kätkettyä, jonka Jumala on edeltämäärännyt ennen maailmanaikoja meidän kirkkaudeksemme,
      8 sitä, jota ei kukaan tämän maailman valtiaista ole tuntenut-sillä jos he olisivat sen tunteneet, eivät he olisi kirkkauden Herraa ristiinnaulinneet-
      9 vaan, niinkuin kirjoitettu on: "mitä silmä ei ole nähnyt eikä korva kuullut, mikä ei ole ihmisen sydämeen noussut ja minkä Jumala on valmistanut niille, jotka häntä rakastavat".
      10 Mutta meille Jumala on sen ilmoittanut Henkensä kautta, sillä Henki tutkii kaikki, Jumalan syvyydetkin.
      11 Sillä kuka ihminen tietää, mitä ihmisessä on, paitsi ihmisen henki, joka hänessä on? Samoin ei myös kukaan tiedä, mitä Jumalassa on, paitsi Jumalan Henki.
      12 Mutta me emme ole saaneet maailman henkeä, vaan sen Hengen, joka on Jumalasta, että tietäisimme, mitä Jumala on meille lahjoittanut;
      13 ja siitä me myös puhumme, emme inhimillisen viisauden opettamilla sanoilla, vaan Hengen opettamilla, selittäen hengelliset hengellisesti.
      !!!
      14 Mutta luonnollinen ihminen ei ota vastaan sitä, mikä Jumalan Hengen on; sillä se on hänelle hullutus, eikä hän voi sitä ymmärtää, koska se on tutkisteltava hengellisesti.
      !!!
      15 Hengellinen ihminen sitä vastoin tutkistelee kaiken, mutta häntä itseään ei kukaan kykene tutkistelemaan.
      16 Sillä: "kuka on tullut tuntemaan Herran mielen, niin että voisi neuvoa häntä?" Mutta meillä on Kristuksen mieli.

      Joten lopeta valehtelusi, et ole oikeasti uudestisyntynyt uskova, eli Hengellinen, ja sen todistavat nämäkin Raamatun Sanat !

      • Eli Henki opettaa Raamatusta, että musta on valkoista ja valkoinen mustaa. Kun Jeesus sanoi vuorisaarnassa, että hän ei tullut kumoamaan lakia ja että laista ei katoa pieninkään piirto, Hengessä se tarkoittaa, että Jeesus tuli kumoamaan lain ja pyyhki pois jokaisen lain piirron. Kun Raamatussa sanotaan, että älä syö mitään mikä on kauhistus, niin Hengessä se tarkoittaa, että syökää kaikkea saastaista, sikaa, äyriäisiä ja hiiriä. Kun Raamatussa sanotaan, että muista pyhittää viikon seitsemäs päivä, niin Hengessä se tarkoittaa, että muista pyhittää viikon ensimmäinen päivä.

        Olen todella kateellinen, että minulla ei ole tätä "Henkeä".

      • Ja sinä et vastannut kysymykseeni, missä kohtaa Raamattua sanotaan, että saastaista saa syödä tai sapattia saa rikkoa? Vai onko tämä asia, jonka "Henki" opettaa suoraan uskoville ilman Jumalan sanaa?

      • judaisti.net
        Kristitty.net kirjoitti:

        Eli Henki opettaa Raamatusta, että musta on valkoista ja valkoinen mustaa. Kun Jeesus sanoi vuorisaarnassa, että hän ei tullut kumoamaan lakia ja että laista ei katoa pieninkään piirto, Hengessä se tarkoittaa, että Jeesus tuli kumoamaan lain ja pyyhki pois jokaisen lain piirron. Kun Raamatussa sanotaan, että älä syö mitään mikä on kauhistus, niin Hengessä se tarkoittaa, että syökää kaikkea saastaista, sikaa, äyriäisiä ja hiiriä. Kun Raamatussa sanotaan, että muista pyhittää viikon seitsemäs päivä, niin Hengessä se tarkoittaa, että muista pyhittää viikon ensimmäinen päivä.

        Olen todella kateellinen, että minulla ei ole tätä "Henkeä".

        On lähinnä huvittavaa se, että sinä et itse tajua pajastaneesi tällä aloituksella itsesi uskosta osattomaksi ja uudestisyntymättömäksi eli Hengettömäksi.

        Eli sinä ITSE paljastit itsesi, etkä sitäkään tajua ! :)

        Tässä sanotaan tämä tilanne nyt:

        15 Hengellinen ihminen sitä vastoin tutkistelee kaiken, mutta häntä itseään ei kukaan kykene tutkistelemaan.

        Eli minä näen hyvin selvästi, mutta sinä et pääse jyvälle minusta, vaikka kuinka yrität, juuri siksi, kun sinä et kykene ymmärtämään Hengellisiä asioita !

        Olen kyllä huomannut jo sen, että olet kateellinen, kun et ymmärrä vertauksia ja "kuvia", ja siksi sinun piti jopa itse alkaa tuottaa omia "näkyjä" ja "vertauksia", jotka siis eivät todellakaan olleet Herrasta, vaan sinun omien harhaoppiesi puolusteluja vain.

        Hes. 13:7 Ettekö ole petollisia näkyjä nähneet ja valhe-ennusteluja puhuneet

        Vastaa nyt jo kysymykseeni, miten Henki sinua opettaa, missä kohtaa Raamattua Henki sanoo, että saastaisia eläimiä saa syödä ja sapattia saa rikkoa?

      • Nooalle annettiin ravinnoksi kaikki mikä liikkuu. Elämmekö me Nooan aikaa? Emme tasan. Myöhemmin Jumala antoi Mooseksen kautta lain puhtaista ja saastaisista eläimistä, tuo laki on edelleen voimassa.

        Laitetaan muistin virkistykseksi, vaikka olenkin tämän jo tänne laittanut:

        "Näin Hän sanoi kaikki ruuat puhtaiksi." Markus 7:19 Alkukielessä ei sanota mitään tällaista, kyse on Raamatun väärentäjien törkeästä lisäyksestä Jumalan sanaan. Tässä jae Biblian mukaan, joka on uskollinen alkukielelle: "Sillä ei se mene hänen sydämeensä, vaan vatsaan, ja menee luonnollisesti ulos, kaikki ruat puhdistain." Ei sanaakaan siitä, että Jeesus olisi julistanut kaikki ruuat puhtaiksi. Jokainen voi itse tarkistaa asian alkukielestä tästä: http://biblehub.com/interlinear/mark/7-19.htm Tai katsoa englanninkielisiä käännöksiä: http://biblehub.com/mark/7-19.htm Noissa uudemmissa käännöksissä on tuo lause "In saying this, Jesus declared all foods clean." suluissa, joka tarkoittaa, että se ei kuuluu tekstiin alkuunkaan. Luotettavasta KJV käännöksestä tuo lause puuttuu kokonaan, koska sitä ei ole alkutekstissä. Kyse on Raamatun väärentäjien törkeästä lisäyksestä, ei mistään muusta.

        Tuossa Markuksen evankeliumin kohdassa fariseukset eivät syyttäneet opetuslapsia saastaisten eläinten syömisestä, vaan epäpuhtain käsin syömisestä. Jeesuksen opetus oli, että epäpuhtain käsin syöminen ei saastuta ihmistä. Siitä ei ollut mitään keskustelua, saako saastaisia eläimiä syödä, eikä Jeesus ota siihen kysymykseen tässä kohtaa kantaa.

        Pietari oli läsnä Jeesuksen opettaessa epäpuhtain käsin ruokailusta. Luulisi Jeesuksen opetuslapsen ymmärtäneen Jeesuksen opetuksen. Jos Jeesus todella opetti, että sikaa saa nyt syödä, miksi Pietari ei ymmärtänyt tätä selvää opetusta? Apt. 10 luvussa Pietari toteaan näyn saatuaan, ettei ole koskaan syönyt mitään saastaista. "Mutta Pietari sanoi: "En suinkaan, Herra; sillä en minä ole ikinä syönyt mitään epäpyhää enkä saastaista". (Apt. 10:14) Pietari oli ymmärtänyt Jeesuksen opetuksen, että epäpuhtain käsin syöminen ei saastuta, hän ymmärsi, että ruokasäädökset ovat edelleen voimassa. Jeesuksen opetuslapsi varmasti ymmäri mitä Jeesus opetti.

        Monet väittävät, että Pietarin näky liinasta, jolla kaikenlaisia saastaisia eläimiä, ja ääni taivaasta joka sanoi "teurasta ja syö", tarkoittaa että me pakanat saamme nyt syödä kaikkea saastaista. Mutta näky toistui kolme kertaa, eikä Pietari ymmärtänyt sitä. Näyn kirjaimellinen tulkinta, että kaikki saastaiset eläimet kelpaavat ravinnoksi, oli siis Pietarin mielessä mahdoton. Korneliuksen ovella Pietari ymmärtää näyn vertauskuvallisen merkityksen, että ketään ihmistä ei saa sanoa epäpyhäksi tai saastaiseksi, vaan evankeliumi on julistettava myös pakanoille.

        "Ja hän sanoi heille: "Te tiedätte, että on luvatonta juutalaisen miehen seurustella vierasheimoisen kanssa tai mennä hänen tykönsä; mutta minulle Jumala on osoittanut, etten saa sanoa ketään ihmistä epäpyhäksi enkä saastaiseksi." (Apt. 10:28)

        Pietari ei sano, että Jumala on minulle osoittanut, että kaikki saastaiset eläimet ovat nyt syömäkelpoisia, vaan hän sanoo, että Jumala on osoittanut, ettei ketään ihmistä saa sanoa saastaiseksi. Tämä oli näyn ainut merkitys, tämä Pietarin näky ei tarkoita, että kaikkia saastaisia eläimiä saa nyt syödä.

      • Kristitty.net kirjoitti:

        Nooalle annettiin ravinnoksi kaikki mikä liikkuu. Elämmekö me Nooan aikaa? Emme tasan. Myöhemmin Jumala antoi Mooseksen kautta lain puhtaista ja saastaisista eläimistä, tuo laki on edelleen voimassa.

        Voitte ehdottaa muitakin jakeita, missä kohtaa Raamattua sanotaan, että saastaisia eläimiä, jotka ovat Jumalalle kauhistus, saa nyt syödä?

      • miten.on
        Kristitty.net kirjoitti:

        Voitte ehdottaa muitakin jakeita, missä kohtaa Raamattua sanotaan, että saastaisia eläimiä, jotka ovat Jumalalle kauhistus, saa nyt syödä?

        Kommentoi tätä kohtaa.

        Kol 2:16 16-18 Kukaan ei siis saa tuomita teitä siitä, mitä syötte tai juotte tai miten noudatatte juhla-aikoja ja uudenkuun ja sapatin päiviä. Ne ovat vain sen varjoa, mikä on tulossa; todellista on Kristuksen ruumis. Teidän voittajan palkintoanne ei saa riistää teiltä kukaan, joka nöyryyttää itseään kieltäymyksin, vajoaa näkyihinsä ja palvoo enkeleitä. Sellaisen ihmisen tekevät hänen omat tyhjät ajatuksensa ylpeäksi,

      • 1234567---
        miten.on kirjoitti:

        Tuomioita on tullut ajan saatossa. Laodikean kirkolliskokouksessa 364 jKr. Jumalan oikean sapatin viettäjät julistettiin pannaan. Canon XXIXX alkaa: Kristittyjen ei tule seurata juutalaisuutta lepäämällä sapattina, vaan heidän on työskenneltävä tuona päivänä, mieluummin kunnioittaen Herran päivää, ja jos voivat, levättävä silloin kristittyinä. Mutta jos joku havaitaan olevan juutalaisuuden kannattaja, julistettakoon hänet pannaan, eroon Kristuksesta. - Index Canonum.

        Sunnuntai lakisääteinen.. . . Vuosikymmeniin eivät adventistit saaneet pitää sunnuntaisin kauppojaan auki, sillä laki koski kaikkia.
        Sunnuntai Eurooppalaisen SFS-EN 28601 Standardin mukaan seitsemäs ja viimeinen viikonpäivä. Länsimaissa sunnuntai on perinteellinen viikottainen lepopäivä ja samalla LAKISÄÄTEINEN vapaapäivä.

      • miten.on kirjoitti:

        Kommentoi tätä kohtaa.

        Kol 2:16 16-18 Kukaan ei siis saa tuomita teitä siitä, mitä syötte tai juotte tai miten noudatatte juhla-aikoja ja uudenkuun ja sapatin päiviä. Ne ovat vain sen varjoa, mikä on tulossa; todellista on Kristuksen ruumis. Teidän voittajan palkintoanne ei saa riistää teiltä kukaan, joka nöyryyttää itseään kieltäymyksin, vajoaa näkyihinsä ja palvoo enkeleitä. Sellaisen ihmisen tekevät hänen omat tyhjät ajatuksensa ylpeäksi,

        "Kukaan ei siis saa tuomita teitä siitä, mitä syötte tai juotte tai miten noudatatte juhla-aikoja ja uudenkuun ja sapatin päiviä. Ne ovat vain sen varjoa, mikä on tulossa; todellista on Kristuksen ruumis." (92)

        "Älköön siis kukaan teitä tuomitko syömisestä tai juomisesta, älköön myös minkään juhlan tai uudenkuun tai sapatin johdosta, jotka vain ovat tulevaisten varjo, mutta ruumis on Kristuksen." (38)

        Kol 2:16 16-18 täytyy lukea alkutekstistä, käännöksemme ovat surkeita. Tuossa ei ole sanaa vain, joten ne ovat todella tulevaisten varjo. Viimeisestä lauseesta puuttuu olla verbi, ja se kuuluu "mutta Kristuksen ruumis". Luemme siis koko jakeen, niin siinä sanotaan alkukielen mukaan "Älköön siis kukaan teitä tuomitko syömisestä tai juomisesta, älköön myös minkään juhlan tai uudenkuun tai sapatin johdosta, jotka ovat tulevaisten varjo, mutta Kristuksen ruumis." Paavali siis sanoo, että kukaan pakana ei saa tuomita näistä asioista, ainoastaan Kristuksen ruumis, eli seurakunta. Paavali ei sano, että olette vapaat rikkomaan sapattia. Hän sanoo, että älköön kukaan tuomitko teitä näistä asioista. Tämä tarkoittaa sitä, että minäkään en anna kenenkään pakanan tällä foorumilla tuomita minua siitä, kuinka vietän sapattia. Se on yksin seurakunnan tehtävä.

    • sapatti123

      Syökää sikaa!

      • fdgdv

        Jotta tuhoutuisitte Herran Jeesuksen Kristuksen palatessa maailmaan? Niinkö? Ei todellakaan kannata kenenkään syödä sikaa.

        Jes 66: 15 Katso, Herra saapuu tulenlieskassa, hänen vaununsa ovat kuin pyörretuuli.
        Hänen vihansa purkautuu tulenhehkuna, hänen jyrinänsä liekkeinä. 16 Niin Herra toteuttaa oikeutensa tulella, hänen miekkansa lyö ihmissukua, ja monet kaatuvat sen lävistäminä:
        17 nuo, jotka puhdistautuvat ja valmistautuvat palvontatarhojen menoihin johtajansa ympärillä, nuo, jotka syövät kaikkea iljettävää, sian lihaa, rottia -- minä tunnen heidän tekonsa ja ajatuksensa, ja he kaikki saavat loppunsa, sanoo Herra.
        18 Minä saavun kokoamaan kaikki kansat ja kielet, ja kaikki tulevat ja näkevät kirkkauteni.

      • judaisti.net
        fdgdv kirjoitti:

        Eli kaikki ne pakana uskovat siis, jotka elävät alueilla, joissa ei ole teidän "pyhiä" eläimiä, tuhoutuvat ?

        Siis heidän pitää ennemmin kuolla nälkään ja aliravitsemukseen, kuin syödä niitä "saastaisia" eläimiä ?

        Voi syvä sokeutta, eikö KAIKKITEITÄVÄ Jumala, jo luomisessa nähnyt ja tietänyt tämänkin asian ?

        1. Moos. 9:3 Kaikki, mikä liikkuu ja elää, olkoon teille ravinnoksi; niinkuin minä olen antanut teille viheriäiset kasvit, niin minä annan teille myös tämän kaiken.

        Ruoka säädökset kuuluivat VAIN LAKILIITTOON, joka ON LAKKAUTETTU !!!

        Hepr. 9:9 Tämä on nykyistä aikaa tarkoittava vertauskuva, ja sen mukaisesti uhrataan lahjoja ja uhreja, jotka eivät kykene tekemään täydelliseksi omassatunnossaan sitä, joka jumalanpalvelusta toimittaa,
        10 vaan jotka, niinkuin ruuat ja juomat ja erilaiset pesotkin, ovat ainoastaan lihan sääntöjä, jotka ovat(OLIVAT) voimassa uuden järjestyksen aikaan asti.

        Nyt siis on uuden järjestyksen aika, ja nuo ruoka ja juoma säädökset on kumottu kuten erilaisten pesot ja eläin ja ruoka uhrit !!!

        Tuo siis kirjoitettiin silloin Jeesuksen kuoleman jälkeen kun temppeli yhä oli pystyssä ja siksi juutalaiset yhä uhrasivat uhreja, kunnes Jumala ITSE hävitti temppelin !

        Sen pitäisi jo tyhmemmänkin laittaa tajuamaan, että lakiliitto säädöksineen on lakkautettu.

        Nooalle annettiin laki, että kaikki mikä liikkuu kelpaa ravinnoksi. Mooseksen kautta annettiin laki puhtaista ja saastaisista eläimistä, joka on edelleen voimassa, koska Jeesus sanoi, että laista ei katoa pieninkään piirto. Jeesus sanoi että hän ei tullut kumoamaan lakia, kuka sen oikein kumosi?

        Jos kaikki ruoka oli uudessa liitossa puhdasta, miksi Pietari sanoo, että ei ole koskaan syönyt mitään saastaista?

        "Mutta Pietari sanoi: "En suinkaan, Herra; sillä en minä ole ikinä syönyt mitään epäpyhää enkä saastaista"." (Apt. 10:14)

        Eikö Pietari ymmärtänyt mestarinsa opetusta? Missä kohtaa Raamattua kerrotaan yhdenkään apostolin syöneen mitään saastaista? Annas tulla luku ja jae.

        Jo Nooa tiesi eron saastaisten ja puhtaiden eläinten välillä, sillä hän otti arkkiin seitsemän paria kaikkia puhtaita eläimiä mutta saastaisia vain yhden parin. Siksi Raamatun mukaan puhtaat eläimet ovat geneettisesti puhtaampia kuin saastaiset ja meille terveellisempiä ravinnoksi. Jumala ei koskaan luonut saastaisia eläimiä meille ravinnoksi. Nooan päivien jälkeen saastaiset eläimet rappeutuivat geneettisesti puhtaita eläimiä nopeammin ja Mooseksen päivinä ne olivat jo meille ravinnoksi kelpaamattomia, eli saastaisia.

        Kerro vielä, missä kohtaa Raamattua sanotaan, että laki on kumottu? Miksi Jeesus sanoo vuorisaarnassa, että ei tullut kumoamaan lakia ja että laista ei katoa pieninkään piirto?

        Missä kohtaa Raamattua sanotaan, että Jumala itse tuhosi temppelin?

      • judaisti.net

        58 "Me olemme kuulleet hänen sanovan: 'Minä hajotan maahan tämän käsillä tehdyn temppelin ja rakennan kolmessa päivässä toisen, joka ei ole käsillä tehty'."

        24 Jumala, joka on tehnyt maailman ja kaikki, mitä siinä on, hän, joka on taivaan ja maan Herra, ei asu käsillä tehdyissä temppeleissä,
        25 eikä häntä voida ihmisten käsillä palvella, ikäänkuin hän jotakin tarvitsisi, hän, joka itse antaa kaikille elämän ja hengen ja kaiken.

        1. Kor. 3:16 Ettekö tiedä, että te olette Jumalan temppeli ja että Jumalan Henki asuu teissä?

        1 Ja Jeesus lähti ulos pyhäköstä ja meni pois; ja hänen opetuslapsensa tulivat hänen tykönsä näyttämään hänelle pyhäkön rakennuksia.
        2 Niin hän vastasi ja sanoi heille: "Ettekö näe näitä kaikkia? Totisesti minä sanon teille: tähän ei ole jäävä kiveä kiven päälle, maahan jaottamatta."

        Jeesus itse siis profetoi ja kertoi tulevan, eli se tarkoittaa juuri sitä, että Jumalan tahdosta temppeli hävitettiin ja se siis kertoo ja todistaa siitä, että vanhaa ja lakkautettua lakiliittoa oli enää täysin mahdotonta noudattaa millään tasolla.

        Varsinkin ne eläinuhrit olivat lakiliiton ydin, mutta ne siis olvat kuitenkin vain "kuva ja varjo" uudesta liitosta ja uuden liiton järjestyksestä.

        Luin juuri tuossa pari päivää sitten yhden Raamatunpaikan, jossa tuo asia, että Jumala itse hävitti temppelin, sanottiin ihan suoraan ja selvästi, mutta ikäväkseni en sitä nyt löydä ! :(

        Mutta kyllä sen vielä jossain kohtaa löydän taas !

        Ja Pyhä Henki aina muistuttaa ja auttaa, kun itselläni on todella huono muisti, eli uskovan ei tarvitse olla edes oman muistinsa varassa.

        Joh. 14:26

        Mutta Puolustaja, Pyhä Henki, jonka Isä on lähettävä minun nimessäni,
        hän opettaa teille kaikki ja muistuttaa teitä kaikesta, minkä minä olen teille sanonut.

        Raamatussa ei missään kohtaa sanota, että Jumala itse tuhoaa oman temppelinsä. Jeesuskaan ei sanonut niin. Jeesus puhui omasta ruumiistaan, kun hän sanoi että minä hajotan tämän temppelin ja pystytän kolmessa päivässä uuden. Kaiva nyt se kohta esille, kun kerran väität että sellainen on olemassa, muuten olet valehtelija. Jos Jumala itse hävitti temppelinsä, miksi hän teki sen vasta 40 vuotta ylösnousemuksen jälkeen? Miksei Jumala hävittänyt temppeliä samalla hetkellä kun sen väliverho repesi? Se että temppeliä ei enää ole, ei tarkoita sitä, että kaikki ne käskyt olisi kumottu, joita voimme noudattaa ilman temppeliä. Missään kohtaa Raamattua ei sanota, että Jumala kumosi lain, jonka oli antanut Mooseksen kautta. Ja jos Jumalan tarkoitus oli, että uudessa liitossa laki kumotaan, miksi yksikään profeetta Vanhassa testamentissa ei osaa kertoa tästä tulevasta mullistavasta muutoksesta? Sen sijaan Jeremia ja Hesekiel molemmat profetoivat uudesta liitosta, jossa laki eli Toora on edelleen voimassa ja me noudatamme Jumalan käskyjä ja säädöksiä:

        "Vaan tämä on se liitto, jonka minä teen Israelin heimon kanssa niiden päivien tultua, sanoo Herra: Minä panen lakini heidän sisimpäänsä ja kirjoitan sen heidän sydämiinsä; ja niin minä olen heidän Jumalansa, ja he ovat minun kansani." (Jer 31:33)

        Mitä tarkoittaa, että laki on sydämessämme? "Minä kätken sinun sanasi sydämeeni, etten tekisi syntiä sinua vastaan." (Ps. 119:11)

        ”Ja minä annan heille yhden sydämen, ja uuden hengen minä annan teidän sisimpäänne, ja minä poistan kivisydämen heidän ruumiistansa ja annan heille lihasydämen, niin että he vaeltavat minun lakieni mukaan ja noudattavat minun säädöksiäni ja toimivat niiden mukaan ja he ovat minun kansani, ja minä olen heidän Jumalansa.” (Hes. 11:19-20)

        Jos uhrit ja temppeli oli tehty turhiksi, miksi Paavali uhrasi temppelissä vielä ylösnousemuksen jälkeenkin?

        "Silloin Paavali otti ne miehet luokseen, ja kun hän seuraavana päivänä oli puhdistanut itsensä heidän kanssaan, meni hän pyhäkköön ja ilmoitti, milloin heidän puhdistumispäivänsä tulisivat päättymään, jota ennen heidän kunkin edestä oli tuotava uhri." (Apt. 21:26)

      • capiche
        Kristitty.net kirjoitti:

        Nooalle annettiin laki, että kaikki mikä liikkuu kelpaa ravinnoksi. Mooseksen kautta annettiin laki puhtaista ja saastaisista eläimistä, joka on edelleen voimassa, koska Jeesus sanoi, että laista ei katoa pieninkään piirto. Jeesus sanoi että hän ei tullut kumoamaan lakia, kuka sen oikein kumosi?

        Jos kaikki ruoka oli uudessa liitossa puhdasta, miksi Pietari sanoo, että ei ole koskaan syönyt mitään saastaista?

        "Mutta Pietari sanoi: "En suinkaan, Herra; sillä en minä ole ikinä syönyt mitään epäpyhää enkä saastaista"." (Apt. 10:14)

        Eikö Pietari ymmärtänyt mestarinsa opetusta? Missä kohtaa Raamattua kerrotaan yhdenkään apostolin syöneen mitään saastaista? Annas tulla luku ja jae.

        Jo Nooa tiesi eron saastaisten ja puhtaiden eläinten välillä, sillä hän otti arkkiin seitsemän paria kaikkia puhtaita eläimiä mutta saastaisia vain yhden parin. Siksi Raamatun mukaan puhtaat eläimet ovat geneettisesti puhtaampia kuin saastaiset ja meille terveellisempiä ravinnoksi. Jumala ei koskaan luonut saastaisia eläimiä meille ravinnoksi. Nooan päivien jälkeen saastaiset eläimet rappeutuivat geneettisesti puhtaita eläimiä nopeammin ja Mooseksen päivinä ne olivat jo meille ravinnoksi kelpaamattomia, eli saastaisia.

        Kerro vielä, missä kohtaa Raamattua sanotaan, että laki on kumottu? Miksi Jeesus sanoo vuorisaarnassa, että ei tullut kumoamaan lakia ja että laista ei katoa pieninkään piirto?

        Missä kohtaa Raamattua sanotaan, että Jumala itse tuhosi temppelin?

        "epäpuhtaiden eläinten geenit rappeutuivat nopeammin"

        Senkö takia sian geenit ovat niin lähellä ihmistä, että on harkittu jopa elinsiirtoja siasta ihmiseen.

      • capiche kirjoitti:

        Sian geenit eivät ole lähelläkään ihmisen geenejä. Lähde kiitos.

    • Kirjoitin tämän sivun auettuani nettiselaimen hakukenttään : "kristitty.net". Sain hakutuloksia 85 kpl.

      Raamattu kertoo lakihenkisyydestä, että "minä todistan heistä, että heillä on kiivaus Jumalan puolesta, mutta ei taidon mukaan" (Room. 10:2). Voi kun tuo into ja kiivaus olisi taidon mukaan.

      Mitäkin ilmeisemmin joudun tekemään vielä jatkoa tälle opetukselle lain ja evankeliumin erosta. Aikanaan Martti Luther onkin todennut, että se on todellinen teologi, joka osaa erottaa nämä kaksi toisistaan, mutta mielestäni se kuulu uskon alkeisiin.

      "Mutta kuoleman ota on synti, ja synnin voima on laki." - 1. Korinttolaiskirje 15:56
      https://www.youtube.com/watch?v=U3M_sfswMeQ

      Siunauksin, MM.

      • VaroitusMMlle

        Martti Luther määritteli kuuluisan yksin uskosta, yksin armosta oppinsa. Sitten hän älykkäänä professorina tiedosti, ettei se oppi toiminut, koska Jaakobin kirjeessä ja Ilmestyskirjassa on paljon opetusta, jotka kumoamat hänen oppinsa. Lutherin ratkaisu oli, että hän vaati useita kirjoja poistettavaksi Raamatusta, jotta sola fide oppi voisi edes jotenkin päteä. Tässä on yksi jae, mikä erityisesti harmitti Lutheria:

        Jaak 2: 24 Näette siis, että ihminen osoittautuu vanhurskaaksi tekojen, ei yksistään uskon perusteella.

        Raamatusta ei voi leikellä sivuja pois. Jokaista Jumalan Sanaa sovelletaan viimeisellä tuomiolla. Sen tähden varoitan sinua MM, että jos rikot tätä Paavalin roomalaisille antamaa ohjetta vastaan, niin saat siitä vain lisätuomion päällesi.

        Room 2:13 Ei Jumala hyväksy vanhurskaiksi niitä, jotka vain kuulevat lain sanoja, vaan vanhurskaiksi julistetaan ne, jotka myös noudattavat lakia.
        ---
        27 Ulkonaisesti ympärileikkaamaton, joka noudattaa lain käskyjä, on tuomitseva sinut, joka lain kirjaimesta ja ympärileikkauksesta huolimatta rikot lakia.

        Sinä joudut vastaamaan Herran edessä siitä, että sinä puhui lakia vastaan. Paavali opetus riittää tuomioon. Heprealaiskirje on Uudessa testamentissa ja sielläkin on jae, joka pätee uuden liiton aikana.

        Hepr 10:28 Jos joku kieltää Mooseksen lain, hänet tuomitaan säälittä kuolemaan; siihen riittää kahden tai kolmen todistajan sana.

        Laitetaan sinulle MM loppuun Jeesuksen sanoja. Ei suun tunnustus pelasta. Ei näyt ja ilmestykset ole merkkejä pelastuksesta. Jos rikkoon lakia vastaan, Jeesus tuomitsee.

        Mt 7:21. Ei jokainen, joka sanoo minulle: 'Herra, Herra!', pääse taivasten valtakuntaan, vaan se, joka tekee minun taivaallisen Isäni tahdon.
        22. Moni sanoo minulle sinä päivänä: 'Herra, Herra, emmekö me sinun nimesi kautta ennustaneet ja sinun nimesi kautta ajaneet ulos riivaajia ja sinun nimesi kautta tehneet monta voimallista tekoa?'
        23. Ja silloin minä lausun heille julki: 'Minä en ole koskaan teitä tuntenut; menkää pois minun tyköäni, te laittomuuden tekijät'.

        Olennaista on ymmärtää, että laittomuuden tekijät tuomitaan, mutta laittomuudesta parannuksen tehneet saavat armon. Sillä synti merkitsee aina lain rikkomista, mikä koskee kaikkia kansoja.

        Room 6:15 Miten siis on? Saammeko tehdä syntiä, koska emme elä lain vaan armon alaisina? Emme toki! 16 Tehän tiedätte, että jos antaudutte orjina tottelemaan jotakuta, olette juuri sen orjia, jota tottelette. Te joko palvelette syntiä, mikä johtaa kuolemantuomioon, tai olette kuuliaisia Jumalalle, mikä johtaa vapauttavaan tuomioon.

        1 Jh 3:4 Jokainen, joka tekee syntiä, syyllistyy laittomuuteen, sillä synti merkitsee Jumalan lain rikkomista.

      • VaroitusMMlle

        Paavali opetti, että laki kuuluu evankeliumiin. Olisi parempi MM, että uskot Paavalia.

        1 Tim 1:8 Me tiedämme, että laki on hyvä, jos sitä käytetään lain tarkoituksen mukaisesti. 9 Eihän lakia ole säädetty kunnon ihmisten takia, vaan lain ja järjestyksen rikkojien, jumalattomien ja syntisten, rienaajien ja pyhänhäpäisijöiden, isän- ja äidinmurhaajien, tappajien, 10 siveettömien, miesten kanssa makaavien miesten, ihmisten sieppaajien, valehtelijoiden, valapattojen ja ylipäänsä kaikkien sellaisten takia, jotka toimivat vastoin tervettä oppia. 11 Näin sanoo iäti ylistettävän Jumalan kirkkautta julistava EVANKELIUMI, joka on minulle uskottu.

        Jos MM teet videon lakia vastaan, vastaat siitä kalliilla hinnalla

        Jaak 3:1 Veljeni, kovin monien teistä ei pidä ryhtyä opettajiksi, sillä te tiedätte, että meidät opettajat tullaan tuomitsemaan muita ankarammin. 2 Kaikkihan me hairahdumme monin tavoin. Täydellinen on se, joka ei hairahdu puheissaan: hän kykenee hallitsemaan koko ruumiinsa. 3 Jos panemme suitset hevosen suuhun, me saamme sen tottelemaan itseämme ja voimme ohjata koko hevosta. 4 Entä laivat: vaikka ne ovat isoja ja rajut tuulet heittelevät niitä, pienen pieni peräsin ohjaa laivan minne peränpitäjä haluaa. 5 Samoin kieli on pieni jäsen, mutta se voi kerskua suurilla asioilla. Pieni tuli sytyttää palamaan suuren metsän! 6 Ja kielikin on tuli; meidän jäsentemme joukossa se on vääryyden maailma. Se saastuttaa koko ruumiin ja sytyttää tuleen elämän pyörän, itse liekehtien helvetin tulta.

      • Onko lain ja evankeliumin eroittaminen sitä, että rikomme tahallaan Jumalan pyhää lakia ja teemme tahallaan syntiä? Sitä se lain ja evankeliumin eroittaminen kristittyjen kohdalla taitaa olla. Montako kertaa minä olen sanonut, että pelastumme yksin armosta uskomalla Jeesukseen? Mutta jos me rakastamme Jeesusta, pidämme Jumalan käskyt, niin kuin Raamattu sanoo.

        Eipä ole Mauno Mattila vastannut yksinkertaiseen kysymykseen, missä kohtaa Raamattua sanotaan, että saamme tehdä syntiä ja rikkoa Jumalan pyhää lakia? Jostain syystä hän ei suostu tähän vastaamaan.

        Tehköön vain videon, jolla jälleen ampuu olkiukkoja, kuten "Yeshua, Toora ja uusjudaismi" videollaan. Toivon todella, että hän vastaisi tähän esittämääni yksinkertaiseen kysymykseen.

      • totuus_voittaa
        Kristitty.net kirjoitti:

        Onko lain ja evankeliumin eroittaminen sitä, että rikomme tahallaan Jumalan pyhää lakia ja teemme tahallaan syntiä? Sitä se lain ja evankeliumin eroittaminen kristittyjen kohdalla taitaa olla. Montako kertaa minä olen sanonut, että pelastumme yksin armosta uskomalla Jeesukseen? Mutta jos me rakastamme Jeesusta, pidämme Jumalan käskyt, niin kuin Raamattu sanoo.

        "Mutta jos me rakastamme Jeesusta, pidämme Jumalan käskyt, niin kuin Raamattu sanoo."

        Mikä olikaan se lain ensimmäinen eli tärkein käsky jolla Kristitty.net pyyhkii perseensä?

        Uskonnollisilla ihmisillä on monenlaisia, heidän mielestä kivoja, "jeesuksia".

        Kristitty.netin "jeesus" on nettiriippuvuutta ja hellareitten sekä muiden kusettamista "Jumalan käskyillä" joista Kristitty.net ei pidä sitä ensimmäistäkään.

      • totuus_voittaa kirjoitti:

        "Jos te minua rakastatte, niin te pidätte minun käskyni." (Joh. 14:15)

        " Sillä rakkaus Jumalaan on se, että pidämme hänen käskynsä. Ja hänen käskynsä eivät ole raskaat;" (1. Joh. 5:3)

        Mikä olikaan lain ensimmäinen käsky?

        "Ja rakasta Herraa, sinun Jumalaasi, kaikesta sydämestäsi ja kaikesta sielustasi ja kaikesta voimastasi." (5. Moos. 6:5)

        Yhden kolmiyhteisen Jumalan palvominen ei ole tuon käskyn rikkomista.

        "Yhden kolmiyhteisen Jumalan palvominen ei ole tuon käskyn rikkomista."

        Sitä se nimenomaan on koska "yksi ja ainoa" ei ole ikinä sama kuin "kolmiyhteinen".

        Jeesuksen Kristuksen Jumala on Isä, hän jonka Jeesus sanoo olevan "minun Jumalani ja TEIDÄN Jumalanne" (Joh 20:17)

        Ne joilla ei ole Jeesuksen Jumalaa ne eivät usko Jeesusta eivätkä Jumalaa.

        Jeesuksen Kristuksen Jumala on yksi ja ainoa, ei "kolmiyhteinen" (Joh 5:44, Joh 17:3, Markus 12:29)

        Kristitty.net on jumalaton. Jumalaton on sellainen jolla ei ole Jumalaa. Epäjumalan palvelija on myös jumalaton.

        Miksi et julistaisi tuota ilosanomaasi ihan omassa ketjussa, onko pakko spämmätä tuota samaa agendaa joka ikiseen ketjuun? Minäkään en tästä Toorasta ja sapatista jauha muualla kuin aiheeseen kuuluvissa ketjuissa.

      • Vielä Mauno Mattilalle kysymys, onko se muka lakihenkisyyttä, että noudattaa Jumalan käskyjä?

      • totuus_voittaa
        Kristitty.net kirjoitti:

        Vielä Mauno Mattilalle kysymys, onko se muka lakihenkisyyttä, että noudattaa Jumalan käskyjä?

        Vielä Kristitty.netille kysymys, onko "yksi ja ainoa" (Mark 12:29, Joh 5:44, Room 3:30, 1 Kor 8:4, Jaak 2:19) yhtä kuin "kolme persoonaa" ?

      • totuus_voittaa kirjoitti:

        Vielä Kristitty.netille kysymys, onko "yksi ja ainoa" (Mark 12:29, Joh 5:44, Room 3:30, 1 Kor 8:4, Jaak 2:19) yhtä kuin "kolme persoonaa" ?

        Yksi ja ainoa kolmiyhteinen Jumala on yksi, ei kolme. Miksi et jauha tästä asiasta asianmukaisessa ketjussa?

      • totuus_voitaa
        Kristitty.net kirjoitti:

        Yksi ja ainoa kolmiyhteinen Jumala on yksi, ei kolme. Miksi et jauha tästä asiasta asianmukaisessa ketjussa?

        Yksi ja ainoa Jumala on yksi, eikä kolme yhdessä.

        "Kääntykää minun tyköni ja antakaa pelastaa itsenne, te maan ääret kaikki, sillä minä olen Jumala, eikä toista ole." (Jesaja 45:22)

        "niin on meillä kuitenkin ainoastaan yksi Jumala, Isä, josta kaikki on ja johon me olemme luodut, ja yksi Herra, Jeesus Kristus, jonka kautta kaikki on, niin myös me hänen kauttansa." (1 Kor 8:6)

        "ainoan Jumalan, hänen, joka on pelastanut meidät Jeesuksen Kristuksen, meidän Herramme kautta, hänen on kirkkaus, korkeus, voima ja valta, ennen aikojen alkua, nyt ja ikuisesti. Aamen." (Juud 1:25)

      • totuus_voittaa
        Kristitty.net kirjoitti:

        Yksi ja ainoa kolmiyhteinen Jumala on yksi, ei kolme. Miksi et jauha tästä asiasta asianmukaisessa ketjussa?

        "Yksi ja ainoa kolmiyhteinen Jumala on yksi, ei kolme."

        Tämä on yhtä älytöntä kuin että joku sanoisi:

        "minulla on yksi ja ainoa lapsi, Matti Pekka ja Maija, yksi kolmiyhteinen lapsi kolmessa persoonassa"

      • totuus_voittaa kirjoitti:

        "Yksi ja ainoa kolmiyhteinen Jumala on yksi, ei kolme."

        Tämä on yhtä älytöntä kuin että joku sanoisi:

        "minulla on yksi ja ainoa lapsi, Matti Pekka ja Maija, yksi kolmiyhteinen lapsi kolmessa persoonassa"

        Jumalattomille Jumala on hullutus.

      • capiche
        VaroitusMMlle kirjoitti:

        Martti Luther määritteli kuuluisan yksin uskosta, yksin armosta oppinsa. Sitten hän älykkäänä professorina tiedosti, ettei se oppi toiminut, koska Jaakobin kirjeessä ja Ilmestyskirjassa on paljon opetusta, jotka kumoamat hänen oppinsa. Lutherin ratkaisu oli, että hän vaati useita kirjoja poistettavaksi Raamatusta, jotta sola fide oppi voisi edes jotenkin päteä. Tässä on yksi jae, mikä erityisesti harmitti Lutheria:

        Jaak 2: 24 Näette siis, että ihminen osoittautuu vanhurskaaksi tekojen, ei yksistään uskon perusteella.

        Raamatusta ei voi leikellä sivuja pois. Jokaista Jumalan Sanaa sovelletaan viimeisellä tuomiolla. Sen tähden varoitan sinua MM, että jos rikot tätä Paavalin roomalaisille antamaa ohjetta vastaan, niin saat siitä vain lisätuomion päällesi.

        Room 2:13 Ei Jumala hyväksy vanhurskaiksi niitä, jotka vain kuulevat lain sanoja, vaan vanhurskaiksi julistetaan ne, jotka myös noudattavat lakia.
        ---
        27 Ulkonaisesti ympärileikkaamaton, joka noudattaa lain käskyjä, on tuomitseva sinut, joka lain kirjaimesta ja ympärileikkauksesta huolimatta rikot lakia.

        Sinä joudut vastaamaan Herran edessä siitä, että sinä puhui lakia vastaan. Paavali opetus riittää tuomioon. Heprealaiskirje on Uudessa testamentissa ja sielläkin on jae, joka pätee uuden liiton aikana.

        Hepr 10:28 Jos joku kieltää Mooseksen lain, hänet tuomitaan säälittä kuolemaan; siihen riittää kahden tai kolmen todistajan sana.

        Laitetaan sinulle MM loppuun Jeesuksen sanoja. Ei suun tunnustus pelasta. Ei näyt ja ilmestykset ole merkkejä pelastuksesta. Jos rikkoon lakia vastaan, Jeesus tuomitsee.

        Mt 7:21. Ei jokainen, joka sanoo minulle: 'Herra, Herra!', pääse taivasten valtakuntaan, vaan se, joka tekee minun taivaallisen Isäni tahdon.
        22. Moni sanoo minulle sinä päivänä: 'Herra, Herra, emmekö me sinun nimesi kautta ennustaneet ja sinun nimesi kautta ajaneet ulos riivaajia ja sinun nimesi kautta tehneet monta voimallista tekoa?'
        23. Ja silloin minä lausun heille julki: 'Minä en ole koskaan teitä tuntenut; menkää pois minun tyköäni, te laittomuuden tekijät'.

        Olennaista on ymmärtää, että laittomuuden tekijät tuomitaan, mutta laittomuudesta parannuksen tehneet saavat armon. Sillä synti merkitsee aina lain rikkomista, mikä koskee kaikkia kansoja.

        Room 6:15 Miten siis on? Saammeko tehdä syntiä, koska emme elä lain vaan armon alaisina? Emme toki! 16 Tehän tiedätte, että jos antaudutte orjina tottelemaan jotakuta, olette juuri sen orjia, jota tottelette. Te joko palvelette syntiä, mikä johtaa kuolemantuomioon, tai olette kuuliaisia Jumalalle, mikä johtaa vapauttavaan tuomioon.

        1 Jh 3:4 Jokainen, joka tekee syntiä, syyllistyy laittomuuteen, sillä synti merkitsee Jumalan lain rikkomista.

        "Jaak 2: 24 Näette siis, että ihminen osoittautuu vanhurskaaksi tekojen, ei yksistään uskon perusteella."

        Tässä puhutaan eri asioista, minkä Luther hyvin ymmärsi. Vanhurskautta on kahta laatua 1) Jumalan Jeesuksen sovitustyön kautta lahjoittama lahjavanhurskaus ja 2) elämänvanhurskaus, jonka pitäisi kasvaa, kun uskova kasvaa Kristuksen tuntemisessa.

        Lahjavanhurskaus on nimensä mukaan lahja, jota ei voi ansaita teoilla. Jeesus sovitti syntimme Golgatalla, eikä siihen ole mitään lisäämistä.
        Mutta kuten Paavali sanoo 2. Korinttolaiskirjeessä: Häntä katselemalla me muutumme. Kristuksesssa seurassa vietetty aika muuttaa meitä niin, että me haluamme vapaaehtoisesti pitää Hänen käskynsä.

        Jaakob on näin ollen aivan oikeassa, siinä, että usko joka ei muuta meitä mitenkään, on kuollutta uskoa. Teot eivät kuitenkaan pelasta meitä, vaan ovat uskossa kasvamisen ilmentymä. "Hedelmistään puu tunnetaan, jne..."

      • capiche
        Kristitty.net kirjoitti:

        Onko lain ja evankeliumin eroittaminen sitä, että rikomme tahallaan Jumalan pyhää lakia ja teemme tahallaan syntiä? Sitä se lain ja evankeliumin eroittaminen kristittyjen kohdalla taitaa olla. Montako kertaa minä olen sanonut, että pelastumme yksin armosta uskomalla Jeesukseen? Mutta jos me rakastamme Jeesusta, pidämme Jumalan käskyt, niin kuin Raamattu sanoo.

        Eipä ole Mauno Mattila vastannut yksinkertaiseen kysymykseen, missä kohtaa Raamattua sanotaan, että saamme tehdä syntiä ja rikkoa Jumalan pyhää lakia? Jostain syystä hän ei suostu tähän vastaamaan.

        Tehköön vain videon, jolla jälleen ampuu olkiukkoja, kuten "Yeshua, Toora ja uusjudaismi" videollaan. Toivon todella, että hän vastaisi tähän esittämääni yksinkertaiseen kysymykseen.

        Vaikuttaa tahalliselta väärin ymmärtämiseltä.

      • capiche kirjoitti:

        "Jaak 2: 24 Näette siis, että ihminen osoittautuu vanhurskaaksi tekojen, ei yksistään uskon perusteella."

        Tässä puhutaan eri asioista, minkä Luther hyvin ymmärsi. Vanhurskautta on kahta laatua 1) Jumalan Jeesuksen sovitustyön kautta lahjoittama lahjavanhurskaus ja 2) elämänvanhurskaus, jonka pitäisi kasvaa, kun uskova kasvaa Kristuksen tuntemisessa.

        Lahjavanhurskaus on nimensä mukaan lahja, jota ei voi ansaita teoilla. Jeesus sovitti syntimme Golgatalla, eikä siihen ole mitään lisäämistä.
        Mutta kuten Paavali sanoo 2. Korinttolaiskirjeessä: Häntä katselemalla me muutumme. Kristuksesssa seurassa vietetty aika muuttaa meitä niin, että me haluamme vapaaehtoisesti pitää Hänen käskynsä.

        Jaakob on näin ollen aivan oikeassa, siinä, että usko joka ei muuta meitä mitenkään, on kuollutta uskoa. Teot eivät kuitenkaan pelasta meitä, vaan ovat uskossa kasvamisen ilmentymä. "Hedelmistään puu tunnetaan, jne..."

        Hyvin sanottu.

    • Shabbat shalom! Sapatin rauhaa ja riemua kaikille!

    • fsdafsda5432

      Hyvin sanottu aloituksessa tuosta hengessä lukemisesta.Voiko raamattun teksti tarkoittaa päinvastaista kuin mitä siinä selvästi sanotaan? Kuinka paljon saamme hengessä vääntää raamatun jakeita mielemme mukaan?

      • capiche

        Aloitus on päinvastoin hyvä esimerkki kärkkäästä kommentista asiaan, jota ei itse ymmärrä. Luotu omassa päässä oletus, jota paheksutaan. Aloittaja paheksuu siis itse asiassa oman päänsä tuotoksia.

    • sapatti123

      Sapatisti judaistit on lain alla !

      • En ole judaisti, koska en seuraa mitään fariseusten omasta päästään keksimiä perinnäissääntöjä. En ole lain alla, koska turvaan yksin Kristuksen armoon.

    • capiche

      "Tuo "Hengessä" Raamatun lukeminen on siitä kätevää, että jakeen kuin jakeen voi tulkita aivan miten lystää tukemaan omaa oppia. Eikä kukaan voi väittää mitään vastaan, sillä toinenhan lukee sanaa "Hengessä". Kuka meistä haluaisi olla alaikäinen ja hengetön?"

      Tarkoittaa suomeksi, että on ymmärrettävä raamatusta löytyvien vertauskuvien hengellinen merkitys. M kutsuu sitä "hengessä lukemiseksi", koska Pyhä Henki auttaa ymmärtämään. Eikä kaikkea tarvitse heti edes ymmärtää, asioiden merkitys voi avautua vasta ajan kanssa ja tarpeen mukaan.

      Kristitty ei ole hengetön, sillä PH on jokaisen kristityn apuna. Mutta toki kristitty voi olla alaikäinen. Eikä se ole häpeä, kaikki ovat joskus sellaisia olleet. On siinä tietenkin vissi ero onko lukenut raamattua 2 kk vai 40 vuotta.

      Raamatun rikkaan vanhahtavan kielen ymmärtäminen ei ole kaikille itsestään selvyys. Ja jakeiden irrottaminen asiayhteydestä voi myös johtaa pahasti harhaan. Mutta mitä enemmän raamattua lukee, sen helpompi sitä on ymmärtää.

      Pelastuskysymys on esitetty raamatussa niin selvästi, että "siltä tieltä ei eksy hullukaan". Muut asiat avautuvat ajan kanssa. Ja Jumala odottaa vilpitöntä vaeltamista vain sen ymmärryksen mukaan, joka meille on annettu.

      • Ja minä kyseenalaisten sen, että jos Raamatussa sanotaan, että älä syö mitään saastaista, niin hengessä se tarkoittaa, että syö kaikkea mikä matelee maassa. Tai jos Raamatussa käsketään pyhittää viikon seitsemäs päivä, niin hengessä se tarkoittaa, että pyhitä viikon ensimmäinen päivä.

        Toki Raamatussa on vertauskuvia, mutta on myös suoria käskyjä. Ja on suuren suuri virhe Raamatun suoria käskyjä tulkita mukamas hengellisinä vertauskuvina.

      • Ja on täysin järjetöntä väittää Raamatussa olevien suorien käskyjen olevan vertauskuvia.

      • totuus_voittaa
        Kristitty.net kirjoitti:

        Ja on täysin järjetöntä väittää Raamatussa olevien suorien käskyjen olevan vertauskuvia.

        Miten olikaan lain ensimmäisen käskyn kanssa?

        "Jeesus vastasi: "Ensimmäinen on tämä: 'Kuule, Israel: Herra, meidän Jumalamme, Herra on yksi ainoa;" (Markus 12:29)

        Se joka väittää että "yksi ainoa" on yhtä kuin "kolme yhdessä" on täysin järjetön, mutta näitähän maailmassa on miljoonia eikä vain yksi "Kristitty.net"

        Kuinka järkevää on puhua Jumalan käskyistä sellaisen joka hylkää kaikista käskyistä tärkeimmän? Eihän siinä ole mitään järkeä.

        Miksi et aloita tästä rakkaasta aiheestasi ihan omaa ketjua, vaan spämmäät samaa ilosanomaasi joka ikiseen ketjuun? Minäkään en Tooralla ja sapatilla pommita muita ketjuja.

      • totuus_voittaa

        "Pelastuskysymys on esitetty raamatussa niin selvästi, että "siltä tieltä ei eksy hullukaan".

        Miljoonat ovat eksyneet läpi vuosisatojen vaikka se mitä pitää uskoa on selvin sanoin kirjoitettu Raamatussa.

        Täälläkin noita eksyneitä on jatkuvasti.

        Johanneksen evankeliumi:

        "Tämä on kirjoitettu siksi, että te uskoisitte Jeesuksen olevan Kristus, Jumalan Poika, ja että teillä, kun uskotte, olisi elämä hänen nimensä tähden." (Joh 20:31)

        Tuo ei kelpaa "kristitylle". Sama evankelumi heidän mukaan todistaa sen että Jeesus on Jumala, ja jos et usko että Jeesus on Jumala niin et ole pelastettu.

        Näiden "kristittyjen" mukaan et ole pelastettu jos uskot Jeesuksen ilmoittamaan ainoaan totiseen Jumalaan ja hänen maailmaan lähettämäänsä Jeesukseen Kristukseen etkä kristinuskon "Pyhään Kolminaisuuteen".

      • totuus_voittaa
        Kristitty.net kirjoitti:

        Miksi et aloita tästä rakkaasta aiheestasi ihan omaa ketjua, vaan spämmäät samaa ilosanomaasi joka ikiseen ketjuun? Minäkään en Tooralla ja sapatilla pommita muita ketjuja.

        Totuutta on hyvä vaikka spämmätä, aina voi olla joku jonka silmät avautuvat.

        Valheelle ei pidä antaa valtaa.

      • totuus_voittaa
        Kristitty.net kirjoitti:

        Miksi et aloita tästä rakkaasta aiheestasi ihan omaa ketjua, vaan spämmäät samaa ilosanomaasi joka ikiseen ketjuun? Minäkään en Tooralla ja sapatilla pommita muita ketjuja.

        ... spämmäät samaa ilosanomaasi joka ikiseen ketjuun?

        Ilo vielä tulee niille jotka tässä kuorossa laulavat:

        "ainoan Jumalan, hänen, joka on pelastanut meidät Jeesuksen Kristuksen, meidän Herramme kautta, hänen on kirkkaus, korkeus, voima ja valta, ennen aikojen alkua, nyt ja ikuisesti. Aamen."
        (Juud 1:25)

        Muiden tuomari on se Jumala jota he eivät uskoneet.

        Raamattu kädessä he Jumalaa vastaan nousivat.

        Raamattu kädessä he yrittivät todistaa Jumalan valehtelijaksi ja "pyhät kirkkoisät" totuuden tuojiksi.

        Jeesuksen Kristuksen ilosanoma:

        "Mutta tämä on iankaikkinen elämä, että he tuntevat sinut, joka yksin olet totinen Jumala, ja hänet, jonka sinä olet lähettänyt, Jeesuksen Kristuksen." (Joh 17:3)

        Tätä ei usko yksikään "kristitty".

        "joka yksin on totinen Jumala"

        Ei helvetissä, niitä on kolme, sanoo "kristinoppi".

        "Sillä minä teen teille tiettäväksi, veljet, että minun julistamani evankeliumi ei ole ihmisten mukaista; enkä minä olekaan sitä ihmisiltä saanut, eikä sitä ole minulle opetettu, vaan Jeesus Kristus on sen minulle ilmoittanut." (Gal. 1:11,12)

        Paavalin mukaan hän ei saanut evankeliumiaan keneltäkään ihmiseltä, vaan Jeesukselta. Paavalin mukaan siis Jeesus on enemmän kuin ihminen. Mutta tämä ei sinulle totuus_voittaa kelpaa, koska et usko mitään Raamatun sanaa. Et usko Johanneksen evankeliumiakaan, vaan ilmeisesti se ei sinun mielestäsi kuulu Raamattuun.

        "Alussa oli Sana, ja Sana oli Jumalan tykönä, ja Sana oli Jumala." (Joh. 1:1)

        Sana eli Jeesus on Jumala. Tämä on Jumalan sanaa, mutta ei kelpaa sinulle.

        Selitä miten tavallisen ihmisen kuolema ristillä saattoi sovittaa koko maailman synnin?

        "Paavalin mukaan siis Jeesus on enemmän kuin ihminen."

        Paavalin mukaan on näin: "Jumala on yksi, ja yksi on välittäjä Jumalan ja ihmisten välillä, ihminen Kristus Jeesus." (1 Tim 2:5)

        ja näin: "Jumala teki sen, mihin laki ei pystynyt, koska se oli ihmisen turmeltuneen luonnon vuoksi voimaton. Syntien sovittamiseksi hän lähetti tänne oman Poikansa syntisten ihmisten kaltaisena. Näin hän tuomitsi ihmisessä ihmisten synnin," (Room 8:3)

        ja näin: "Rikkomusta ei kuitenkaan voi verrata armoon. Yhden ainoan ihmisen rikkomus on tosin tuottanut kaikille kuoleman, mutta vielä paljon runsaammin ovat Jumalan armo ja hänen lahjansa tulleet yhden ainoan ihmisen, Jeesuksen Kristuksen, ansiosta kaikkien osaksi." (Room 5:15)

        Paavali sanoo "ihminen Kristus Jeesus", Kristitty.netille ei välittäjä "ihminen Kristus Jeesus" riitä.

        On sitten ilman välittäjää joka on yhä "ihminen Kristus Jeesus" (1 Tim 2:5) vaikka Kristitty.net ei sitä usko. Hän ei ole ainoa. Hänen rakkaat helluntaiveljet ovat samassa veneessä Kristitty.netin kanssa.

      • totuus_voittaa
        Kristitty.net kirjoitti:

        "Sillä minä teen teille tiettäväksi, veljet, että minun julistamani evankeliumi ei ole ihmisten mukaista; enkä minä olekaan sitä ihmisiltä saanut, eikä sitä ole minulle opetettu, vaan Jeesus Kristus on sen minulle ilmoittanut." (Gal. 1:11,12)

        Paavalin mukaan hän ei saanut evankeliumiaan keneltäkään ihmiseltä, vaan Jeesukselta. Paavalin mukaan siis Jeesus on enemmän kuin ihminen. Mutta tämä ei sinulle totuus_voittaa kelpaa, koska et usko mitään Raamatun sanaa. Et usko Johanneksen evankeliumiakaan, vaan ilmeisesti se ei sinun mielestäsi kuulu Raamattuun.

        "Alussa oli Sana, ja Sana oli Jumalan tykönä, ja Sana oli Jumala." (Joh. 1:1)

        Sana eli Jeesus on Jumala. Tämä on Jumalan sanaa, mutta ei kelpaa sinulle.

        Selitä miten tavallisen ihmisen kuolema ristillä saattoi sovittaa koko maailman synnin?

        "Et usko Johanneksen evankeliumiakaan, vaan ilmeisesti se ei sinun mielestäsi kuulu Raamattuun."

        Pitää uskoa se mitä Johanneksen evankeliumi sanoo että pitää uskoa mutta sitä ei Kristitty.net tee.

        "Tämä on kirjoitettu siksi, että te uskoisitte Jeesuksen olevan Kristus, Jumalan Poika, ja että teillä, kun uskotte, olisi elämä hänen nimensä tähden." (Joh 20:31)

        Johanneksen evankeliumissa ei ole kahta eri tietoa Jumalasta ja Jeesuksesta Kristuksesta ellei sitä ole sinne väärennetty.

        Jeesus sanoo kuka on "minun Jumalani ja TEIDÄN Jumalanne"

        Se lukee kohdassa Joh 20:17.

        Raamatusta voi tarkistaa lukeeko siinä että Jeesuksen Jumala on "Pyhä Kolminaisuus" tai että onko opetuslasten Jumala Jeesus itse.

        Jeesuksen Jumala on Isä, hän joka yksin on totinen Jumala. (Joh 17:3)

        Kristityt eivät usko Jumalaa eikä Jeesusta.

      • totuus_voittaa kirjoitti:

        "Et usko Johanneksen evankeliumiakaan, vaan ilmeisesti se ei sinun mielestäsi kuulu Raamattuun."

        Pitää uskoa se mitä Johanneksen evankeliumi sanoo että pitää uskoa mutta sitä ei Kristitty.net tee.

        "Tämä on kirjoitettu siksi, että te uskoisitte Jeesuksen olevan Kristus, Jumalan Poika, ja että teillä, kun uskotte, olisi elämä hänen nimensä tähden." (Joh 20:31)

        Johanneksen evankeliumissa ei ole kahta eri tietoa Jumalasta ja Jeesuksesta Kristuksesta ellei sitä ole sinne väärennetty.

        Jeesus sanoo kuka on "minun Jumalani ja TEIDÄN Jumalanne"

        Se lukee kohdassa Joh 20:17.

        Raamatusta voi tarkistaa lukeeko siinä että Jeesuksen Jumala on "Pyhä Kolminaisuus" tai että onko opetuslasten Jumala Jeesus itse.

        Jeesuksen Jumala on Isä, hän joka yksin on totinen Jumala. (Joh 17:3)

        Kristityt eivät usko Jumalaa eikä Jeesusta.

        "Alussa oli Sana, ja Sana oli Jumalan tykönä, ja Sana oli Jumala." (Joh. 1:1)

        Tämä on Jumalan sana. Ja tähän sinulla ei ole mitään sanomista.

      • totuus_voittaa
        Kristitty.net kirjoitti:

        "Alussa oli Sana, ja Sana oli Jumalan tykönä, ja Sana oli Jumala." (Joh. 1:1)

        Tämä on Jumalan sana. Ja tähän sinulla ei ole mitään sanomista.

        "Alussa oli Sana, ja Sana oli Jumalan tykönä, ja Sana oli Jumala." (Joh. 1:1)

        "Tämä on Jumalan sana. Ja tähän sinulla ei ole mitään sanomista."

        Ei minulla olekaan mutta evankeliumin kirjoittaja itse sanoo että:

        "Tämä on kirjoitettu siksi, että te uskoisitte Jeesuksen olevan Kristus, Jumalan Poika, ja että teillä, kun uskotte, olisi elämä hänen nimensä tähden." (Joh 20:31)

        Kaikilla ei ole uskoa, sen väkevästi todistaa nimimerkki "Kristitty.net"

        Aika mieletöntä, evankeliumin kirjoittaja sanoo mitä pitää uskoa jotta saa elämän mutta se ei kelpaa vaan uskotaan jotain muuta.

      • totuus_voittaa
        totuus_voittaa kirjoitti:

        ... niin ja vielä samaan evankeliumiin vedoten!!!

        ihmisillä ei ole minkäänlaista järkeä!

        Uskokaa näin sanoo evankeliumin kirjoittaja jotta saisitte elämän.

        Ei me uskota, me uskotaan näin.

        Kuten huomaamme, sinulla ei ole tähän todellakaan mitään sanomista. Et kestä Raamatun totuuksien edessä. Raamatun mukaan Jeesus on Jumala. Tämä on sanottu monessa kohtaa Raamattua. Laitetaan muistin virkistykseksi muutama jae, josta tämä asia käy selväksi.

        ""Katso, neitsyt tulee raskaaksi ja synnyttää pojan, ja tälle on annettava nimi Immanuel", mikä käännettynä on: Jumala meidän kanssamme." Mt. 1:23

        Pojalle annetaan nimi Immanuel, Jumala meidän kanssamme.

        "Alussa oli Sana, ja Sana oli Jumalan tykönä, ja Sana oli Jumala." Joh. 1:1
        "Ja Sana tuli lihaksi ja asui meidän keskellämme, ja me katselimme hänen kirkkauttansa, senkaltaista kirkkautta, kuin ainokaisella Pojalla on Isältä; ja hän oli täynnä armoa ja totuutta." Joh. 1:14

        Raamatun mukaan Sana, eli Jeesus, oli Jumala. Harvinaisen yksiselitteinen jae. Raamatun selvän ilmoituksen mukaan Jeesus oli ja on Jumala.

        "Jumalaa ei kukaan ole koskaan nähnyt. Ainoa Poika, joka itse on Jumala ja joka aina on Isän vierellä, on opettanut meidät tuntemaan hänet." (John 1:18:) Hyvä opetus Eero Junkkaalalta tästä jakeesta: https://www.youtube.com/watch?v=LiC1kDEJuZs

        "Juutalaiset vastasivat hänelle: "Hyvän teon tähden me emme sinua kivitä, vaan jumalanpilkan tähden, ja koska sinä, joka olet ihminen, teet itsesi Jumalaksi"." Joh. 10:33

        Juutalaiset syyttivät Jeesusta siitä, että hän teki itsensä Jumalaksi, eikä Jeesus korjannut heitä tai väittänyt vastaan.

        "Jeesus sanoi heille: "Totisesti, totisesti minä sanon teille: ennenkuin Aabraham syntyi, MINÄ OLEN (ego eimi)"." Joh. 8:58

        Jeesus kutsuu itseään Jumalan nimellä, minä olen.

        "Minä ja Isä olemme yhtä." Joh. 10:30

        "Sillä lapsi on meille syntynyt, poika on meille annettu, jonka hartioilla on herraus, ja hänen nimensä on: Ihmeellinen neuvonantaja, Väkevä Jumala, Iankaikkinen isä, Rauhanruhtinas." Jes. 9:6

        "Simeon Pietari, Jeesuksen Kristuksen palvelija ja apostoli, niille, jotka ovat saaneet yhtä kalliin uskon kuin mekin meidän Jumalamme ja Vapahtajan Jeesuksen Kristuksen vanhurskaudessa." 2. Piet. 1:1

        "Mutta me tiedämme, että Jumalan Poika on tullut ja antanut meille ymmärryksen, tunteaksemme sen Totisen; ja me olemme siinä Totisessa, hänen Pojassansa, Jeesuksessa Kristuksessa. Hän on totinen Jumala ja iankaikkinen elämä." (1. Joh. 5:20)

        "heidän ovat isät, ja heistä on Kristus lihan puolesta, hän, joka on yli kaiken, Jumala, ylistetty iankaikkisesti, amen!" (Room. 9:5)

        "Mutta tämä on iankaikkinen elämä, että he tuntevat sinut, joka yksin olet totinen Jumala, ja hänet, jonka sinä olet lähettänyt, Jeesuksen Kristuksen." Joh. 17:3

        "Ensimäinen ihminen on maasta ja maallinen, toinen ihminen on itse Herra taivaasta." 1. Kor. 15:47 (Biblia)

        "Kaikki on saanut syntynsä hänen kauttaan, ja ilman häntä ei ole syntynyt mitään, mikä syntynyt on." Joh. 1:3

        "Sillä hänessä luotiin kaikki, mikä taivaissa ja mikä maan päällä on, näkyväiset ja näkymättömät, olkoot ne valtaistuimia tai herrauksia, hallituksia tai valtoja, kaikki on luotu hänen kauttansa ja häneen," Kol. 1:16

        Miten kaikki olisi voinut saada syntynsä Jeesuksen kautta, jos hän oli vain ihminen?

        "Jeesus sanoi hänelle: "Niin kauan aikaa minä olen ollut teidän kanssanne, etkä sinä tunne minua, Filippus! Joka on nähnyt minut, on nähnyt Isän; kuinka sinä sitten sanot: 'Näytä meille Isä'?" Joh. 14:9

        "Tuomas vastasi ja sanoi hänelle: "Minun Herrani ja minun Jumalani!"" Joh. 20:28

        "Olkoon teillä se mieli, joka myös Kristuksella Jeesuksella oli, joka ei, vaikka hänellä olikin Jumalan muoto, katsonut saaliiksensa olla Jumalan kaltainen, vaan tyhjensi itsensä ja otti orjan muodon, tuli ihmisten kaltaiseksi, ja hänet havaittiin olennaltaan sellaiseksi kuin ihminen;" Fil. 2:5-7

        "Sillä hänessä asuu jumaluuden koko täyteys ruumiillisesti," Kol. 2:9

        "odottaessamme autuaallisen toivon täyttymistä ja suuren Jumalan ja Vapahtajamme Kristuksen Jeesuksen kirkkauden ilmestymistä," Tit. 2:13

        "mutta Pojasta: "Jumala, sinun valtaistuimesi pysyy aina ja iankaikkisesti, ja sinun valtakuntasi valtikka on oikeuden valtikka." Hepr. 1:8

        ""Minä olen A ja O", sanoo Herra Jumala, joka on ja joka oli ja joka tuleva on, Kaikkivaltias." Ilm. 1:8

        "jonka aikanansa on antava meidän nähdä se autuas ja ainoa valtias, kuningasten Kuningas ja herrain Herra, jolla ainoalla on kuolemattomuus; joka asuu valkeudessa, mihin ei kukaan taida tulla; jota yksikään ihminen ei ole nähnyt eikä voi nähdä-hänen olkoon kunnia ja iankaikkinen valta. Amen." 1. Tim. 6:15,16

        Puhutaanko tässä vain ihmisestä?

        Mutta tämä on täysin turhaa, sillä sinua ei Raamatun sana kiinnosta. Poimit jakeen sieltä, toisen täältä, ja väännät ne sopimaan harhaoppiisi.

        samaa vähän kuin jonkun sähköisen vehkeen asennus.

        ohjeissa sanotaan: "asenna ainoastaan näin, vääränlainen asennus on hengenvaarallinen"

        Kristitty.netin kaltaiset tyypit: "nou hätä, hallelujaa vaan, meillä asennetaan näin."

        Evankeliumissa sanotaan mitä pitää uskoa, mutta sitä ei uskota vaan uskotaan jotain muuta.

        Kuten arvasin, on aivan turhaa laittaa sinulle mitään Raamatun jakeita, koska et välitä Jumalan sanasta pätkääkään.

        Älytöntä luulla että Raamattu todistasi Jumalaa ja Jeesusta Kristusta vastaan.

        Jumala sanoo Jeesuksesta:

        "Tämä on minun Poikani, minun valittuni, kuulkaa häntä" (Luukas 9:35)

        Jeesus sanoo:

        "Minä olen Jumalan Poika" (Joh 10:36)

        Kaksi todistusta joita Kristitty.net ei usko.

        Jos olisi uskonut niin ei väittäisi Jumalaa vastaan.

        Raamattu ei todista Jeesusta Kristusta vastaan ellei raamatun sanaa väärennetä, vääristellä tai tahallaan väärinymmärretä.

        Niin? Jeesus on Jumalan Poika. Koska Jumala on kolmiyhteinen, Isä, Poika ja Pyhä Henki. Selitä miten joku tavallinen ihminen voi olla Jumalan Poika, jos hän ei ole itse Jumala?

      • totuus_voittaa
        Kristitty.net kirjoitti:

        Kuten arvasin, on aivan turhaa laittaa sinulle mitään Raamatun jakeita, koska et välitä Jumalan sanasta pätkääkään.

        Ei Raamatulla voi kumota Jeesuksen todistusta: "Minä olen Jumalan Poika" (Joh 10:36)

        Ei Raamatulla voi kumota Jumalan todistusta Jeesuksesta: "Tämä on minun Poikani, minun valittuni, kuulkaa häntä" (Luukas 9:35)

      • totuus_voittaa kirjoitti:

        Ei Raamatulla voi kumota Jeesuksen todistusta: "Minä olen Jumalan Poika" (Joh 10:36)

        Ei Raamatulla voi kumota Jumalan todistusta Jeesuksesta: "Tämä on minun Poikani, minun valittuni, kuulkaa häntä" (Luukas 9:35)

        Selitä miten tavallinen ihminen voi olla Jumalan Poika? Jeesus on Jumalan Poika, koska Jumala on kolmiyhteinen Isä, Poika ja Pyhä Henki.

        Sinun areiolainen harhaoppisi on kumottu jo pari tuhatta vuotta sitten.

      • totuus_voittaa
        Kristitty.net kirjoitti:

        Selitä miten tavallinen ihminen voi olla Jumalan Poika? Jeesus on Jumalan Poika, koska Jumala on kolmiyhteinen Isä, Poika ja Pyhä Henki.

        Sinun areiolainen harhaoppisi on kumottu jo pari tuhatta vuotta sitten.

        Selitä itse Jumalalle miksi hän ei ole sitä mitä väittää olevansa:

        "Kääntykää minun tyköni ja antakaa pelastaa itsenne, te maan ääret kaikki, sillä minä olen Jumala, eikä toista ole." (Jesaja 45:22)

        Selitä Jumalalle että Raamatun Jumala onkin kolminaisuus, "Isä ja Poika ja Pyhä Henki"

        Lisää argumentteja saat Mauno Mattilalta joka tietää saman asian.

      • totuus_voittaa
        Kristitty.net kirjoitti:

        Selitä miten tavallinen ihminen voi olla Jumalan Poika? Jeesus on Jumalan Poika, koska Jumala on kolmiyhteinen Isä, Poika ja Pyhä Henki.

        Sinun areiolainen harhaoppisi on kumottu jo pari tuhatta vuotta sitten.

        "Sinun areiolainen harhaoppisi on kumottu jo pari tuhatta vuotta sitten."

        Jeesus on kumonnut kolminaisuusopin jo pari tuhatta vuotta sitten kuten lainoppinut todistaa:

        "Lainopettaja sanoi hänelle: "Oikein, opettaja! Totta puhuit, kun sanoit, että Herra on ainoa Jumala, ei ole muita kuin hän." (Markus 12:32)

        Ei ole muita kuin hän???

        Miten niin ei ole muita kuin hän???

        Entä kolminaisuus, "Isä, Poika ja Pyhä Henki"???

        Kysymys oli lain tärkeimmästä käskystä josta Kristitty.net ei piittaa tuon taivallista. (Markus 12: 28-32) mutta mitä sillä on väliä kun Kristitty.net ei ole mikään uskovainen vaan täysi pelle.

      • dogmat
        Kristitty.net kirjoitti:

        Niin? Jeesus on Jumalan Poika. Koska Jumala on kolmiyhteinen, Isä, Poika ja Pyhä Henki. Selitä miten joku tavallinen ihminen voi olla Jumalan Poika, jos hän ei ole itse Jumala?

        Jeesus oli Jumalan Poika, koska hänellä ei ollut biologista isää, vaan hänet oli siittänyt Pyhä Henki. Jeesuksessa oli Jumalan henki. Hän syntyi neitsyt Mariasta poikalapseksi.

        Mutta sen verran haluan kuulla sinulta selvennyksen, että oletko samaa mieltä, että Jeesus oli maan päällä ollessaan ihminen, luuta ja lihaa? Vai oliko hän sinun mielestä pikemminkin Jumalolento? Oliko Jeesus siis ihminen vai Jumalolento, vai jotain muuta?

      • dogmat kirjoitti:

        Ei osaa totuus_voittaa vastata tuohon kysymykseen, kuka tai mikä Jeesus oli. Hän ei tiedä sitä itsekään. Raamatun totuus, että Jeesus oli Jumala, ei kelpaa hänelle. Kaipa hän opettaa, että Jeesus oli ihminen, mutta ei osaa selittää miten tavallisen ihmisen kuolema ristillä saattoi sovittaa koko maailman synnin.

        Ymmärrän vastauksesi tarkoittavan, ettei Jeesus ollut ihminen vaan Jumala. Tarkoittaako vastauksesi tätä?

      • dogmat kirjoitti:

        Ymmärrän vastauksesi tarkoittavan, ettei Jeesus ollut ihminen vaan Jumala. Tarkoittaako vastauksesi tätä?

        Jeesus oli Jumala, joka inkarnoitui ihmiseksi, otti ihmisen muodon. Hän oli sekä ihminen että Jumala.

    • Tosinkaikkihäviää

      Jostain ei vain syystä on tähän aikaan vallalla mielihalu hyökätä puolustamaan.

    • järkiusko

      Välttäkää kaikenlaisia henkiä. Luonnollinen ymmärrys on järkevin tapa lukea ja tajuta kaikkea kirjallisuutta, myös uskonnollista kuten raamattua. Se on taivastietä (Jesper 3:22).

      • totuus_voittaa

        Ei ole kysymys järkeisuskosta, mutta on paljon järkevämpää uskoa Jumalan Sanaan kuin keksiä järjen päätelmiä joilla sitä yritetään kumota.

        Järjettömyys ei ole mikään hyve Raamatussa. Paavalin mukaan jotkut totuuden vastustajat (samanlaiset kuin esimerkiksi Kristitty.net) olivat menettäneet järkensä ja heidän uskonsa oli kelvoton. (2 Tim 3:8)

        Raamatun selvä todistus on, että Jeesus oli Jumala. Mutta Raamatun totuus ei kelpaa sinulle.

      • totuus_voittaa
        Kristitty.net kirjoitti:

        Raamatun selvä todistus on, että Jeesus oli Jumala. Mutta Raamatun totuus ei kelpaa sinulle.

        "Raamatun selvä todistus on, että Jeesus oli Jumala. Mutta Raamatun totuus ei kelpaa sinulle."

        On täysin älytöntä luulla että Raamattu muka todistaisi Jumalaa ja Jeesusta Kristusta vastaan ellei Raamattua tahallaan väärinymmärretä ja väärennetä.

        Jeesuksen Kristuksen todistus:

        "Minä olen Jumalan Poika" (Joh 10:36)

        Jumalan todistus Jeesuksesta:

        "Tämä on minun Poikani, minun valittuni, kuulkaa häntä!" (Luukas 9:35)

        Semmoinen joka ei usko Jumalaa eikä Jeesusta ei tietenkään voi olla kristitty.

        Jeesus sanoo: "Uskokaa Jumalaan ja uskokaa minuun" (Joh 14:1)

        Jeesus ei missään sano että uskokaa minun olevan Jumala koska Jeesus sanoo että "MINUN Jumalani ja TEIDÄN Jumalanne" on Isä, hän joka YKSIN on totinen Jumala. (Joh 17:1-3, Joh 20:17)

        Samoin oli alkuseurakunnalla "vain yksi Jumala, Isä" ja "vain yksi Herra, Jeesus Kristus" (1 Kor 8:6)

        Jeesuksesta juttua tekevät monet jotka häneen eivät usko, Jeesus sitä ja Jeesus tätä…

        Katolisille Jeesus on krusifiksi seinällä, ortodokseille maalattuja värikkäitä puupaloja, helluntailaisille Dziisös, Dziisös, Dziisös…. mahdollisimman pateettisella äänellä huokaillen.

        Jeesusta he eivät tunne koska eivät häntä usko.

        Kristitty.net täällä väkevästi todistaa että Jeesusta hän ei ikinä usko, ei tänään eikä huomenna.

        Ei ole Jeesus sitä mitä hän itse sanoo olevansa vaan mitä Kristitty.net on saanut päähänsä sanoa eli että "Jeesus on Jumala" koska Raamattu muka niin sanoo vastoin Jeesusta Kristusta itseään SAMASSA RAAMATUSSA!!!!!

        Raamattu vastaan Jeesus, ei voi olla ihmisellä järjettömämpää "uskoa".

        Raamattu todistaa, että Jeesus on Jumala. Tämä on Jumalan sana, mutta se ei kiinnosta sinua. Tietysti Jeesus on Jumalan poika, koska Jumala on yksi kolmiyhteinen Isä ja Poika ja Pyhä Henki.

      • totuus_voittaa kirjoitti:

        "Raamatun selvä todistus on, että Jeesus oli Jumala. Mutta Raamatun totuus ei kelpaa sinulle."

        On täysin älytöntä luulla että Raamattu muka todistaisi Jumalaa ja Jeesusta Kristusta vastaan ellei Raamattua tahallaan väärinymmärretä ja väärennetä.

        Jeesuksen Kristuksen todistus:

        "Minä olen Jumalan Poika" (Joh 10:36)

        Jumalan todistus Jeesuksesta:

        "Tämä on minun Poikani, minun valittuni, kuulkaa häntä!" (Luukas 9:35)

        Semmoinen joka ei usko Jumalaa eikä Jeesusta ei tietenkään voi olla kristitty.

        Jeesus sanoo: "Uskokaa Jumalaan ja uskokaa minuun" (Joh 14:1)

        Jeesus ei missään sano että uskokaa minun olevan Jumala koska Jeesus sanoo että "MINUN Jumalani ja TEIDÄN Jumalanne" on Isä, hän joka YKSIN on totinen Jumala. (Joh 17:1-3, Joh 20:17)

        Samoin oli alkuseurakunnalla "vain yksi Jumala, Isä" ja "vain yksi Herra, Jeesus Kristus" (1 Kor 8:6)

        Jeesuksesta juttua tekevät monet jotka häneen eivät usko, Jeesus sitä ja Jeesus tätä…

        Katolisille Jeesus on krusifiksi seinällä, ortodokseille maalattuja värikkäitä puupaloja, helluntailaisille Dziisös, Dziisös, Dziisös…. mahdollisimman pateettisella äänellä huokaillen.

        Jeesusta he eivät tunne koska eivät häntä usko.

        Kristitty.net täällä väkevästi todistaa että Jeesusta hän ei ikinä usko, ei tänään eikä huomenna.

        Ei ole Jeesus sitä mitä hän itse sanoo olevansa vaan mitä Kristitty.net on saanut päähänsä sanoa eli että "Jeesus on Jumala" koska Raamattu muka niin sanoo vastoin Jeesusta Kristusta itseään SAMASSA RAAMATUSSA!!!!!

        Raamattu vastaan Jeesus, ei voi olla ihmisellä järjettömämpää "uskoa".

        "Jumalaa ei kukaan ole koskaan nähnyt. Ainoa Poika, joka itse on Jumala ja joka aina on Isän vierellä, on opettanut meidät tuntemaan hänet." (Joh. 1:18)

        Raamatun mukaan Jeesus on itse Jumala. Tämä on Jumalan sana.

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      50
      5025
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      23
      3297
    3. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      28
      1442
    4. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      181
      1285
    5. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      75
      980
    6. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      24
      888
    7. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      49
      857
    8. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      238
      775
    9. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      35
      738
    10. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      482
      707
    Aihe