MM-kisat alkavat keskiviikkona. Koosteita on luvassa Ylen kanavilla, mutta tuttuun tapaa suoraa lähetystä on tarjolla Yle Areenassa. Suomen edustajat kisoissa ovat Valtter Virtanen, Viveca Lindfors sekä Cecilia Törn / Jussiville Partanen.
Tulevat lähetykset löytyy linkistä kun klikkaa "Tulossa"-kuvaketta.
https://areena.yle.fi/1-3969284
MM-kisoihin osallistuvat luistelijat.
http://www.isuresults.com/events/fsevent03111509.htm
Kuten odottaa saattoikin, niin pois on jäänyt monta suurta tähteä, mm. kaikki viime vuoden mestarit. Poissa ovat mm. Medvedeva, Hanyu, Javi, Sui/Han ja Virtue/Moir.
2018 MM-kisat
5
1902
Vastaukset 5
- Viveca_vapariin
Mitähän suomalaisilta luistelijoilta uskaltaisi odottaa?
Jos oikein hyvin menisi niin sekä Viveca että Cessiville selviytyisivät vapaaseen, mutta jos käy huonosti niin kumpikaan ei selviydy.
Viime vuonna miehiltä vaadittiin noin 70 pinnaa vapariin pääsyyn ja tuskin taso tänä vuonna niin paljoa tippuu, että Valtterilla mitään mahdollisuuksia jatkoon olisi. Vivecalla sen sijaan pitäisi olla täydet mahdollisuudet vapaaseen. Viime vuonna vapariin pääsi alle 55 pinnalla. Jäätanssissa vapaatanssiin pääsyyn vaadittiin 57 pinnaa, mutta mikäli tänä vuonna taso olisi hiukan alhaisempi, niin Cessivillellä voisi olla saumaa jatkoon. Aika täydellistä onnistumista ja pienti tuuriakin tämä tosin vaatisi. - Tuloksia
MM-kisojen osallistujat ja tulokset
http://www.isuresults.com/results/season1718/wc2018/index.htm - Vivecan_SP
Viveca luisteli käytännössä täysin puhtaan ohjelman, josta sai 60.18 pinnaa. Yhdistelmän jälkimmäinen hyppy tuli käytännössä paikalleen, mutta muuten aikalailla parasta Vivecaa. Viveca rikkoi muuten ensimmäistä kertaa 60 pinnan rajan kisassa, jonka pisteet ISU hyväksyy ennätyksiksi.
Kyllä tuo pitäisi vapariin riittää, varsinkin kun johdossa ollut korealainen jäi juuri sopivasti taakse 0.04 pinnan turvin.
Hyvä Viveca.- Vapaasta
Vapaasta jäi mieleen, että pitäisikö keskittyä 3-2 :een, ennen kuin 3-3 on hallussa. Kaatuminen ja muuta ja SB? Saadaanko tällä "revittyä" 2 paikkaa, ei vissiin. Ja Korean Hanul Kim on reilu 4 pistettä edellä.
- Yliarvostettu
Kostner sai taas reilusti mummolisää lyhkärissä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Onko vassarin lääkkeet(mt) jääneet taas ottamatta
Sen verran järjetöntä persuhuutoa taa näkyville. Tuo yksi häiriintynyt ei osaa kuin "huutaa" isoilla kirjaimilla, se on471502Olen nainen pahoillani, että tykkään sinusta niin paljon, että
Haluaisin panna sua. Tuntuu vaan siltä, että olet sen suhteen ihan haluton. Ei minulle riitä pelkkä ystävyyssuhde.64941Mieti oikeasti
Ollaan lähes tuntemattomia, mutta samalla on tämä erityinen vuosien tilanne takana, joka on ollut monella tapaa väärin.30667- 87647
- 46608
kene ajoi "kolarin"?
"Punkaharjulla Luston ja Tuppuranmäen välillä sattui tiistaina aamupäivällä liikenneonnettomuus. Poliisin mukaan Savonl14605Pahin tapa satuttaa toista
On jättää toinen vaille mitään vastausta. Erityisen kipeää se tekee sillon jos toinen ghostaa.56574Puukotus Kajaanissa
Kuka puukotti ja ketä? https://yle.fi/a/74-20247765 Vähemmän yllättäen päihteet mainittu24571- 8569
- 44531
- 61525
Alkaa jotenkin nyt kuvio hahmottuu täällä
Sellainen vaikutelma tästä alkaa tulla, että täällä on joku pieni porukka, joka tuntee toisensa tai ainakin pelaa samaan70520Jos kaivattusi on
Varattu niin miksi et antaisi asian olla hänen suhteen. Miksi ylipäätään vielä jatkat?47513- 37506
Minulla on joskus ikävä sinua ja ajattelen sinua joskus.. edelleen
Olin joskus niin rakastunut sinuun. Olin onnellinen, että kohdattiin ja kun vain tiesin sinun olevan olemassa. Täytit aj14501Kylän tielle remonttia?
Mitäköhän kylän tielle ruvetaan tekemään ku laitettu tuommoset töpsät muutamien suojateitten kohille?13472Hyvä on sitten, jos et sitä s*ksiä halua kanssani.
Rakastetaan vaan toisiamme, voin käydä muualla tyydyttämässä fyysisenpuolen tarpeet. Puhumalla tämäkin olisi selvinnyt.132469- 46461
Nainen, tässä olen kahden vaiheilla
Toinen pitäisi valita ja kummassakin on hyvät ja huonot puolensa. Toinen olisi sellainen pysyvä mutta työläs. Toinen taa45419Miten vuosien jälkeenkin tunteet voivat olla niin voimakkaat?
Että pelkkä ajatus sinusta täyttää silmät kyynelistä.26409