Olihan tappelua

oilk

Asutaan vaimon kanssa kerrostalossa ja seinänaapurina lapseton avopari. Molemmat käyttää alkoholia reilusti mutta mies enemmän. Mies tekee keikkatyötä ja on välillä jopa viisikin päivää poissa ja muija tekee jotain osa aika työtä joitakin tunteja siellä täällä. Ollaan sen verran juteltu että tiedetään vähän toisistamme. No, useana viikonloppuna on parilla tappelu päällä, kuunneltiin muijan kanssa kun alkoi äänitaso nousta kunnolla. Mies meuhkasi naiselle että kuka vittu maksaa vuokran, kuka maksaa vitun huora sunkin vuokras.En ole varma käykö joku panemaassa naapurin naista mutta välillä siellä käy myös miespuolisia, voi olla tuttuja tai sitten ei. Noi on vittumaisia juttuja, minustakin levitettiin entisessä paikassa juoruja jotka kulkeutui sitten vaimonkin korviin, perättömiä olivat mutta kun juoruämmillä ei ole muuta tekemistä kun kurkkia verhojenvälistä päivät pitkä niin minkäs voi. Mulla on ollu 35v yksi naispuolinen kaveri ja vaimokin sen tietää ei ole vaan nähnyt, tää naiskaveri käy joskus mun luona kahvilla kun tunnettu jo ylä asteelta asti, ja asuttukin nuorena naapurissa pitkään. Pitihän vaimon sitten kysyä ja tarkistaa vaikka tiesi tilanteen. Mutta tapahtuu näitä välillä ja jos joku kysyy multa niin en ole ketään nähnyt jos naapurin mies kysyy, ei ole tapana juoruta eikä vasikoida.

4

281

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Katonytsäkin

      Niin?? Ja pointti oli...?

    • traamaanaapurissa

      Samoin minä raportoin varatun vaimolle kun naapurissa sen ukko kulki. Sanoi se vaimo ettei tiennyt että ovat edes tekemisissä. Kun kuvia laitoin autosta sen pihalla otti varmaan kiitollisena ne vastaan. Kyllä minäkin katson että kerta minä en kelvannut tuolle akalle leikkiin ei tuota varattuakaan nussi kuten tahtoo.

      • jamppa1234

        Siis mitä????


    • ihmetelläpitää

      Taidat olla itte samanlainen juoruämmä ,täällähän sä juoruat sun naapureista.
      Jos naapureista on häiriöä teille ilmoita isännöitsijälle.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      103
      1575
    2. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      78
      1224
    3. Mitä oikein

      Näet minussa? Kerro.
      Ikävä
      88
      1137
    4. Lopeta tuo mun kiusaaminen

      Ihan oikeasti. Lopeta tuo ja jätä mut rauhaan.
      Ikävä
      139
      1056
    5. Mika Muranen juttu tänään

      Jäi puuttumaan tarkennus syystä teolle. Useat naapurit olivat tehneet rikosilmoituksia tästä kaverista. Kaikki oli Muras
      Sananvapaus
      1
      1007
    6. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      580
      1005
    7. Hanna Kinnunen sai mieheltään tiukkaa noottia Tähdet, tähdet -kotikatsomosta: "Hän ei kestä, jos..."

      Hanna Kinnunen on mukana Tähdet, tähdet -kisassa. Ja upeasti Salkkarit-tähti ja radiojuontaja onkin vetänyt. Popedan Lih
      Tv-sarjat
      8
      902
    8. Kotipissa loppuu

      Onneksi loppuu kotipizza, kivempi sotkamossa käydä pitzalla
      Kuhmo
      20
      900
    9. Oho! Farmi-tippuja Wallu Valpio ei säästele sanojaan Farmi-oloista "Se oli niin luotaantyöntävää..."

      Wallu oikein listaa epämiellyttävät asiat… Monessa realityssä ollut Wallu Valpio ei todellakaan säästele sanojaan tippum
      Tv-sarjat
      9
      764
    10. Helvetin hyvä, että "hullut" tappavat toisensa

      On tämä merkillistä, että yritetään pitää hengissä noita paskaperseitä, joilla ei ole muuta tarkoitusta, kuin olla riida
      Kokkola
      8
      690
    Aihe