Keminmaassa Kallilla olis kyllä järjen käytölle töitä. Olen käynyt hiihtämässä aika monessa paikassa ympäri lappia, mutta vain keminmaassa kallilla oli joku täys tollo tehdyt ladut. Ristiin rastiin latuja , opasviitat sojotti minne sattuu. Jos latu on kuin junarata mäen yläpuolelta lähdettäessä sitten kurviin tullessa latu loppuu niin haloo miten siinä käy. En ole kuulemma ainut joka siinä on syöksynyt hankeen. Onneksi on sentään puut älytty kaataa!!!!!!!!!!!!!!!!
Kemissä ladut todella hyvät. Siitä kemiläisille laduntekijöille kiitos.
Kemin ja Keminmaan hiihtoladut
7
2120
Vastaukset
- Pertsanhiihtelijä
Ei ole tänä vuonna Kallilla latuja hoidettu taviksille ainakaan. Kävin olikohan hiihtolomaviikon lauantaina, ei oltu aurattu latua Kallilta Suntiokumpuun päin. Hiihtäjiä oli jo ollut ja käytiin sitten hiihtämässä huonoa latua sinne tielle asti. Sitten viikko siten ti yritin taas, luminen oli latu Suntiokumpuun päin, en lähtenyt. Nousin valaistulle ladulle, en tiedä oliko aurattu, mutta silloin satoi jo vähän, mutta hiihdin tuon ladun päästä päähän. Nyt on latu ollut aurattu, kun on ollut iso tapahtuma takana. Toivottavasti huomioidaan jatkossa myös meidät tavikset, että ladut pysyy kohtuukunnossa kevään ajan.
- Harrastehiihtelijä
Ilmeisesti Keminmaan kunta on rahapulassaan määrännyt että Kalli - Korkiamaa latu ajetaan kuntoon pääasiassa vain viikonlopuiksi. Talvi on ollut haasteellinen kun lunta on tullut harva se päivä joten latua olisi pitänyt ajaa melkein päivittäin niin kuin Kallin latuja on tehtykin. Sen hyväksyn että Kallin valaistu latu ajetaan ensin mutta sitten tampparin tulisi suunnata Korkiamaan reitille, siellä niitä hiihtäjiä olisi huomattavasti enemmän kuin Kallin kilpa vitosella tai kympillä. Aloittajan mainitsema laduttomuus mäen alaosassa on paikallaan, ei kukaan pysy ladulla esim. jyrkässä Anttosen mutkassa, siinä täytyy aurata tai laskea askeltamalla.
- Hankeen
Kyllä mäkien alaosassa jyrkissä mutkissa pitää olla ehdottomasti syvät ladun urat . Olispa se jännä Levilläkin hiihdellä kun mäkien jälkeen aina loppus latu. No huh huh.
- suksimie5
Kannattaisiko opetella ensin hiihtämään, vaikkapa siinä stadionilla. Tyhmää opetella hiihtämistä alamäessä.
- Halttunen
Niitä latuja on paljo eli valinnanvaraa on. Onko pakko siis lähtä alamäkeen.
- viksisuttuun
osaako hiihtäjät muuta tehä ku valittaa ?
- jerkkua
miksi niitä alamäkiä pitää olla olisi pelkästään ylämäkiä ei tarttis huilata.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 856324
Nikkalassa vauhdilla nokka kohti taivasta
Mitähän Darwin sanoisi näistä 4 suomalaisesta, jotka kävivät Haparandan puolella näyttämässä, kuinka Suomi auto kulkee t303793törniöläiset kaaharit haaparannassa
isäpapan autolla kaahatta 270 km/h metsään https://www.lapinkansa.fi/nsd-kaksi-suomalaista-kuoli-kolarissa-haaparannall/283160Sitä saa mitä tilaa Perussuomalaiset!
https://yle.fi/a/74-20160212 SDP:n kannatus se vain nousee ja Keskusta on kolmantena. Kokoomus saanut pienen osan persu3691716- 331398
- 271330
Eelin, 20, itsemurhakirje - Suomalaisen terveydenhuollon virhe maksoi nuoren elämän
Yksikin mielenterveysongelmien takia menetetty nuori on liikaa. Masennusta sairastava Eeli Syrjälä, 20, ehti asua ensi46959Anteeksi kulta
En oo jaksanut pahemmin kirjoitella, kun oo ollut tosi väsynyt. Mut ikävä on mieletön ja haluisin kuiskata korvaasi, hyv11946Perttu Sirviö laukoo täydestä tuutista - Farmi Suomi -kisaajista kovaa tekstiä "Pari mätää munaa..."
Ohhoh, Farmilla tunteet alkaa käydä kuumana, kun julkkiksia tippuu jaksosta toiseen! Varo sisältöpaljastuksia: https:11880- 42859