Voiko miestä pelottaa nainen niin paljon, että ei edes kaupassa voi mennä naismyyjän kassalle?
Ilmeisesti voi.
Mitä on naispelko?
"Jotkut miehet pelkäävät naisia niin paljon, että välttävät kaikkea kanssakäymistä naisten kanssa. Toisilla miehillä pelko on vain seksuaalista."
PELKÄÄVÄ MIES ESINEELLISTÄÄ
Pelon takia miehellä voi olla aikuisena sitoutumiskammo ja tarve esineellistää naisia. Myllärniemen mukaan naisia esineellistävät erityisesti ne miehet, jotka sisimmässään pelkäävät naisia.
– Naista kohdellaan vain seksuaalisten halujen tyydyttämisen välikappaleena. Varsinkin tunnevaltainen sitoutuminen on uhkaavaa, koska se altistaa varhaisten pettymysten toistumiselle, Myllärniemi määrittelee kirjassaan.
KAUNIITA ON VAIKEA ARVOSTAA
Jos pelokas mies uskaltautuu parisuhteeseen, hän voi etsiä rakastamastaan naisesta sellaista suhdetta, jossa lapsuuden äitisuhteen puutteet saavat hyvityksen.
– Kuitenkin on selvää, ettei kukaan nainen voi näitä varhaisia puutteita korvata. Varhaislapsuuden pettymys toistuu ja sen panee toimeen taas kerran nainen.
Entisestään vahvistuva trauma voi saada miehen alistamaan naisia kaksin verroin.
– Sen, mitä ei pysty viettelemään ja siten kutsumaan yhteiseen aktiin, voi pakottaa alistumaan oman tyydytyksen välikappaleeksi.
Pelon takia miesten voi olla Myllärniemen mukaan myös vaikea suhtautua arvostavasti kauniisiin ja seksikkäisiin naisiin. Pelkäävä mies voi esimerkiksi tytötellä ja etsiä kumppanikseen naisen, joka on passiivinen ja alistuva.
http://www.kauneusjaterveys.fi/seksi-suhteet/seksi/mita-miehet-pelkaavat-naisissa
PELKO ON MYÖNNETTÄVÄ
Kuinka traumatisoitunut mies sitten pääsisi pelostaan? Myllärniemen mielestä ainoa vaihtoehto on myöntää, että naisissa on jotain pelottavaa ja vaikeasti hahmotettavaa.
– Sitten alkaa vaikea ja hidas itseymmärryksen lisäämisen prosessi joko itsetutkiskelun tai psykoterapian avulla.
Kun mies alkaa ymmärtää pelkonsa taustoja entistä paremmin, hän voi suhtautua naisiin yleisesti ja omaan kumppaniin uudella tavalla."
Ilmeisesti voi.
Mitä on naispelko?
"Jotkut miehet pelkäävät naisia niin paljon, että välttävät kaikkea kanssakäymistä naisten kanssa. Toisilla miehillä pelko on vain seksuaalista."
PELKÄÄVÄ MIES ESINEELLISTÄÄ
Pelon takia miehellä voi olla aikuisena sitoutumiskammo ja tarve esineellistää naisia. Myllärniemen mukaan naisia esineellistävät erityisesti ne miehet, jotka sisimmässään pelkäävät naisia.
– Naista kohdellaan vain seksuaalisten halujen tyydyttämisen välikappaleena. Varsinkin tunnevaltainen sitoutuminen on uhkaavaa, koska se altistaa varhaisten pettymysten toistumiselle, Myllärniemi määrittelee kirjassaan.
KAUNIITA ON VAIKEA ARVOSTAA
Jos pelokas mies uskaltautuu parisuhteeseen, hän voi etsiä rakastamastaan naisesta sellaista suhdetta, jossa lapsuuden äitisuhteen puutteet saavat hyvityksen.
– Kuitenkin on selvää, ettei kukaan nainen voi näitä varhaisia puutteita korvata. Varhaislapsuuden pettymys toistuu ja sen panee toimeen taas kerran nainen.
Entisestään vahvistuva trauma voi saada miehen alistamaan naisia kaksin verroin.
– Sen, mitä ei pysty viettelemään ja siten kutsumaan yhteiseen aktiin, voi pakottaa alistumaan oman tyydytyksen välikappaleeksi.
Pelon takia miesten voi olla Myllärniemen mukaan myös vaikea suhtautua arvostavasti kauniisiin ja seksikkäisiin naisiin. Pelkäävä mies voi esimerkiksi tytötellä ja etsiä kumppanikseen naisen, joka on passiivinen ja alistuva.
http://www.kauneusjaterveys.fi/seksi-suhteet/seksi/mita-miehet-pelkaavat-naisissa
PELKO ON MYÖNNETTÄVÄ
Kuinka traumatisoitunut mies sitten pääsisi pelostaan? Myllärniemen mielestä ainoa vaihtoehto on myöntää, että naisissa on jotain pelottavaa ja vaikeasti hahmotettavaa.
– Sitten alkaa vaikea ja hidas itseymmärryksen lisäämisen prosessi joko itsetutkiskelun tai psykoterapian avulla.
Kun mies alkaa ymmärtää pelkonsa taustoja entistä paremmin, hän voi suhtautua naisiin yleisesti ja omaan kumppaniin uudella tavalla."
Vastaukset 41
Vanhimmat
Näin saatiin siis naisia pelkäävästä miehestä kätevästi paatunut mielenvikainen hyypiö, jonka on parempi pysytellä naisista mahdollisimman kaukana.
Tuota itsetutkiskelua on muuten moni tarjonnut neuvoksi, esim Dissis.. ja minäkin.
Ei ole tarpeen, sillä kyllä täällä muut kirjoittelijat ovat tutkiskelleet ätmit läpikotaisin jo valmiiksi ja tuomionsa antaneet. Ei siinä paljon itsetutkistelut auta,
eli teidän mielestä pitäisi runkkailla ja sormettaa päivät pitkät
Voi jos koska nainen haukkuu miestä rumaksi ja antaa tylyjä pakkeja ja on muutenkin todella tyly miehelle niin mies ei halua enää nähdäkkään naisia.
naispelko on pelko korkeastikoulutetuitten naisten kanssa hengaaminen eli mies leimataan eli mies hengaa prostituoiden kanssa eikä mies arvosta ja kunnioita kunnon naisia ja snuf porno kuuluu kuvioon ja hämärä raha ja että mies on tinderimies ja kaikki tietää jos hengailee koulutettujen kanssa niin menettää ja pilaa elämänsä eli koulutettu nainen imee rahat joka pettää julmimmalla tavalla
Tapahan se on toikin syyllistää miestä. No mites monissa naisissa viriävä ruman miehen pelko saataisiin hoidettua kuntoon? Terapiat jne voisi auttaa pois mies pelosta.
PELKÄÄVÄ NAINEN ESINEELLISTÄÄ
Rumaa miestä pelkäävä nainen esineellistää ruman, jolloin hänet epäedulliselle jalustalle nostaessaan ja haukkuessaan piilottaa käytöksensä alle mies pelon.
RUMIA ON VAIKEA ARVOSTAA
Ruma nähdään arvottomana henkilönä ja monille rumuus on automaatio myös selityksenä, että hän on ilmanmuuta huonoin vaihtoehto, vaikka rumalla ei henkoht elämän ongelmia olisikaan.
PELKO ON MYÖNNETTÄVÄ
Kun myöntää itselleen, että se pelko juontuu vain omasta vääristyneestä visuaalisesta kokemuksesta pääsee näin sisäisestä paineesta eroon tai ainakin se lievittyy ja voi näinollen avartaa epäsuvaitsevuuden porttiaan myös laajemmalle sosiaalisten kontaktien laajentuen myös rumien miesten suuntaan.
Miettikääpäs sitä, että ilman rumia miehiä jäisi moni likainen ja sottainen työ tekemättä, kun se on rumalle miehelle luonnollista hoitaa sottaiset työt.
Samoin ruma mies on hyvä henkivartija, koska ruma mies ulkonäöllään saa jo peloteltua uhkatekijät loitommalle.
Ruma mies on yleensä myös peloton, koska rumalla miehellä ei ole mitään menetettävää.
Ruma mies on valmis vaarallisiinkin tehtäviin, joissa voi henki lähteä ja ruma mies kun lähtee taistelemaan, niin siinä mennään, eikä meinata.
Ruma mies on siis hullu ja rohkea, vailla itsesuojeluvaistoa.
Taas tämmöistä naisasiaa.
Psykologiaa ei ole tarvis pohdiskella kulttuureissa jossa nainen omaksutaan jo pikkupojasta lähtien alempiarvoiseksi.
Ehkä naisasiaa ei olisi ilman naispelkoa?
En voi tyrmätä väitettäsi.
Miehen ja naisen välinen suhde on nähdäkseni pidemmän ajan kehityksen tulos, ja naisen asema on ollut lainsäädäntötasollakin uskomattoman huono aikaisemmin. Naisten äänioikeuskin on loppujen lopuksi aika nuori keksintö.
Jos mietitään asiaa niin, että lainsäädäntö kehittyy ajassa vastaamaan aina kulloinkin vallassa olevia moraali- ja oikeuskäsityksiä, niin voidaan sanoa että naisten asema on vastannut "sortokausinakin" ((miesten) yleistä moraalikäsitystä.
Onko miehet ryhmänä pelänneet naisia? Minun järjelläni asian päättely on mahdotonta, ainakin sen tiedon pohjalta joka minulla on aiheesta.
Näen että naisten asema kohenee, ja toivon että se jatkuu hyvänä ja se onnistuu kuristamatta miehiä.
Ehkä tässäkin keississä on ollut niin, että kun enemmistö on vaiti, niin pahat pääsevät ääneen?
Esim papistossa tietyt kirkkoisät..
Eli .."Paha saa vallan, kun hyvät ihmiset eivät tee mitään"
Voit olla aika lähellä totuutta.
Jos asioita järjellä ajattelee, niin ainakin perheyhteisöissä miehen ja naisen on aina ollut pakko olla kavereita, jopa ystäviä keskenään. Ilman tuota sidettä hommat ei vain toimi. Tuota taustaa vasten naisten pitäminen alempiarvoisena olentona tuntuu erikoiselta ratkaisulta.
Kirkko on ollut merkittävä yhteiskunnallinen toimija ja mielipidevaikuttaja, on ihan mahdollista että sillä on ollut suuri merkitys naisten yhteiskunnalliseen asemaan. Kirkollahan on vielä nykyäänkin valtavirrasta poikkeava ihmiskäsitys, tosin liikettä liberaalimpaan suuntaan sielläkin näkyy.
Ätmit on just niitä naisia pelkääviä koska eivät tee alotteita ja haukkuvat muutenkin kaikkia naisia.
Mä oon ätmi ja mulla on jonkinasteinen pelko naisia kohtaan, vaikka toki uskallan mennä sen kassan kautta, jossa sattuu nainen olemaan, mut en mitään uskalla puhua naiskassalle.
Tilanne, jossa paikalla on nainen/naisia, niin mulla lyö estot päälle.
Pelkään naista/naisia, jos nainen vaikka tulee vierelle, niin jähmetyn paikalleni.
Kerran eräs nainen tuli edessä olevalle penkille istumaan selin minuun.
Ennen tuota tilannetta olo oli rento, mutta nainen sai tuntemaan oloni jännittyneeksi ja pelokkaaksi. Jännämiehelle tuollainen tilanne olisi ollut herkullinen, nainen edessä.
Minulle tilanne aiheutti vaivautuneisuutta, en tiennyt mihin katsoa, kun nainen oli siinä alle 50 cm etäisyydellä eli henkilökohtaisen turvaymprän sisäpuolella, joka ätmillä on vähintään 1 metri.
Vaikka olisin voinut koskettaan naista, niin en olisi uskaltanut koskettaa naista, vaikka nainen antaisi luvan.
Pahin painajainen olisi, jos joutuisi tilanteeseen, että nainen tulisi ja istuisi syliini.
En osaisi tehdä mitään, vaan jäykistyisin puhumattomaksi patsaaksi, koska nainen pelottaa nini paljon. Jos nainen alkaisi koskettelemaan minua, niin toivoisin olevani aivan jossain muualla, kuin siinä hetkessä.
Ätminä en koskaan pystyisi olemaan alasti naisen kanssa, koska häpeän alastonta kehoani.
Jos nainen haluaisi rakastella kanssani, niin se ei vaan onnistuisi, koska olen niin ujo ja pelkään varsinkin alastonta naista, että ei vaan onnistu, mutta onnekis yksikään nainen ei halua rakastella, eikä nähdä alastonta ätmiä, varsinkaan rumaa ätmiä.
Miettikääpä nyt, kyllä alaston mies on rujon näköinen toisin, kuin alaston nainen, joka on kaunis ja jossa silmä lepää, mutta alaston mies, aivan rujon ja kauhean näköinen.
Ei miestä ole edes tarkoitettu olemaan alasti, kuin pimeässä ja kenenkään näkemättä.
Eihän ne hauku kuin rumia ja vanhoja naisia.
Mitäs jos sun viereen istahtaa vanha mummo?
Tosin mä muistan tutkimuksen, jonka mukaan jossain huoneessa istuvien miesten testosteronitasot pomppasivat ylös, kun kuka tahansa nainen tuli samaan tilaan, iästä huolimatta.
Ei miehet naisia pelkää, mutta ätmit pelkää pillua ja pysyy siksi ätminä hamaan hautaan.
Enkös mä sulle tuuminutkin vähän tuontapaista. Äidillä on aikamoinen vaikutus poikaan ja toisaalta tyttö taas keskustelee ja kokee äitinsä kanssa läheisyyttä luontevammin. Isäkin saattaa ennemmin hellitellä tyttöä kuin poikaa. Pojan pitää olla kova ja pärjätä....isot pojat ei itke...
Ja lapset kokevat tunteensa eritavoin kuin aikuinen. Paha olo saattaa tuntuakin siltä, että itse on paha. Siihen ymmärrykseen jos jää...???
Täähän voi olla isokin ongelma...
Joo.. totta turiset veliseni. Mitä tehdä, tiedä häntä..
On muuten ihan tutkittu, että aikuiset kohtelevat lasta eri tavoin oletetun sukupuolen perusteella. Luin joskus aihetta sivuavan kirjan, en nyt saa nimeä päähäni..Voihan sitä itsekin funtsia, että mitä sanoisi/tekisi, jos lapsi olisi toista sukupuolta. Vaikeita juttuja.
No onneks asioista tiedetään enemmän ja niitä tutkitaan. Ihmiset tiedostaa itseään paremmin ja uudet sukupolvet saa aina paremmat eväät lähtiessään. Evoluutiokin toimii...
Tiedätkö muutens, että ihmiselle iskee sellsinen tekemisen tahto, jos se näkee vääryyttä yms. esim. se Turun puukotus johti vaikka minkälaiseen härdelliin. Mietittiin vaikka mitä vastatoimia joka tuutissa. Ministeristä lähtien vouhkattiin...
Vaikka oikeesti mitä siitä tuli ihmeellistä loppujen lopuksi? Kuka elää sen takia erikoisemmin, joka ei siellä ollut?
No mä huomaan, että kyllä käyttäydyn poitsua kohtaan eritavalla kuin tyttöä kohtaan. Mutta enemmänkin ehkä ikäeron vuoksi ja erilaisen luonteen takia. Halailen kyllä molempia. Tyttö ehkä kampee viereen hanskammin. Mutta löytyypä toi jannukin välillä viereltä...hivuttaa vaikka jalan ihan viereen.
Veli? Perhanan ukko! Missäs se on käynyt reissuillaan... No.... Kylläpä mulle toinen sisko sopii...sekin on kyllä yhtä velmu kun sä....että paljon mahdollista...
Veli, toveri, kamrat..
Eläköön veljeys, vapaus j a tasa-arvo..
Näin Minna Canthin päivänä.
Da da, tavavaritsh!
Joo. Vivala vriidom!
No niin onkin perskutarallaa Canthin päivä ja oliko tasa-arvonkin päivä?
"Voiko miestä pelottaa nainen niin paljon, että ei edes kaupassa voi mennä naismyyjän kassalle? "
Niin, sitäpä voi wuwwelokin tykönään miettiä ja hämmästellä että miten voi olla muka semmoisia miehiä kun naisia ei ole yhtään? Voi myös pohtia että kun on kaiken maailman metoot ja muut että kuinka julmasti onkaan naisia kohdeltu mutta voi sitten myös yrittää kuvitella millaista henkistä lyttäämistä ja ylenkatsontaa saattaa olla tuollaisten naisia pelkäävien miesten pelon taustalla, siitä ei varmaan koskaan mitään kampanjaa synny mutta voi sitä yrittää kuvitella.
Sinun juttujasi lueskellessa sitä naispelkoa voi kosketella melkein käsin.
Ei se ole naispelkoa, se on lutkan pelkoa.
Sinun tapauksessasi tuo mittakaava on laajentunut kattamaan kaikki naiset. Vai?
Myönnettäköön että lähestulkoon kaikki 2000-luvun naiset.
Ikävähän se on jos kokee ettei voi luottaa naisiin edes kaupan kassalla.
Toisissa kaupoissa sitä luottaa enemmän kuin toisissa. Käytetyimmät näköiset kassat kieltämättä on sellaisia että tulee vilkaistua kuittia pois kävellessä.
Harmikselle pitäis tuoda kassa, jota kukaan muu ei ole käyttänyt. VIP-palvelua..
Ennestään käyttämätön kassa olis kyllä jees. Ja ne itsepalvelukassat on ihan p..stä.
Nainen voi yhdellä ainoalla lauseella tuhota miehen elämän. Naisia on syytäkin pelätä.
Pöö.
Meetoo aikakautena kannattaakin pelätä naisia koska nainen voi syyttää miestä jo pelkän rumuuden takia ahdistelusta.
Ja mikäs sitä ennen pelotti?
Ja entäs, kun joku androgyynin näköinen ihminen on kassalla? Ollaanko siinä sitten ostosten kanssa kiikun-kaakun? Mennäkö vai ei...
Naisen on oltava vaan tomera jos mies pelkää naista.
Koska jos mies on hiipula, se tarvitsee pienen tyrkkäisyn.
Kohtahan se ei tajuakaan enää pelätä :)
Miehet saattavat pitää naista noita-akkana.
Jotkut miehet ovat pelänneet minua.
Mutta on ollut aihettakin.
:D
Käytä itsepalvelukassoja