Masentunut puoliso

En osaa neuvoja antaa vaikeaan tilanteeseesi. Mutta tilanne on vähän sama kuin jos miehesi olisi ollut auto-onnettomuudessa ja saanut vaikean aivovamman.

Masennuksesta voi sentään parantua.

Niin, hänellä todellakin on nyt vain sinut.
Nyt jäitä hattuun ja haet itsellesi keskusteluapua, että jaksat.
On varmaan rankkaa, mutta pakoo se on jaksaa. Älä nyt vaan tee mitään radikaalia; jätä häntä tai syyllistä. Hän tarvitsee sinua nyt matkalla itsensä ehjäämiseen.

Jätä se sika. Sinä olet tässä se uhri. Omaa elämäänsä ei kannata hukata/pilata. Sinua on vain yksi.

Kiitos vastauksista.
Seksiä meillä on, se puoli luonnistuu. Raskainta on ehkäpä se toisen tietynlainen passiivisuus arjessa ja sellainen kehää kiertävä tapa elää.
Olen miettinyt tuon mahdollistamisen kannalta. Sellainen en tietenkään halua olla. No oma elämäntapani ja sävyt ovat aivan erilaista kuin hänellä, joten nyt ajattelen, että varmaankin puoliso tippuu luonnostaan kelkasta, jos ei päätä alkaa tehdä itselleen jotain.
Hoivaamaan en ole alkanut enkä ala, ei se ole minun tehtävä. Olen antanut hänelle vapauden rypeä lamaantuneisuudessaan, mutta välillä se tuntuu kahleelta elää sellaisen ihmisen kanssa. En kaipaa toista suhdetta, kaipaan vain sitä, että rakas läheinen ihminen jonka kanssa olen päättänyt elämäni jakaa, ei olisi tuollainen umpio tai kuin pallo jalassani vaan jotain muuta. Mieluiten olisin sitten sinkku, sen verran tukala haaste tuo masentunut ihminen on.

Selvästi tunteittesi /sexin hyväksikäyttäjä! Pidä puolesi!

Tilanne on erittäin hankala, omatunto sanoo muuta ja oma hyvinvointi jotakin muuta. Itselläni oli hiukan samallainen tilanne, kuvittelin että asiat korjautuisivat, mutta näin ei tapahtunut.
Näin jälkeenpäin miettien, olisi pitänyt tehdä ratkaisu huomattavasti aikaisemmin, oman hyvinvoinnin mukaan, toista ei voi muuttaa jos hänellä ei ole halua/ymmärrystä/kykyä. Kävimme parisuhdeterapioissa ja hankin hänelle yksilöterapeutin, mutta mikään ei auttanut, asiat vai nonimutkaistui.

Kun olet aidosti pyrkinyt auttamaan kumppania, etkä ole siinä onnistunut, on jokaisen huolehdittava, omasta hyvinvoinnistaan, koska kukaan muu ei sitä voi tehdä. Parisuhde terapeutin avustuksella voi saada erosta, huomattavasti helpomman ilman suurempia erimielisyyksiä.

Koen että suurimman virheen tein siinä kun pitkitin eroamistani, hänkin olisi saanut ammattiapua omiin ongelmiin aikaisemmin, eikä olisi tullut hankalia ongelmia kun nyt tuli. (syyttelyä, valehtelua, kostamista ja muuta pitkittyneen masennuksen myötä)

Ymmärrän sinua paremmin kuin uskotkaan. Mieheni vammautui 5 vuotta sitten ja elämä kääntyi päälaelleen. Nyt minulla on vammautunut mies, joka ei voi tehdä mitään, Hän makaa päivät sohvalla ja pelaa tietokonepelejä, minä huolehdin kaikesta ja pyöritän arkea. Emme käy missään ja minusta tuntuu, kuin olisin vankina omassa kodissa. Toki voisin mennä mihin vaan, mutta ei ole kiva mennä yksin. Tuntuu, kuin elämä olisi pettänyt minut, en todellakaan toivonut ja ajatellut itselleni tällaista elämää sitten, kun lapset ovat jo muuttaneet kotoa. Seksiä meillä ei ole ollut enää viiteen vuoteen, nukumme eri huoneissa ja kaikenlainen koskettelu väliltämme on loppunut jo aika päivät sitten. En koe enää olevani rakastunut tai rakastettu, vaan tämä tuntuu enemmänkin velvollisuudelta. Mieheni ei oikein välitä enää edes huolehtia itsestään tai hoitaa itseään, tuntuu että saan jopa hävetä häntä. Velvollisuudentuntoni saa minut jäämään tähän, sillä koen, että niin lapset kuin sukulaisetkin syyllistäisivät minut ja kääntäisivät minulle selkän, jos jättäisin vammautuneen miehen. Minulla ei ole juurikaan ystäviä ja kaipaisin kovasti juttuseuraa esim. vastaavassa tilanteessa olevista naisista, joiden kanssa voisi käydä kahvilla, lenkillä ja vaikka risteilyllä, jotta saisi hieman vaihtelua tähän harmaaseen arkeen.

Hei nainenparisuhdeansassa

Oletkin saanut jo monenlaisia kommentteja asiasta eri kanteilta.
Tiivistettynä: parisuhde on aina vapaaehtoista liittymistä ja sitoutumista toiseen. Jos parisuhde on pelkkä pakko tai ansa, ei se enää ole vapaaehtoista. Joudut siis ennen kaikkea miettimään omaa itseäsi ja sitoutumistasi ja elämäsi arvoja ja tavoitteita. Toista et voi muuttaa, vaikka tukea voitkin ja oletkin sitä tehnyt.
Minusta kuulostaa, että teille tekisi hyvää hakeutua myös parisuhdeterapiaan, vaikka oletankin että kumppanisi on hoidossa omasta masennuksestaan. Terapia voisi kirkastaa teille tavoitteitanne, millaisessa suhteessa kumpikin mieltää olevansa. Onko teillä riittävästi 'liimaa' pysyä yhdessä, jos tavoitteenne kuitenkin ovat samansuuntaiset. Vai onko parisuhteen merkitys kummallekin teistä täysin eri suunnassa? Näitä asioita olisi terveellistä pohtia. Vasta, kun asian on katsonut joka kantilta, voi ratkaisu jatkaa tai erota kypsyä syvästi. Ja jos jatkatte yhdessä, minkä on muututtava? Tällaisenaan kuvio ei toimi.

Voimia ja viisautta toivottaa
Merja, diakoni

Ihmiset ei enää elä rakkauden mukaan vaan itsekkäästi. Jos puolisolla on paha olla tai hän on sairas tai vammautunut, mihin loppuu tahtotila rakastaa? Heti neuvotaan eroamista, mitä sellainen naimisiin mennessä luvattu tahto rakastaa on? Pelkkää itsekkyyttä.
Valheella luvattu avioliittolupaus niin kauan kun itsellä on hyvä olla. Miten sitten jos itse olisitte samassa jamassa ja puoliso vierellänne jättäisi teidät oman onnenne nojaan?
Kyllä se on itsekkyyttä ei mitään muuta. Piristys täytyy keksiä omaan elämään omien harrastusten ja sosiaalisten tilanteiden kautta ja yrittää jaksaa niiden voimin avioliitossa jossa on luvattu rakastaa myötä- ja vastamäessä. Vasta jos toinen on niin kamala että käy päälle tai hänen kanssa ei vaan pärjää millään tavalla eikä hänellä ole kunnioitusta puolisoa kohtaan, voi ajatella eroa.

Olen taiteilija ja Mies. Itselläni on kausia jolloin en saa aikaiseksi yhtään mitään. Illalla ei uni tule, ja menee aamuyöhön ennenkuin nukahtaa.

Siinä sitten seuraava päivä alkaa puolilta päivin, eikä edelleenkään saa aikaan yhtään mitään. Illat ja viikonloput tuntuvat helpottavilta, koska voi antaa itselle ikäänkuin anteeksi, että eipä tässä nyt illalla tai viikonloppuna "tarvitsekaan" saada niin aikaiseksi.

Tällaiset kaudet saattavat kestää itselläni kuukausia.
Sitten kun tuosta pääsee yli, alkaakin tapahtua paljon, ja pienessä ajassa.
Kumppanini on jaksanut katsella saamattomuuttani, koska on nähnyt myös aikoja kun tapahtuu.

Taloudellisesti ja materiaalisesti olen kyennyt kustantaa kumppanilleni kaiken mitä hän on halunnut mukaanluettuna henkilöautonsa jonka auton merkin sai itse valita, joten ehkä hän sen takia on jaksanut sietää toimettomia aikojani.

Ehdotan aloittajalle, että katso juttua siltä kannalta, että miehesi saattaa kokea samaa alakulon aikakautta, kuin me taiteilijatkin silloin tällöin kärsimme.

Jos ei miehesi näytä mitään nousun merkkejä vuoden tarkasteluajanjaksolla, suosittelen menemään lääkäriin hakemaan "onnellisuus pillereitä".

Olen kuullut sellaisia pillereitä olevan olemassa, vaikka vastustankin periaatteessa kaikenlaisten lääkkeiden syömistä.

Pakkotilanne kuten vuosi yhtäsoittoa masentunut tarvinnee kuitenkin lääkärin apua.

Lukematta vastauksi voin kertoa että juuri sinä olet se masennuksen lähde.