Mä olen surullinen vaikka mun tulisi olla onnellinen.. onhan nyt sentään ystävänpäivä! Tänä päivänä tulisi viettää yhteistä ihanaa hetkeä sen rakkaan kanssa... mutta ei. Mä en ole kuullut vähään aikaan mitään mun poikaystävästäni. Mä olen lähettänyt hänelle viestejä joihin se ei oo vastannu eikä me olla nähty nyt edes viikkoon.... Tää ei oo kyllä valitettavasti uutta mulle.. se on tehnyt tän aiemminkin; ei ota yhteyttä moneen päivään ja kun sitten vihdoin taas nähdään se on kuin mitään ei olis tapahtunutkaan!
Mä en tiedä mitä mun tulisi tehdä.. mulla on jatkuva huoli siitä että onks sille käynyt sitten jotain kun se ei vastaa...eikä mitään selityksiä sitten kun taas nähdään.
Sitten vielä sekin; se kyselee usein mun tunteista häntä kohtaan... mä sanon välittäväni ja rakastavani muttei hän sitten itse sano mitään.. haluaa multa vain ns. varmistuksen tai jotain.... mä olen ihan ymmällä ja tiedän ettei näin voi jatkua! Pakostikin tulee mieleen että onko sillä ehkäpä joku toinen, mutten saata uskoa niin, sillä rakastan häntä ja uskon hänen rakastavan myös minua(?)
Tämä epätietoisuus kaivertaa mua sisältä... Ennen me nähtiin miltei joka päivä nytten vain kerran viikossa jos sitäkään......... Onko siis tässä tapauksessa järjen mentävä sydämen edelle???? Hän on kuitenkin niin ihana kun olemme yhdessä, mutta taas toisaalta......
En pysty irrottautumaan hänestä enkä edes halua... tiedän että se olisi parasta..paranevathan ne haavat sydämestä sitten joskus. En vain pysty kuvitella elämääni ilman häntä..eikö siis mitään ole tehtävissä!?!?!?!?
Mä en tiedä mitä mun tulisi tehdä.. mulla on jatkuva huoli siitä että onks sille käynyt sitten jotain kun se ei vastaa...eikä mitään selityksiä sitten kun taas nähdään.
Sitten vielä sekin; se kyselee usein mun tunteista häntä kohtaan... mä sanon välittäväni ja rakastavani muttei hän sitten itse sano mitään.. haluaa multa vain ns. varmistuksen tai jotain.... mä olen ihan ymmällä ja tiedän ettei näin voi jatkua! Pakostikin tulee mieleen että onko sillä ehkäpä joku toinen, mutten saata uskoa niin, sillä rakastan häntä ja uskon hänen rakastavan myös minua(?)
Tämä epätietoisuus kaivertaa mua sisältä... Ennen me nähtiin miltei joka päivä nytten vain kerran viikossa jos sitäkään......... Onko siis tässä tapauksessa järjen mentävä sydämen edelle???? Hän on kuitenkin niin ihana kun olemme yhdessä, mutta taas toisaalta......
En pysty irrottautumaan hänestä enkä edes halua... tiedän että se olisi parasta..paranevathan ne haavat sydämestä sitten joskus. En vain pysty kuvitella elämääni ilman häntä..eikö siis mitään ole tehtävissä!?!?!?!?
Vastaukset 2
Vanhimmat
Se on viisaampi.
Otan osaa:( Kuulostaa hyvin samankaltaiselta kuin oma tarinanikin. Paitsi että minulla kaikki on vasta alussa. Tapasin "oman" poikatuttavani, vai miksi sitä voi nyt kutsua...noin kuukausi sitten.. Siitä lähtien on ollu yhteisiä baari-iltoja ja viestittelyä ja ihanimmista ihanampia sanoja ja vakuuttelua tykkäämisestä. Mutta sitten, hänestäpä ei kuulukaan enää mitään koko viikkoon. Vkonloppuna kaikki on taas jälleen ok, aivan kuin viime tapaamisen välissä ei olisi päiviä ollutkaan. Sydän särkyy, on tosin särkynyt jo erittäin pahasti:( Tiedän että pitäisi lopettaa tää, mutta en pysty!! Välitän niin paljon!!