Onko muilla tätä erityiskykyä -haistan homeen-

Asuin aikoinaan asunnossa, jossa oli kosteusvaurio. Nelisen vuotta tuli asuttua ja onneksi kukaan ei sairastunut vakavasti. Jollain tavoin kuitenkin herkistyi homeelle, koska haistan sen poikkeuksellisen helposti. Esimerkiksi näin keväisin tunnistan esimerkiksi kaupassa ihmiset joilla on kotona kosteusvaurio. Homeen haju tarttuu vaatteisiin ja varsinkin talvisin yllättävän moni tuoksahtaa homeelle. Yleensä on kyseessä ihmiset jotka asuvat pientaloissa. Monesti tekisi mieli sanoa heille, että anteeksi mutta teillä on kotona kosteusongelma. No tietenkään en tee näin. Osa varmaa tietää asian osa ei.

Muutamalla tuttavallani on kosteusvaurio. Tässä onkin hankalampi asia. Kertoako vaiko ei. Tässä on vaara, että loukkaa toista. Toisaalta joku voisi olla hyvinkin tyytyväinen ja mahdollisesti olisivat hyvinkin tyytyväisiä, jos tämän takia esimerkiksi heidän lapsensa eivät sairastuisi.

Ystäville, jotka tietävät kykyni olen aina sanonut, että pyytäkää minua aina katsomaan asuntoa, jota olette ostamassa. Muutamaa olen näin myös auttanut. Ei ole tähän päivään mennessä kukaan ole tehnyt vikaostosto, joille olen antanut vihreää valoa. Myös toisinpäin on tapahtunut. On silloin välittäjä ollut ihmeissään.

Onko muilla tällaista kykyä?
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Homenenäkö kirjoitti:

Asuin aikoinaan asunnossa, jossa oli kosteusvaurio. Nelisen vuotta tuli asuttua ja onneksi kukaan ei sairastunut vakavasti. Jollain tavoin kuitenkin herkistyi homeelle, koska haistan sen poikkeuksellisen helposti. Esimerkiksi näin keväisin tunnistan esimerkiksi kaupassa ihmiset joilla on kotona kosteusvaurio. Homeen haju tarttuu vaatteisiin ja varsinkin talvisin yllättävän moni tuoksahtaa homeelle. Yleensä on kyseessä ihmiset jotka asuvat pientaloissa. Monesti tekisi mieli sanoa heille, että anteeksi mutta teillä on kotona kosteusongelma. No tietenkään en tee näin. Osa varmaa tietää asian osa ei.

Muutamalla tuttavallani on kosteusvaurio. Tässä onkin hankalampi asia. Kertoako vaiko ei. Tässä on vaara, että loukkaa toista. Toisaalta joku voisi olla hyvinkin tyytyväinen ja mahdollisesti olisivat hyvinkin tyytyväisiä, jos tämän takia esimerkiksi heidän lapsensa eivät sairastuisi.

Ystäville, jotka tietävät kykyni olen aina sanonut, että pyytäkää minua aina katsomaan asuntoa, jota olette ostamassa. Muutamaa olen näin myös auttanut. Ei ole tähän päivään mennessä kukaan ole tehnyt vikaostosto, joille olen antanut vihreää valoa. Myös toisinpäin on tapahtunut. On silloin välittäjä ollut ihmeissään.

Onko muilla tällaista kykyä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu