Mieheni halusi avioeron 20 yhteisen vuoden jälkeen. Tunteet minua kohtaan ovat kuulemma muuttuneet. Hän ei enää rakasta minua. Itse luulin, että meillä menee hyvin. Suurta intohimoa ei ehkä ollut, mutta koin, että meillä oli hyvä suhde. Emme riidelleet ja pidimme samoista asioista ja teimme paljon asioita yhdessä. Jotenkin tuntuu, että hän lähti liitosta liian helposti. Ei halunnut yrittää saada liittoa toimimaan paremmin, vaan muutti pois. Hän oli selvästikin miettinyt eroa pitkään, kun minulle se tuli aivan yllätyksenä.
Olo on aivan kamala. Jotenkin tuntuu, etten selviä tästä erosta. En menettänyt vain puolisoani, vaan myös suurimman osan kaveripiiristäni. Olen hyvin yksinäinen. Pari sinkkuystävääni asuu toisessa kaupungissa ja muut ystäväni ovat oikeastaan mieheni kavereiden puolisoita. Koen, että en enää kuulu joukkoon. He haluavat mieluummin tapailla keskenään pariskuntina. Jälkikäteen ajatellen, olisi pitänyt itse pitää kiinni vanhoista ystävistä, jotka ovat vuosien saatossa jääneet muuttojen ja erilaisten elämäntilanteiden takia.
Jos jollakin olisi jotain vinkkejä (muutakin kuin hanki uusi harrastus), miten tällaisesta jamasta selviää eteenpäin, niin kiitollisena niitä kuulisin.
Miten selviän erosta?
2
282
Vastaukset
- 7867
Eihän tuosta muuten selviä kuin alkamalla elämään omaa elämää. Mikäli olet, ja ilmeisesti olet, kadottanut itsesi pitkään avioliittoon, niin sinun kannattaa alkaa tutkimaan itseäsi. Kuka olet, mitä haluat, mistä nautit ja iloitset. Ja miten voit alkaa toteuttaa itseäsi ja kulkemaan toiveiden suuntaan. Melkeinpä suosittelen sinulle ammattiapua. Kipaise myös kirjastoon lainaamaan erilaisia elämäntaidon opuksia, erokirjoja yms. Ilmoittaudu eroseminaariin, jos tunnet sellaisesta olevan sinulle hyötyä.
- tosi_yksin
Kiitos vastauksestasi! Varasin jo ammattiapua, keskusteluajan ja tutstuin netistä löytyviin erosivuihin.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Jos ottaisit yhteyttä, näyttäisin viestin kaikille
Yhdessä naurettaisiin sulle. Ymmärräthän tämän?1631443Heikki Silvennoinen ( Kummeli)
Kuollut 70-vuotiaana. Kiitos Heikille hauskoista hetkistä. Joskus olen hymyillyt kyynelten läpi. Sellaista se elämä on561247Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä241229Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?2141130- 1261068
Kauanko valitatte yöpäivystyksestä?
Miks tosta Oulaisten yöpäivystyksen lopettamisesta tuli nii kova myrsky? Kai kaikki sen ymmärtää että raha on nyt tiuk317999Hyvää huomenta 18. luukku
Hyvää keskiviikkoa. Vielä pari päivää ja sitten on talvipäivänseisokki. 🎄🌌❄️😊❤️223994- 42939
- 72905
- 73899