...maaninen persoona:
http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/201803262200837531_ul.shtml?ref=juurinyt_desktop
niinpä niin, naisia ainakin riitti vaikkei kovinkaan kummoisen näköinen ukko ole. Varmaan se julkisuus teki puoleensavetäväksi.
"Rakastajattarien kertomukset vahvistavat käsitystä siitä, että monien naisten mielestä Madsen oli valloittava, karismaattinen ja maaninen persoona. Rakastajattaret kertovat myös, että Madsen oli äärimmäisen kiinnostunut sadomasokistisesta seksistä. Toisaalta he mainitsivat myös, ettei Madsen ollut seksin aikana väkivaltainen heitä kohtaan."
Tuosta sadomadoilustahan me joskus n39:n kanssa taidettiin vääntää, nuo naiset varmaan oli samaa mieltä että eihän se haittaa jos vähän fantasioi kun ei ollut heitä kohtaan väkivaltainen. Toimittelijatterella vain oli vähän huonompi tuuri kun fantasiamaailma voitti todellisuuden.
Madsen oli valloittava, karismaattinen ...
54
550
Vastaukset 54
Madsenhan sopisi hyvin yhteen Virpi Buttin kanssa. Voisivat yhdessä oikein kunnolla "irroitella". Läppä lentäs ja illalla ois perseet olalla...toisen nimittäin.
Olisiko tämä silloin sellainen "irtosuhde"?
Hähähääää...- lihavihatipunen
Nii ja sit kun olisi tarpeeksi biletetty ja irroteltu, olis toisella pää kainalossa.
Huono.... Tuossa on ajatusta, vois vankeihoitolaitos lähettää aina noita hurjimpia tapauksia bileviikonlopun merkeissä jonnekin metsämökille vähän niin kuin "lomalle". Ei maksais kuin mökin järkkäämisen ja repullisen viinaa per nokka ja sitten "loman" jälkeen vois olla paljon vähempi hoidettavaa yhteikunnalla.
lihavihatipunen kirjoitti:
Nii ja sit kun olisi tarpeeksi biletetty ja irroteltu, olis toisella pää kainalossa.
Huono....Meno lipsahtaisi niinkuin ihan päättömäksi?
Mutta voisi noilla "rehveillä" kumpikin huomata myös kädettömyytensäkin....Harmaaritari kirjoitti:
Tuossa on ajatusta, vois vankeihoitolaitos lähettää aina noita hurjimpia tapauksia bileviikonlopun merkeissä jonnekin metsämökille vähän niin kuin "lomalle". Ei maksais kuin mökin järkkäämisen ja repullisen viinaa per nokka ja sitten "loman" jälkeen vois olla paljon vähempi hoidettavaa yhteikunnalla.
Joo. Pitäis näitä palstaideoita alkaa myymään ja tienata rahaa kevätristeilylle...
Nytkin rikosseuraamuslaitos voisi tästä ideasta hommata jonnekin laivalle usean hytin palstalaisille...Dissident kirjoitti:
Joo. Pitäis näitä palstaideoita alkaa myymään ja tienata rahaa kevätristeilylle...
Nytkin rikosseuraamuslaitos voisi tästä ideasta hommata jonnekin laivalle usean hytin palstalaisille...Entäs ne viinat? repullinen?
Harmaaritari kirjoitti:
Entäs ne viinat? repullinen?
No tietty sit myydään ideoita muuallekin...
Harmi kun Riku keksi sen kaarnalaivajutun jo partalapsille....Dissident kirjoitti:
No tietty sit myydään ideoita muuallekin...
Harmi kun Riku keksi sen kaarnalaivajutun jo partalapsille....Jos meistä on enää myyjiks semn reissun jälkeen. Vankeinhoitolaitos onnistuu luistamaan maksusta kun kokeilee palstalaisilla eka, ne kirveet kuuluu hyttien vakiovarustukseen, joopa joo :D
Joo, riku ehti ensin :( mut ny öitä.- lihavihatipunen
Dissident kirjoitti:
Meno lipsahtaisi niinkuin ihan päättömäksi?
Mutta voisi noilla "rehveillä" kumpikin huomata myös kädettömyytensäkin....Saattaa jalatkin "lähteä alta"...
Ottas sitten edes kannibaalin kolmanneksi pyöräksi, niin joku edes hyöytyisi lopputulemasta.
Eikös tätä huulenheittoa ollut täällä jo ennenkin ...
Irrottelun lyhyt oppimäärä lapsille (dem bones)
https://www.youtube.com/watch?v=Ns91jtuPHZI&t=50sscrg kirjoitti:
Eikös tätä huulenheittoa ollut täällä jo ennenkin ...
Irrottelun lyhyt oppimäärä lapsille (dem bones)
https://www.youtube.com/watch?v=Ns91jtuPHZI&t=50sJoo. Virpin vapautumisen kunniaksihan järjestettiin ihan kunnon hurlumhei-ketju.
Se oli hubaa hommaa. Wuppishan innostui silloin palstailusta.Nicitönnä kirjoitti:
Ottas sitten edes kannibaalin kolmanneksi pyöräksi, niin joku edes hyöytyisi lopputulemasta.
Se jos on savolainen, voi rannetta suuhun työntäessään mutista, että jo on kovvoo hommoo!
lihavihatipunen kirjoitti:
Saattaa jalatkin "lähteä alta"...
Saattas olla konkreettisesti oltava noitten huolissaan, ettei toinen vie sydäntä....
Dissident kirjoitti:
Joo. Virpin vapautumisen kunniaksihan järjestettiin ihan kunnon hurlumhei-ketju.
Se oli hubaa hommaa. Wuppishan innostui silloin palstailusta.Tuossapa tuo.
https://keskustelu.suomi24.fi/t/14981134/kovanluokan-jannakurppa-pian-tarjolla
Treffikeskusteluun viitaten mä sanoisin treffikahveilla heti näkemiin, jos nainen ilmoittaisi haluavansa maksaa. Jo ennen kuin nainen ehtisi kääntää kantapäät. Loppuelämä puujalkavitseillä, mitä siitä tulisi...Dissident kirjoitti:
Se jos on savolainen, voi rannetta suuhun työntäessään mutista, että jo on kovvoo hommoo!
Tai ehkä hän pakastaa lihat ja myy eteenpäin, venäläisittäin. :)
scrg kirjoitti:
Tuossapa tuo.
https://keskustelu.suomi24.fi/t/14981134/kovanluokan-jannakurppa-pian-tarjolla
Treffikeskusteluun viitaten mä sanoisin treffikahveilla heti näkemiin, jos nainen ilmoittaisi haluavansa maksaa. Jo ennen kuin nainen ehtisi kääntää kantapäät. Loppuelämä puujalkavitseillä, mitä siitä tulisi...Joo. Se oli huikea sanailu se...
Ja eikun lisää vettä myllyyn..
Entäs jos tää Tanskalainen on vanhankansan mies ja kysyis Virpin isältä tämän kättä?Dissident kirjoitti:
Joo. Virpin vapautumisen kunniaksihan järjestettiin ihan kunnon hurlumhei-ketju.
Se oli hubaa hommaa. Wuppishan innostui silloin palstailusta.Jups, mä ensin katoinkin että onks tää se vanha ketju...
Ihan tuli nostalginen kyynel silmäkulmaan..sniif.. oi noita aikoja..
https://youtu.be/QNSJyPOrnh4Wwuwuw kirjoitti:
Jups, mä ensin katoinkin että onks tää se vanha ketju...
Ihan tuli nostalginen kyynel silmäkulmaan..sniif.. oi noita aikoja..
https://youtu.be/QNSJyPOrnh4Ja liikutuksen räkä..snork!
Virpijutut yhtisti meijät...palstakamuilu alkoi tuosta...
Olen suunnitellut tekeväni sukellusveneen vanhasta öljysäiliöstä
Muista laittaa sitten se kansi kunnon vaimentimilla ettei itsestään muksahda päähän niin kuin siinä madsenin veneessä.
Dissident kirjoitti:
Minä teen omasta veneestä, jos moottori ei vieläkään toimi...
Arveletko että se on sitten kerran pohjaan -malli ilman ylösnousemusta?
Dissident kirjoitti:
Minä teen omasta veneestä, jos moottori ei vieläkään toimi...
Se onkin varmaan helpompi saada sukelluksiin kuin öljysäiliö
Harmaaritari kirjoitti:
Arveletko että se on sitten kerran pohjaan -malli ilman ylösnousemusta?
No sen verran on se laitos pahoittanut mun mieltä, että on käynyt mielessä monesti...
pujotteIija kirjoitti:
Se onkin varmaan helpompi saada sukelluksiin kuin öljysäiliö
Tjaa'as? Lasikuituvene ja paljon lokeroita...tarvittas painoa ja Stihli...
- Pillujen--asiantuntija
Madsen oli selvästi jännämies jo 10 vuotta sitten ja siksi naiset sen kanssa paneskeli.
Mietin vaan, että mitä kukaan normaaliälyinen mies menettää naisissa, joille tyyppiä Madsenit tms. Breivikit kaltaiset on karismaattisia ja ihquja....
Mä en ymmärrä, ymmärrättekö te jotka niistä naisista nillitätte? Jos keskittyis vaan niihin päinvastaisiin naisiin ja armahtaisi myös omat hermonsa. :)- 4gtrh56yjghgb
99% naisista on tuollaisia joille Breivikit ja Madsenit on ihquja. Ei niistä 1% riitä kovinkaan monelle miehelle.
4gtrh56yjghgb kirjoitti:
99% naisista on tuollaisia joille Breivikit ja Madsenit on ihquja. Ei niistä 1% riitä kovinkaan monelle miehelle.
En usko, kyllä noihin prosentteihin. En alkuunkaan.
Sen uskon, että iso osa naisista katsoo läpi sormien ja sietää epämukavia asioita miehissä(ään), mutta harvempi noin pahoja juttuja ihannoi. Eiköhään naisissa suurin osa ole aika mukavuudehaluisia ja turvallisuushakuisia, mitä tulee mieheen ja kumppaniin. Tykkää olla rauhassa ja suojassa kumppaninsa seurassa ja kanssa.- 4gtrh56yjghgb
Nicitönnä kirjoitti:
En usko, kyllä noihin prosentteihin. En alkuunkaan.
Sen uskon, että iso osa naisista katsoo läpi sormien ja sietää epämukavia asioita miehissä(ään), mutta harvempi noin pahoja juttuja ihannoi. Eiköhään naisissa suurin osa ole aika mukavuudehaluisia ja turvallisuushakuisia, mitä tulee mieheen ja kumppaniin. Tykkää olla rauhassa ja suojassa kumppaninsa seurassa ja kanssa.Prosentit repäisin tietysti hihastani, mutta eipä sinullakaan oikeasti ole mitään tukea sille väitteelle että "naisista suurin osa" olisi turvallisuushakuisia. Eivätkö naiset muka hae jännitystä elämäänsä? Kuinka monta kertaa on kuultu se lause että "haluan miehen joka vie jalat altani"? Aika monelle naiselle tylsistyminen (ja nimenomaan suhteessa) on se mikä ajaa pettämään tai jopa jättämään.
Eikä pidä unohtaa sitäkään että ei Madsenia ennen tätä sukellusvenekuolemaa pidetty minään murhaajana tai edes psykopaattina, vaan pelkästään eksentrisenä keksijänä, siis juuri sellaisena "jännämiehenä" joka on kiinnostava, mutta ei vaarallinen.
Vai uskotko oikeasti, että Kim Wall oli joku kajahtanut massamurhaajafani? Eiköhän hän ollut vain erikoisista ja erilaisista ihmisistä kiinnostunut kuten toimittajat yleensä? 4gtrh56yjghgb kirjoitti:
Prosentit repäisin tietysti hihastani, mutta eipä sinullakaan oikeasti ole mitään tukea sille väitteelle että "naisista suurin osa" olisi turvallisuushakuisia. Eivätkö naiset muka hae jännitystä elämäänsä? Kuinka monta kertaa on kuultu se lause että "haluan miehen joka vie jalat altani"? Aika monelle naiselle tylsistyminen (ja nimenomaan suhteessa) on se mikä ajaa pettämään tai jopa jättämään.
Eikä pidä unohtaa sitäkään että ei Madsenia ennen tätä sukellusvenekuolemaa pidetty minään murhaajana tai edes psykopaattina, vaan pelkästään eksentrisenä keksijänä, siis juuri sellaisena "jännämiehenä" joka on kiinnostava, mutta ei vaarallinen.
Vai uskotko oikeasti, että Kim Wall oli joku kajahtanut massamurhaajafani? Eiköhän hän ollut vain erikoisista ja erilaisista ihmisistä kiinnostunut kuten toimittajat yleensä?Heh, älä ihminen hyvä revi hihojasi. ;)
Ei mulla olekaan, kuin mututuntuma lähinnä tuntemieni naisten kautta. Sen kautta mitä heidän ajatusmaailmoistaan olen päässyt osalliseksi.
Mun kokemukseni mukaan se jännitys ei ole mitään jännämiesmäisen miehen tarjoaman kaltaista. Turpaan ja tunkilla päähän jännityshakuisuutta. Pikemminkin näkisen sen olevan uusia elämyksiä, minne ei ehkä yksin uskaltaisi mennä tai tehdä. Mutta miehen seurassa uskaltaa, olkoon vaikka laskuvarjohyppy tai ulkomaan matka. :)
Tai ehkäpä ne on vaan mulle semmoisia asioita. Menee oman rohkeusrajan ulkopuolelle jännää.
Jalat alta taas, lähtee sillä että mies ymmärtää naista uskomattoman helposti ja ei tarvitse vääntää rautalankaa. Tai on yhteisiä mielenkiinnonkohteita, saa harrastuskaverin. Jesh! Löyty joku joka tykkää samoista asioista tai jonka kanssa uskallan kokeilla jotakin uutta kenties.
Kim taisi olla kiinnostunut enemmän asiasta, kun ihmisestä. Kuinka joku tekee sukellusveneen, tuskin häntä kiinnosti itse Madseen fantasioineen ja siksi tuskin edes tajusi minkälaisen höhlän matkaan tuli menneeksi. Voisin ajatella, että Madsen vaikutti harmittomalle, joskin vähän erikoiselle ukolle keksintöineen...kuten keksijät usein vaikuttavat. x)Nicitönnä kirjoitti:
Heh, älä ihminen hyvä revi hihojasi. ;)
Ei mulla olekaan, kuin mututuntuma lähinnä tuntemieni naisten kautta. Sen kautta mitä heidän ajatusmaailmoistaan olen päässyt osalliseksi.
Mun kokemukseni mukaan se jännitys ei ole mitään jännämiesmäisen miehen tarjoaman kaltaista. Turpaan ja tunkilla päähän jännityshakuisuutta. Pikemminkin näkisen sen olevan uusia elämyksiä, minne ei ehkä yksin uskaltaisi mennä tai tehdä. Mutta miehen seurassa uskaltaa, olkoon vaikka laskuvarjohyppy tai ulkomaan matka. :)
Tai ehkäpä ne on vaan mulle semmoisia asioita. Menee oman rohkeusrajan ulkopuolelle jännää.
Jalat alta taas, lähtee sillä että mies ymmärtää naista uskomattoman helposti ja ei tarvitse vääntää rautalankaa. Tai on yhteisiä mielenkiinnonkohteita, saa harrastuskaverin. Jesh! Löyty joku joka tykkää samoista asioista tai jonka kanssa uskallan kokeilla jotakin uutta kenties.
Kim taisi olla kiinnostunut enemmän asiasta, kun ihmisestä. Kuinka joku tekee sukellusveneen, tuskin häntä kiinnosti itse Madseen fantasioineen ja siksi tuskin edes tajusi minkälaisen höhlän matkaan tuli menneeksi. Voisin ajatella, että Madsen vaikutti harmittomalle, joskin vähän erikoiselle ukolle keksintöineen...kuten keksijät usein vaikuttavat. x)Naisten kuulee usein sanovan, että ikinä en olis lähtenyt jonnekin, jos ei se mies olisi ehdottanut sellaista ideaa. Ja se jokin mikä ikinä ei mielessä käynyt tai ollut toteutumislistalla olikin sitten miehen myötä hyvä kokemus. Ehkäpä näitä on ne jännittävää ja jalat alta kokemukset?
Miehillä kun saattaa olla ihan erilaisia mielenkiinnonkin kohteita kun naisilla ja miehen myötä saattaa päästä osalliseksi jostakin sellaisesta, mistä naisena ei ilman miestä olisi koskaan ominpäin lähtenyt tutustumaan. Tai tekemään.
Mulle ainakin on avutunut paljon uusia juttuja ihan vaan miesten kautta, miehiä tuntemalla. Joista sitten olen löytänyt itselleni mielenkiinnon kohteita ja intoa jatkaa asian parissa.- 4gtrh56yjghgb
Nicitönnä kirjoitti:
Heh, älä ihminen hyvä revi hihojasi. ;)
Ei mulla olekaan, kuin mututuntuma lähinnä tuntemieni naisten kautta. Sen kautta mitä heidän ajatusmaailmoistaan olen päässyt osalliseksi.
Mun kokemukseni mukaan se jännitys ei ole mitään jännämiesmäisen miehen tarjoaman kaltaista. Turpaan ja tunkilla päähän jännityshakuisuutta. Pikemminkin näkisen sen olevan uusia elämyksiä, minne ei ehkä yksin uskaltaisi mennä tai tehdä. Mutta miehen seurassa uskaltaa, olkoon vaikka laskuvarjohyppy tai ulkomaan matka. :)
Tai ehkäpä ne on vaan mulle semmoisia asioita. Menee oman rohkeusrajan ulkopuolelle jännää.
Jalat alta taas, lähtee sillä että mies ymmärtää naista uskomattoman helposti ja ei tarvitse vääntää rautalankaa. Tai on yhteisiä mielenkiinnonkohteita, saa harrastuskaverin. Jesh! Löyty joku joka tykkää samoista asioista tai jonka kanssa uskallan kokeilla jotakin uutta kenties.
Kim taisi olla kiinnostunut enemmän asiasta, kun ihmisestä. Kuinka joku tekee sukellusveneen, tuskin häntä kiinnosti itse Madseen fantasioineen ja siksi tuskin edes tajusi minkälaisen höhlän matkaan tuli menneeksi. Voisin ajatella, että Madsen vaikutti harmittomalle, joskin vähän erikoiselle ukolle keksintöineen...kuten keksijät usein vaikuttavat. x)Onko yllätys, että "tuntemasi naiset" luultavasti koostuvat enemmän tai vähemmän samanhenkisistä naisista, ja tuskin haluaisit olla kovasti tekemisissä kovin erilaisten naisten kanssa? Eli siis, jos olet itse turvallisuushakuinen, hakeudut luultavasti muiden turvallishakuisten seuraan.
Ja mitä juuri edellä sanoin Wallista ja Madsenista? Eikö sukellusvenematka itse tehdyllä sukellusveneellä ole juuri sellainen "uusi elämys, jota miehen seurassa uskaltaa" eikä suinkaan mikään "turpaan ja tunkilla päähän"? Vai luuletko että Wall tiesi tulevansa surmatuksi reissuun lähtiessään? Valitettava fakta on, että ne miehet jotka "uskaltavat", uskaltavat paljon sellaistakin mitä ne samaiset naiset eivät toivoisi heidän uskaltavan, mutta naiset ovat SAATANAN SOKEITA sille asialle. Madsenin fantasioista tuskin tiesi kukaan ennen oikeudenkäyntiä.
Ja "mies ymmärtää naista uskomattoman helposti" juuri silloin kun on se suurin psykopaatti. Aito mies ei jaksa eikä halua teeskennellä, mutta psykopaatti tekee mitä vain tavoitteeseen päästäkseen, vaikka se olisikin naisten imartelu ja "ymmärtäminen". Nicitönnä kirjoitti:
Naisten kuulee usein sanovan, että ikinä en olis lähtenyt jonnekin, jos ei se mies olisi ehdottanut sellaista ideaa. Ja se jokin mikä ikinä ei mielessä käynyt tai ollut toteutumislistalla olikin sitten miehen myötä hyvä kokemus. Ehkäpä näitä on ne jännittävää ja jalat alta kokemukset?
Miehillä kun saattaa olla ihan erilaisia mielenkiinnonkin kohteita kun naisilla ja miehen myötä saattaa päästä osalliseksi jostakin sellaisesta, mistä naisena ei ilman miestä olisi koskaan ominpäin lähtenyt tutustumaan. Tai tekemään.
Mulle ainakin on avutunut paljon uusia juttuja ihan vaan miesten kautta, miehiä tuntemalla. Joista sitten olen löytänyt itselleni mielenkiinnon kohteita ja intoa jatkaa asian parissa.Onhan se ihan mukavaa, jos arki sujuu tasaisesti ja harmittomasti. Mutta on sekin mukavaa, että kumppanista saa elämän seikkailuihin innovaattorin ja "matkakaverin". Tehdä ja mennä yhdessä.
4gtrh56yjghgb kirjoitti:
Onko yllätys, että "tuntemasi naiset" luultavasti koostuvat enemmän tai vähemmän samanhenkisistä naisista, ja tuskin haluaisit olla kovasti tekemisissä kovin erilaisten naisten kanssa? Eli siis, jos olet itse turvallisuushakuinen, hakeudut luultavasti muiden turvallishakuisten seuraan.
Ja mitä juuri edellä sanoin Wallista ja Madsenista? Eikö sukellusvenematka itse tehdyllä sukellusveneellä ole juuri sellainen "uusi elämys, jota miehen seurassa uskaltaa" eikä suinkaan mikään "turpaan ja tunkilla päähän"? Vai luuletko että Wall tiesi tulevansa surmatuksi reissuun lähtiessään? Valitettava fakta on, että ne miehet jotka "uskaltavat", uskaltavat paljon sellaistakin mitä ne samaiset naiset eivät toivoisi heidän uskaltavan, mutta naiset ovat SAATANAN SOKEITA sille asialle. Madsenin fantasioista tuskin tiesi kukaan ennen oikeudenkäyntiä.
Ja "mies ymmärtää naista uskomattoman helposti" juuri silloin kun on se suurin psykopaatti. Aito mies ei jaksa eikä halua teeskennellä, mutta psykopaatti tekee mitä vain tavoitteeseen päästäkseen, vaikka se olisikin naisten imartelu ja "ymmärtäminen"."Onko yllätys, että "tuntemasi naiset" luultavasti koostuvat enemmän tai vähemmän samanhenkisistä naisista, ja tuskin haluaisit olla kovasti tekemisissä kovin erilaisten naisten kanssa? Eli siis, jos olet itse turvallisuushakuinen, hakeudut luultavasti muiden turvallishakuisten seuraan."
- No tässä on kyllä varsin pätevä näkemys. Kyllä se luultavasti noin on. En kauaa kyllä jaksa hengailla naisten kanssa, joilla monot vipattaa ja päähän tulee uhkarohkeita temppuja. Tai mun mielestä ihan järjettömiäkin jopa. :) Mut ei nekään viihtyis mun kanssa, kun mä en uskalla elää villisti ja vaihdikkaasti!! :D Usko pois, on asiasta joskus huomautettu.
"Ja mitä juuri edellä sanoin Wallista ja Madsenista? Eikö sukellusvenematka itse tehdyllä sukellusveneellä ole juuri sellainen "uusi elämys, jota miehen seurassa uskaltaa" eikä suinkaan mikään "turpaan ja tunkilla päähän"? Vai luuletko että Wall tiesi tulevansa surmatuksi reissuun lähtiessään? Valitettava fakta on, että ne miehet jotka "uskaltavat", uskaltavat paljon sellaistakin mitä ne samaiset naiset eivät toivoisi heidän uskaltavan, mutta naiset ovat SAATANAN SOKEITA sille asialle. Madsenin fantasioista tuskin tiesi kukaan ennen oikeudenkäyntiä."
- Ei välttämättä uskalla, mä en uskaltaisi mennä sukellusveneeseen. Pelkäisin olla uppeluksissa. Mutta asiaan, tuskin Wall tiesi, tuskin kukaan tiesikö Madsenkaan välttämättä? Vai tuliko vain tilaisuus jonka pääsi käyttämään? Ehkä Madsenilla ei ollut suunnitelmaakaan tappaa tuota Kimiä, mutta jokin tapahtuma muutti asiankulkua?
Tai jos oliki suunnitelmissa, niin se vaan tarkoittaa, että kaikki on sokeita innovatiivisten impulsiivisuudelle.
No, ei sentään. Uskaltaminen ole yhtä kuin pystyy tekemään vaikka murhan. Kaikki ei ole niin kipeitä, vaikka ovatkin rohkeita ja innokkaita muuten. Yhtälailla ne arkajalat tappaa ihmisiä, kun ovat päänsä vankina tarpeeksi pyöritelleet kajahtaneita ajatuksiaan.
Voihan se toisen tappaminen olla läpimurto olla rohkee? Tehdä jotakin niin hurjaa ja tappaa? Hmm, ehkäpä patoutuneet ihmiset on tyypillisempiä murhaajia, kun ne rennosti rohkeet jotka elää stressaamatta ja kokee olevansa vapaita elämään...elää ja antaa muidenkin elää?
"Ja "mies ymmärtää naista uskomattoman helposti" juuri silloin kun on se suurin psykopaatti. Aito mies ei jaksa eikä halua teeskennellä, mutta psykopaatti tekee mitä vain tavoitteeseen päästäkseen, vaikka se olisikin naisten imartelu ja "ymmärtäminen"."
- Nääh, korkkiruuvi psykopaatti on eri asia, kun mies joka ymmärtää naista ihmisenä, ei hyödykkeenä. Ja omien kipeiden fantasioiden kohteena.- 4gtrh56yjghgb
Sinulle henkilökohtaisesti sukellusvenematka on ehkä liikaa, mutta ei kai sen perusteella voi tehdä mitään yleisiä johtopäätöksiä? Yhtä vaarallista se on laskuvarjohyppykin.
Mistä nainen tietää, onko mies "korkkiruuvipyskopaatti" vai ymmärtääkö naista ihmisenä, jos mies on vain hyvä teeskentelmään? Jälleen kerran, kuinka monta kertaa ollaan saatu lukea naisen kirjoitus "oliko mies vain seksin perässä?", kun se naista ymmärtävä mies onkin menettänyt kiinnostuksensa heti kun on saanut pesää. 4gtrh56yjghgb kirjoitti:
Sinulle henkilökohtaisesti sukellusvenematka on ehkä liikaa, mutta ei kai sen perusteella voi tehdä mitään yleisiä johtopäätöksiä? Yhtä vaarallista se on laskuvarjohyppykin.
Mistä nainen tietää, onko mies "korkkiruuvipyskopaatti" vai ymmärtääkö naista ihmisenä, jos mies on vain hyvä teeskentelmään? Jälleen kerran, kuinka monta kertaa ollaan saatu lukea naisen kirjoitus "oliko mies vain seksin perässä?", kun se naista ymmärtävä mies onkin menettänyt kiinnostuksensa heti kun on saanut pesää.Semmonen terve itsesuojeluvaisto ja järkeily on ihan suotavaa. Vieraat ihmiset on vieraita, ei niihin kannata 100% luottaa tuosta vaan. Fiksua on aina olla valppaana, vaikkei kauhusta kankeena olisikaan. Mutta seurailla ja tutkailla onko aihetta olettaa, että tyyppi on kaikkea muuta kun harmiton.
Ja joku ässä olla hihassa sen varalle, että joku käykin päälle ja osoittautuu olevansa kaikkea muuta kuin luotettava. Koskaan ei saa olla niin mukavuuteen tuudittautunut, ettei ole valpas pitämään puoliaan. Jopa tutuksi luullut voi antaa käytöksellään vihjeitä, jos tulee tunne että jokin tässä ei nyt täsmää on parempi hipsiä menojaan ja olla varuillaan. Vaistoihinkin voi jonkin verran luottaa. Eri asia, jos nukkuu...sillon on paha olla valppaana. :)
Tuttavapiirissä on sanottu, että semmonen valppaan oleminen stressaa ja rasittaa, mutta ei se oikeestaan kyllä niin tee. Se on luontaista olla vieraassa seurassa ja yleensä ihmisien seurassa aina sen verran valpas, että reagoi jos jotakin alkaa tapahtumaan.
Psykopaattia ei ehkä tunnista, kun olemalla sellaisen seurassa ja streotyyppisestä käyttäytymisestä voi hoksata jonkun olevan käsikirjoitettu hahmo, ei aidosti sitä mitä on. Vaikeetahan se voi olla, mutta ihmisien välille syntyy erilaisia aistittavia jännitteitä ja vaistoa kannattaa myös kuunnella. Jos pienikin ääni sanoo, älä luota, niin älä silloin luota. Ole valppaana.Nicitönnä kirjoitti:
Semmonen terve itsesuojeluvaisto ja järkeily on ihan suotavaa. Vieraat ihmiset on vieraita, ei niihin kannata 100% luottaa tuosta vaan. Fiksua on aina olla valppaana, vaikkei kauhusta kankeena olisikaan. Mutta seurailla ja tutkailla onko aihetta olettaa, että tyyppi on kaikkea muuta kun harmiton.
Ja joku ässä olla hihassa sen varalle, että joku käykin päälle ja osoittautuu olevansa kaikkea muuta kuin luotettava. Koskaan ei saa olla niin mukavuuteen tuudittautunut, ettei ole valpas pitämään puoliaan. Jopa tutuksi luullut voi antaa käytöksellään vihjeitä, jos tulee tunne että jokin tässä ei nyt täsmää on parempi hipsiä menojaan ja olla varuillaan. Vaistoihinkin voi jonkin verran luottaa. Eri asia, jos nukkuu...sillon on paha olla valppaana. :)
Tuttavapiirissä on sanottu, että semmonen valppaan oleminen stressaa ja rasittaa, mutta ei se oikeestaan kyllä niin tee. Se on luontaista olla vieraassa seurassa ja yleensä ihmisien seurassa aina sen verran valpas, että reagoi jos jotakin alkaa tapahtumaan.
Psykopaattia ei ehkä tunnista, kun olemalla sellaisen seurassa ja streotyyppisestä käyttäytymisestä voi hoksata jonkun olevan käsikirjoitettu hahmo, ei aidosti sitä mitä on. Vaikeetahan se voi olla, mutta ihmisien välille syntyy erilaisia aistittavia jännitteitä ja vaistoa kannattaa myös kuunnella. Jos pienikin ääni sanoo, älä luota, niin älä silloin luota. Ole valppaana.Psykopaatista on tämmöisiä kuvauksia.
Piirteiden kehittyminen
Psykopaatti= Hallitsevat ominaisuudet alkavat kehittyä jo elämän ensimmäisten vuosien aikana. Ne syntyvät sekä biologian (aivoyhteydet ja geenit) että ympäristön (hyväksikäyttö, hylkäämiskokemus) seurauksena.
Psykopaatti= Henkilö omaa vaarallisia piirteitä läpi elämänsä, mutta ne saattavat vähentyä hieman keski-ikään tullessa. Stressi, pelot, rangaistukset tai paheksunta eivät vaikuta psykopaattiin.
Psykopaatti= Henkilöllä ei ole empatiaa. Hän saattaa esittää ulkoisesti tuntevansa joitakin tunteita, mutta ei todellisuudessa tunne niitä.
Psykopaatti= Omaa yleensä vahvan seksivietin, eikä empatiakyvyttömänä ajattele toisen tahtoa.
https://www.voice.fi/terveys-ja-hyvinvointi/a-88814
Tiedä sitten miten luotettavaa ja tyhjentävää tietoa.
Ja Lauerman listaus.
1. Lipevyys ja pinnallinen viehätysvoima
2. Vahvalta vaikuttava omanarvontunto
3. Stimulaation tarve ja taipumus ikävystymiseen
4. Patologinen valehtelu
5. Petkuttaminen ja manipulointi
6. Katumuksen ja syyllisyydentunteen puuttuminen
7. Tunteiden pinnallisuus
8. Kovuus ja tunteettomuus, empatian puuttuminen
9. Loismainen elämäntyyli
10. Heikko käyttäytymisen kontrolli
11. Promiskuiteetti (sukupuolinen holtittomuus tai valikoimaton sukupuoliyhteys eri partnerien kanssa)
12. Varhaiset käyttäytymisongelmat
13. Realististen pitkän tähtäimen päämäärien puuttuminen
14. Impulsiivisuus
15. Vastuuttomuus
16. Kyvyttömyys ottaa vastuuta omasta käyttäytymisestä
17. Useita lyhytaikaisia avo- tai aviosuhteita
18. Nuorisorikollisuus
19. Ehdonalaisen vapauden peruutus
20. Monipuolinen rikollisuus
https://www.is.fi/terveys/art-2000001257779.html- Nainen39vee
4gtrh56yjghgb kirjoitti:
Prosentit repäisin tietysti hihastani, mutta eipä sinullakaan oikeasti ole mitään tukea sille väitteelle että "naisista suurin osa" olisi turvallisuushakuisia. Eivätkö naiset muka hae jännitystä elämäänsä? Kuinka monta kertaa on kuultu se lause että "haluan miehen joka vie jalat altani"? Aika monelle naiselle tylsistyminen (ja nimenomaan suhteessa) on se mikä ajaa pettämään tai jopa jättämään.
Eikä pidä unohtaa sitäkään että ei Madsenia ennen tätä sukellusvenekuolemaa pidetty minään murhaajana tai edes psykopaattina, vaan pelkästään eksentrisenä keksijänä, siis juuri sellaisena "jännämiehenä" joka on kiinnostava, mutta ei vaarallinen.
Vai uskotko oikeasti, että Kim Wall oli joku kajahtanut massamurhaajafani? Eiköhän hän ollut vain erikoisista ja erilaisista ihmisistä kiinnostunut kuten toimittajat yleensä?"Prosentit repäisin tietysti hihastani, mutta eipä sinullakaan oikeasti ole mitään tukea sille väitteelle että "naisista suurin osa" olisi turvallisuushakuisia. Eivätkö naiset muka hae jännitystä elämäänsä? Kuinka monta kertaa on kuultu se lause että "haluan miehen joka vie jalat altani"? Aika monelle naiselle tylsistyminen (ja nimenomaan suhteessa) on se mikä ajaa pettämään tai jopa jättämään. "
No tuohan on ihan eri asia. On olemassa jännitystä ja jännitystä. Kyllähän teinien ekassa seuruystelussakin on "jännitystä", kun tuntuu perhosia mahassa - ja kyllähän ne ekaa suudelmaansa jännittävät teinitkin haluavat kokea sen sellaisen tytön/pojan kanssa, jonka kanssa niitä perhosia tuntuu, eikä kenen tahansa, ketä ei edes haluaisi pussailla.
Joskus tuntuu, että osa palstalaisista ei oikeasti tiedä, mitä ihastuminen saati rakastuminen tarkoittaa, kun jopa tuollainen yleisesti käytetty ja oletettavasti kaikille tuttu ilmaisu "haluan miehen joka vie jalat altani" ymmärretään väärin. Sehän tarkoittaa sitä, että haluaa miehen, jonka kanssa on oikeasti niin paljon kemiaa, että juuri se ihminen tuntuu oikealta, haluaa olla juuri sen ihmisen lähellä, ja juuri sen ihmisen kanssa on ihanaa olla. Sinänsä tuo ilmaisu on vähän hassu - "viedä jalat alta", mutta ihastunut ihminen tuntuu leijuvan vähän omissa sfääreissään. Se on ihan erilaista jännitystä kuin se, mihin palstalla aina viitataan. Itse asiassa palstalla puhutaan sellaisesta jännityksestä, joka on oikeastaan vaaran tunnetta. Se ihastumisen hullaantuminen, mitä mainitsemasi naiset hakevat, on juuri sellaista hullaantumisen tunnetta, sitä että joku ihminen "kolahtaa" todella. Se taas ei ole vaarallista, paitsi ehkä jonkun sellaisen mielestä, joka pelkää läheisiä ihmissuhteita ;)
Mutta. Kuulostaisiko se sitten paremmalta, jos nainen sanoisi, että "ei niillä tunteilla ja ihastuksella niin väliä ole - kunhan on vaan joku mies, ihan sama millaista hänen kanssaan on"?
"Haluan miehen, jonka kanssa ei tunnu minkäänlaista jännitystä tai kihelmöintiä" - MITÄ siinä sitten tuntuu? Vähän samalta kuin kaivaisi vibraattorin yöpöydän laatikosta? - 4gtrh56yjghgb
Nicitönnä kirjoitti:
Psykopaatista on tämmöisiä kuvauksia.
Piirteiden kehittyminen
Psykopaatti= Hallitsevat ominaisuudet alkavat kehittyä jo elämän ensimmäisten vuosien aikana. Ne syntyvät sekä biologian (aivoyhteydet ja geenit) että ympäristön (hyväksikäyttö, hylkäämiskokemus) seurauksena.
Psykopaatti= Henkilö omaa vaarallisia piirteitä läpi elämänsä, mutta ne saattavat vähentyä hieman keski-ikään tullessa. Stressi, pelot, rangaistukset tai paheksunta eivät vaikuta psykopaattiin.
Psykopaatti= Henkilöllä ei ole empatiaa. Hän saattaa esittää ulkoisesti tuntevansa joitakin tunteita, mutta ei todellisuudessa tunne niitä.
Psykopaatti= Omaa yleensä vahvan seksivietin, eikä empatiakyvyttömänä ajattele toisen tahtoa.
https://www.voice.fi/terveys-ja-hyvinvointi/a-88814
Tiedä sitten miten luotettavaa ja tyhjentävää tietoa.
Ja Lauerman listaus.
1. Lipevyys ja pinnallinen viehätysvoima
2. Vahvalta vaikuttava omanarvontunto
3. Stimulaation tarve ja taipumus ikävystymiseen
4. Patologinen valehtelu
5. Petkuttaminen ja manipulointi
6. Katumuksen ja syyllisyydentunteen puuttuminen
7. Tunteiden pinnallisuus
8. Kovuus ja tunteettomuus, empatian puuttuminen
9. Loismainen elämäntyyli
10. Heikko käyttäytymisen kontrolli
11. Promiskuiteetti (sukupuolinen holtittomuus tai valikoimaton sukupuoliyhteys eri partnerien kanssa)
12. Varhaiset käyttäytymisongelmat
13. Realististen pitkän tähtäimen päämäärien puuttuminen
14. Impulsiivisuus
15. Vastuuttomuus
16. Kyvyttömyys ottaa vastuuta omasta käyttäytymisestä
17. Useita lyhytaikaisia avo- tai aviosuhteita
18. Nuorisorikollisuus
19. Ehdonalaisen vapauden peruutus
20. Monipuolinen rikollisuus
https://www.is.fi/terveys/art-2000001257779.htmlÄlä tartu liikaa yhteen sanaan, ei ole vain 100% psykopaatteja ja 0% psykopaatteja, sille janalle mahtuu paljon variaatiota. Jos olet valmis valehtelemaan ja jatkamaan valehtelua saavuttaaksesi jotain mitä haluat, sinulla on psykopaattisia taipumuksia, vaikka sinulla ei diagnoosia olisikaan.
- 4gtrh56yjghgb
Nicitönnä kirjoitti:
Semmonen terve itsesuojeluvaisto ja järkeily on ihan suotavaa. Vieraat ihmiset on vieraita, ei niihin kannata 100% luottaa tuosta vaan. Fiksua on aina olla valppaana, vaikkei kauhusta kankeena olisikaan. Mutta seurailla ja tutkailla onko aihetta olettaa, että tyyppi on kaikkea muuta kun harmiton.
Ja joku ässä olla hihassa sen varalle, että joku käykin päälle ja osoittautuu olevansa kaikkea muuta kuin luotettava. Koskaan ei saa olla niin mukavuuteen tuudittautunut, ettei ole valpas pitämään puoliaan. Jopa tutuksi luullut voi antaa käytöksellään vihjeitä, jos tulee tunne että jokin tässä ei nyt täsmää on parempi hipsiä menojaan ja olla varuillaan. Vaistoihinkin voi jonkin verran luottaa. Eri asia, jos nukkuu...sillon on paha olla valppaana. :)
Tuttavapiirissä on sanottu, että semmonen valppaan oleminen stressaa ja rasittaa, mutta ei se oikeestaan kyllä niin tee. Se on luontaista olla vieraassa seurassa ja yleensä ihmisien seurassa aina sen verran valpas, että reagoi jos jotakin alkaa tapahtumaan.
Psykopaattia ei ehkä tunnista, kun olemalla sellaisen seurassa ja streotyyppisestä käyttäytymisestä voi hoksata jonkun olevan käsikirjoitettu hahmo, ei aidosti sitä mitä on. Vaikeetahan se voi olla, mutta ihmisien välille syntyy erilaisia aistittavia jännitteitä ja vaistoa kannattaa myös kuunnella. Jos pienikin ääni sanoo, älä luota, niin älä silloin luota. Ole valppaana.Ja kuitenkin suurin osa henkirikoksen tekijöistä on uhrille hyvinkin tuttu, esimerkiksi aviomies. Joten missäpä kulkee se raja että voit ihmiseen luottaa?
4gtrh56yjghgb kirjoitti:
Älä tartu liikaa yhteen sanaan, ei ole vain 100% psykopaatteja ja 0% psykopaatteja, sille janalle mahtuu paljon variaatiota. Jos olet valmis valehtelemaan ja jatkamaan valehtelua saavuttaaksesi jotain mitä haluat, sinulla on psykopaattisia taipumuksia, vaikka sinulla ei diagnoosia olisikaan.
Ok, niinkö se psykopaattisuus voidaan todentaa?
- 4gtrh56yjghgb
Nicitönnä kirjoitti:
Ok, niinkö se psykopaattisuus voidaan todentaa?
"Psykopaattisia taipumuksia" on eri asia kun olla patologinen psykopaatti, aivan samalla tavalla kuin useimmilla ihmisillä on joitain narsistisia taipumuksia ilman että he ovat narsisteja. That's all I said.
4gtrh56yjghgb kirjoitti:
Ja kuitenkin suurin osa henkirikoksen tekijöistä on uhrille hyvinkin tuttu, esimerkiksi aviomies. Joten missäpä kulkee se raja että voit ihmiseen luottaa?
Niimpä, voi olla kauhistus tämä kirjoitus nyt mutta aviomiehenkin mielenliikkeitä voi seurailla. Ja käytöstä. Ei edes aviomieheen saa luottaa niin sokeasti, jos hänen käytös tai jokin siinä alkaa ihmetyttää. Se ihmetys on se hälyytyskello ja mulle se tarkoittaa, että tutkailen tarkemmin mitä metkuja on tulossa.
Huomaa ehkä, että olen elänyt valppaus asetukset päällä ja siitä on tullut osa normaalia käytöstä. Mutta onhan se pääasiassa aina yllätys, jos rauhan tyyssijana pidetyssä räjähtää.
Mä aattelen niin, että missä ihmisiä siellä on aina mahdollista tapahtua. Kotonakin jos joku asia alkaa suistumaan raiteiltaan.4gtrh56yjghgb kirjoitti:
"Psykopaattisia taipumuksia" on eri asia kun olla patologinen psykopaatti, aivan samalla tavalla kuin useimmilla ihmisillä on joitain narsistisia taipumuksia ilman että he ovat narsisteja. That's all I said.
Okei, kiitos täydennyksestä. ☺️
- mklbgflrt
Tuskin olisi Kim Wallin lähtenyt purjehdukselle oman sukellusveneen rakentaneen epäkarismaattisen ätmin kanssa, olisi luultavasti pelännyt kuollakseen sitä että ätmi tappaa ja paloittelee kun kukaan ei ole näkemässä. Mutta karismaattinen Madsen ei tietenkään sellaiseen sortuisi, joten tottahan Wallin hänen mukanaan uskaltaisi lähteä.
- Nainen39vee
"niinpä niin, naisia ainakin riitti vaikkei kovinkaan kummoisen näköinen ukko ole. Varmaan se julkisuus teki puoleensavetäväksi.
"Rakastajattarien kertomukset vahvistavat käsitystä siitä, että monien naisten mielestä Madsen oli valloittava, karismaattinen ja maaninen persoona. Rakastajattaret kertovat myös, että Madsen oli äärimmäisen kiinnostunut sadomasokistisesta seksistä. Toisaalta he mainitsivat myös, ettei Madsen ollut seksin aikana väkivaltainen heitä kohtaan."
Tuosta sadomadoilustahan me joskus n39:n kanssa taidettiin vääntää, nuo naiset varmaan oli samaa mieltä että eihän se haittaa jos vähän fantasioi kun ei ollut heitä kohtaan väkivaltainen. Toimittelijatterella vain oli vähän huonompi tuuri kun fantasiamaailma voitti todellisuuden."
Jos joku kaverisi vitsailisi lähtiessään kännykkäkameransa kanssa jonnekin kuvaamaan, että "voisinpa tehdä vaikka jonkun snuff-leffan", niin kuinka tosissasi ottaisit tällaisen kommentin? Suurin osa varmaan pitäisi sitä vähän keskenkasvuisena ja tylsämielisenä vitsinä, mutta täytyy sanoa, että täällä palstalla on luettu paljon väkivaltaisempia kommentteja. Vedetäänkö tästä nyt se johtopäätös, että palstan miehistä iso osa on potentiaalisia murhaajia? Pitäisiköhän heidät varmuuden vuoksi laittaa ennaltaehkäisevästi suljetulle?
Ai ei vai? No miten murhasuunnitelmat voitaisiin ennakoida ihmisestä, joka ei ole aiemmin ollut tiettävästi väkivaltainen - tai jos on, niin ainakaan se ei ole kaikkien tiedossa? Sm-seksi on suurimmalla osalla harrastajista niin kesyä, ettei moni edes keksisi nimittää sitä sm-seksiksi, ellei tämä termi olisi joskus 90-luvulla tullut niin tutuksi valtavirtakeskusteluissa. Pelkästään joku sm-seksi ei kyllä anna viitteitä potentiaalisesta murhaajasta sen enempää kuin se, jos joku murhaaja on ollut ammatiltaan vaikka toimistotyöntekijä, joka on naksutellut nitojaansa aina ajatuksissaan.- mklbgflrt
Naiset ennakoivat ne murhasuunnitelmat miehen ulkoisesta olemuksesta. Jos mies on komea ja sujuvakäytöksinen, se on vain ronskia huumoria. Jos mies on ruma hyypiö, se on merkki murhanhimoisesta mielenvikaisuudesta. Naiset ovat kertakaikkiaan kykenemättömiä näkemään hyvin teeskennellyn julkisivun taakse. Naisille ei ole olemassa "liian hyvää", missään vaiheessa eivät hälytyskellot herää - jos miehen kanssa vaan "on oikeasti niin paljon kemiaa" niin nainen uskoo sen aina olevan aitoa eikä usko sen olevan valetta ja teeskentelyä ennen kuin saa puukosta.
mklbgflrt kirjoitti:

Naisille ei ole olemassa "liian hyvää"
- On, aika paljon näkee teeskenteleviä ihmisiä tuolla irl. Mistä voi lyhyen hetken päästä tavattuaan jo sanoa, että siinä on roolinvetäjä. Mies tai nainen. Kyllä täälläkin näkee, mutta pidemmän aikaa seurailtuaan vasta. Liian hyvää on se mikä tuntuu liian hyvältä, ainakin se kannattaa pitää mielessä, että liian täydellisen ja hyvän kuvan itsestään antaja on harvoin sitä mitä se antaa ymmärtää.
Madsen sen sijaan vaikuttaa aika ilmeettömältä ja eleettömältä. En jotenkin näe häntä semmoisen roolisuorituksen taitajana.
- Totuus-
Madsen oli naisten ihannemies. Naiset rakastaa mielenvikaisia jännämiehiä. Mitä lehtijuttuja lukenut olen niin kaikki tiesi että se on jännämies jolla on sairaita ajatuksia naisista. Naiset silti paneskeli sen kanssa.
Korjaus.
Madsen oli tuntemiensa kyseisten naisten ihannemies. Nämä kyseiset naiset rakastaa mielenvikaisia jännämiehiä. Mitä lehtijuttuja lukenut olen niin kaikki nämä kyseiset naiset tiesi että se on jännämies jolla on sairaita ajatuksia naisista. Nämä kyseiset naiset silti paneskeli sen kanssa.
Tähän vielä havaintona että saisi naiset varoa valkoritaroivia jännämiehiä, selvästikin Madesen valkoritaroimalla sukelsi naisen suosioon:
https://www.mtv.fi/uutiset/ulkomaat/artikkeli/rakastaja-osoitti-oikeudessa-tukensa-sukellusvenemurhasta-syytetylle-madsenille-kasimerkein-peteria-satutti-jos-han-naki-naisen-karsivan/6834946#gs.oNUwxzA
"– Se ei pidä paikkaansa, että Peter ei tuntisi empatiaa. Hän on rakastava ihminen. Häntä satutti, jos hän näki naisen kärsivän, King sanoi ja kertoi Madsenin auttaneen häntä, kun hän oli väkivaltaisessa suhteessa."
Kerran kivaksi todettu valkoritarijännä saakin sitten jutella mitä huvittaa:
http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/201803282200843422_ul.shtml
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1791742
Muistakaa pojat tämä.
Mies joka haluaa naisen, löytää keinon. Ei epäröi eikä hämmennä. Tekee kaiken eteenne.109913En ehkä onnistu siinä
Kovasti minä yritän näyttää kauniilta, vain sinua varten, mutta en taida onnistua siinä.58745Mitä mieltä olet?
Miehestä jolla ei ole yhtään kaveria, ei facebookissa eikä livenä ja hän harrasta ja tekee kaiken yksin. Onko vähän outo107734Muhun rakastuu kaikki naiset, mut mä en rakastu niihin
Mun vaatimustaso on 10+ Mut mua tavottelee 7+ naiset207664- 133628
- 51585
Pahoin pelkään nainen
että pidät minua epäempaattisena, itsekeskeisenä, narsistisena ja kylmänä ihmisenä. Oletko koskaan ajatellut, että minus51562Viesti jonka haluaisit lähettää...
hänelle. Onko jokin pieni tunniste jonka vain te tiedätte. Onko naiselta miehelle tai toisinpäin, joku joku päivämäärä19558- 37546