Havainto elokuvan "Kauhea Nainen" yleisöstä

Keski-ikäinen-äijä

Kävin viimein katsomassa elokuvan "Kauhea Nainen". Yleisön kokoonpano ehkä kertoo aiheen arkuudesta jotain. Pieni elokuvasali oli noin puolillaan. Suurin osa oli naisia -- minun lisäkseni siellä oli vain muutama mies. Kaikki miehet olivat liikkeellä yksin. Yhtään ainutta pariskunta en yleisön joukossa nähnyt! Kaikki kunnia yleisön naisille, kun tulivat katsomaan olekuvaa, joka käsittelee alkavan parisuhteen kipupisteitä miehen näkökulmasta.

En tietenkään tiedä, miksi yleisössä ei ollut pariskuntia. Tiedän kuitenkin, miksi itse tulin yksin. Elokuvassa oli tuskallisen paljon tuttua omasta liitostani. Arvet ovat vielä sen verran arkoja, että en halua käsitellä taakse jätettyjä asioita vaimoni kanssa.

Menimme naimisiin reilusti keski-ikäisinä. Olin tottunut hoitamaan kotiani ja talouttani, ja saanut usein kotini siisteydestä kehuja. Yhteen muutettuamme sovimme taloustöiden vastuualueista. Minun ei olisi juolahtanut mieleenikään ryhtyä työnjohtajaksi vaimolleni, mutta piti aivan itsestään selvänä, että hän naisena on kotimme työnjohtaja, jonka kuuluu vahtia ja tarkastaa tekemisiäni, ja jonka vallassa on hyväksyä tai hylätä kaikki tekemiseni. En tiennyt, itkeäkö vai nauraa, kun elokuvassa Marie järjesti uudelleen Rasmuksen tiskikoneeseen laittamat tiskit. Se on just sellasta!

Yritin ensimmäisinä vuosina puhua asiasta, mutta tunsin, että en tullut mitenkään ymmärretyksi. Viimeisenä keinona päädyimme parisuhdeterapiaan, ja siellä naispuolinen terapeutti osasi jotenkin vääntää rautalankaa niin, että tapahtui jonkinlainen läpimurto parempaan. Pääsimme viimein rakentamaan suhdetta alusta asti näkyvissä olleiden hyvien puolien, kuten yhteisten harrastusten varaan.

Elokuvan loppuratkaisusta tuli mieleen laulun sanat: "...ja sillä lailla Rosvo-Roope hiljaa hirtettiin". Rasmus ei tosin ole rosvo vaan tavattoman kiltti mies, joka ei halua halua tuottaa mielipahaa kenellekään, varsinkaan naiselle, jonka kanssa jakaa vuoteen. Tämän maailman donaldtrumpit eivät joudu "hiljaa hirtetyksi" vaan nimenomaan tällaiset kiltit rasmukset. He eivät ansaitse sitä!

Tasa-arvoon ja parempaan maailmaan pyrkivien feministien kannattaisi (joskus ihan aiheellisen) valittamisen lisäksi miettiä, miten miesten maailmassa olevaa hyvää ja oikeaa rohkaistaan ja tuetaan. Ja siinä sivussa voisivat myös miettiä, että miten voi olla mahdollista, että Donald Trampin ääniosuus valkoisten naisten joukossa oli 52%!

1

845

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Kävin itsekin katsomassa tuon elokuvan. Minun lisäkseni koko salissa oli yksi pariskunta.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Sinä eräs, pyydän......

      AUTA mua ole kiltti. Ei mun takia vaan.... Miten saan sut kiinni?
      Ikävä
      200
      2911
    2. Kysymys muille miehille

      Onko teille varattu nainen ongelma? Mikään muu naisessa ei töki kun se että hän on varattu. Kamppailen houkutuksen kanss
      Ikävä
      63
      2790
    3. Kohta katson sun kuvaasi

      ja päästän ajatukseni liitämään. Jo kuvasi näkeminen rauhoittaa, ja pistää hyrräämään vähän muutakin. Ihanan kaunista sa
      Ikävä
      23
      2142
    4. Nimikirjaimet

      Kuka kaipaa ketä 🥰
      Ikävä
      69
      1705
    5. VOI TÄTÄ ILON

      JA ONNEN PÄIVÄÄ 😂
      Tuusniemi
      143
      1503
    6. Ahneus iski Fazeriin, suklaalevy kutistuu 180 grammaan

      Kun mikään ei riitä. Shrinkflaatio. Mitä isot (Marabou) edellä, sitä pienet (Fazer) perässä. Pienikin voi siis olla a
      Maailman menoa
      185
      1442
    7. Minkä asian haluaisit muuttaa kaivatussasi?

      Mikä kaivattusi luonteessa tai ulkonäössä ärsyttää sua?
      Ikävä
      112
      1408
    8. Jos kaivattusi on perääntynyt lähestyessäsi

      jossain tilanteessa, ymmärrätkö miksi hän saattoi tehdä sen?
      Ikävä
      152
      1387
    9. Mies, ajattelemmekohan toisiamme juuri nyt?

      Olet mielessäni, vanhempi mies
      Ikävä
      90
      1314
    10. Martinan bisnekset rajusti tappiolla

      Seiska 28.7: nousukiito katkesi, yritykset C-luokkaa.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      229
      1211
    Aihe