Nyt kun kunnat painiskelevat nousevien menojen ja taantuvien tulojen kanssa niin minulla olisi hyvä ratkaisu ongelmaan. Poistetaan liittojen jäsenmaksuista ja vaikka työnttömyyskassojen maksuista veronvähennysoikeus. Tällä laajennetaan kuntien veropohjaa ja verotulot nousevat merkittävästi. Jokaisen kuntalaisen etuhan on, että kunnalla on varaa järjestää peruspalveluita asukkailleen. Kyllä itse ainakin voin hyvin luopua liiton "järjestämästä" pikkujouluristeilystä kun tiedän, että nekin rahat on ohjattu terveydenhoitoon ja perusopetukseen. Ei liitoille mitään hätää ole kunhan tarkastavat jäsenmaksujaan ja järkeistävät toimintaansa. Järjestäytymisaste tietysti pienenee, mutta tämän jälkeen myös liittoon kuulumattomat voivat hyvin työpaikalla ja ainahan työttömyyskassa on hyvä vaihtoehto vaikka senkään jäsenmaksua ei voida vähentää verotuksessa. Muutos johtaisi myös siihen, että puolueet olisivat samalla viivalla lähdettäessä vaaleihin, eikä ammattiliittojen mahtikäskyillä enää tuettaisi vasemmistopuolueita.
ay-maksuista vähennysoikeus pois
17
926
Vastaukset
- ideamies
Loistava ajatus. Jotta saat asiallesi enemmän tukea, kehoitan sinua perustamaan liiton sen puolesta.
Mitäs muuta ihmiset vähentävätkään nykyää...kunnallisveroistaan?- lisää työtön työtön
Työttömällä ei ole mitään muita vähennyksiä. Tuo liiton vähennys on pidettävä, jotta mekin jotain vähennyksiä saadaan.
Ei pahitteeksi vaikka vähennyksiä ja päivärahan korotuksia tulisi lisää. - matkalainen
Kunnallisverotuksessa voi vähentää ainakin työmatkat. Suomessa on keskimäärin 18,12% kunnallisverotus, mutta vähennysten jälkeen todellinen verotus keikkuu n.14% tienoilla. Eli jotain vähennyksiä sieltä tehdään.
Kuntien taloudet ovat kuralla nyt pitää vaan joko karsia palveluita, tehostaa niitä tai hankkia lisärahoitusta. Mielestäni mielekkäitä keinoja ovat kaksi viimeksi mainittua. Lisärahoitus järjestyisi helposti poistamalla ay-jäsenmaksun vähennysoikeus. - dsadsafgdf
matkalainen kirjoitti:
Kunnallisverotuksessa voi vähentää ainakin työmatkat. Suomessa on keskimäärin 18,12% kunnallisverotus, mutta vähennysten jälkeen todellinen verotus keikkuu n.14% tienoilla. Eli jotain vähennyksiä sieltä tehdään.
Kuntien taloudet ovat kuralla nyt pitää vaan joko karsia palveluita, tehostaa niitä tai hankkia lisärahoitusta. Mielestäni mielekkäitä keinoja ovat kaksi viimeksi mainittua. Lisärahoitus järjestyisi helposti poistamalla ay-jäsenmaksun vähennysoikeus.koskaan ei ole yhteen kirjoitukseen tullut nuin monta virhettä....
- Työmies
Aivan oikein, annetaan siis tämäkin veronvähennys hyvätuloisille ja mitä tulee terveydenhoidon kuluihin, lääkärit kyllä vetää sen välistä ja samalla kun edunvalvonta huononee yhä pienempi määrä kertyy verotuloja. Ollaan samassa jamassa kuin 80-90 luvun taitteessa. Mitäs te järjestäytymättömät valitatte teillähän on asiat hyvin! Käyttäkää vaan niitä "säästöjä" terveyskeskusmaksuihin meillä Liitto valvoo että työterveyshuolto pelaa.
- Ei nyt kyse ollut minun pär...
Niin kyllä minäkin niitä työterveys palveluita saan. Ja pystyn maksamaan terveyskeskusten maksut ja luonnollisesti olen vakuuttanut itseni pahemman varalle. Nyt kyse olikin kuntataloudesta ja sen mahdollisuudesta tarjota palveluita. Sinutkin on joskus koulutettu julkisilla varoilla. Toivon, että et tätä oikeutta halua viedä muilta pois. Enkä ehdottanut että liitot kokonaan pitäisi ajaa alas, mutta niiden toimintaa olisi myös tehostettava ja pääpaino pitäisi olla sen varsinaisessa päämäärässä eli työntekijöiden etujenajamisessa.
- proo
Ei nyt kyse ollut minun pär... kirjoitti:

Työntekijän etu on ENNENKAIKKEA matala verotus.
Siksi kannattaa äänestää oikeistoa ja vastustaa vasemmistoa ja sakia.
Kuulumalla sakiin työläinen kepittää itseään -koska sak ajaa sdp:n tyyliin kovan tuloverotuksen riistopolitiikkaa.
Varokaas siis vasemmistoa -se vie rahasi byrokratian alttarille.
- vesu
Toivottavasti kirjoitukseesi sisältyy aimo annos huumoria,vai että kuntien talous kuntoon heti kerralla poistamalla ay-jäsenmaksuista verovähennys oikeus! Jos liittojen vastustajien ja mollaajien älykkyys liitelee tällä tasolla,ei Suomalaisella ay-liikkeellä ole mitään hätää!
- Joskus pitää tehdä ikäviäki...
Niin ei tämäkään mikään taikatemppu ole, mutta huomattava tulonsiirto kunnille ja tähän kun lisätään palveluiden tehostaminen ja pientä rakeenteellista muutosta niin ollaan ainakin oikealla tiellä.
- che.
Verovähennyksen vaikutus kokonaisverotukseen lienee keskimäärin tuollaiset vajaa sata euroa per jäsen per vuosi. Pelkän kassan jäsenillä sama vaikutus on muutama kymppi. Keskimääräinen "vajaus" verotuksessa lienee 70-80 euroa per nenä per vuosi, ehkäpä hieman vähemmän.
Kahdelta miljoonalta 80 euron mukaan ihmiseltä tuo tekisi yhteensä sekä valtion- että kunnallisverotuksessa 160 miljoonaa euroa. Siis yhteensä koko maassa. Eipä tuolla verotulot merkittävästi nouse.
Mutta jos samantien poistetaan kaikki tulonhankkimisvähennykset (matkakustannukset, työkaluvähennykset), niin päästäisiin varmasti merkittäviin verotulojen nousuun. Tosin pimeä työnteki lisääntyisi takuuvarmasti.
Edellinen kappale oli vitsi. Tottakai kaikki tulonhankkimiseen liittyvät kulut pitää olla vähennyskelpoisia, myös ammattiliiton ja työttömyyskassan jäsenmaksut.- Tutkain
Kannatan verovähennysoikeuden poistoa sekä perustuslailliselta (järjestäytymisVAPAUS), että taloudelliselta kannalta (verovähennysoikeus on kalliimpi MYÖS ay-jäsenille, kuin ilman verovähennysoikutta maksu olisi), mutta en kylläkään kuntien rahoittamisen takia. Ay-jäsenmaksu vähennetään valtion verotuksessa, joten kuntien tulopuolelle ei tällä ole mitään vaikutusta.
PS Kaikissa liitoissa ei ole suhteellinen prosenttimaksu, vaan kiinteä vuosimaksu, eli vaikutus kansannettotulon (uus)jakoon on vähäisempi, kuin voisi luulla. Esimerkiksi kerkivertoduunari (26 000€/v) metalliliitossa maksaa selvästi korkeampaa jäsenmaksua, kuin ylempi toimihenkilö samalla alalla. - Reissumies
Tutkain kirjoitti:
Kannatan verovähennysoikeuden poistoa sekä perustuslailliselta (järjestäytymisVAPAUS), että taloudelliselta kannalta (verovähennysoikeus on kalliimpi MYÖS ay-jäsenille, kuin ilman verovähennysoikutta maksu olisi), mutta en kylläkään kuntien rahoittamisen takia. Ay-jäsenmaksu vähennetään valtion verotuksessa, joten kuntien tulopuolelle ei tällä ole mitään vaikutusta.
PS Kaikissa liitoissa ei ole suhteellinen prosenttimaksu, vaan kiinteä vuosimaksu, eli vaikutus kansannettotulon (uus)jakoon on vähäisempi, kuin voisi luulla. Esimerkiksi kerkivertoduunari (26 000€/v) metalliliitossa maksaa selvästi korkeampaa jäsenmaksua, kuin ylempi toimihenkilö samalla alalla.Pitkämatkaisten, viikottain vierailla paikkakunnilla oleville tulee antaa myös verohelpotus kakkosasunnon vuokrasta.
Vain siten työlliset ovat samalla tasolla taloudellisesti samanarvoisia samalla paikkakunnilla olevien työllisten kanssa.
Mutta eipä ole uutta kuulunut tähänkään epäkohtaan ei ay-liikkeiden joholta, kuin ei kansanedustajilta, eikä työnantajiltakaan. Kun oma napa voi hyvin, muusta viis. - che.
Tutkain kirjoitti:
Kannatan verovähennysoikeuden poistoa sekä perustuslailliselta (järjestäytymisVAPAUS), että taloudelliselta kannalta (verovähennysoikeus on kalliimpi MYÖS ay-jäsenille, kuin ilman verovähennysoikutta maksu olisi), mutta en kylläkään kuntien rahoittamisen takia. Ay-jäsenmaksu vähennetään valtion verotuksessa, joten kuntien tulopuolelle ei tällä ole mitään vaikutusta.
PS Kaikissa liitoissa ei ole suhteellinen prosenttimaksu, vaan kiinteä vuosimaksu, eli vaikutus kansannettotulon (uus)jakoon on vähäisempi, kuin voisi luulla. Esimerkiksi kerkivertoduunari (26 000€/v) metalliliitossa maksaa selvästi korkeampaa jäsenmaksua, kuin ylempi toimihenkilö samalla alalla.Yllättävän suuren loven tuo vähennysoikeus tekee verotuloihin, jos summasi pitää paikkansa. Oletko ihan varma, että kysymyksessä on nimenomaan summa, joka yhteiskunnalta jää saamatta, koska jäsenmaksut eivät ole verotettavaa tuloa? Ettei kysymyksessä vaan ole summa, jonka ihmiset maksavat jäsenmaksuja liittoon ja kassaan?
Voitko pistää linkin?
Jos perustuslakiin vetoat, niin silloin pitäisi poistaa kaikki mahdolliset tulonhankkimisvähennykset. Perustuslain 18§ mukaan jokaisella on oikeus harjoittaa haluamaansa ammattia tai elinkeinoa. Kukaanhan ei pakota työskentelemään pitkän matkan päässä eikä kukaan pakota metsuria ostamaan moottorisahaa, kyllähän ne puut pokasahallakin kaatuvat, mutta helvetin paljon hitaammin.
Kukaan ei myöskään pakota teettämään kotiin remonttia, joka on osittain verovähennyskelpoinen. Eikä kukaan pakota ostamaan omistusasuntoa tai opiskelemaan...
Auntolainan korkojen verovähennyskelpoisuus on todella suuri eriarvoistava tekijä, paljon suurempi kuin liiton jäsenmaksut. Sen verovähennysoikeus pitäisi poistaa pikimmiten tai antaa vuokralla-asujillekin samankaltainen etu. Mainittakoon, että itse hyödyn asuntolainan korkojen verovähennysoikeudesta, mutta pidän sitä silti epätasa-arvoa lisäävänä.
Liiton jäsenmaksu on tulonhankkimiseen ja siihen liittyvään jarjestäytymisVAPAUTEEN liittyvä menoerä, joka saa olla vähennyskelpoinen siinä missä muutkin tulonhankkimismenot. - proo
che. kirjoitti:
Yllättävän suuren loven tuo vähennysoikeus tekee verotuloihin, jos summasi pitää paikkansa. Oletko ihan varma, että kysymyksessä on nimenomaan summa, joka yhteiskunnalta jää saamatta, koska jäsenmaksut eivät ole verotettavaa tuloa? Ettei kysymyksessä vaan ole summa, jonka ihmiset maksavat jäsenmaksuja liittoon ja kassaan?
Voitko pistää linkin?
Jos perustuslakiin vetoat, niin silloin pitäisi poistaa kaikki mahdolliset tulonhankkimisvähennykset. Perustuslain 18§ mukaan jokaisella on oikeus harjoittaa haluamaansa ammattia tai elinkeinoa. Kukaanhan ei pakota työskentelemään pitkän matkan päässä eikä kukaan pakota metsuria ostamaan moottorisahaa, kyllähän ne puut pokasahallakin kaatuvat, mutta helvetin paljon hitaammin.
Kukaan ei myöskään pakota teettämään kotiin remonttia, joka on osittain verovähennyskelpoinen. Eikä kukaan pakota ostamaan omistusasuntoa tai opiskelemaan...
Auntolainan korkojen verovähennyskelpoisuus on todella suuri eriarvoistava tekijä, paljon suurempi kuin liiton jäsenmaksut. Sen verovähennysoikeus pitäisi poistaa pikimmiten tai antaa vuokralla-asujillekin samankaltainen etu. Mainittakoon, että itse hyödyn asuntolainan korkojen verovähennysoikeudesta, mutta pidän sitä silti epätasa-arvoa lisäävänä.
Liiton jäsenmaksu on tulonhankkimiseen ja siihen liittyvään jarjestäytymisVAPAUTEEN liittyvä menoerä, joka saa olla vähennyskelpoinen siinä missä muutkin tulonhankkimismenot.Epätasa-arvoa on etenkin progressiivinen verotus.
Se on sitä vasemmistolaista kateuspolitiikkaa ja ahkerien kansalaisten kurittamista sosialismilla.
Ylipäänsä tulisi laskea verotusta kautta linjan, verokatoksi max 40%. Yrittäjät/yritykset voitaisiin tiputtaa kiinteälle max 10 % tuloverolle. Näin saataisiin talous eli hyvinvointi pyörimään aktiivisesti.
Sen sijaan tulonsiirtoja voitaisiin leikata 30-70 % nykyisestä kokonaissummastaan (budjetissa).
Tuettava työllistymistä eikä sossutyyliin työttömyyttä eli tyhjän makoilua.
Yhteiskunta nousuun = alas verotus ja byrokratia.
Uskon että noin 30 v päästä asiat ovatkin jo paljon paremmin Suomessa eli työntekoa ja yrittämistä arvostettaisiin enemmän.
Vasemmisto on työntekovastainen liike -ehdottomasti. Niin sairasta on vasemmiston ajama riistoveropolitiikka eli tulojen varastaminen ahkerilta kansalaisilta. - che.
proo kirjoitti:
Epätasa-arvoa on etenkin progressiivinen verotus.
Se on sitä vasemmistolaista kateuspolitiikkaa ja ahkerien kansalaisten kurittamista sosialismilla.
Ylipäänsä tulisi laskea verotusta kautta linjan, verokatoksi max 40%. Yrittäjät/yritykset voitaisiin tiputtaa kiinteälle max 10 % tuloverolle. Näin saataisiin talous eli hyvinvointi pyörimään aktiivisesti.
Sen sijaan tulonsiirtoja voitaisiin leikata 30-70 % nykyisestä kokonaissummastaan (budjetissa).
Tuettava työllistymistä eikä sossutyyliin työttömyyttä eli tyhjän makoilua.
Yhteiskunta nousuun = alas verotus ja byrokratia.
Uskon että noin 30 v päästä asiat ovatkin jo paljon paremmin Suomessa eli työntekoa ja yrittämistä arvostettaisiin enemmän.
Vasemmisto on työntekovastainen liike -ehdottomasti. Niin sairasta on vasemmiston ajama riistoveropolitiikka eli tulojen varastaminen ahkerilta kansalaisilta.Jos haluatte veroalea, niin erotkaa kirkosta. prosentista puoleentoista on tuntuva alennus, jolle jokaisella on parempaakin käyttöä kuin pettävien piispojen ja vanhoillisten kivittäjien tilipussin lihottaminen. Kyllä sinne monttuun tai uuniin pääsee ilman papin aamentakin. Hyvä ja epäitsekäs vaihtoehto, jolla tulee aikanaan hautauskin hoidettua, on testamentata ruumiinsa tieteelle. Ja vihkiminen hoituu maistraatissa.
Suurin epäkohta suomalaisessa verotuksessa on, että yritykset joutuvat maksamaan kirkollisveroa, vaikka kukaan omistajista ei kyseiseen laitokseen kuuluisi. Siltä osin yritysten verotusta tulisi kyllä keventää.
Kirkko ja valtio olisi erotettava toisistaan siten, että kirkko perisi halutessaan jäseniltään jäsenmaksun kuten mikä tahansa yhdistys tai marttakerho.
Kirkosta eroaminen käy kätevästi nettiosoitteessa
www.eroakirkosta.fi
suosittelen lämpimästi veroalea kaikille. - proo
che. kirjoitti:
Jos haluatte veroalea, niin erotkaa kirkosta. prosentista puoleentoista on tuntuva alennus, jolle jokaisella on parempaakin käyttöä kuin pettävien piispojen ja vanhoillisten kivittäjien tilipussin lihottaminen. Kyllä sinne monttuun tai uuniin pääsee ilman papin aamentakin. Hyvä ja epäitsekäs vaihtoehto, jolla tulee aikanaan hautauskin hoidettua, on testamentata ruumiinsa tieteelle. Ja vihkiminen hoituu maistraatissa.
Suurin epäkohta suomalaisessa verotuksessa on, että yritykset joutuvat maksamaan kirkollisveroa, vaikka kukaan omistajista ei kyseiseen laitokseen kuuluisi. Siltä osin yritysten verotusta tulisi kyllä keventää.
Kirkko ja valtio olisi erotettava toisistaan siten, että kirkko perisi halutessaan jäseniltään jäsenmaksun kuten mikä tahansa yhdistys tai marttakerho.
Kirkosta eroaminen käy kätevästi nettiosoitteessa
www.eroakirkosta.fi
suosittelen lämpimästi veroalea kaikille.SUURIN epäkohta suomalaisessa verotuksessa on verojen yletön suuruus kaikissa asioissa. Ja verotuksen päällekkäisyys.
Eli alas tuloverotus reilusti (vähintäänkin puolitettava kautta linjan), alv laskettava tuotteille ja palveluille 22%:sta 5%:in, ruoan alv olkoot jatkossa 0-3%.
Auto- ja bensaveroa laskettava 80-90%:a alaspäin nykyisestä riistotasostaan.
Kiinteistövero poistettava kokonaan ja kaikki rakentamiseen liittyvät verot laskettava minimiin, ja asuinrakentamisen ja rak.materiaalien alv poistettava kokonaan.
Yritysverot laskettava reilusti alas, samoin pääomavero olkoot 5%:a. Perintövero pois kokonaan.
SAK erotettava päätöksenteosta täysin. Kirkollisvero tehtävä vapaaehtoiseksi. Sosiaalimaksut olkoot nykyisen noin 70%:n sijaan jatkossa 10-20%:a.
Ylipäänsä koko nykyinen sosialistien vaalima riistoverotusmalli tulisi tuhota totaalisesti.
Nykymalli kun ei toimi laisinkaan -tällä hetkellä kansalaisilta ja myös yrityksiltä riistetään veroja aivan liikaa.
Matalampi verotus todellakin luo aidon kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin.
Tutkikaapa esim. Sveitsiä joka on matalalla verotuspolitiikallaan maailman paras, vaurain ja hyvinvoivin valtio lukuisilla mittareilla tutkien. Täysin ylivertainen mm. Suomeen verraten.
Sille tosiasialle ei mahda edes riistoverososialistien punapropaganda yhtikäs mitään. USA-vastaisten sossuvouhottajien on siis turha mellakoida (siis Sveitsi rules). - che.
proo kirjoitti:
SUURIN epäkohta suomalaisessa verotuksessa on verojen yletön suuruus kaikissa asioissa. Ja verotuksen päällekkäisyys.
Eli alas tuloverotus reilusti (vähintäänkin puolitettava kautta linjan), alv laskettava tuotteille ja palveluille 22%:sta 5%:in, ruoan alv olkoot jatkossa 0-3%.
Auto- ja bensaveroa laskettava 80-90%:a alaspäin nykyisestä riistotasostaan.
Kiinteistövero poistettava kokonaan ja kaikki rakentamiseen liittyvät verot laskettava minimiin, ja asuinrakentamisen ja rak.materiaalien alv poistettava kokonaan.
Yritysverot laskettava reilusti alas, samoin pääomavero olkoot 5%:a. Perintövero pois kokonaan.
SAK erotettava päätöksenteosta täysin. Kirkollisvero tehtävä vapaaehtoiseksi. Sosiaalimaksut olkoot nykyisen noin 70%:n sijaan jatkossa 10-20%:a.
Ylipäänsä koko nykyinen sosialistien vaalima riistoverotusmalli tulisi tuhota totaalisesti.
Nykymalli kun ei toimi laisinkaan -tällä hetkellä kansalaisilta ja myös yrityksiltä riistetään veroja aivan liikaa.
Matalampi verotus todellakin luo aidon kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin.
Tutkikaapa esim. Sveitsiä joka on matalalla verotuspolitiikallaan maailman paras, vaurain ja hyvinvoivin valtio lukuisilla mittareilla tutkien. Täysin ylivertainen mm. Suomeen verraten.
Sille tosiasialle ei mahda edes riistoverososialistien punapropaganda yhtikäs mitään. USA-vastaisten sossuvouhottajien on siis turha mellakoida (siis Sveitsi rules)...tule tehdä vapaaehtoiseksi. Kirkko vain saa päättää omasta jäsenmaksustaan kuten muutkin kerhot ja yhdistykset :-)
Autoveroa tulee toki laskea, mutta sama vero tulee siirtää auton- ja polttoaineen käyttöön. Myös ympäristönäkökohdat puoltavat tätä. Se maksaa, joka saastuttaa.
Asuntolainan korkovähennyksen voisi poistaa tai antaa saman edun suhteutettuna myös vuokralaiselle. Siinä verovähennys on epäoikeudenmukainen ja sortaa pienituloisia, jotka eivät koskaan pääse kiinni omaan asuntoon, mutta maksavat osassa maata aivan järjettömän suuruista vuokraa.
Muuten verotuksemme on aika lailla kohdallaan ja meidän malliimme täysin sopiva.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Ikävä sinua
Onkohan sulla ollut sama tunne kuin mulla viimeisten parin päivän aikana, eilen varsinkin. Ollaan oltu ihan lähellä ja k273623- 412459
Otavassa tapahtuu!
Rakennuspalo, yläkerta tulessa. Henkirikosta epäillään. Tiettyä henkilöautoa etsitään, minkä mahdollinen epäilty ottanut362304Tulemmeko hyvin
Toimeen ja juttuun keskenämme? Luulen, että sopisit hyvin siihen ☀️ympäristöön, paljon kaikkea erilaista.♥️mietin tätä s72067Tiedän kuka sinä noista olet
Lucky for you, olen rakastunut sinuun joten en reagoi negatiivisesti. Voit kertoa kavereillesi että kyl vaan, rakkautta431572- 381539
- 141342
- 1271302
Pitkäaikaiset työttömät työllisyystöillä takaisin yhteiskuntaan
Vaikka se vähän maksaakin, niin parempi on valtion teettää hanttihommia, jottei yksilöistä tule yhteiskuntakelvottomia.2661285Kesäseuraa
Kesäseuraa mukavasta ja kauniista naisesta. Viesti tänään mulle muualla asiasta jos kiinnostaa Ne ketä tahansa huoli, t451275