Yli kymmenen vuotta myöhemmin

harmaapilvi

Otin joitakin lävistyksiä kasvojen alueelle parikymppisenä ja en ole enää niin tyytyväinen valintoihini. Koen myös, että nuorempana ei uskaltanut vaatia asiakaspalvelua tai puhua omasta puolestaan. Esimerkiksi kulmakoru laitettiin liian alas, lävistäjä kovasti väitti että kulmani menee alempana ja nypin ja piirrän ne ylemmäksi. Todellisuuden ollessa, että kulmakarvani ovat todella ohuet ja ylempänä. Koru roikkui alusta asti näkökentässä, ylempi reikä keskellä kulmakarvaa, ei mukava tuo reikä alempana roikkuluomessa. Lävistyspaikka oli ihan suosittu paikka Helsingissä... Silta on laitettu eri paikassa ja sekään ei ole oikein suora, tämäkin suosittu paikka. Arvet ovat loppuelämän silmien välissä ja tunto on omituinen kohdasta. Lävistäjät ja tatuoijat ovat ihmisiä siinä missä moni muukin. Usean ollessa taitavia jäljessään, mutta usean ollessa keskinkertaisia työssään, aivan kuten muissakin ammateissa/taidoissa.
Muistan miten lävistystä ajatteli, että se on osa minua, korostaa luonnettani ja koristelee piirteitäni, mutta eihän se pidä paikkaansa. Lävistys/tatuointi/vaate/auto/tavara ei kerro sinusta mitään, sinun pitäisi kertoa sinusta, ei sen miltä näytät ulkoapäin tai mitä omistat. Lävistys ja tatuoinnit ovat muodikkaita asioita siinä missä muutkin, ostat statusta, sisältöä itsellesi.
Jos jotain suosittelen niin varomaan kasvon alueita, koska jos muutut ihmisenä myöhemmin elämässäsi ja sitä on vaikea tietää. Jos eläisin nyt tätä aikaa päälle parikymppisenä varmaankin alkaisin levittämään korvanreikiä, tekisin kieleen jotain ja ottaisin tatuointeja rohkeille alueille, näkyville. Joten koen olevani hiukan onnekas ettei siihen aikaan ollut vielä niin extreme tyyliä katukuvassa kuin nyt.
Olet mielenkiintoinen ja erilainen oma itsesi, joka näkyy siinä miten elät, käyttäydyt ja puhut, ei niinkään miltä näytät. Tatuointisi tarina, ei ehkä myöhemmin enää puhuttele sinua ja voi kuulostaa kymmenen vuoden päästä lapselliselta kun olet kokenut paljon suurempia asioita elämässäsi.
Tatuoinnit ja lävistykset voivat olla taideteoksia, kauniita ja puhuttelevia, mutta tee se itsesi takia. Älä ota ikinä tatuointia tai lävistystä sen takia miltä näyttäisit muille. Koin muka itse tehneeni nuorempana näin, täydenväni itseäni.. mutta nyt myöhemmin koen, että halusin lävistysten kautta kertoa katsojalle kuka minä olen. Eihän lävistys tai muukaan ulkopuolinen asia määritä sinua. Koen olevani myös hyvin impulsiivinen luonne, teen nyt ja mietin myöhemmin. Ehkä joku samaistuu.
Kyllä edelleenkin varmaan ottaisin lävistyksen jos kokisin sen erityisen esteettisen kauniiksi, mutta vaadin myös tasokasta asikaspalvelua ja osaamista tekijältä. Ostat jotain loppuelämäksesi.

0

809

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala

        Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka
        Maailman menoa
        93
        2566
      2. Kyläkauppias ajoi kännissä töistä kotiin

        Ei edes kallis auto estä humalassa ajamista, vaikka luulisi alkolukko olevan sellaisessa jo vakiovarusteena. https://ww
        Maailman menoa
        91
        1506
      3. Tiedän satavarmasti ettet tule koskaan

        Uskaltamaan mitään. Ei me tulla edes näkemään koskaan.
        Ikävä
        67
        1485
      4. EU komissio - EU-elpymisrahoja voidaan käyttää TILAPÄISESTI väärin!

        Espanja ohjasi miljardeja euroja – Nyt EU-komissio teki yllättävän paljastuksen Skandaaliksi noussut Espanjan EU-rahoje
        Maailman menoa
        13
        1218
      5. Miks me oikein

        Rakastuttiin vaikka kaikki on mahdotonta?
        Ikävä
        81
        953
      6. Kiitos upeasta palvelusta kukkamyyjä

        Kiitos sinulle upea kaunis kukkamyyjä Kuhmon torilla 🌹 Upea iloinen asenteesi ja kaunis hymysi pelasti päiväni ❤️ Jäi
        Kuhmo
        17
        942
      7. Miehet trikoissaan

        On se kauhian näkköistä, kun miehet tiukossa trikkoissa juoksentelloo ja mulukku paestaa trikkoijjen läpi. Kahtokkee pe
        Suomussalmi
        39
        848
      8. Ratikka Turkuun

        Ei hyvä. Ja syy on siinä , kukaan ei osaa suunnitella oikeaa reittiä. Pitää huomioide, kiskoja sijaintia ei voi muutta
        Turku
        112
        841
      9. Nainen, mikset lähetä

        miehelle viestiä? Tiedän, että sulla on asiaa ja kysyttävää.
        Ikävä
        54
        793
      10. Rakastan sinua

        Yhä.
        Ikävä
        30
        726
      Aihe