Surullisin mielin...
Parisen viikkoa sitten ison työpaikan porukalla laivaristeilyllä, menomatkalla bussissa jo yksi pojista tuli jututtamaan erikseen mua... pilke silmissään, kiinnostuneena. Kiinnostuin itsekin ja vaivihkaa katselin, onko miehellä sormus, mutta valitettavasti oli. Ajattelin, että that's it.
Reissun yhteisten ohjelmien aikana katseet kuitenkin kohtasi moneen kertaan... illan aikana törmäilimme monesti porukoiden keskellä kunnes viimein istuimme vieretysten... lopulta suudellen ja vuoroin jutellen. Kävimme tanssimassa ja sain houkuteltua miehen kertomaan elämästään... jossa tällä vaimo ja yhteinen lapsi. Silti todella aktiivisena hakemassa seuraani ja osaten kiihottaa... myös mielikuvitustani.
Lopulta en kestänyt enää... halusin tuota miestä, mutten voinut... en halunnut ryhtyä työkaverin kanssa pelehtimään ja toisaalta tuntui todella pahalta se, että hänellä on vaimo ja perhe. Pääsin tilanteesta pois loukkaamatta ja seuraavana päivänä näimme taas yhteisen ohjelman merkeissä. Mielenkiinnon näin edelleen hänen silmissään.
Viikko risteilyn jälkeen olin edelleen kuin noiduttu... varoin menemästä hänen työpisteensä lähellekään ja onnistuin pysymään näkymättömissä, itse näin kuitenkin hänet mutta kaukaa. Nyt kun reissusta on jo enemmän aikaa... tänään törmäsin häneen töissä... mitenkään valmistelematta ja polveni meinasivat pettää.. ne silmät, kuin porautuen omiini... haastaen. Lopulta vaihdoimme muutaman sanankin, täysin mitättömiä... se mitä muuta sanattomasti "keskustelimme" oli paljon enemmän.
Miten niin helposti voin ihastua silmittömästi ja toisaalta, miten hän, perheellinen mies, voi pyrkiä niin lähelle. Pelkkään panoon en ala, mutta väistettävä minun on... ettei niin kävisi. Yhtäaikaa tuntuu niin hyvältä... ja samalla niin pahalta.
Parisen viikkoa sitten ison työpaikan porukalla laivaristeilyllä, menomatkalla bussissa jo yksi pojista tuli jututtamaan erikseen mua... pilke silmissään, kiinnostuneena. Kiinnostuin itsekin ja vaivihkaa katselin, onko miehellä sormus, mutta valitettavasti oli. Ajattelin, että that's it.
Reissun yhteisten ohjelmien aikana katseet kuitenkin kohtasi moneen kertaan... illan aikana törmäilimme monesti porukoiden keskellä kunnes viimein istuimme vieretysten... lopulta suudellen ja vuoroin jutellen. Kävimme tanssimassa ja sain houkuteltua miehen kertomaan elämästään... jossa tällä vaimo ja yhteinen lapsi. Silti todella aktiivisena hakemassa seuraani ja osaten kiihottaa... myös mielikuvitustani.
Lopulta en kestänyt enää... halusin tuota miestä, mutten voinut... en halunnut ryhtyä työkaverin kanssa pelehtimään ja toisaalta tuntui todella pahalta se, että hänellä on vaimo ja perhe. Pääsin tilanteesta pois loukkaamatta ja seuraavana päivänä näimme taas yhteisen ohjelman merkeissä. Mielenkiinnon näin edelleen hänen silmissään.
Viikko risteilyn jälkeen olin edelleen kuin noiduttu... varoin menemästä hänen työpisteensä lähellekään ja onnistuin pysymään näkymättömissä, itse näin kuitenkin hänet mutta kaukaa. Nyt kun reissusta on jo enemmän aikaa... tänään törmäsin häneen töissä... mitenkään valmistelematta ja polveni meinasivat pettää.. ne silmät, kuin porautuen omiini... haastaen. Lopulta vaihdoimme muutaman sanankin, täysin mitättömiä... se mitä muuta sanattomasti "keskustelimme" oli paljon enemmän.
Miten niin helposti voin ihastua silmittömästi ja toisaalta, miten hän, perheellinen mies, voi pyrkiä niin lähelle. Pelkkään panoon en ala, mutta väistettävä minun on... ettei niin kävisi. Yhtäaikaa tuntuu niin hyvältä... ja samalla niin pahalta.
Vastaukset 1
Vanhimmat
ei villekään välitä!