Paniikkikohtaus vai psykoosi?

Tuo on kontrollin eli hallinnan menettämisen pelkoa. Et luota itseesi. Sitten kun keräät lisää itseluottamusta tuota ei enää tapahdu. Ei ole psykoosia, huonoa itseluottamusta. On ollut samanlaisia kokemuksia, mutta selvisin niistä.

itsellä tuli pitkän prosessin jälkeen juurikin näitä pakkoajatuksia jotka olivat järkyttäviä. Hyppään ratikan alle, Kuristan lähimmäisen jne... ja mitään tällaisia haluja ei ole mutta aiheutti todella lamauttavan ahdistuksen. Lekurille kun menin niin ensimmäinen helpotus oli että siellä tämä näytti olevan sairaus muiden joukossa ja sain vahvistuksen että en olekaan seinä hullu psykopaatti. Alussa nämä ahdistuksen aiheutti täydellisen lamaantumisen ,ja olin aivan varma että joudun suljetulle hoitoon. Ja tähän liittyy diagnoosina juuri tuo kontrollin menettämisen pelko. lääkkeet ensiksi opamoxit ja sen jälkeen ollaan syöty ssri lääkettä. Tilanne helpottanut mutta ei missään nimessä kokonaan hävinnyt. Terapiaa ja mindfullnesia ja omien ajatuksien tarkkailua lääkkeet niin olen taas arjessa kumminkin kiinni. Työt sujuu mainioista ja ongelmat ja pakko ajatuksen kohdistukin enemmän kavereihin ja perheisiin jotta nämä varmasti ovat tarpeeksi järkyttäviä...
Eli diagnoosina ahdistusherkkyys, Pitkittynyt stressi/yleinen ahdistus ja nämä pakkoajatukset on ne viimeiset jotka katkaisi kamelin selän. Ja tähän liittyy myös paniikkokohtausmaisia ei saa henkeä, Ei pysty nielemään pyörryttää kaupassa jne..
Ja kun menee tähän juurisyyhyn niin se on tuo kontrollin/hulluksi tulemisen pelko.
Eli oman kokemuksen ja psykiatrienkin mukaan nämä ahdistukset ei ole välttämättä paniikki, yleistyntyt tai ODC vaan nämä voi hyvin olla rinnalla. Eli jos nyt jotain neuvoja niin psykiatrille ja kerro kaikki paniikko, ODC oireet rehellisesti niin siitä tuo alkaa setviytymään. Todennäköisesti tulee pilleripurkkia jos jonkunlaista ja tuosta ainakin itsellä alkoi tuskaisen hidas vaihe paranemaan päin jossa on tullut pari askelta eteenpäin ja välillä joku askel taaksepäinkin .

Kyllä epäilen psykoosia. Nim.eräs tuttavani kertoi samanlaista oireista. Harhoja, ulkopuolista tunnetta jne. Tarina on surullinen; hän päätti päivänsä oman käden kautta.
Suunnitelma oli, ihme kyllä, millintarkka: hirttäytyminen joen ylittävän sillan pilariin!
Jos köysi olisi katkennut, olisi hukkunut!
Tästä opimme, että kannattaa ottaa vakavasti pienetkin oireet!
Voimia sinulle!

Psykoterapeutti on ammattilainen, osaa auttaa ratkaisussa. Kannattaa syvällisesti käsitellä tuo asia, niin alkaa löytyä ratkaisuja. Miettiä mitä kaikkea siihen liittyy.

Alkoiko sulla noi ajatukset ennen psykoterapiaa jo?

Hyvä jos menettäisit kontrollin, vietäis sut hoitoon

Ihan kun olisin itse kirjoittanut, niin tutun oloista oli teksti. Olen yrittänyt välttää stressaavia tilanteita. Kun pääset stressaavasta tilanteesta pois ja alat kohta miettimään että nolasitko itses, muistat tapahtuman jonka kohta jo mielesi värittää ja et voi olla varma mihin enään uskoa.

yli 15v ollut samaa itsellä. peittelin paniikkia ja (kuoleman)pelkokohtauksia vihantunteella. Kun aloin luopua vihantunteesta niin tuli järkyttävät kuolemanpelkotila kohtaukset joissa mm iho alkaa karvastelemaan kun veri ei kierrä elimistössä ja sydän lyö tuhatta ja sataa minuuttien ajan. on aivan järkyttävä tunne. aivan kuin olisi jo tuonelanpuolella ja voisi joutua sinne millä sekunnilla tahansa.. pahin on paniikki kohtaukseen yhdistyvä agression tunne joka pitkittyneenä tuntuu sydämmessä pistona joka kestää tuntikausista jopa päivään.. :( valitettavasti mitään lääkettä tähän ei ole muutakuin rukoilu. beta-salpaajista ei ole itselleni apua. turvallisuutta minun elämässä ei ole koskaan ollut, enkä koe että minusta kukaan välittäisi

Itselläni oli samat oireet nuorena, ja diagnooseina masennus sekä sosiaalisten tilanteiden pelko. Yritin elää normaalisti opiskella, seurustella muiden kanssa jne. Mutta sairastuin psykoosiin ja nyt diagnoosina lopulta skitsofrenia. Kotosalla vietän aikani nykyään ja oireita paljoakaan ei ole enää onneksi. Pitää kai kaikkien löytää se oma paikkansa tässä elämässä. Kaikki eivät voi menestyä, osan kohtalo on surullinen. Mutta kaikella on kenties tarkoituksensa, kärsimykselläkin ehkä jonkinlainen rajansa.

Jätä ne stressaavat asiat ainakin. Jos polille ja lääkekierteeseen joudut, niin elämä alkaa mennä todella alamäkeä. Hoito on täällä sellaista ihmistä pompottavaa nöyryyttävää pelleilyä, että mielenterveyspotillat kuolevat 20 vuotta muuta väestöä aiemmin.

On kokemusta, vuodelta 2003.. tuntui kuin olisin jotenkin kirottu ja joku kontrolloisi minua.. samalla ajatukset pyöri kiivasta vauhtia päässä.