7 luonteenpiirrettä

22plus4

7 luonteenpiirrettä, jotka tekevät ihmisestä rakastettavan

https://www.iskelma.fi/uutiset/viihde/a-112583


Tunnetko erittäin rakastettavan ihmisen, josta et voi olla pitämättä? Hän saattaa pitää hallussaan yhtä tai useampaa ominaisuutta, jotka tekevät ihmisestä herttaisen muiden silmissä.

Ihminen, josta muut eivät voi olla pitämättä omaa seitsemän piirrettä. Lue ne alhaalta.

1. Rehellisyys

Vaikuttaa siltä, että rehellisyys on harvinainen hyve nykypäivänä. Valheita kerrotaan muun muassa siksi, että ne "myyvät" paremmin. Totuutta puhuvissa ihmisissä on silti erikoista karismaa. He eivät yritä miellyttää ketään, eikä heitä voi ostaa.

2. Romanttisuus

Ihmiset, jotka katsovat maailmaa vaaleanpunaisten linssien kautta näkevät kaikissa asioissa jotain kaunista. Tällaisen ihmisen seurassa on vaikea olla tylsistynyt ja masentunut. On aina syytä uskoa rakkauteen ja hyvän voimaan - sen romantikkoystävämme voi meille opettaa.

3. Uhrautuvaisuus

On kaunis asia, kun ihminen tekee jotain ajattelevaista toiselle ihmiselle. Pyyteettömyys tarttuu. Tällainen ihminen on hyvä esimerkki - ja maailmassa on muutenkin liikaa itsekkyyttä.

4. Herkkyys

On samalla lahja ja kirous tuntea asiat syvästi. Moni herkkä ihminen aistii lähiympäristönsä asiat herkästi. Koetko toisten ahdistuksen herkästi ja oletko empatiakykyinen? Tällainen ihminen lähestulkoon tietää, millaista on olla toisten pöksyissä.

5. Tietoisuus

Tietoisesti elävä ihminen tuntee, että hänen elämällään on merkitystä ja että hän on pallon päällä tietyn tarkoituksen vuoksi. Hän näkee itsensä yksilönä, joka voi tehdä hyvää omana elinaikanaan. Tietoinen ihminen huomaa sateenkaaren taivaalla sateen jälkeen, kevään värit ja tuntee inspiraatiota pienistä, kauniista asioista.

6. Haavoittuvaisuus

Moni oppii ilmaisemaan tahtonsa voimakkaasti ja olemaan varuillaan. Ihmisen suojausmekanismit eivät aina aiheuta hyvää oloa, vaan joskus tuottavat enemmän kärsimystä. Niiden tuloksena ihminen sulkee itsensä ulkopuolelle. Haavoittuvaisuuden näyttäminen on pelottavaa, mutta sen seurauksena toiset voivat todella tuntea sinut.

7. Maanläheisyys

Maailma on täynnä monimutkaisuuksia, kaikkea kallista ja saavuttamatonta. Yksinkertainen karisma on sitä, että ihminen on mitä on. Hän on helpostilähestyttävä ja konstailematon kokonaisuus, jonka luokse on vaivatonta mennä juttelemaan. Maanläheinen ihminen on samalla tasolla muiden kanssa ja kohtaa mielellään toiset ihmiset.

Lähde: Huffington Post.

13

352

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Erittäin hyviä piirteitä..,

      Varmasti totta.

    • No voi hellanlettas ja tuuteli-luu.

      Tuohan on ihan kuin minä nuorena, hyi helkkari.

      Onneksi olen jo parantunut. Vielä kun lopettaisi palstailun, niin se olisi siinä!

      1. Rehellisyys

      Rehellisyys on se todellisuuden tylppä lyömäase, jonka jäjiltä löytyy hengiltä lyötyjä maksettuja valehtelijoita.

      Löytyy edelleen.

      2. Romanttisuus

      Kammottava piirre miehessä. Erityisesti sen limainen kynttilät-itse tehty illallinen-kukkaset ovat poikkeuksellisen oksettavia.

      Olen parantunut.

      3. Uhrautuvaisuus

      Uhrilampaat uhrataan. Mää mää, huraa! Puhallan yhteiseen hiileen joskus sangen reippaastikin, mutta että uhrautuvaisuus. Johan sille naurimaan aidatkin nauravat.

      Olen parantunut.

      4. Herkkyys

      Herkkyys on osoittautunut siunaukseksi. Neuvoteltaessa tulee harvoin vastaan ihmistä, josta ei saa selvää. Tavikset voi kyniä orvaskettä myöten.

      Löytyy edelleen.

      5. Tietoisuus

      Tietoisuus on harhaa. Tämän lisäksi mieti oletko todellakin niin tärkeä tässä käsityskykysi ylittävässä maailmankaikkeudessa, että juuri sinä olet tosi tärkeä esimerkiksi Andromedan galaksin kannalta?

      Niinpä.

      Olen parantunut.

      6. Haavoittuvaisuus

      Haavoittuvaisuus tarkoitta sitä, että sinut hakataan plln (ostan pari vokaalia) päreiksi ja viillellään väriseviksi suikaleiksi.

      Riittävän helvetin tulilla pohjaankeittämisen jälkeen ei tunnu enää missään.

      Olen parantunut.

      7. Maanläheisyys

      Phhh. Kaikkea roskaa.

      Olen parantunut.

      Todellakin, ennemmin syön tuhat kiloa Beelsebubin ektrementtiä, kuin olen nuorempi itseni.

      • .. Herkkyys(kin) on Kiinteä/Pysyvä Ominaisuus.. Herkkyyden Piirteitä ja Voimakkuutta myöden.. ;P

        .. Ja IhmisApina toimii Aina Oman Persoonansa/Luonteensa mukaisesti, eli jos jotain pystyt ns. harrastamaan/tekemään ilman, että Persoonasi/Luonteesi ns. HakkaaVastaan ja ilman, että siitä seuraa Sisäistä NegatiivistäPalautetta, niin se/ne asiat kuuuluu silloin kyseisen Yksilön Persoonaan/Luonteeseen.. ;P


      • NuuskaMuikkune kirjoitti:

        .. Herkkyys(kin) on Kiinteä/Pysyvä Ominaisuus.. Herkkyyden Piirteitä ja Voimakkuutta myöden.. ;P

        .. Ja IhmisApina toimii Aina Oman Persoonansa/Luonteensa mukaisesti, eli jos jotain pystyt ns. harrastamaan/tekemään ilman, että Persoonasi/Luonteesi ns. HakkaaVastaan ja ilman, että siitä seuraa Sisäistä NegatiivistäPalautetta, niin se/ne asiat kuuuluu silloin kyseisen Yksilön Persoonaan/Luonteeseen.. ;P

        Tahto.

        Se on olemassa sen vuoksi, että voit tehdä asioita vaikkapa persoonaasi vastaan.


      • PalstaTrolli kirjoitti:

        Tahto.

        Se on olemassa sen vuoksi, että voit tehdä asioita vaikkapa persoonaasi vastaan.

        .. Äläs Nyt Järmää.. Vaikka olenkin Väsy ja UlosAntini on varmasti "normaaleille" (..;D) normaaliakin EpäSelvempää, niin.. Joo voit tehdä.. Mutta sen hinta voi olla Aikast Kova.. Ja se Hinta tulee Maksettavaksi ennemmin tai myöhemmin.. KorkojenKera.. ;P


      • NuuskaMuikkune kirjoitti:

        .. Äläs Nyt Järmää.. Vaikka olenkin Väsy ja UlosAntini on varmasti "normaaleille" (..;D) normaaliakin EpäSelvempää, niin.. Joo voit tehdä.. Mutta sen hinta voi olla Aikast Kova.. Ja se Hinta tulee Maksettavaksi ennemmin tai myöhemmin.. KorkojenKera.. ;P

        Kerrohan, miksi minun pitäisi säästää itseäni?

        Kuolema korjaa kuitenkin, ennemmin tai myöhemmin.


      • PalstaTrolli kirjoitti:

        Kerrohan, miksi minun pitäisi säästää itseäni?

        Kuolema korjaa kuitenkin, ennemmin tai myöhemmin.

        .. Noh, mitä sellaista muka sitten teet, että sulle tulee siitä NegaFeedBackia?.. Ja jos taas sulle ei jostain tule, niin se on ihan sun Oikean Persoona/Luonteen mukaista toimintaa.. ;P


    • RumaMiesToteaa

      Mulla on kaikki nuo luonteenpiirteet, mut ei mua kukaan nainen rakasta, koska olen ruma mies.
      Ei rumaa miestä kukaan nainen rakasta, kun ensimmäiseksi silmiin pistää ruma pärstä ja se johtaa heti hylkyyn, ei siinä luonteenpiirteet pääse edes esille.
      Ei ole edes mitään mahdollisuutta tuoda luonteenpiirteitä esille, kun hylätään heti ulkonäön perusteella, kuin todeten, ettei tuolla voi olla mitään hyviä luonteenpiirteitä, kun pärstäkerroin on ala-arvoinen.

      • PetolinnunTakalisto

        Asiaa kirjoitit. Jos pärstäkerroin on epäkunnossa, niin mitään mahiksia ei ole naisten suhteen.


      • Tarkennus

        "Hän on helpostilähestyttävä ja konstailematon kokonaisuus, jonka luokse on vaivatonta mennä juttelemaan."?


      • PetolinnunTakalisto kirjoitti:

        Asiaa kirjoitit. Jos pärstäkerroin on epäkunnossa, niin mitään mahiksia ei ole naisten suhteen.

        Ei kunnollinen nainen halua miestä pelkän pärstäkertoimen vuoksi, vaan siksi, että hän on mies. Jos et tiedä, mitä tarkoittaa olla tosimies, lue mun aloittamia ketjuja.


      • crux

        Ihan samaa mieltä. Olen herkkä ja haluan vain hyvää mutta mitä arvoa näillä asioilla on ilman komeaa naamaa ja korkeaa energiatasoa? Ilman hyvää ulkonäköä ei ainakaan mies pääse osoittamaan rakastettavuuttaan.


    • finsuccer

      Kyllä. Keneen tällä palstalla voisi rakastua. Odotan..

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Duunarit hylkäsivät vasemmistoliiton, siitä tuli feministinaisten puolue

      Pääluottamusmies Jari Myllykoski liittyi vasemmistoliittoon, koska se oli duunarien puolue. Sitä samaa puoluetta ei enää
      Maailman menoa
      234
      5320
    2. Olen väsynyt tähän

      En osaa lopettaa ja koen huonoa omaatuntoa tästä. Kaikki on muutenkin turhaa ja tekemisesi sattuvat. Tunteita on vain hy
      Ikävä
      46
      5190
    3. Oppiiko vasemmistolaiset valehtelun jo kotonaan?

      Sillä vasemmistolaiset/äärivasemmistolaiset valehtelee ja keksii asioita omasta päästään todella paljon. Esim. joku vas
      Maailman menoa
      221
      2864
    4. Seuraava hallituspohja - Kokoomus, kepu, persut + KD

      Kokoomus saa ainakin 20% kannatuksen ensi vaaleissa, keskusta sanoisin noin 15%, persut todennäköisesti enemmän, ehkä 17
      Maailman menoa
      144
      2434
    5. Olenko mies sinun mielestä outo?

      Saat vastata rehellisesti.
      Ikävä
      65
      2032
    6. Millasia unelmia sulla on?

      onko unelmia...?
      Ikävä
      70
      1840
    7. Miten usein toivot

      Tai olet toivonut että olisimme lähekkäin vai toivotko ollenkaan?
      Ikävä
      208
      1704
    8. Miksi et voi tutustua minuun irl?

      Vastaa yleisellä tasolla/ympäripyöreästi, jos pelkäät tunnistamisia.
      Ikävä
      184
      1343
    9. Muistakaa persut, että TE petitte, ei kokoomus

      Miksikö kukaan ei arvostele kokoomusta? No sen vuoksi, että kokoomus noudattaa vaalilupauksiaan. Sen sijaan TE persut,
      Maailman menoa
      12
      1249
    10. Martina tienaa itse rahansa

      Ei tarvitse anella elättäjältään rahaa, ruokaa ja laukkuja.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      320
      1191
    Aihe