Täältä apua huonoon suhteeseen

lukekaapaläpi

1

238

    Vastaukset 1

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • y15

      Miten voi olla niin ettei nainen kykene, huolehtimaan omasta hyvinvoinnista itse, siihen tarvitaan aina muita apuun. Lähes aina kerrotaan kuinka toinen tekee sitä ja tätä, mutta puoliso vaan odottaa ja haaveilee että tilanne muuttuisi. Kyllä jokaisen on ihan itse hoidettava oma hyvinvointinsa, sitä ei voi antaa muiden tehtäväksi, tätä on täysin turha yrittää selitellä mieleisekseen, jos on täysivaltainen aikuinen. On halpamaista syytellä puolisoa, jos itse ei ole tehnyt asialle mitään, kyllä aikuisuuteen kuuluu vastuullisuus, oli sitten mies tai nainen.

      On todella järkyttävää lukea tarinoita jossa puoliso kertoo, olleensa vuosia väkivaltaisessa suhteessa ja ei ole kyennyt tekemään asialle mitään. VÄKIVALTA ON AINA TUOMITTAVAA, EIKÄ KENENKÄÄN SAA HYVÄKSYÄ TÄTÄ. Mutta kyllä uhrinkin tulee huolehtia omista asioista, muutenkin kuin haukkumalla puolisoaan muille, haukkuminen pahentaa tilannetta.

      Jos koet epäasiallista kohtelua toimi heti, turha kysellä muiden mielipiteitä, koska ainoastaan sinä itse tiedät omat rajat ja mitä olet valmis kestämään/hyväksymään. Jokaisen tulee itse kyetä tekemään ratkaisut omissa asioissa tai muuten olet holhouksessa, jos on ongelmia asian kanssa tulee hakea apua asiantuntialta, ei kavereilta. Kavereilta voi saada mielipiteitä, mutta päätökset joutuu jokainen punnitsemaan itse.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Orpo pelästyi, kun asiat tulivat ilmi ? Hallitus ei enää tuekaan Garden hanketta

      Pääministerinä Orpo on vastuussa hallituksensa päätöksenteosta. Hallitus päätti avokätisestä tuesta hankkeelle, joka ei
      Kansallinen Kokoomus
      405
      1706
    2. Ei käy sääliksi sitä miestä

      Sitä saa mitä tilaa.
      Ikävä
      145
      1111
    3. Olet kuin minä

      Jännä huomata tämä kerta toisensa jälkeen eikö ❤️
      Ikävä
      87
      1055
    4. Mitähän ajattelet

      Nykyään minusta tai meistä tai tapahtuneista?
      Ikävä
      66
      1046
    5. Mitä kaivattusi

      pelkää? 👻
      Ikävä
      95
      958
    6. Miksi naiset tuoksuvat vaihdevuosien tietyssä vaiheessa todella etäännyttäviltä

      Mietin tätä, onko luojalla ollut jokin tarkoitus näin voimakkaan lemun aikaan tekemiselle. Monet ajattelevat miten joku
      Sinkut
      142
      802
    7. Hankkikaa elämä

      Tiedetään että hän on mielenkiintoinen mutta rajansa kaikella.
      Ikävä
      94
      731
    8. Sinun silmiisi kun

      Katson niin ymmärrän sen. 👁️👁️👀
      Ikävä
      45
      691
    9. Voisitko mies auttaa..

      Ottaisit yhteyttä vielä kerran, jos haluat? 🤔 Jätäthän ilkeät kommentit pois.
      Ikävä
      50
      669
    10. En ehkä onnistu siinä

      Kovasti minä yritän näyttää kauniilta, vain sinua varten, mutta en taida onnistua siinä.
      Ikävä
      57
      644
    Aihe