Vaimoni haluaa tavata vanhoja panojaan!

Kerokaa mitä mieltä olette? Vaimoni haluaa viestitellä ja tavata vnhoja (ennen minun aikaani) panojaan. Panoja tuolta viime kesältä. Miten paljon mun pitää sietää? Hän väittää, että se on täysin viatonta ja kahville vaan ja heitellään kuulumiset-tyyppistä toimintaa. Mutta mä olen sitä mieltä, että miksi asettaa itsensä tieten tahtoen tolanteeseen, jossa se itsekontrolli todellakin voi pettää. Mä uskon, että hän ei TÄLLÄ HETKELLÄ halua niiltä mitään muuta kuin vain todellakin heitellä kuulumiset, mutta ei siihen montaa katsetta tai sanaa tarvita kun ämmän pää tyhjenee ja ollaan verestämässä vanhoja muistoja...
Niin hän kertoo sen tapahtuneen edellisen suhteen aikana, jolloin hän nämä panonsa pani. Pää vaan tyhjeni, ei ajatellut mitään, oli PAKKO mennä LOPPUUN saakka, vaikka edellinen mies ja lapset odotti kotona!
Nyt hän väittää, että mä olen sairaan mustasukkanen vaikka mä en ole vielä muuta kuin suuttunu, keskustellu jne. En siis ole toiminut mitenkään sairaasti. Hän sanoo, että haluaa olla TÄYSIN VAPAA! Hän ei halua tuntea itseään yhtään kahlituksi. Ongelma vain on siinä, että hänen mielestään sellaisetkin asiat on ok, jotka mun mielstäni ei ole. Sellaset, joita mä en sallisi itsellenikään, mutta hän sallis ne minulle, koska sallii ne itselleen.
mitä pitäis tehdä?
214361
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 21

Vanhimmat

Löysää vähän pipoa ja anna naisellesi tilaa. Vuokraa hänelle hotellihuone naapurikaupungista ja tavatkoon siellä naapurikaupungissa vanhoja tuttujaan, ja olkoot yötä hotellissa (koska jutellessa aika kuluu eikä väsyneenä ole mukava matkustaa).

Naista ei saa kahlita, ja kyllä vaimosi pitää saada tavata vanhoja tuttujaan joihin kuuluu myös ns panot.

Äänestä
  • Hyväksyisitkö sen saman omalle miehellesi? Se nyt olis ihan itsestään selvää mitä siellä tapahtuis! Sehän vuokraili sillon huonetta eri hostelleista niitä oanojaan varten!
    Niin, että ongelma on pelkästään MINUN päässäni...taas!

    Äänestä

  • "Naista ei saa kahlita, ja kyllä vaimosi pitää saada tavata vanhoja tuttujaan joihin kuuluu myös ns panot"

    Piti vielä sanomani sellanen juttu, että Hän väittää, että mun exä EI voi olla mun ystävä, mutta ei ne voi kyllä olla ne hänen PANOTKAAN mitään YSTÄVIÄ!!!

    Äänestä

Vaimosi selvästi verestää muistojaan, jos ei viellä pettämällä niin ainakin se tapaa niitä ihmisiä ja juttelee siitä miten upeeta se oli tavata näitä ihmisiä

Jos vaimosi siis haluuaa avointa suhdetta(sain käsityksen viimeisistä lauseistasi että haluaa) sä voit joko suostua siihen tai lopettaa suhteen. Et voi olettaa muijasi tekevän jotain mitä se ei halua etkä voi itse tehdä jotain mitä sä et halua.

Joskus pelkkä rakkaus ei riitä, tarvitaan myös samat arvot ja halut

Äänestä
  • Olet ihan oikeassa. Pelkkä rakkaus ei riitä. Tarvitaan myös "pelisäännöt" ja samat arvot. Ne tuntuu nyt olevan hukassa. MÄ en halua mitään avointa suhdetta. MÄ haluan, että se on vapaa eikä tunne oloaan kahlituksi, mutta kun se haluaa mun mittapuuni mukaan LIIKAA vapautta!

    Äänestä

  • jyrätty kirjoitti:

    Olet ihan oikeassa. Pelkkä rakkaus ei riitä. Tarvitaan myös "pelisäännöt" ja samat arvot. Ne tuntuu nyt olevan hukassa. MÄ en halua mitään avointa suhdetta. MÄ haluan, että se on vapaa eikä tunne oloaan kahlituksi, mutta kun se haluaa mun mittapuuni mukaan LIIKAA vapautta!

    Niin eli vapaa tietenkin molempien pitääkin olla mutta itse en ainakaan näkisi tuossa mitään muuta vaihtoehtoa kuin suhteen päättymisen.

    OLlette tilenteessa jossa ei ole mahdollista että molemmat ovat tyytyväisíä

    Äänestä

...jos et halua vieraissa hyppivää naista. Sano sille vaan "Toteutan toiveesi: saat olla täysin vapaa. Minun elämäni on ainoa paikka, minne sinulla ei ole tulemista", tai jotain muuta iskevää. Jos olette naimisissa, ota ero nyt, ei vasta sitten kun sinua on jo petetty.

Teillä on selkeästi eri tarpeet: sinä haluat uskollisuutta ja pysyvyyttä, nainen haluaa pörrätä vieraissa nautinnon perässä. Ei tämmöisestä toimivaa suhdetta tule. Ihme ettei asia aikaisemmin tullut selväksi, jos olette naimisiin asti jo päätyneet.

Jos ero ei tule kysymykseen, sano suoraan: EI KÄY. "Ei tänään, ei huomenna, ei koskaan. Vanhoja panoja et tapaa, koska suhun ei selkeästi voi tällä saralla luottaa".

Ainakin naiset kovasti väittävät arvostavansa uskollisuutta enemmän kuin vapautta, joten sulle parempi puoliso luulis löytyvän suht helposti.

Äänestä
  • Eli Hyvin vähän tulee muijalle ymmärrystä. Niin kuin arvelinkin. Luulisin, että suurin osa lukijoista on kanssani samaa mieltä.

    Äänestä

  • jyrätty kirjoitti:

    Eli Hyvin vähän tulee muijalle ymmärrystä. Niin kuin arvelinkin. Luulisin, että suurin osa lukijoista on kanssani samaa mieltä.

    En kestäis tollasta hetkeäkään. Ei suhde voi perustua siihen, että toinen tapailee vanhoja panokavereitaan, kukaan ei voi uskoa, että sitten käydään vaan kahvilla ja jutellaan kuulumisia, hei haloo. Ahdistavaa edes ajatella tota. Pelisäännöt on molempien osalta samat, muuten homma ei onnistu.

    Äänestä

  • ...kukaan kestä kirjoitti:

    Luuletko, että mä uskon sitä hetkeäkään. Hän nyt vaan väittää, että mä olen sairas kun en voi hyväksyä sitä, että hänellä on yhteyksiä "ulkomaailmaankin!" Ja yritän kahlita hänen elämäänsä ja syntymäoikeuttaan VAPAUTEEN! Mutta hei, minäkö tässä nyt olem sairas kun perään syntymäoikeuttani tasa-arvoon ja luottamukseen sekä toimivaan parisuhteeseen? Pelisääntöjen pitäisi olla samat...Niinhän ne hänen osaltaan onkin...kyllä hän muka hyväksyy multa saman...Mutta halusi kuristaa exäni, joka meni kutsumaan mua rakkaakseen...!

    Kerro kumppanillesi, että sinun mielestäsi parisuhteessa pitää olla tasavertaisuutta ainakin sen verran, että säännöt ovat molemmille osapuolille samoja.

    Ehdota tämän pohjalta sääntöä, jonka mukaan "Kumppanini saa tavata ihan vapaasti ihmisiä, joiden tapaamisella hän tietää aiheuttavansa minulle pahan mielen." Eli toisin sanoin, hän saa tavata vanhoja panojaan ja sinä saat tavata eksiäsi. Tällainen sääntö pakottaa hänet ajattelemaan myös sinun vapauksiasi, ja niiden mahdollista käyttötapaa, eikä vaan hänen omia vapauksiaan ja niistä aiheutuvaa mielihyvää. Ja jos hän hyväksyy säännön, niin sinä voitat myös.

    Olen samaa mieltä kanssa. Onkohan tämä kyseinen "vaimo" miettiny ihan loppuun asti kun on menny naimisiin. Silloin ei pidä mennä naimisiin tai solmia parisuhdetta jos ei ole valmis yhteisiin pelisääntöihin ja kunnioittamaan toista osapuolta. Olen sitä mietä että sinun, "jyrätty" kannattaa vakavasti miettiä että jatkaakko parisuhdetta enää... Jos kerran naisellasi on epäluotettava tausta jo aiemmistakin suhteista, niin tuskin hän tätä "vapauttaan" haluaa muuttaa yhteisiksi pelisäännöiksi ja olla luottamuksen arvoinen toiselle. Jotkut ihmiset yksinkertaisesti eivät kykene elämään parisuhteessa uskollisena.

    Äänestä

  • jyrätty kirjoitti:

    Luuletko, että mä uskon sitä hetkeäkään. Hän nyt vaan väittää, että mä olen sairas kun en voi hyväksyä sitä, että hänellä on yhteyksiä "ulkomaailmaankin!" Ja yritän kahlita hänen elämäänsä ja syntymäoikeuttaan VAPAUTEEN! Mutta hei, minäkö tässä nyt olem sairas kun perään syntymäoikeuttani tasa-arvoon ja luottamukseen sekä toimivaan parisuhteeseen? Pelisääntöjen pitäisi olla samat...Niinhän ne hänen osaltaan onkin...kyllä hän muka hyväksyy multa saman...Mutta halusi kuristaa exäni, joka meni kutsumaan mua rakkaakseen...!

    ...että et itse usko olevasi sairas. Se muija se pikemminkin on, jos nyt itseään täynnä olevaa itsekkyyttä voi sairaudeksi sanoa.

    Vapaus tarkoittaa sitä että saa tehdä mitä itse huvittaa, jos uskaltaa kärsiä seuraukset. Tässä tapauksessa sen vapauden käyttäminen tarkoittaa sitten sitä, että teidän suhteenne päättyy. Saa sitten olla niin vapaa kun huvittaa.

    Olen 100% puolellasi, ton vaimosi pää on täynnä paskaa. Otan todella osaa.

    Äänestä

  • jyrätty kirjoitti:

    Luuletko, että mä uskon sitä hetkeäkään. Hän nyt vaan väittää, että mä olen sairas kun en voi hyväksyä sitä, että hänellä on yhteyksiä "ulkomaailmaankin!" Ja yritän kahlita hänen elämäänsä ja syntymäoikeuttaan VAPAUTEEN! Mutta hei, minäkö tässä nyt olem sairas kun perään syntymäoikeuttani tasa-arvoon ja luottamukseen sekä toimivaan parisuhteeseen? Pelisääntöjen pitäisi olla samat...Niinhän ne hänen osaltaan onkin...kyllä hän muka hyväksyy multa saman...Mutta halusi kuristaa exäni, joka meni kutsumaan mua rakkaakseen...!

    on sitten kiva ja hyväksyttävä juttu jos exä sanoo rakkaakseen?
    olisin minäkin tuollaisessa tapauksessa halunnut kuristaa exän...

    Äänestä

  • Henna kirjoitti:

    Kerro kumppanillesi, että sinun mielestäsi parisuhteessa pitää olla tasavertaisuutta ainakin sen verran, että säännöt ovat molemmille osapuolille samoja.

    Ehdota tämän pohjalta sääntöä, jonka mukaan "Kumppanini saa tavata ihan vapaasti ihmisiä, joiden tapaamisella hän tietää aiheuttavansa minulle pahan mielen." Eli toisin sanoin, hän saa tavata vanhoja panojaan ja sinä saat tavata eksiäsi. Tällainen sääntö pakottaa hänet ajattelemaan myös sinun vapauksiasi, ja niiden mahdollista käyttötapaa, eikä vaan hänen omia vapauksiaan ja niistä aiheutuvaa mielihyvää. Ja jos hän hyväksyy säännön, niin sinä voitat myös.

    Eihän mies tuossa diilissä mitään voittaisi, kun nimenomaan ei halua tapailla entisiään, vaan pelkästään omistautua yhdelle vakavalle ja uskolliselle suhteelle. Mikäli oikein ymmärsin, naiselle kyllä sopisi, että mieskin tapailee exiään.

    Ainoa ratkaisu on jättää tuo nainen, jonka "pää vain tyhjenee" ja jonka on "pakko mennä loppuun asti." Höpö löpö, hän ei vain halua kantaa vastuuta omista valinnoistaan.

    Äänestä

et sä tollaisella ämmällä mitään tee...testaa sitä vähän. sano että sä tapaat vanhoja sun panojas...katso mitä tapahtuu. kannattaa ruveta katsomaan uutta kinkkua...kiitos

Äänestä

Ei ole tasapainoisen ihmisen merkki, että vaatii täysiä vapauksia parisuhteessa eläessäänkin. Sellainen loukkaa aina partneria, joten paras kun jatkaa sinkkuna elämäänsä.
Sinuna pelastautuisin vielä kun voin ja häipyisin kuvioista. Pää siinä vaan sekoo jos hyppelee toisen tahtiin ilman mitään itsekritiikkiä.
Päätä mitä sulle saa ja ei saa tehdä ja toimi sen mukaan.

Äänestä

Hahaa.

Mun edellinen suhde oli samanlainen, paitsi olin se nainen!!

Jos on kaksi aikuista ihmistä jotka luottaa toisiinsa ja rakastaa, ei pitäisi olla mitään uhkaa tai vaaraa, EI MISTÄÄN!

Naisilla ei pää tyhjene, MITÄ HELVETTIÄ sekin sitten on. Ei mulle iske tuol kadul tai kahvilla miehen kohdatessani hirveät himot joita en pysty hallitsemaan! EI ME ELETÄ PORNOLEFFASSA!

Jos mies saa tavata naispuolisiaystäviään, entisiä tyttöystäviään jos kertoo että tapaa niitä eikä salaile. Tapaa julkisilla paikoilla jne. Mitä Pahaa? Saahan nainenkin tavata silloin omia miespuolisia tuttuja.
Molemmille samat oikeudet. Jos koet että sun ei tarvi tavata entisiäsi koska et halua että tyttöystäväsi tapaa omiaan, syyt on väärät.

Olette erilaisia, entiset ovat ystäviäni tosi monet. Jos haluaisin verestää muistoja, jättäisin nykyiseni ja lähtisin entisen perään. Rakastan nykyistä miestäni ja luotan häneen. Ja hän luottaa minuun. Osa entisistäni on nykyisin jo hänen tuttujaan.

Äänestä
  • Ellei nyt sitten ole kulunut vuosikymmeniä exän kanssa olemisesta. Entisen poikaystävän kanssa on ikuisesti viha-rakkaussuhde, ainoastaan esim. jos on lapsia, niin sitä näyttelee sovinnon vuoksi, että ollaan hyvissä väleissä.

    Naisella, jonka pitää tavata exiään on jonkinlainen riittämättömyysongelma; ei pysty sitoutumaan yhteen ihmiseen, vaan tarvitsee monta rakastajaa. Ei todista kovin ylevää mielenlaatua.

    Kun tässä tapauksessa exien kanssa on oltu näin vähän aikaa sitten ja vain panomielessä, niin eiköhän ne samat asiat ole edelleen mielessä. Nainen ei ole ns. yhden miehen nainen, vaan huoratyyppiä. No sellaisen voikin helposti dumpata.

    Äänestä

  • ystävä kirjoitti:

    Ellei nyt sitten ole kulunut vuosikymmeniä exän kanssa olemisesta. Entisen poikaystävän kanssa on ikuisesti viha-rakkaussuhde, ainoastaan esim. jos on lapsia, niin sitä näyttelee sovinnon vuoksi, että ollaan hyvissä väleissä.

    Naisella, jonka pitää tavata exiään on jonkinlainen riittämättömyysongelma; ei pysty sitoutumaan yhteen ihmiseen, vaan tarvitsee monta rakastajaa. Ei todista kovin ylevää mielenlaatua.

    Kun tässä tapauksessa exien kanssa on oltu näin vähän aikaa sitten ja vain panomielessä, niin eiköhän ne samat asiat ole edelleen mielessä. Nainen ei ole ns. yhden miehen nainen, vaan huoratyyppiä. No sellaisen voikin helposti dumpata.

    No, minulla on muutama pidempiaikainen suhe takana. Olen heidän kaikkien kanssa edelleen ystävä. Yhden kanssa joudun aika-ajoin tekemään yhteistyötä (ihan kahdestaan heillä) työni puolesta.

    Minä kun en osaa luopua muuten mukavasta ihmisestä, jonka kanssa vain kemiamme eivät kohdanneet. Nykyinen mieheni, jonka kanssa olemme seurustelleet jo pari vuotta, hyväksyy tilanteen. Olen sanonut hänelle, että hän voi tulla mukaani jos haluaa, sillä minun ystäväni ovat hänenkin ystäviään.

    Kerran hän on käynyt kanssani exän luona kahvilla, mutta ei hän yleensä hingu mukaan. Rakastan nykyistäni, enkä koskaan ole pettänyt ketään.

    Hän ei halua itse olla omien exiensä kanssa tekemisissä.

    Jos ajattelisinkin exäni kanssa sänkyyn menoa, HYI! En minä voi mennä kaverin kanssa sänkyyn. Ja kerranhan se puoli on jo katsottu..

    Äänestä

Terve kaveri,

Tuollaisia naisia kannattaa karttaa. Minulla on kokemusta tuontyypisestä naisesta,ja oli suuri
helpotus näin jälkeenpäin että suhde loppui.Nainen
joka ei osaa vetää rajoja,tuottaa tuskaa miehen
sydämeen. Vanha tosiasia on,että kun ihastuu niin tulee jossain mieleen sokeaksi, ei näe toista.
Hyväksy ikävä tosiasia, käy läpi tuskaasi, äläkä
syytä itseäsi, jotkut naiset vaan on sellaisia.
Ota opiksesi ja ole ensi kerralla tarkempi.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

jyrätty kirjoitti:

Kerokaa mitä mieltä olette? Vaimoni haluaa viestitellä ja tavata vnhoja (ennen minun aikaani) panojaan. Panoja tuolta viime kesältä. Miten paljon mun pitää sietää? Hän väittää, että se on täysin viatonta ja kahville vaan ja heitellään kuulumiset-tyyppistä toimintaa. Mutta mä olen sitä mieltä, että miksi asettaa itsensä tieten tahtoen tolanteeseen, jossa se itsekontrolli todellakin voi pettää. Mä uskon, että hän ei TÄLLÄ HETKELLÄ halua niiltä mitään muuta kuin vain todellakin heitellä kuulumiset, mutta ei siihen montaa katsetta tai sanaa tarvita kun ämmän pää tyhjenee ja ollaan verestämässä vanhoja muistoja...
Niin hän kertoo sen tapahtuneen edellisen suhteen aikana, jolloin hän nämä panonsa pani. Pää vaan tyhjeni, ei ajatellut mitään, oli PAKKO mennä LOPPUUN saakka, vaikka edellinen mies ja lapset odotti kotona!
Nyt hän väittää, että mä olen sairaan mustasukkanen vaikka mä en ole vielä muuta kuin suuttunu, keskustellu jne. En siis ole toiminut mitenkään sairaasti. Hän sanoo, että haluaa olla TÄYSIN VAPAA! Hän ei halua tuntea itseään yhtään kahlituksi. Ongelma vain on siinä, että hänen mielestään sellaisetkin asiat on ok, jotka mun mielstäni ei ole. Sellaset, joita mä en sallisi itsellenikään, mutta hän sallis ne minulle, koska sallii ne itselleen.
mitä pitäis tehdä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu